MARIA VILKUNA
SUOMEN
LAUSEOPIN
PERUSTEET
EDITA

SUOMEN
LAUSEOPIN
PERUSTEET

MARIA VILKUNA
SUOMEN
LAUSEOPIN
PERUSTEET
KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUSKESKUKSEN JULKAISUJA 90
EDITA • HELSINKI

© 1996 Maria Vilkuna ja Edita
Ulkoasu: Liisa Seppo
ISBN 951-37-2021-7
Oy Edita Ab
Helsinki 1996

SISÄLLYS 5
SISÄLLYS
ESIPUHE 11
1. JOHDANTO: LAUSEOPIN ALASTA JA LUONTEESTA 14
1.1. Lauseet, rakenteet, käytöt 14
1.2. Syntaktisen tarkastelun erityispiirteitä 18
Lisäluettavaa 22
2. LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA 23
2.1. Verbi lauseen ytimenä: valenssi 23
2.2. Lauseke 28
2.3. Sanajärjestys ja lausekerakenne 32
2.4. Katsaus sanaluokkiin 38
2.4.1. Verbit ja nominit: kriteereitä 38
2.4.2. Adverbit ja niiden sukulaiset 42
2.4.3. Pronominit: sanaluokka vai ei? 49
2.5. Dependenssi ja lausekerakenne 54
2.5.1. Kaksi kuvausmallia 54
2.5.2. Edussana ja pääsana 58
2.6. Rinnastus 63
2.7. Lause lauseessa: yhdyslauseet 66
2.7.1. Alistus: lause lauseen jäsenenä 66
2.7.2. Rinnastuksen ja alistuksen eroista 70
2.7.3. Muita tapoja yhdistää lauseita 73
Lisäluettavaa 74
3. 	SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
3.1. Yleiskatsaus sijajärjestelmään
3.2. Keskeiset kieliopilliset funktiot
75
75
82

6 SISÄLLYS
3.2.1. Argumenttifunktiot: subjekti, objekti ja obliikvit 82
3.2.2. Predikoivat funktiot 89
3.3. Eräitä semanttisia peruskäsitteitä 96
3.3.1. Luku 96
3.3.2. Jaollisuus ja jaottomuus 98
3.3.3. Määräisyys ja epämääräisyys 101
3.3.4. Aspekti 102
3.4. Predikatiivin sijanvalinta 103
3.4.1. Vaihtelemattomat predikatiivit 104
3.4.2. Ydinryhmä 105
3.5. Finiittiverbin NP-subjektin sijanvalinta 110
3-5.1. Partitiivin esiintymisehdot 110
3.5.2. Eksistentiaalilauseista 116
3.6. Finiittiverbin NP-objektin sijanvalinta 118
3.6.1. Partitiivi- vai akkusatiiviobjekti 120
3.6.2. Akkusatiiviobjektin muoto 126
Lisäluettavaa 129
4. 	SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ 130
4.1. Subjektittomat lauseet 130
4.1.1. Pronominin pois jättö 130
4.1.2. Luonnonilmiöt 133
4.1.3. Tunnekausatiivit 134
4.1.4. Passiivi ja nollapersoona 138
4.1.5. Impersonaalinen ja personaalinen passiivi 143
4.2. Sanajärjestyksestä: subjektin paikka 148
4.3. Yksipersoonaiset verbit 151
4.4. Subjekti vai jokin muu? 153

SISÄLLYS 7
4.4.1. Infinitiivi- ja lausesubjektit 153
4.4.2. NP:n subjektimaisuus 155
Lisäluettavaa 162
6. ADVERBIAALEISTA 163
5.1. Rajanvetoa 163
5.2. Luokittelua 166
5.3. Lauseadverbiaaleja ja partikkeleita *** 174
Lisäluettavaa 179
6. 	LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA 180
6.1. Substantiivilauseke 180
6.1.1. Kongruoivat etumääritteet 182
6.1.2. Taipumattomat etumääritteet 187
6.1.3. Genetiivin asema 189
6.1.4. Jälkimääritteet ja -täydennykset 193
6.1.5. Lisää verbi johtoisista substantiiveista *** 199
6.1.6. Pronomini edussanana 202
6.2. Adjektiivi- ja adverbilauseke 204
6.2.1. Adjektiivien täydennykset 204
6.2.2. Astemääritteet 207
6.3. Appositiorakenteet *** 209
6.4. Kvanttori-ilmausten syntaksia *** 214
6.4.1. Moni ja muut 215
6.4.2. Kardinaalilukusanat 216
6.4.3. Paljon-tyyppi 221
6.4.4. "Lohkeaminen” 223
Lisäluettavaa 225

8 SISÄLLYS
7. OMISTUSLIITTEIDEN SYNTAKSIA ••• 226
7.1. Genetiivi ja omistusliite 226
7.2. Paljas omistusliite ja sidonta 228
7.3. Mistä sitoja löytyy? 230
7.4. Tulkinnasta 235
Lisäluettavaa 236
8.VERBIEN MORFOSYNTAKSIA 237
8.1. Infiniittiset verbikategoriat 237
8.1.1. Infinitiivien järjestelmä 238
8.1.2. Partisiippien järjestelmä 240
8.1.3. Morfologian ja syntaksin hankauskohtia 244
8.2. Finiittiverbi 246
8.2.1. Finiittiverbin rakenne 246
8.2.2. Liittomuodoista 252
8.2.3. Liittomuotomaisia rakenteita 256
8.3. Yleiskatsaus kieltoon 260
Lisäluettavaa 265
9. INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA 266
9-1. Objekti- ja obliikvi-infinitiivit 266
9.1.1. Perustyypit 266
9.1.2. Infinitiivin subjekti ja sen tulkinta 270
9.1.3. Infinitiivin objektin sija 275
9.1.4. Infinitiivirakenteiden sanajärjestys ja hajoavuus 276
9.2. Subjekti-infinitiivit 279
9.3. Nesessiivirakenne 281
9-3.1. Esittely 281

SISÄLLYS 9
9.3.2. 	Nominatiivi ja genetiivi 286
9 3.3. Objekti 288
9.4. Infinitiivirakenne substantiivin yhteydessä *** 288
9.5. Referatiivirakenne 293
9.5.1. Esittely 293
9.5.2. Subjekti 295
9.5.3. Objekti 297
9.5.4. Erikoistapaus: partisiippi ykkösargumenttina 300
9.6. Kaksikasvoisia verbejä *** 301
9.7. Infiniittirakenteet adverbiaaleina 305
9.7.1. Tavan infinitiivit 305
9.7.2. Tarkoituksen infinitiivi 308
9.7.3. Temporaalirakenne 309
9.8. Partisiippilausekkeiden sisäinen rakenne *** 312
9.9. Tiivistelmä lausemaisuudesta 318
Lisäluettavaa 321
KIRJALLISUUTTA 322
KÄYTETYT LYHENTEET 330
TERMIHAKEMISTO
331

ESIPUHE 11
ESIPUHE
Tämä kirja on tarkoitettu yliopistojen suomen kielen perusopintojen
lauseopin osuuden oppikirjaksi. Samalla se sopii sekä pitemmälle ehtineille
opiskelijoille että opettajille tietojen kertaamiseen ja täydentämiseen. Koska
vastaavia lauseopin oppikirjoja ei juuri ole ollut, tätä saatetaan verrata
vaikkapa alan nykyisiin käsikirjoihin. Niihin verrattuna mukana on paljonkin
uutta. Syntaksin peruskurssilla on nähdäkseni kaksi päätarkoitusta: välittää
johdonmukainen syntaksin peruskäsitteistö ja totuttaa opiskelijaa
kielentutkimuksessa — myös sitä soveltavissa tehtävissä — tarvittavaan analyysi-
kykyyn. Nämä kaksi tehtävää saattavat joutua ristiriitaan, sillä tieteelliseen
analyysikykyyn kuuluu ”johdonmukaisen peruskäsitteistön” alituinen
kyseenalaistaminen, aukkojen löytäminen ja tiedon uudenlainen jäsentäminen.
Jo tästä syystä kirjassa ei aina anneta "oikeita vastauksia”.
Jos kysytään, mitkä ovat lauseopin perusasioita, vastaus ei voi olla
pelkästään keskeisten rakenteiden tuntemus ja jäsennystaito. Yhtä lailla
perusasioita ovat syntaktinen argumentaatio ja syntaksin ajattelu- ja puhetavat.
Näitä kirja pyrkii välittämään melko puheliaasti ja suhteellisen laajaa ilmiö-
kirjoa tarkastelemalla. Opiskelijan kannattaa muistaa, että asioiden
hahmottamiseen tarvitaan tavanomaisen ahkeruuden lisäksi silkkaa totutteluaikaa.
Eri teorioiden tai mallien esittelyä tai vertailua kirjassa ei ole, sillä
uskon siitä olevan eniten hyötyä sitten kun ilmiöitä jo tunnetaan laajahkosti.
Toisin kuin ehkä pari kolme vuosikymmentä sitten, oppikirjan tekijä ei
kuitenkaan voi enää ajatella olevansa riippumaton erilaisista teoreettisista
virtauksista. Tässä tapauksessa takana on vaikutteita useista suunnista,
erityisesti 1980- ja 90-luvun ei-transformationaalisesta generatiivista
kieliopista mutta myös ns. funktionaalisista tarkastelutavoista. Merkittävin
taustavaikuttaja on silti perinteinen suomalainen kielioppi, joka on pitkälle
määrännyt, millaiset asiat syntaksissa ainakin vaativat huomiota. Pois on
yritetty jättää normatiivinen painolasti. Vaikka arkisen kielen lajeille on
tällaisessa yhteydessä mahdotonta tehdä oikeutta, lauseopin peruskurssi ei
enää käsittele pelkästään "suositeltavaa” kieltä vaan opettaa taitoja, joita
tarvitsee suositusten tekijä yhtä lailla kuin tutkija.
Kurssilla kirjaa voi käyttää monilla tavoin. Opettaja voi esimerkiksi

12 ESIPUHE
esitellä jonkin asiakokonaisuuden ja opiskelijat lukea Seuraavaksi kerraksi
asiaa käsittelevän jakson, joka sitten opettajan kanssa käydään yhdessä läpi.
Tätä silmälläpitäen esimerkeissä ei ole juuri korostettu käsiteltävän asian
kannalta relevantteja kohtia, kuten yleensä on tapana. Ajatus on, että
esimerkeistäkin keskustellaan tunneilla. Tekstiin on myös siroteltu tehtävä-
tyyppisiä jaksoja. Nämä ovat joskus varsinaisia harjoituksia, joissa
sovelletaan opittua, joskus taas keskustelunaiheita, pelkkiä ajatuksen poikasia, joita
tunnilla voidaan yhdessä kehitellä. Edelliset on merkitty H- ja
jälkimmäiset K-kirjaimella. Pelkästään oppikirjan tehtäviin tai esimerkkeihin ei ole
syytä rajoittua.
Mukaan on tarkoituksellisesti otettu liikaa materiaalia varsinaisen
peruskurssin mahdollisuuksiin nähden. Tämä on tarpeen jo siksikin, että
monet eivät suomen kielen opintojensa aikana suorita syntaksista enempää
kuin peruskurssin. Tulevaisuuden varalle tarvitaan siis hieman tukevampi
annos. Keskeisen materiaalin valinta ja jossain määrin myös asioiden
käsittelyjärjestys jäävät kurssin pitäjän vastuulle. Sisällysluetteloon olen
kuitenkin kokeeksi merkinnyt kolmella tähdellä (***) sellaisia jaksoja,
joiden ainakin arvelen voivan jäädä peruskurssilla käsittelemättä.
Tekstiä ei ole rasitettu viittauksilla muihin lähteisiin, mutta kunkin
luvun lopussa annetaan kirjallisuusviitteitä lisäperehtymistä varten.
Kirjallisuusluettelo ei ole täydellinen; siihen on kerätty pääasiassa
helposti saatavaa ja ymmärrettävää fennististä perusmateriaalia. Lopussa on
lyhenneluettelo sekä termistö, jossa selitetään lyhyesti käytetyt termit ja
viitataan asianomaisiin tekstijaksoihin.
Kirja on valmistunut Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa osana
tutkimuskeskuksen, Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen ja
Suomen Akatemian hanketta laajan suomen kieliopin kirjoittamiseksi.
Pohjana ovat olleet ne muutama kymmenen monistetta, jotka 1980-luvulla tein
opettaessani useiden vuosien ajan vastaavaa suomen lauseopin peruskurssia,
ja näissä taas on kaikuja Silva Kiurun ja Laila Lehikoisen aiemmista
kurssimonisteista. Kirjan ensimmäisiä versioita on käytetty hyväksi
kieliopin alkusuunnittelussa, ja kirjassa on sovellettu eräitä kielioppihankkeen

ESIPUHE 13
ensimmäisenä vuotenaan tekemiä ratkaisuja, joista mainittakoon termien
edussana ja täydennys elvyttäminen. Olisi kuitenkin liian aikaista pitää tämän
kirjan ratkaisuja esimerkkeinä laajempaan kielioppiin tulevista.
Kiitokset kaikille, joiden kommentit ovat vaikuttaneet tähän tekstiin:
kielioppiprojektin jäsenet Auli Hakulinen, Tarja Heinonen, Riitta
Korhonen ja Irja Alho; Henna Makkonen-Craig ja Liisa Tainio; Laila Lehikoinen
ja Klaus Laalo, jotka ovat kokeilleet käsikirjoitusta opetuksessaan. Aivan
korvaamattomalla tavalla asiaa ovat edistäneet Helsingin yliopiston suomen
kielen laitoksen lukuvuoden 1995—96 peruskurssien opiskelijat. Heille
kuuluu suuri kollektiivinen kiitos — ja anteeksipyyntö siitä, että suurin osa
joutui käymään kirjan kokeiluversion läpi kivuliaammalla tavalla kuin sen
varsinainen käyttötarkoitus olisi edellyttänyt. Olen yrittänyt parhaan
kykyni mukaan selkeyttää lauseopin sotkuista kenttää opiskelijoiden
kommenttien perusteella.
Helsingissä syyskuussa 1996 Maria Vilkuna

14 JOHDANTO: LAUSEOPIN ALASTA JA LUONTEESTA
1. JOHDANTO:
LAUSEOPIN ALASTA JA
LUONTEESTA
1.1. 	LAUSEET, RAKENTEET, KÄYTÖT
H 1 Valitse jokin sivun tai parin mittainen kaunokirjallinen teksti ja merkitse siihen
virke- ja lauserajat. Tämä kannattaa tehdä ryhmässä, jotta nähdään, syntyykö
lauserajoista erimielisyyksiä.
Lauseoppi eli syntaksi on kielentutkimuksen alue, joka tutkii sitä miten
sanat yhdistyvät suuremmiksi kokonaisuuksiksi, erityisesti lauseiksi. Vaikka
termit lauseoppi ja syntaksi tarkoittavat samaa, jälkimmäinen ei
kirjaimellisesti ottaen erityisesti puhu lauseesta: se tarkoittaa alun perin
yksinkertaisesti yhteen liittämistä. Niin kuin tästäkin kirjasta näkyy, syntaksi käsittelee
kuitenkin eniten juuri lauseita, mutta silti on hyvä muistaa, että lauseet ovat
pelkästään yksi syntaktisen rakenteen erityistyyppi. Muutkin sanoista
koostuvat rakenteet ovat sekä lingvististä tarkastelua ansaitsevia että käytössä
tarpeellisia, kuten seuraavasta näkyy.
A: Mihin sä olet menossa?
B: Sinne uuteen kirjastoon.
A: Mitäs mies?
B: Mitäs tässä. Kaamee kiire. Entäs itse?
A: Sama täällä.
Seuraavaksi uutiset, sää ja urheiluruutu.
Rauhantoiveita Lähi-idässä
Lausetta pienemmät syntaktiset yksiköt ovat usein tyypiltään sitä, mitä
kohta ryhdymme kutsumaan lausekkeiksi. Koska lause on kuitenkin on aika
merkittävä syntaksin yksikkö, katsotaan ensiksi miten se määriteltäisiin.
Yleisimpiä lauseen määritelmiä on sellainen, jonka mukaan lause on
syntaktinen rakenne joka sisältää ainakin fi niitti verbi n eli verbin
finiittimuodon. Suomessa finiittisyyden olennaiset kriteerit ovat

LAUSEET. RAKENTEET. KÄYTÖT 15
• aikamuoto (tempus) tai modus, myös indikatiivi ja preesens,
joilla ei ole varsinaista muodollista merkkiä, ja
• persoonapääte.
Finiittisen verbimuotoja ovat siis sellaiset kuin arvelisin, sanotte, suuttui,
alleviivattiin, lopetettaneen.
Poimi edellisen tehtävän tekstistä erikseen finiittiverbit ja ei-finiittiset verbit.
Lauseen määritelmässä voidaan myös tarkemmin vaatia, että lauseessa on
oltava tasan yksi finiittiverbi, niin että useampia finiittiverbejä sisältävä
jakso merkitsee useampaa lausetta. Tämän määritelmän voi yleispiirteissään
hyväksyä, mutta ainakin seuraavat erikoistapaukset kannattaa huomata:
(a) Elsa otti ja meni naimisiin.
(b) Uolevi rakastaa ja kunnioittaa Elsaa.
(c) Uolevi rakastaa Elsaa ja Elsa Uolevia.
Sellaisia kuin (a) ja (b) on monen mielestä luontevaa pitää kaksi
rinnasteista finiittiverbiä sisältävinä lauseina pikemmin kuin kahden
lauseen yhtyminä, ja (a):ssa tämän analyysin varmaan hyväksyisivät useimmat.
Tapauksen (c) taas saattaisi haluta analysoida kahdeksi lauseeksi, joista
jälkimmäisen finiittiverbi on jätetty panematta ilmi, koska se on sama kuin
edellisessä lauseessa. Lauseita, joista puuttuu jotakin juuri edellä
esiintynyttä siten kuin tämän mukaan (c):n jälkimmäisestä osasta, sanotaan
elliptisiksi. Ellipsin kuvaus tuottaa yllättävän paljon ongelmia, eikä siihen
tässä kirjassa paljoa puututa.
Tässä eivät vielä ole kaikki lauseen määritelmän ongelmatapaukset.
Niiden laajempi pohtiminen kävisi ajankohtaiseksi vasta jos oltaisiin
tekemässä kvantitatiivisia selvityksiä, vaikkapa vertailevaa tutkimusta lauseiden
sanamääristä eri tekstilajeissa.
Syntaktiset rakenteet välittävät merkityksiä, jotka ainakin osaksi
koostuvat mukana olevien sanojen merkityksistä. On mahdollista karkeasti
jaotella erilaisten rakennetyyppien tavallisesti edustamia semanttisia
tyyppejä. Esimerkiksi sellaiset ilmaukset kuin Elsa tai tämän monisteen
ensimmäinen lause tarkoittavat konkreettisia tai abstraktimpia olioita, kun taas
vaikkapa liian vaikea tarkoittaa jotain mitä yleensä ajattelemme tällaisten
oliH 2

16 JOHDANTO: LAUSEOPIN ALASTA JA LUONTEESTA
oiden ominaisuudeksi. Jos lauseen olennaiseksi osaksi ja ytimeksi katsotaan
aikamuodollinen verbi, on luontevaa sanoa että lauseet tarkoittavat
tilanteita, joita maailmassa voi erityisinä hetkinä tai ajanjaksoina esiintyä. Tätä
lauseen semanttista tyyppiä kutsutaan propositioksi: propositio on jotakin
mikä voi olla tai olla olematta tietyllä hetkellä totta.
Lauseilla tehdään toki paljon muutakin kuin kuvataan asiaintiloja. Usein
lauseen muoto-ominaisuudet korreloivat löyhästi sen tehtävän kanssa.
Seuraavassa monille tuttu jaottelu muodon ja tyypillisen tehtävän mukaan.
• 	Kysymyslauseet
LAUSEMUOTO: Hakukysymys {Missä sinä olet?)
KU(ka)-/MI(kä)-sana alussa
Vaihtoehtokysymys {Oletko sinä täällä?)
-kO lauseen alussa olevaan jäseneen,
useimmiten finiittiverbiin liittyneenä
TEHTÄVÄ:
Kysyminen (tiedon pyytäminen)
• 	Käskylauseet {Sano minulle jotakin!)
LAUSEMUOTO: Finiittiverbi imperatiivissa, lähes aina
ensimmäisenä, ei yleensä ilmisubjektia
TEHTÄVÄ:
Käskeminen, kehottaminen, pyytäminen
• 	Huudahduslauseet (Voi miten pimeä täällä on!)
LAUSEMUOTO: Vaihtelee; usein elliptinen, usein alkaa
partikkelilla, usein käyttää kysymysmuotoa
TEHTÄVÄ:
Emotionaalisen asenteen ilmaiseminen
• 	Väitelauseet (Tämä alkaa käydä vähän arveluttavaksi.)
LAUSEMUOTO: Muu kuin edellä
TEHTÄVÄ: Asiaintiloista informoiminen

LAUSEET. RAKENTEET. KÄYTÖT 17
Tämä jako on tunnetusti erittäin epätyydyttävä, vaikka siinä totuuden
murusia onkin, erityisesti jos pysytellään siinä ajatuksessa, että se kuvaa
prototyyppisiä muodon ja tehtävän vastaavuuksia. Mutta eikö esimerkiksi
väitelause-esimerkkimme voikin ilmaista myös "asennetta”? Ongelma-
kimpun yksi puoli on se, miten vaikeata on määritellä mitä kaikkia tekoja
ihmiset kielellä loppujen lopuksi tekevät, toinen se, että muoto ja tehtävä
eivät aina yhdisty prototyypin mukaisesti.
Seuraavassa tapauksia, joissa lausemuotoja tyypillinen tehtävä tuntuvat menevän H 3
erityisen selvästi eri suuntiin. Selitä jokaisesta, millaisen ristiriidan yllä oleva lause-
muoto—tehtävä-jaottelu tuottaa.
1.
anna pahalle pikkusormesi niin se vie koko käden
2.
äiti minulla on kamala nälkä
3.
tahtoisin tietää mistä saa opintotukilomakkeita
4.
viitsisitkö olla vähän hiljempää
5.
eikös tuo nyt ole vähän liikaa
6.
kuka nyt minusta välittäisi
7.
olisit vähän huolellisempi
8.
otetaan uudestaan alusta koko asia
Huomaa edeltä kysymyslauseen kaksi rakennetyyppiä, jotka ovat suhteellisen hiljat- K 1
tain saaneet suomenkieliset nimet haku- ja vaihtoehtokysymys. Koska
kysymyksistä ei my öhemmin paljoakaan puhuta, tässä vaiheessa kannattaa keskustella
seuraavista aiheista:
(1) Miten haku- ja vaihtoehtokysymys eroavat siinä, millaisen suoran vastauksen
ne tyypillisesti saavat?
(2) Miten luonnehtisit seuraavia kysymystyyppejä?
1. Oliko niitä montakin?
2. Oliko niitä kuinka monta?

18 JOHDANTO: LAUSEOPIN ALASTA JA LUONTEESTA
1.2. 	SYNTAKTISEN TARKASTELUN
ERITYISPIIRTEITÄ
Kieltä käyttävän ihmisen kannalta kielen ilmaukset esiintyvät aina jossakin
kontekstissa ja jossakin tarkoituksessa ja välittävät varsin monisäikeisiä
merkityksiä. Tavallista kuitenkin on, että lauseita ja muita rakenteita
tarkastellaan syntaksissa irrallaan kontekstista, käyttötarkoituksesta ja monista
sellaisista merkityksen puolista, joita niillä käytössä on. Usein kuulee
sanottavan, että kieltä ei voi kunnolla ymmärtää tarkastelemalla sitä tällä
tavalla irrallaan. Tämä on totta, mutta yhtä totta on, että sitä ei voi —
tieteellisessä mielessä — kunnolla ymmärtää tarkastelematta sitä myös tällä tavalla.
Syntaksissa yleensä nostetaan ikään kuin mikroskoopin alle yksi kielen
puoli, ilmausten syntaktinen rakentuminen. Tätä voidaan tarkastella
puhtaan teoreettisesti, ja asiasta onkin olemassa useita kilpailevia teorioita.
Vaikka teoriat eivät kiinnostaisikaan, taitoa tarkastella rakenteita
systemaattisesti tarvitaan kaikenlaisessa kielen käytön analyysissa.
Syntaktiseen (ja yleensä kieliopilliseen) analyysiin kuuluu ilmiöiden
rajojen tarkastelu. Voidaan esimerkiksi sanoa, että jokin rakenne voi
esiintyä vain sen ja sen rakenteen osana, ei muiden. Tästä seuraa, että joudutaan
ajattelemaan myös rakenteita joita ei ”ole” — nykyterminologiassa
epäkieliopillisia rakenteita. Seuraavassa yksi tyypillinen sarja, jota voidaan
käyttää osoittamaan, että lauseen jäsenten paikanvaihdoksilla on rajansa:
(a) Minä tahtoisin saada opintotukilomakkeita.
(b) Opintotukilomakkeita minä tahtoisin saada.
(c) Minä tahtoisin tietää mistä saa opintotukilomakkeita.
(d) *Opintotukilomakkeita minä tahtoisin tietää mistä saa.
Vaihtoehdot (a) ja (c) ovat aivan normaaleja, samoin (b) joissakin
tilanteissa, mutta (d) on huomattavasti oudompi.
Arviot kieliopillisuudesta pohjautuvat intuitioon, eivät esiintyneisiin
tapauksiin. Näin on jo siksi, että esiintyneissäkin voi olla tahattomia
virheitä. (Useimmat ovat esimerkiksi huomanneet, millaisia sotkuja omaan
tekstiin voi jäädä, kun sitä korjaa tekstinkäsittelyohjelmalla.) Esiintymättömiä
taas ei voi löytää! Ihmisillä, etenkin kieltä työkseen tarkkailevilla ja
käyttävillä, on intuitioita siitä mikä käy ja mikä ei.

SYNTAKTISEN TARKASTELUN ERITYISPIIRTEITÄ 19
Kieliopillisuuden arvioinnissa on kuitenkin paljon salakuoppia, joiden
takia on aina hyvä edes osittain työskennellä todella esiintyneiden
tapausten pohjalta. Ensinnäkin selvimmät intuitiot koskevat tavallisia ja
yksinkertaisia tapauksia, mutta reuna-alueilla, erikoisemmissa ja
monimutkaisemmissa tapauksissa, syntyy epäselvyyttä ja erimielisyyksiä arvioista.
Toiseksi kielentutkija ei hae arvioita jotka perustuvat siihen, miten pitäisi
sanoa; suomea eivät hänelle ole pelkästään virallisen kielenhuollon
hyväksymät tapaukset. Kokemukset kuitenkin osoittavat, että normatiivisia
arvioita helposti livahtaa mukaan. Aivan epävirallisen ja spontaanin puheen
rakenteiden intuitiiviseen tarkasteluun saattaa tarvita erityistä
harjaantumista.
Kolmanneksi: koska ollaan tarkastelemassa erityisesti muotoa, ilmauksia
olisi osattava arvioida antamatta oman mielikuvituksensa, muistinsa ja
hoksaavaisuutensa rajojen vaikuttaa asiaan. Jokin lause voi tuntua täysin
mahdottomalta pelkästään siitä syystä, että mielessä on vain yhdenlainen
konteksti, ja arvio voi mennä harhaan ellei tule ajatelleeksi muita
mahdollisuuksia.
Tämän oppikirjan esimerkit ovat useimmiten keksittyjä, koska niitä
käytetään perusasioiden läpikäyntiin. Mukana on myös muista kieliopeista
tai tutkimuksista peräisin olevia esimerkkejä. Etenkin harjoituksissa on
usein käytetty esiintyneitä ilmauksia. (Osa on satunnaisia löydöksiä, osa
poimittu Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitoksen tietokone-
aineistoista, joihin kuuluu Suomen Kuvalehden vuosikerta 1987, joukko
WSOY:n julkaisemia tietokirjoja, yksi ns. lääkäriromaani sekä puhekielisiä
haastatteluja. Lähteet on merkitty vain laajempiin tekstikatkelmiin.)
Kannattaa myös ottaa huomioon, että jotkut lauseet ovat jo muodoltaan
sellaisia, että ne sanovat jotakin mahdollisesta kontekstistaan. Näin
esimerkiksi monet sanajärjestysvariantit, vaikkapa äskeisen ryhmän (b), joka
tuntuisi ainakin vaativan hieman erilaisen lausepainotuksen kuin (a) eikä
hevin olisi kuviteltavissa esim. aloitusrepliikiksi neuvontatoimistoon
mentäessä. Usein jaetaan ilmiöitä neutraaleihin (tunnusmerkittömiin) ja
epätavallisiin (tunnusmerkkisiin) sen perusteella, että tunnusmerkkinen
rajoittaa mahdollista esiintymiskontekstiaan enemmän kuin tunnus-
merkitön. Niinpä edellisen (a):ta voitaisiin käyttää useampaan tehtävään
kuin (b):tä, joka tuntuu ehkä inttävältä tai myönnyttelevältä. Mutta
kannattaa pitää mielessä, että tällä tavoin tunnusmerkkinen rakenne ei ole
syntaktisessa tarkastelussa irrallisena epäkieliopillinen, jos sille kerran

jo20 JOHDANTO: LAUSEOPIN ALASTA JA LUONTEESTA
kin konteksti on löydettävissä.
Rakennepohjainen arviointi ei välttämättä ota kantaa merkityksen
järkevyyteen. Vaikka tyypillinen syntaksin esimerkki onkin seuraavan (a),
myös (b) saattaa hyvin käydä samaan tarkoitukseen — eihän siinä ole
mitään rakenteellista vikaa.
(a) Jussi osti kirjan.
(b) !Tutkimuskeskus tilkitsi isoäidin.
Kysymys semanttisen ja syntaktisen hyväksyttävyyden rajoista on
kuitenkin hankala. Esimerkeistä
Jussi valutti maidon hitaasti viemäriin.
IJussi valutti isoäidin hitaasti viemäriin.
voi sanoa, että luontevuusero on pelkästään semanttinen eikä vaikuta
syntaksiin, mutta tarkemmin ajatellen sellaisilla merkityksen asioilla kuin
sanojen maito ja isoäiti tässä ilmenevä ero voi olla kieliopissa paljonkin
seurauksia. (Tämä nähdään jaksossa 3.3.)
Tässä monisteessa noudatetaan esimerkkien arvioinnissa seuraavia
syntaktisessa kirjallisuudessa yleisiä merkintäperiaatteita:
ilmaus: kieliopillinen ilmaus
♦ilmaus: epäkieliopillinen ilmaus
?ilmaus: ilmaus jonka käypyydestä tekijä ei osaa antaa selvää
arviota; mahdollisesti rajatapaus
liimaus: ilmaus joka on arvioitu kieliopilliseksi mutta on
merkitykseltään, tyyliarvoltaan tai muilta vaikutuksiltaan
sen verran omituinen että vaatii kommenttia
Jos ryhdytään hyvin tarkoiksi, tähden käytössä on paljonkin selitettävää.
Pari pelisääntöä: (1) Tähdellä merkitty lause voi olla mahdollinen
elliptiseksi tulkittuna, ts. siten että siitä on jätetty pois jotakin edeltävässä
yhteydessä sanottua. Esim. *Uolevin kävi voidaan merkitä tähdellä sen
osoittamiseksi, että tavan ilmaus on tarpeen sellaisissa lauseissa kuin Uolevin kävi
hyvin, mutta silti olisi aivan normaalia sanoa Elsan kello ei käynyt, Uolevin
kävi. (2) Kieliopillisuusarvio koskee yleensä "tätä rakennetta nyt

SYNTAKTISEN TARKASTELUN ERITYISPIIRTEITÄ 21
käsiteltävässä mielessä”. Esim. puhuttaessa substantiivien määritteistä
voidaan sanoa, että partisiipit edeltävät eivätkä seuraa määrittämäänsä
substantiivia: esim. viheltävät pojat eikä *pojat viheltävät. Kumpikin on
tietenkin aivan käypä lauseena, jossa viheltävät on finiittiverbi.
Mitenkään itsestään selvä ei ole myöskään kieliopillisuuden suhde
kielen eri variantteihin. Syntaksissa ei varusteta tähdellä sellaista ilmausta jota
ihmiset käyttävät, vaikka se olisi ns. yleiskielen normien vastainen:
Nämä käsitykset ovat syötetty meille jo lapsuudessa.
Tämä asia pitää olla kunnossa ensi maanantaina.
Mä haen vaan ens mun kirjat.
Tästä huolimatta tosiasia on, että useimmat syntaktiset tutkimukset
käsittelevät juuri normitettua yleiskieltä. Tässäkin kirjassa jää esimerkiksi
arkinen puhekieli jalkoihin, vaikka siellä täällä otetaankin esille sen mukaisia
rakenteita. Arkipuheen kielen syrjintään on käytännön syitä: asiat käyvät
hankaliksi esittää, kun on otettava huomioon että kielessä on kovin monia
variantteja. Mutta puhekielen syntaktinen tarkastelu tuo mukanaan myös
periaatteellisia ongelmia, joihin ei välttämättä ole vielä vastauksia.
Seuraava teksti on litteroitu nauhasta, jossa haastatellaan jyväskyläläistä
koululaista. Pilkut ja piste merkitsevät taukoja. Yritetään analysoida teksti samaan
tapaan kuin tehtävässä (1) ja keskustellaan tuloksista.
no, mm. mitähäm mä tohon sanosi, ainakij jossaiv vaiheessa elämässään nij
juo taik kokeilee, ja, kyl se joillakit tulee niinku ongelmaks että, pitää juuaj
ja, niinkus semmosilla varsinkik ketkä on niinku, ujompia kut toiset, ne ei
niinkum muutes saa kontakteja nin ne yrittää niinku, viina avulla silleen
että kun ne on kännissä ni ne uskaltaa paremmin ninkur riehuaj ja, tollee,
jutellap porukoitten kanssa ja, et onhan se oi-, on se oikeestaa ongelma ja
tollee et, sit, niinkum meijänkil luokalla yks poika ni sehä o ihar rappiolla
melekee, se juo ainakik kolomek kertaa viikossa ja sillee, must se on aika
älytöntä touhuu, om mää itekkij juonuj joskus, siitä ollaanki hiljaa (Aila
Mielikäinen (toim.) 1980: Nykysuomalaisen puhekielen murros.
Jyväskylän osatutkimus, raportti 1.)
K 2

22 JOHDANTO: LAUSEOPIN ALASTA JA LUONTEESTA
LISÄLUETTAVAA
Kaikista tämän kirjan aiheista kannattaa tietenkin katsoa tähänastisia suomen kielioppeja.
Keskeiset kieliopit ovat Setälä 1973[1880], Penttilä (1957) ja Siro (1964). Tärkeätä
taustaa antaa Komiteanmietintö (1915), uutta näkemystä kieliopin ja opetuksen suhteista
Komiteanmietintö (1994) eli Kieli ja sen kieliopit.
Tämän kirjan lukujen lopussa viitataan Hakulisen ja Karlssonin Nykysuomen lauseopin
(1988[1979]) vastaaviin jaksoihin. Teos on tähänastisista perusteellisin katsaus suomen
lauseoppiin ja sisältää viittaukset jokseenkin kaikkeen, mitä ennen sen valmistumista on
alalta julkaistu. Tämän luvun syventämiseksi sopivat Hakulisen ja Karlssonin luvut 1—3,
12 ja 13.3.
Lauseesta ja sen lähikäsitteistä: Tuomikoski (1969b), Yli-Vakkuri (1973).
Kysymyslauseista: Forsberg (1992).
Ellipsistä: Hakulinen (1978).
Puhekielen syntaksista: Ikola, Palomäki ja Koitto (1989), Hakulinen (1987), Saukkonen
(1972).

VERBI LAUSEEN YTIMENÄ: VALENSSI 23
2- LAUSERAKENTEEN
PERUSASIOITA
Tässä luvussa tarkastellaan sitä, miten useampisanaisia rakenteita, niin
lauseita kuin muitakin, yleensä syntaksin menetelmin lähestytään. Luvun kes-
keiset käsitteet, joita jatkuvasti käytetään seuraavissakin luvuissa, ovat
sanaluokka ja lauseke sekä valenssi, täydennys ja määritteet. Luku etenee siten,
että keskeiset käsitteet esitellään ensin kevyemmin ja sitten, jaksossa 2.5.,
niihin palataan hieman tiukemmin ottein. Lopussa on lyhyt katsaus
useammista lauseista koostuviin rakenteisiin.
2-1. VERBI LAUSEEN YTIMENÄ: VALENSSI
Lauseen siis tunnistaa finiittiverbistä, mutta mistä tietää mitä kaikkea
siihen kuuluu? Kysymystä on hyödyllistä lähestyä katsomalla lausetta verbin
ja sen seuralaisten muodostamana kokonaisuutena. (Seuralainen on tässä
tilapäisnimitys, joka pian korvataan tarkemmilla.) Osan seuralaisista
pystyy tietyllä tasolla arvaamaan jo kun kuulee pelkän verbin. Esimerkiksi
lauseesta, jonka finiittiverbi on katsoa-vtrbin muoto, saattaisi löytyä jotakin
sellaista kuin Seuraavassa:
Kissa katsoo kuuta.
katsoja katsottava
Seuralaisten paikalla voisi tietysti olla sanavalinnaltaan toisenlaisia: Uolevi
katsoo aikataulua. Joku katsoo minua. Nämä edustavat kuitenkin samanlaisia
seuralaistyyppejä kuin alkuperäisen esimerkin. Silloin kun pelkkä verbi (tai
muunkin sanaluokan sana) tällä tavalla kertoo mitä seuralaisia se tarvitsee
mukaansa, sanotaan että seuralaiset kuuluvat sen valenssiin. Valenssia voi
luonnehtia sanomalla, että sana avaa yhden tai useampia tyhjiä paikkoja,
jotka seuralaiset sitten täyttävät.
Seuralaisilla voi sanoa olevan erilaisia rooleja, jotka jossain määrin joh-

24 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
tuvat niitä saavan sanan merkityksestä. Niitä on luonnehdittu riveillä (a)—
(d):
Kissa
katsoo
kuuta.
1
2
(a)
katsoja
katsottava
(b)
tekijä
kohde
(c)
subjekti
objekti
(d)
NOM
PTV
Ennen roolien tarkastelua kannattaa huomata, että sama verbi voi saada
erilaisia seuralaistyyppejä. Tarvitaan siis vaihtoehtoisia kuvauksia, kuten
seuraavat kaksi. (Tässä käytettyjä nimityksiä ei kannata vielä pohtia eikä
opetella.)
Kissa katsoo minuun (päin).
1 2
(a) katsoja katsottava
(b) tekijä suunta
(c) subjekti paikallissijatäydennys
(d) NOM suuntasi ja
Johtaja katsoo, että asia on loppuun käsitelty.
1 2
(a) katsoja katsottava
(b) tekijä asiaintila
(c) subjekti lauseobjekti
(d) NOM (lause, ei sijaa)
Riveillä (a) on rooleja nimetty kokonaan kyseisen verbin mukaan. Ei
tietenkään ole kovin mielenkiintoista luetella erikseen jokaisen verbin
edellyttämiä seuralaisrooleja, ja rooleja onkin paljon yritetty yhdistää
muutamaksi perustyypiksi, jollaisia on esitetty riveillä (b). Rivien (b) rooleja sä-

VERBI LAUSEEN YTIMENÄ: VALENSSI 25
notaan yleensä semanttisiksi rooleiksi. Yksi käytännöllisesti katsoen
jokaiseen luokitukseen kuuluva semanttinen rooli on tekijä eli agentti,
toiminnan tietoinen suorittaja tai alkuunpanija, joka tyypillisesti esiintyy
lauseen subjektina. Mitään siedettävän kokoista yleisesti hyväksyttyä rooli-
joukkoa ei kuitenkaan ole saatu aikaan, ja tehtävään liittyy paljon ongelmia.
(Esimerkiksi: Onko Mikon rooli sama tapauksissa katsoin Mikkoa ja katsoin
Mikkooni Mikä oikein on todeksi väitettävän asiaintilan rooli tapauksessa
katsoi, että asia on loppuun käsitelty ?)
Riveillä (c) olevat subjekti, objekti ja erilaiset täydennykset ovat
kieliopillisia rooleja eli funktioita, joita on sanottu myös
lauseenjäseniksi. Lopuksi kieliopillisilla rooleilla on tyypilliset muodolliset
merkkinsä, joita on riveillä (d). Jos valenssillinen sana vaatii seuralaisensa
johonkin tiettyyn muotoon, sanotaan että sillä on rektio. Esimerkkejä rektiosta
ovat verbit rakastua (illatiivi) ja pitää, tykätä (elatiivi).
Tee samanlaiset neliriviset asetelmat viidestä muusta verbistä, joista ainakin koi- H 4
melle tulee enemmän kuin yksi vaihtoehto. Valitse seuraavista verbeistä. Termeistä
ei tarvitse huolehtia, ne voivat olla aivan tilapäisiä.
kukkia, uskoa, lahjoittaa, lahjoa, väsyttää, myrskytä, varastaa, räjähtää,
sijoittaa, aiheutua, luulla, saattaa, pitää
Miten valenssiin kuuluvat seuralaiset tunnistaa? Valenssinmukaisten
seuralaisten ajatellaan usein olevan lauseessa pakollisia. Tämä ei pidä
paikkaansa siinä mielessä, että kyseisen ilmauksen pitäisi aina olla lauseessa
läsnä. Esimerkiksi seuraavista puuttuvat objektit:
Uolevi tiskasi, ja minä vain katselin.
Uolevi syö, juo ja polttaa.
Raid tappaa.
Minä rakastan!
Pakollisuus on pikemminkin käsitteellistä: valenssinmukaiset seuralaiset
kuuluvat siihen käsitteeseen, jota verbi tarkoittaa. Jos tiskaan, prosessissa on
myös mukana jotakin mitä tiskaan, ja jos rakastan, tilani edellyttää tunteen

26 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
kohdetta. Mutta ilmaistakseni, että tunteen olemassaolo on minulle
tärkeämpi asia kuin sen kohde, voin ehkä julistaa pelkästään Minä rakastan!
panematta kohdetta ilmi.
On itse asiassa aika vähän sellaisia verbejä, joiden yhteydessä ei
valenssinmukaista seuralaista voisi tällä tavoin spesifioimattomana jättää
ilmaisematta, mutta niitäkin on: esim. sisältää, koostua. Mutta olisivatko
sellaiset lauseet kuin Ryhmä koostuu tai Laatikko sisältää epäkieliopillisia, niin
että ne voitaisiin merkitä tähdellä? Vastaus voi riippua näkökulmasta, mutta
näilläkin lauseilla on kyllä järkevä ja kieliopillinen käyttönsä, kun
"puuttuva” seuralainen on mainittu edellä:
Ensimmäinen kirje ei vielä sisällä uhkauksia, toinen sisältää.
Ryhmät eivät yleensä koostu useammista soluista, mutta meidän
ryhmämme koostuu.
Tällainen edeltävään esiintymään tukeutuva poisjättö kuuluu siihen, mitä
jaksossa 1.1 sanottiin ellipsiksi. Kannattaakin pitää mielessä ero tässä
mielessä elliptisten tapausten ja niiden Minä rakastan! -tyyppisten tapausten
välillä, joissa osallistuja on jätetty jotenkin itsestään selvänä tai ehkä
epäkiinnostavana pois ilman että sen mainintaa tarvitsisi löytyä juuri edeltä.
Kaikki yksinkertaisenkaan lauseen finiittiverbin seuralaiset eivät aina
kuulu sen valenssiin. Lauseissa on usein myös sellaisia jäseniä kuin tapa,
ajankohta, tapahtumatiheys, paikka tai syy. Tällaisia voi olla useitakin
läsnä kerrallaan:
Kotona hän katsoo ikävissään alituiseen TV:tä.
Tällaisten seuralaisten valinnainen mukanaolo heijastaa sitä, että kaikilla
tilanteilla voi sanoa olevan paikkansa, aikansa ja syynsä jne. Ne eivät siis
juuri erottele verbejä toisistaan niin kuin valenssiseuralaiset. Sitä,
kuuluuko jokin jäsen valenssiin, ei kuitenkaan voi aivan suoraan päätellä sen
merkityksestä. Esimerkiksi verbin asua kanssa paikka on jopa melko pakollisesti
läsnä; korkeintaan sen voi korvata tapaa tai kumppania ilmaiseva jäsen:
Mikko asuu Tampereella ~ ahtaasti ~ äitinsä kanssa.

VERBI LAUSEEN YTIMENÄ: VALENSSI 27
Ilman valenssijäsentä asua näyttäisi esiintyvän vain elliptisestä
A: Eihän kukaan enää asu vanhempiensa luona.
B: Mikkopa asuu.
Seuralaisen käsitteellinen pakollisuus on siis sen omaa merkitystä tärkeämpi
kriteeri valenssin erottamisessa, mutta mikään helppo kriteeri sekään ei ole.
Valenssinmukaisten ja muiden seuralaisten ero ei ole kielentutkijoillekaan
selkeä eikä tarkkarajainen — etenkään jos sitä yrittää tehdä tarkkailemalla
oikeita esiintyneitä lauseita.
Tyypillisimpiä valenssillisia sanoja ovat verbit, mutta kuten luvussa 6
nähdään, muidenkin luokkien jäsenillä saattaa olla valenssi. Lopuksi
muutama asiaan liittyvä termi.
Valenssinmukaisia jäseniä on sanottu aktanteiksi tai logiikasta tulevalla
termillä argumenteiksi. Muitakin nimiä on. Seuraavissa luvuissa käytetään
joissakin yhteyksissä termiä argumentti, mutta valenssinmukaisia seuralaisia
kutsutaan yleensä perinteisellä suomenkielisellä nimellä täydennys, joka
vastaa monissa kielissä käytettyä termiä komplementti. Täydennysten
alatyyppejä ovat verbeillä muun muassa vanhastaan tutut subjekti ja objekti;
luvussa 3 tutustutaan näihin ja muutamiin muihin. Ei-valenssinmukaisten
seuralaisten yleisnimitys on määrite, mutta verbin ja koko lauseen
määritteitä sanotaan myös perinteisellä nimellä adverbiaaleiksi.
Adverbiaali on määritteen erikoistapaus samoin kuin subjekti ja objekti
täydennysten. Käytettävää terminologiaa kuvaa seuraava esimerkki:
Uolevi katsoo ihailevasti Elsaa.
argumentti
täydennys
subjekti
määrite
adverbiaali
argumentti
täydennys
objekti
Argumentti- ja täydennys-termien työnjako ymmärretään tässä sillä tavoin,
että argumentit ovat sanan valenssinmukaisia seuralaisia semanttiselta
kannalta, täydennykset lauserakenteen kannalta. Tieto argumenteista kuuluu
sanaa koskevaan (leksikaaliseen) tietoon, ja täydennykset edustavat argu-

28 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
mentteja lauseessa. Jollakin sanalla voi olla vaikkapa kaksi argumenttia,
mutta toinen tai molemmat voivat jäädä lauserakenteessa edustumatta
täydennyksenä, niin kuin edellä käsitellyssä tapauksessa Minä rakastan! tai vain
Rakastani
H 5 Keksi harjoituksessa 4 käsUtelemistasi verbeistä—jokaisesta valitsemastasi
erilaisesta valenssista — lause, jossa on mahdollisten täydennysten lisäksi vähintään
kaksi määritettä (adverbiaalia).
2.2. 	LAUSEKE
Ajatellaan vaihteeksi verbiä tykätä, joka saa kaksi argumenttia, kokijan ja
kokemuksen kohteen:
Rolle tykkää suklaasta.
Valenssin kannalta on yhdentekevää, onko jossakin lauseessa tämän verbin
kokijatäydennyksenä esim. joku seuraavista:
(a) koira ~ Uolevin musta rottweiler ~ tuo jättiläismäinen, herttaisen
näköinen koira, jota Uolevi ulkoiluttaa ~ jokainen normaali perhe
koira ~ ystäväni Rolle
Toisena täydennyksenä voisi samoin olla vaikka joku seuraavista:
(b) suklaasta ~ suklaasta, rusinoista ja kaikenlaisista muista herkuista ~
erityisesti koirille tarkoitetusta suklaasta, jota saa vain
Stockmannilta ~ tavastasi rapsuttaa sitä leuan alta ~ ihan mistä vain
Useampisanaisissa koiraa tarkoittavissa kuvauksissa on usein ydinosana
'koiraa’ tarkoittava sana, joka on saanut erilaisia määritteitä. Se, onko
"tykkääjänä” vain Rolle vai ehkä Uolevin musta rottweiler, riippuu siitä,
miten tarkkaan katsomme tarpeelliseksi asioita ilmaista.
Koska yksi- ja useampisanainen kuvaus ovat tässä mielessä syntaktisesti

LAUSEKE 29
samanarvoisia, sanomme että täydennyksinä eivät esiinny pelkät sanat vaan
kokonaiset lausekkeet. Kohdat (a) ja (b) edellä sisältävät joukon yhtä
keskeisintä lauseketyyppiä, substantiivilausekkeita. Lausekkeita kannattaa
ajatella jonkin sanan "laajentumina” tai kielitieteessä käytetyllä termillä
projektioina: kun sana koira on substantiivi, siitä ja sen mahdollisista
määritteistä koostuva yksikkö on sen projektio ja nimeltään
substantiivilauseke. Sitä ydinsanaa, jonka projektio lauseke on, sanotaan
lausekkeen edussanaksi. Yleinen periaate — josta kyllä joskus
poiketaankin — on että lauseke nimetään edussanansa sanaluokan mukaan.
Edussanasta tulee tarkemmin puhe jaksossa 2.5.2.
Kuten äsken sanottiin, "subjekti” ja ”tekijä” ovat lausekkeiden rooleja
tai funktioita lauseissa. Yksinään pelkkä lauseke on neutraali funktion
suhteen. Seuraavassa erilaisia irrallisia lausekkeita. Niissä käytetään eräitä
englantiin pohjautuvia mutta suomessakin vakiintuneita lyhenteitä:
substantiivin lyhenne on N ja substantiivilausekkeesta sen mukaisesti NP;
A on adjektiivi ja AP adjektiivilauseke. P (phrase) on yleinen lausekkeen
lyhenne, jolloin esimerkiksi pre- tai postpositiolausekkeen lyhenteeksi
tulee PP ja adverbilausekkeen AdvP.
NP: substantiivilauseke
Uolevi, naapurin poika, meidän naapurimme, meidän naapurimme
tuttava Oulusta, tapa syödä veitsellä ja haarukalla, aikanaan kiihkeä-
nä pulppuillut keskustelu sukunimilain muuttamisesta YK.n
suositusten mukaiseksi
AP: adjektiivilauseke
sairas, kovin sairas, aivan erityisen omituinen, vaikeampi kuin
mikään muu, yhtä viisas kuin kuka tahansa, ihan mahdottoman hyvä
soittamaan suutaan kaiken maailman niuhottajille
AdvP: adverbilauseke
aivan ihanasti, tavallistakin välinpitämättömämmin, ihan ensin, yhtä
usein kuin minä, harvoin

30 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
VP: verbilauseke
aivasti, sairastui kamalaan flunssaan, varastaisi huulipunan, tehnee
niin, pitää kovasti jäätelöstä, katsella televisiota, loikoillen mukavasti
sohvalla.
H 6 Alleviivaa edeltävistä esimerkeistä kunkin NP:n, AP:n, AdvPm ja VP:n edussana.
Lausekkeen ja edussanan suhteita kuvataan yleensä seuraavanlaisilla
puukuvioilla. Sana- ja lausekelyhenteet on tässä numeroitu vain siksi, että
niihin voidaan viitata tekstissä.
TässäNP1 on Nl:n projektio, AP1 Al:n projektio ja NP2 N2:n projektio.
N1 on NPl:n edussana, samoin AI APl:n ja N2 NP2:n. NP1 on ainoa
projektio, joka esimerkkipuussa varsinaisesti on "laajentunut”, mutta toki
myös NP2 ja AP1 voisivat laajentua, kuten Seuraavassa:
poikien
Uolevin
pitkät
musta
hiukset
koira
(*D <N2) C© (AT) (NT)
nuorten poikien entistä pidemmät hiukset
pienen miehen kamalan suuri koira

LAUSEKE 31
Tässä vaihtoehdossa äsken pelkästä adjektiivista koostunut määrite AP1 on
lihonut omalla määritteellä, AP2:lla, samoin äsken pelkästä substantiivista
koostunut määrite NP2 on saanut oman määritteen AP3.
Jostakin syystä lauseke sisältää aina vain yhden jäsenen, joka ei ole
lauseke. Näin siksi, että edussana on aina yksityinen sana, mutta
täydennykset ja määritteet ovat yleensä lausekkeita. Lauseke ja sana
edustavat eri tasoja. Jotkin puukuvioidemme lausekkeet — ensimmäisen NP2
ja AP, toisen AP3 ja AP2 — koostuvat pelkästä edussanasta. Ne ovat yhdeltä
kannalta pelkkiä sanoja mutta lauseketasolla kokonaisia lausekkeita, koska
niillä kuitenkin voisi olla määritteitä. Lauseessa Koira haukkuu on siis
subjektina seuraavanlainen NP:
koira
Tässäkin NP on N:n projektio ja N NP:n edussana.
Tilaa vieviä puukuvioita voi esittää myös seuraavanlaisilla
sulkukuvioilla:
^np ^np £n Uolevin]] [Ap [A musta]] [N koira]]
[Np [N koira]]
Lausekkeiden kuvaamiseen liittyy paljon varsin teoreettisia kysymyksiä, eikä
tässä kirjassa paljon piirretäkään varsinaisia puita. Jonkin verran käytetään
hyväksi puuta vastaavia sulkurakenteita, jollaiset ovat käteviä kun halutaan
merkitä joitakin lausekkeita ja jättää osia rakenteesta kokonaan
analysoimatta. Näin on tehty esimerkiksi seuraavissa esitysmuodoissa, jotka
ovat edellisten vähemmän pitkälle analysoituja vastineita:

32 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Uolevin musta koira]
^np ^np nuorten poikien] [Ap entistä pidemmät] hiukset]
[Np koira]
Lausekkeisiin perustuvaa lauseiden kuvausta sanotaan lauseke-
rakenteeksi. Jaksossa 2.5.1 nähdään, miten kokonaisia lauseita voi
kuvata vastaavanlaisilla puukuvaimilla. Jokainen lauseketyyppi voi myös koostua
kahdesta tai useammasta rinnasteisesta lausekkeesta. Tätä käsitellään
jaksossa 2.6.
Mainittakoon lopuksi, että joskus on tarpeen käsitellä kahden tai
useammankin sanan liittoa yhtenä sanana, etenkin jos ne esiintyvät välttämättä
yhdessä eikä niiden yhteismerkitys selviä pelkästään osien merkityksestä.
Tällaisia ovat esim. itse kukin ja kuka tahansa, monet adverbit, esim. kaiken
kaikkiaan, tieten tahtoen, samoin jotkut konjunktiot, esim. ennen kuin. Voi olla
varsin satunnaista, onko kirjoitusasuksi sovittu yksi vai kaksi ortografista
sanaa. Joissakin tällaisissa kiinteissä sanaliitoissa voi nähdä lausekkeen
tapaisen sisäisen rakenteen, mutta usein niitä on turha ruveta analysoimaan.
Itse rajan veto jää yksityisen tutkijan asiaksi.
Seuraavassa jaksossa tarkastellaan lyhyesti sanajärjestystä tai, kuten kohta
osoittautuu, itse asiassa lausekejärjestystä. Sen jälkeen, koska lauseke
kerran on edussanansa laajentuma ja nimetään sen sanaluokan mukaan,
kannattaa hieman selvitellä sanaluokkia.
2.3. 	SANAJÄRJESTYS JA
LAUSEKERAKENNE
Syntaksin alaan kuuluu myös se, missä järjestyksessä rakenteen osat,
esimerkiksi verbi ja sen täydennykset ja määritteet esiintyvät. Suomessa järjestys
sallii melkoisesti vaihtelua, niin että esimerkiksi subjekti ei aina ole
lauseessa samassa paikassa. Sanajärjestys ei kuitenkaan vaihtele satunnaisesti. Aihe
on niin laaja, että sille ei voida tässä tehdä oikeutta, joten vilkaisemme sitä
aivan pikaisesti. Vaihtelun mahdollisuuden ei pitäisi antaa unohtua,

vaikSANAJÄRJESTYS JA LAUSEKERAKENNE 33
ka myöhemmin muihin asioihin keskityttäessä käytetään paljon melko
stereotyyppisiä järjestyksiä.
Termillä sanajärjestys tarkoitetaan itse asiassa harvemmin itse sanojen
kuin verbin ja sen seuralaisten järjestystä lauseessa. Lausetta pienempien
rakenteiden, esim. substantiivilausekkeiden, sisäinen järjestys on suomessa
melko kiinteä (lisää luvussa 6).
Kaikki tietävät, että sanajärjestys on niitä asioita, joita laulut ja
riimitetyt runot helpoiten muuntelevat saadakseen metriikan toimimaan:
saanut helmeä hän ei
rikas jos mä öisin mies
maa kallis isien
Vaikka riimitetty kielikin on toki suomea, sitä ei tämän takia voi pitää
sanajärjestystä tarkasteltaessa edustavana materiaalina.
Seuraavassa kolme asiaa, jotka voivat säädellä lauseen pääjäsenten
järjestystä. Ensinnäkin järjestys voi määräytyä kieliopillisesti ja siis olla kiinteä.
Esimerkiksi liitepartikkelit -bAn, -pA ja -kO liittyvät aina lauseen
ensimmäiseen sanaan tai lausekkeeseen; hakukysymykset alkavat kysymyssanalla
ja imperatiivit yleensä verbillä:
Tuleehan Uolevi mukaan.
Uolevihan tulee mukaan.
Mukaanhan Uolevi tulee.
Pane se pois!
Pane pois se!
Tulkaa ottamaan kahvia.
Tulkaa kahvia ottamaan.
Toiseksi kahdella järjestysvaihtoehdolla voi olla mukavuusero: raskaat,
erityisesti lauseen muotoiset jäsenet pyrkivät lyhyempien ja kevyempien
jälkeen. Tämä voi rajoittaa vaihtelumahdollisuutta:
Hän kertoi kaikille vastaantulijoille suuren uutisen.
Hän kertoi sen kaikille vastaantulijoille.
♦Uolevi tuleehan mukaan.
?Se pane pois.
?Kahvia tulkaa ottamaan.

34 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
!Hän kertoi, että Anneli oli mennyt naimisiin, kaikille
vastaantulijoille.
ISitä, että hän kertoi sen Uolevillekin, minä vain en ymmärrä.
Sitä minä vain en ymmärrä, että hän kertoi sen Uolevillekin.
Kolmas ja varmaankin mielenkiintoisin mahdollisuus on se, että
järjestysvaihtoehdoilla voi olla eräänlainen merkitysero. Järjestys on tällöin
vihje siitä, missä teksti- tai puheyhteydessä lause on kotonaan. Näistä
asioista puhutaan usein viittaamalla uuden ja vanhan tiedon jakautumiseen.
Esimerkiksi subjektin sijoittaminen lauseen lopulle sopii yhteyksiin,
joissa subjekti on kontekstissa uusi:
Seuraavaksi näemme ruotsalaisen elokuvan Fanny ja Alexander. Sen
on ohjannut Ingmar Bergman.
Vaihtelumahdollisuudet pääsevät usein paremmin oikeuksiinsa dialogissa
kuin yhtäjaksoisessa tekstissä. Esimerkiksi seuraavantapaisia järjestyksiä ei
juuri tapaa asiatekstissä:
Ei sinun käsineitäsi kukaan ole varastanut. Itsehän sinä ne roskiin
panit.
Sanajärjestysvaihtelun mukana seuraa myös lauseen intonaation —
sävelkulun ja painotuksen — vaihtelua. Esimerkiksi lauseenloppuinen
subjekti saa yleensä vahvemman painon kuin "oikealla” paikallaan alussa oleva
subjekti; ajattele esim. Ingmar Bergman -esimerkkiä. Suomen intonaation
ja sanajärjestyksen suhteesta on toistaiseksi kovin vähän järjestelmällistä
tietoa, ja asiaa mutkistaa se, että intonaatioerot ovat suhteellisia, eivät
absoluuttisia sillä tavoin kuin sanojen keskinäinen järjestys.
H 7 Keksi teksti- tai dialogikonteksteja seuraaville pareille ja ryhmille:
la. Mikolle hankittiin nahkatakki.
1 b. Nahkatakki hankittiin Mikolle.

SANAJÄRJESTYS JA LAUSEKERAKENNE 35
2a.
Uolevi ei antanut vanhemmilleen joululahjoja.
2b.
Vanhemmilleen Uolevi ei antanut joululahjoja.
2c.
Ei Uolevi vanhemmilleen joululahjoja antanut.
3a.
Mikolla on auto.
3b.
Auto on Mikolla.
4a.
Mikolla on kiire.
4b.
Kiire on Mikolla.
Kuvittele, että sinun pitäisi kuvata suomesta mitään tietämättömälle kielentutkijalle IC 3
hakukysymyslauseiden (ks. 1.1) muodostamista suomessa. Mihin tarvitset lausekkeen
käsitettä? Alla esimerkkiaineistoa.
1. Ketä Mikko rakastaa?
2. *Mikko ketä rakastaa?
3. !Mikko rakastaa ketä?
4. Minkälaisista pojista sinä pidät?
5. Kenen luona kävit?
6. * Minkälaisista sinä pidät pojista?
7. *Kenen kävit luona?
Sanajärjestysvaihtelu on paljastavaa lausekeanalyysin kannalta, sillä
lausekkeiksi sanotaan mieluiten sellaisia rakenteita, jotka "liikkuvat”
kokonaisuuksina eli pysyvät järjestystä vaihdeltaessa koossa. Taustaoletuksena on
silloin, että koossapysyvyys heijastaa myös lausekkeen semanttista
yhteenkuuluvuutta. Kuten seuraavasta näkyy, NP:t pysyvät koossa:
Uolevi lähetti Elsan ostamaan tuoretta leipää.
Elsan Uolevi lähetti ostamaan tuoretta leipää.
Tuoretta leipää Uolevi Elsan lähetti ostamaan.
PTuoretta leipää ostamaan Uolevi Elsan lähetti.
♦Tuoretta Uolevi lähetti Elsan ostamaan leipää.
♦Leipää Uolevi lähetti Elsan ostamaan tuoretta.

36 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
H 8 Keksi lause-esimerkit, joissa esiintyy useampisanainen AP ja AdvP\ ja testaa
samalla tavalla näiden lausekkeiden koossapysyvyyttä.
"Ihanteellinen” lauseke liikkuu siis kokonaisuutena, jos sanajärjestystä —
kuten olemme nähneet, oikeastaan lausekejärjestystä — muunnellaan.
Mutta lausekkeilla on myös semanttinen puolensa: ne kuuluvat yhteen
merkitykseltään. Koossapysyvyys ja merkitykseen pohjautuva lausekekäsitys
eivät aina pidä täysin yhtä. Tästä tulee esimerkkejä luvussa 6, mutta tässä
yhteydessä voidaan vielä lyhyesti pohtia jaksossa 2.2 suuremmin
kyselemättä esiteltyä lauseketyyppiä, verbiedussanaista VP:tä. VP:llä tarkoitetaan
yleensä sellaista lauseketta, jossa ovat mukana verbin määritteet ja muut
täydennykset kuin subjekti.
On selvää, että VP ei suomessa ole koossapysyvä lauseke. Tämän
osoittaa jo äskeinen esimerkki Tuoretta leipää Uolevi lähetti Elsan ostamaan: objekti
tuoretta leipää kuuluu selvästi verbille ostamaan, joten verbi ja sen täydennys
sijaitsevat kaukana toisistaan. Tavallisimmat tapaukset, joissa näin on, ovat
seuraavat: (a) verbin täydennys tai määrite voi tulla alkuun subjektin
edelle, kun verbi itse "pysyy paikallaan”, ja (b) verbi itse tulee alkuun
subjektin edelle ja sen täydennykset ja määritteet jäävät loppupuolelle.
(a) Sen me teemme!
Televisiota me saisimme katsella vaikka kuinka kauan.
(b) Olisihan Elsa nyt yhden huulipunan varastanut.
Ilahtuisikohan Elsa ollenkaan jäätelöstä?
H S Paikanna seuraavista ”hajonneen” ei-finiittisen VP:n osat, esim. seuraavaan
tapaan:
Sen me haluaisimme tehdä.
”Hajonnut VP”: sen — tehdä
1. Opintotukilomakkeita minä tulin hakemaan.
2. Pakastaa kannattaa vain aivan tuoreita vihanneksia.
3. Voisit sinä siitä yrittää muillekin kertoa.

SANAJÄRJESTYS JA LAUSEKERAKENNE 37
Jos koossapysyvyyskriteeri oletetaan ratkaisevaksi, VP:t eivät siis ole
lausekkeita laisinkaan. Mitä syytä sitten yleensä on puhua VP.stä? Tämä
kysymys on varsin teoreettinen, ja VP voi näyttää paremmin sopivan
sellaisiin kieliin kuin englanti ja ruotsi. Suomessa ainakin infiniittisen
verbilausekkeen ajatus on helppo hyväksyä. Sellaiset verbit kuin saada tai
lähettää voivat ottaa täydennyksekseen infinitiivimuotoisen verbin: saa
katsella, lähetti ostamaan (luvut 8 ja 9). Mutta tällä infinitiivillä voi taas olla
omia täydennyksiä ja määritteitä: saa katsella televisiota, lähetti ostamaan
leipää. Tästä on vaikea tulla muuhun tulokseen kuin että ensimmäisen verbin
täydennyksenä toimii kokonainen infiniittinen VP, ei pelkkä verbi. Jos siis
ajatellaan, että on olemassa infiniittisiä VP:itä, miksei olisi myös finiittisiä?
Lisähuomautus kiinnostuneille: Olennainen osa VP-ajatusta on se, että
subjekti ei kuulu VP:hen. Tämän mukaan esimerkiksi yksinkertaisen
objektillisen lauseen rakenne on sillä tavalla epäsymmetrinen, että
subjekti on "korkeammalla” kuin verbi objekteineen: jos ajatellaan kuvausta
sukupuuna, subjekti-NP on VP:n mutta ei objekti-NP:n sisar.
[Np Uolevi] [yp katsoo [Np TV:tä}]
Jos subjekti ja objekti sattuvat edustamaan samaa oliota, toinen niistä
ilmaistaan refleksiivipronominilla. VP-ajatukseen sopii hyvin, että
pronominiedustuksen saa objekti, ei subjekti:
Uolevi katsoo itseään.
♦Itsensä katsoo Uolevia.
Hallitsevassa asemassa oleva subjekti siis saa täyden ilmiasun, kun taas
alempana oleva objekti saa tyytyä pronominimuotoon. VP:n puolustaja voi siis
sanoa, että jos VP:tä ei olisi, subjekti ja objekti olisivat samalla tasolla ja olisi
samantekevää, kumpi saa pronominiasun. Tämä ajatus saa tältä osin
lopettaa VP-keskustelumme. Kuten sanottu, kysymys on varsin teoriasidon-
nainen, ja asian syvällisempi käsittely vaatisi kokonaisen luvun.

38 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
2.4. 	KATSAUS SANALUOKKIIN
2.4.1. 	Verbit ja nominit: kriteereitä
Kielessä jossa on paljon taivutusta, niin kuin suomessa, on helppo aloittaa
sanojen luokittelu sillä perusteella, millaisissa taivutusmuodoissa ne voivat
esiintyä. Suomessa on aika vähän sellaisia sanavartaloita (kuten tanssi), jotka
taipuvat sekä verbin että substantiivin tavoin.
Kolmen keskeisen sanaluokan jäsenten taivutusmahdollisuuksia
kuvaavat seuraavat kaaviot:
• 	Substantiivi:
vartalo + luku + sija + omistusliite
kirjo i ssä ni
• 	Adjektiivi:
vartalo + komparaatio + luku + sija
hauske mm i llä
• 	Verbi:
vartalo + (passiivi +) tempus/modus + persoona
luk isi t
lue tt / in
Kuten näkyy, adjektiivit ja substantiivit taipuvat varsin samalla tavoin
(joskus harvoin adjektiivi voi saada myös omistusliitteen: (meidän) kaltaisemme)\
sama koskee pronomineja ja lukusanoja. Näitä ryhmiä kutsutaankin
yhteisnimityksellä nominit. Verbit erottuvat nomineista melko selkeästi,
mutta niillä on myös nominimaisesti taipuvat muotonsa, nominaali- eli

KATSAUS SANALUOKKIIN 39
infiniittimuodot, joissa nominintaivutus tulee nominaalistimen eli
infinitiivin tai partisiipin merkin perään:
• 	Verbin infiniittimuodot:
vartalo + nominaalistin + nomininpäätteet
luke ma an
luke m i llä nne
luke a kse en
Kaavioiden kuvaamat taivutusmahdollisuudet siis määrittelevät
sanaluokkia, mutta vain osittain, sillä sanaluokkien erottamisessa tarvitaan myös
selvästi syntaktisia kriteereitä. Seuraavaksi asiaa katsotaan ensin
substantiivien ja adjektiivien rajanvedon kautta, sitten kysytään verbien infiniitti-
muotojen ja nominien eroa.
Esimerkin syntaktisesta näkökulmasta sanaluokkakysymykseen tarjoaa
adjektiivien tyypillisesti saama -j/z-muoto. Tämän on katsottu olevan
johdin, joka muuttaa adjektiivin adverbiksi, mutta siinä voi nähdä myös
esimerkin siitä miten muoto heijastaa suoraan syntaktista suhdetta. Yhtä lailla
voi nimittäin sanoa, että -sti on taivutuspääte, joka osoittaa minkä
sanaluokan sanaa adjektiivi määrittää, substantiivia vai verbiä:
vitsikäs puhe *vitsikkäästi puhe
puhui vitsikkäästi *puhui vitsikäs
Mikä sitten erottaa nominien yleisluokan sisällä substantiivit ja
adjektiivit? Morfologinen kriteeri on se, että substantiivit eivät yleensä hyväksy
-j/z-päätettä, samoin se, että adjektiivit saavat omistusliitteen vain
erikoistapauksissa. Syntaktisiin kriteereihin taas kuuluu se, että näiden luokkien
tyypilliset tehtävät eroavat: adjektiivilausekkeet määrittävät substantiiveja,
substantiivilausekkeet taas esiintyvät verbin täydennyksinä. Mutta entä jos
joku sittenkin sanoo esim. seuraavasti? Kummassakin esimerkissä näyttää
adjektiivi olevan subjektina, ensimmäisessä vielä omistusliitteellä
varustettuna.
Nuoremme ovat nykyään kielitaitoisia.
Viisivuotias ei vielä ymmärrä liikenteen vaaroja.

40 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Adjektiivien ja substantiivien ero ei suomessa ole sillä tavalla jyrkkä, ettei
perusluonteeltaan adjektiivilta tuntuvaa sanaa voisi helpostikin käyttää
substantiivina merkityksessä oliot, joita luonnehtii tämä ominaisuus*.
Jotkut adjektiivit, kuten juuri nuori, ovat tulleet varsin yleiseenkin
substantiivikäy ttöön.
Sanaluokilla on toki myös semanttinen pohja. Tyypillinen substantiivi
tarkoittaa oliota (jota voi esimerkiksi osoittaa) ja tyypillinen adjektiivi
jotain olion ominaisuutta. Oliolla voi olla jotain ominaisuutta yleensä
enemmän tai vähemmän, ja siksi adjektiivit yleensä sallivat asteen ilmauksia,
sellaisia kuin /^»-tyyppiset sanat ja komparaatio:
(a) ihan hölmö
hölmömpi kuin kukaan muu
(b) Pihan roisto
Proistompi kuin kukaan muu
(c) *ihan auto
♦autompi kuin mikään muu
Näin on siis tyypillisesti; on myös rajatapauksia, kuten (b), mutta myös
esim. adjektiiveja jotka eivät salli asteen ilmaisua:
Pihan eilinen
♦eilisempi kuin mikään muu
Miksi siis eilinen olisi adjektiivi — eihän se edes hyväksy -J/z-päätettä?
Tässä tarvitaan taas syntaktista kriteeriä. Substantiivia määrittämään pantu
adjektiivi kongruoi substantiivin kanssa suvussa ja sijassa, mutta
substantiivi ei:
eilisellä autolla *eilinen autolla
eilisissä autoissa *eilinen autoissa
♦mansikassa jogurtissa mansikkajogurtissa
♦kehityksissä suunnitelmissa kehityssuunnitelmissa

KATSAUS SANALUOKKIIN 41
Voi tietysti huomauttaa, että kahden substantiivin esimerkit ovat tässä
yhdyssanoja. Tämä ei kuitenkaan muuta itse asiaa, ja kannattaa huomata,
että yhdyssanan sisälläkin alkuosa toimii useimmiten jälkiosan määritteenä.
Mikä sitten on oikea vastaus kysymykseen, onko "substantiivisesti
käytetty adjektiivi” — sellainen kuin tapauksissa Nuoremme ovat... tai
Viisivuotias ei vielä ymmärrä... — analysoitava substantiiviksi vai adjektiiviksi?
(Huomaa että samalla kysytään, voiko subjekti edustua tavallisen
substantiivilausekkeen lisäksi myös adjektiivilausekkeena.) Vaikka
edeltävän tapaiset kriteerit osoittavat, että nuori tai viisivuotias kyllä ovat
perusluonteeltaan adjektiiveja, kysymykseemme on oikeastaan mielekästä hakea
yksikäsitteistä vastausta vain jos ollaan kirjoittamassa eksplisiittistä,
teknisestikin täydellistä kielioppia. Silloin joudutaan ratkaisemaan,
valitaanko periaate "kerran adjektiivi, aina adjektiivi” vai käytetäänkö jotakin
keinoa "kääntää” tai "pakottaa” adjektiivi substantiiviksi.
Verbin nominaali- eli infiniittimuodot ovat verbejä, joilla kuitenkin on
osittain nominin käytös, esimerkiksi osittainen tai täydellinen sijataivutus.
Mutta on myös muita suffikseja, joiden ansiosta verbiä voi ryhtyä
taivuttamaan nominina. Tällainen on esimerkiksi -minen'.
vartalo + johdin + nominintaivutus
luke mise sta ni
loukkaantu mis i Ile en
Tätä elementtiä on perinteisesti pidetty verbeistä substantiiveja tekevänä
johtimena eikä verbin taivutukseen kuuluvana suffiksina, jollaisia
infinitiivin päätteet ovat. Tästä seuraa, että Seuraavassa (a):n -minen-muoto
ja (b):n -ma-m\ioto edustavat eri sanaluokkia:
(a) Elsa on hyvä kirjoittamisessa.
(b) Elsa on hyvä kirjoittamaan.
Tähän on hyvä syntaktinen syy: (b)-tapauksessa verbiehdokkaalle voi antaa
objektin, (a)-tapauksessa ei. Objektilla tarkoitetaan (kuten luvussa 3
tarkemmin nähdään) esimerkiksi partitiivisijaista täydennystä, jollaista
Seuraavassa kokeillaan.

42 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
(c) Elsa on hyvä loppusointujen keksimisessä
♦loppusointuja keksimisessä
♦keksimisessä loppusointuja
(d) Elsa on hyvä keksimään loppusointuja
♦keksimään loppusointujen
♦loppusointujen keksimään
Kuten näkyy, objekti sopii vain (d)-tapaukseen, kun taas -^/»^«-tapauksessa
vastaava argumentti on substantiiveille tyypillisen genetiivimääritteen
asemassa. (Vaikka totesimme -minen-sanat substantiiveiksi, ne ovat
verbimäisempiä kuin monet muut substantiivit, sillä niihin voi esim.
liittyä -j/z-määrite: hitaasti käveleminen. Sen asemesta käy tosin hyvin myös
vastaava adjektiivi: hidas käveleminen, alituinen lorvaileminen.)
Verbi, substantiivi ja adjektiivikin ovat suhteellisen selvin kriteerein
erotettavia sanaluokkia. Ongelmallisempia ovat muut perinteiset
sanaluokat, joiden luokittelukriteerit voivat mennä ristiin tai päällekkäin tai olla
"toisaalta — toisaalta” -tyyppisiä. Sanaluokkia voidaan erottaa eri määriä sen
mukaan, miten tarkkoihin jaotteluihin halutaan mennä. Tämä ilmenee
kahdesta seuraavasta jaksosta.
2.4.2. 	Adverbit ja niiden sukulaiset
Taivutus tekee keskeisen eron suomen sanaluokkien välille: nomineja ja
verbejä luonnehtii niiden taipuminen tietyissä paradigmoissa, ja kohta
puheeksi tulevat pronominit taipuvat nominien tavoin. Jäljelle jää
sekalainen joukko taipumattomia tai vain vähän taipuvia sanoja. Ryhmän sisältä
on erotettavissa useita alaryhmiä, joille voidaan antaa omia nimiä:
partikkelit, konjunktiot, interjektiot, pre- ja postpositiot sekä suurimpana
ryhmänä adverbit.
Melkoisessa osassa adverbeja on erotettavissa taivutuksen — erityisesti
substantiivi taivutuksen — merkkejä, ja joskus ne muodostavat osittaisia
paradigmojakin. Tämä on usein historiallisesti selitettävissä: muiden
sanaluokkien sanat voivat "unohtaa” osan kieliopillisesta käytöstään ja
adverbistua. Seuraavista adverbeista ensimmäinen on täysin analysoimaton
ja taipumaton, toinen näyttää sisältävän sijapäätteen ja kolmas sijapäätteen

KATSAUS SANALUOKKIIN 43
ja omistusliitteen. Mutta mikä olisi toisen ja kolmannen perusmuodon
merkitys? Neljäs eroaa muista siinä, että sillä tuntuu olevan merkityksekäs
perusmuo tokin.
heti
sie llä
taha llä an
varma an
Tee jokaisesta seuraavasta sanasta kaksi lausetta, joista toisessa sana tuntuu H
adverbilta ja toisessa joltakin muulta — miltä? Esim. varmaan:
Elsa on varmaan jo kotona.
Ei voi luottaa vain varmaan tietoon.
suoraan, puolestaan, lopulta, aluksi, ainoastaan,
täysin, samalla, myöhään, esimerkiksi
Adverbeista voi siis löytää selviä taivutuselementtejä sisältäviä sanoja,
jotka ovat kivettyneet kyseiseen muotoon eli joita ei erityisesti ajatella tämän
muodon edustajina. Osittainen taivutusmahdollisuus antaa aihetta
pohdiskella myös adverbin ja vajaaparadigmaisen nominin rajaa. On paljonkin
osittain nominin tavoin taipuvia ilmauksia, joilla on taivutusta mutta joilta
puuttuu perusmuoto tai joiden perusmuodoksi saatava sana on aivan eri
käytössä kuin kyseisissä muodoissa. Jälkimmäistä tyyppiä edustaa
Seuraavassa olla koolla, panna kokoon -sanontojen oletettava perusmuoto koko, joka on
eri asia kuin substantiivi suuruus’.
*juovus
*hämi
*koko
*juovuksen
*hämin
*koon
juovuksissa
hämillään
koolla
koossa
*juovuksista
♦hämiltään
♦koolta
♦koosta
juovuksiin
hämilleen
koolle
kokoon

44 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
On vaikea päättää, pitäisikö näitä olemassaolevia muotoja sanoa adverbeiksi
vai substantiiveiksi. Mitä enemmän taivutusmuotoja on, sitä luontevampi
on substantiivitulkinta.
Jos nimitys adverbi otetaan vakavasti (ad+verbi), se tarkoittaa verbiin
liittyvää sanaa. Adverbeiksi on silti perinteisesti laskettu sellaisetkin sanat,
jotka esiintyvät vain adjektiivin tai adverbin määritteenä. Yksi adverbien
erikoistapaus ovat siis sellaiset sanat kuin yhtä, liian, melko, varsin, erittäin,
joista olisi oikeastaan johdonmukaista — mutta ei kovin käytännöllistä —
käyttää nimeä ad-adjektiivi tai ad-adverbi. Jotkut mieluiten adjektiivin
kanssa esiintyvät, astetta ilmaisevat sanat kyllä liittyvät verbiinkin, jotkut
eivät:
Hän on ihan mukava. Hän ihan säteili.
Hän on erittäin mukava. *Hän erittäin säteili.
Partikkelit ovat taipumattomien sanojen alaryhmä, joita voi lähteä
erottamaan adverbeista katsomalla, projisoiko sana lausekkeita eli voiko se saada
omia määritteitä. Adverbit voivat, vaikka suhteellisen rajoittuneesti. Näin
esimerkiksi heti, kauemmin ja varmaan:
melkein heti
kauemmin kuin kukaan muu
ihan varmaan
Partikkelit esiintyvät vain yksin. Tällä kriteerillä partikkeleiksi
osoittautuvat esimerkiksi jo, jopa ja kai:
♦melkein jo
*ihan jopa
* 	älyttömän kai
(Sama koskee sanoja melkein ja ihan, mutta älyttömän voi saada oman
määritteen.) Toinen adverbin ja partikkelin erottamiseen käytettävä testi on
kielto; asiasta lisää jaksossa 5.3.
Yksityiset sanat voivat eriytyä käytökseltään toisaalta adverbeiksi,
toisaalta partikkeleiksi. Hyvä esimerkki tästä on nyt. Seuraavan (a)-tapaukset
osoittavat sen adverbiksi, mutta (b)-tapauksissa se tulkitaan pikemminkin

KATSAUS SANALUOKKIIN 45
partikkeliksi.
(a) En minä sitä juuri nyt tee.
En ehdi tulla ihan nyt.
(b) Kuka nyt semmosta uskoo.
Enhän minä nyt ihan sitä tarkoittanut.
Partikkelien merkitys on usein vaikeasti luonnehdittavissa. Adverbi-»^/
merkitsee suunnilleen ’puhehetkellä’, mutta entä partikkeli-»)'/? Selvästi se
lisää lauseeseen jonkin merkityksen, mutta minkä?
Ääritapaus suomen partikkelien joukossa ovat liitepartikkelit, jotka
eivät edes ole itsenäisiä sanoja: -kO, -hAn, -pA sekä -kin, -kA An. Vaikka ne
morfologisesti liittyvät aina johonkin sanaan, niiden syntaktinen ja
semanttinen rooli lauseessa on paljon laajempi kysymys.
Kokeile määritteiden lisäämistä seuraaviin sanoihin ja yritä päättää, mitkä oli- H 11
s ivat partikkeleita, mitkä adverbeja. (Tulokset eivät välttämättä ole aivan yksise- j
litteisiä.)
vain, niin, vielä, kuitenkin, sitten, aina, hyvin, usein, silloin,
esimerkiksi, ehkä, siis, jopa, taas 1
Interjektioiden sanaluokka voidaan ohittaa vähällä: siihen voidaan laskea
sellaiset aidot huudahdussanat kuin ai ja voi, kääk, kukkuu tai hellanlettas.
Sellaiset keskustelussa yleiset pikkusanat kuin joo, kyllä, niin tai seuraavan-
tyyppinen ai ja vai lasketaan sen sijaan nykyään pikemminkin
partikkeleihin.
A: Uolevi tulee tänään meille.
B: Ai kuka? Se sun opiskelukaveri vai?
Konjunktiot ovat partikkelin tyyppisiä sanoja, jotka yhdistävät lauseita tai
niiden osia. Konjunktioiden luokka on sen verran pieni, että sitä voi halu- ■
tessaan käsitellä luettelemalla. Näin tehdäänkin, kun asiaan palataan
kohdassa 2.7.

46 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Lopuksi lausekkeita muodostava sanaluokka, pre- ja postpositiot,
yhteisnimellä adpositiot tai p-positiot Nimitykset tulevat latinan sanoista
post jäljessä’, pre 'edellä’ ja^ ’luo(na)\ Kielet eroavat tunnetusti siinä,
suosivatko ne pre- vai postpositioita, mutta muuten nämä kaksi luokkaa
ovat niin samankaltaiset, että yhteisnimityksen tarve on ilmeinen.
Yhteisnimen valinta on makuasia; Seuraavassa käytetään sanaa adpositio.
Luokka menee osittain päällekkäin adverbien ja siten myös substantiivien
— osittain jopa verbien — kanssa, sillä siihen kuuluu paljon
vajaataivutteisia sanoja. Adpositiot ovat lausekkeita muodostavia sanoja,
sillä niiden valenssiin kuuluu NP-täydennys. Adposition sanaluokkalyhenne
on P, joten lauseketta nimitetään PP:ksi. Postpositio seuraa täydennystään,
prepositio edeltää:
GD QD
viimeisen tunnin jälkeen ennen
viimeista tuntia
Postposition täydennys on yleensä genetiivissä, preposition usein
partitiivissa. Jotkut adpositiot vaativat täydennyksen aina mukaansa,
useimmat voivat esiintyä ilmankin:
*Hän itki vuoksi.
*Hän raatoi varten.
Kun tiskaan, Mikko seisoo vieressä.
Minä olen tässä ihan lähellä.
Jälkimmäisessä tapauksessa joudutaan kysymään, onko vielä kyseessä
adpositio vai kenties adverbi, mutta käsitteellisesti täydennys on
välttämätön: jos olen vieressä tai lähellä, olen tietenkin jonkin vieressä tai jonkin
lähellä.
Suomessa yleisnimitys adpositio tai p-positio on sikälikin hyödyllinen,
että selvien pre- ja postpositioiden lisäksi on myös sellaisia adpositioita
joiden täydennys voi olla kummalla puolella tahansa. Eri
järjestysvaihtoehtoihin voi liittyä erilainen sijanvalinta ja erilainen
merkitys:

KATSAUS SANALUOKKIIN 47
Tällaista ei ole tapahtunut sitten 1930-luvun.
Tällaista tapahtui viimeksi yli 60 vuotta sitten.
Lapset juoksivat pihan ympäri.
Lapset juoksivat ympäri pihaa.
Seuraavassa melkoinen osa suomen adpositioiksi analysoiduista sanoista
täydennyksen paikan ja sijan mukaan ryhmiteltyinä. Niillä joiden perässä
on plusmerkki on muitakin taivutusmuotoja, kuten voit itseksesi tarkistaa.
• Prepositioita (joilla voi olla satunnaista postpositiokäyttöä):
partitiivi: ilman, vailla, vastoin
• Molemmat täydennyksen sijainnit sallivia adpositioita:
partitiivi: ennen, kohti, vasten, pitkin
genetiivi: läpi, ohi, ohitse
genetiivi tai partitiivi: kesken, keskellä+, lähellä+, ympäri,
vastapäätä
muu: huolimatta (ELA)
• Postpositioita:
Partitiivi: vastaan, varten, kohtaan
Genetiivi: alla+, edellä*, edessä*, jälkeen, kanssa, kautta, kesken,
keskuudessa+, kohdalla+, lisäksi, luona+, mukaan, mukana, myötä, päällä+,
päässä+, perässä+, puoleen, puolesta, rinnalla+, sisään, sisällä+, takana+,
takia, tasalla, ulottuvilla+, välissä+, varassa+, varalla+, vieressä+,
vuoksi, ympärillä+
Muu: lähtien (ELA), nähden (ILL)
Paikallissija: päin

48 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
H 12 Poimi edellisistä kolmesta listasta
(1) adpositiot, jotka mielestäsi vaativat täydennyksen mukanaoloa, ja
(2) ”molemmat täydennyksen sijainnit sallivista” adpositioista ne, joille
täydennyksen paikan muutos aiheuttaa muutoksen joko (a) sijan valinnassa tai (b)
merkityksessä. Keksi näitä eroja havainnollistavat esimerkkilauseet.
Suomen kielen tyypillisin PP koostuu postpositiosta ja sitä edeltävästä
genetiivi-NP:stä. Seuraavasta näkyy, miten lähellä tällaiset rakenteet ovat
tavallisia substantiivilausekkeita, joilla on genetiivimäärite ja joskus
omistusliite. Adpositioiden luokka menee siis osittain päällekkäin
substantiivien kanssa.
minun luonani
minun lähelläni
minun lähistölläni
minun läheisyydessäni
minun ympäristössäni
selvä PP
selvä NP
Erona on lähinnä se, onko postpositioehdokkaan vartalo muutenkin käytössä
oleva sana ja voiko se saada muita määritteitä ja miten vapaasti.
Ensimmäisellä kriteerillä luo ja lähi eivät ole substantiiveja mutta lähistö ja läheisyys
ovat. Toisella kriteerillä taas lähistö osoittautuu vähemmän substantiivi-
maiseksi kuin paikallismerkityksinen läheisyys. Tämä taas näyttää
vähemmän substantiivimaiselta kuin ympäristö, jos kriteerinä pidetään sitä, miten
vapaasti sana voi substantiivin tapaan saada erilaisia adjektiivimääritteitä:
Minun ? lähistölläni
Minun välittömässä läheisyydessäni
♦entisessä
Minun välittömässä ympäristössäni
entisessä

KATSAUS SANALUOKKIIN 49
Sellaiset sanat kuin lähtien, huolimatta ja nähden ovat verbien
infiniittimuotoja, jotka ovat eräissä käytöissään selvästi ”adpositioituneet”.
Tässä jaksossa käsiteltyjen sanaluokkien suhde on parasta ymmärtää niin,
että niiden yhteinen kattoluokka on yksinkertaisesti taipumattomat (ja
selvästi vajaataivutteiset) sanat, verbien ja nominien vastakohtana. Vaikka
alaluokat eivät aina erotukaan toisistaan kovin selvästi, sanaluokkajako
näyttää siis seuraavalta:
2.4.3. 	Pronominit: sanaluokka vai ei?
Pronomineja voi pitää nominien alalajina, mutta sanaluokkana ne ovat
ongelmallinen asia. Yksi ongelma on se, että nomineja on kahta lajia,
substantiiveja ja adjektiiveja, ja pronominit kuuluvat usein kumpaankin
ryhmään, siis esiintyvät sekä substantiivilausekkeina että substantiivin
kongruoivina määritteinä. Vain pronominit minä, sinä, me, te, hän ja he eli
kirjakielen persoonapronominit käyttäytyvät tässä mielessä pelkästään
substantiivin tavoin:
Tällä naisella ~ tällä
Sillä naisella ~ sillä on paljon rahaa.
Kenellä naisella ~ kenellä
* 	Hänellä naisella ~ hänellä
Substantiivin edellä adjektiivin tapaan määritteinä esiintyviä pronomineja
voi sanoa tarkenteiksi (tyypistä meillä naisilla ks. 6.3). Nimitys vastaa esim.
englannin kieliopissa käytettyä determiner-termiä, jonka alaan kuuluvat myös
artikkelit. Toisin kuin tavalliset adjektiivit, tarkenteet eivät kerro

50 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
substantiivin tarkoitteen ominaisuuksista vaan sen tapaisista seikoista kuin
onko tarkoite jo ollut puheena tai oletetaanko kuulijan tietävän, mistä
tarkoitteesta on kyse.
Pronominin käsitettä hämmentää lisäksi se, että on olemassa
pronominilta tuntuvia, selvästi jonkin pronominiksi sanotun sanan
muodoilta näyttäviä adverbeja:
täällä, siellä, tuolla, missä, jossakin, kaikkialla
näin, miten, jotenkin
Näitä voi sanoa proadverbeiksi. Huomaa että proadverbi voi esiintyä
paikanilmauksen edellä tarkenteen tapaan:
Onko siellä Rovaniemellä yhtä lämmin kuin täällä Tampereella?
H 13 Pronominit tämä, tuo ja se taipuvat nominin tavoin. Tällaiset muodot voivat
esiintyä sekä varsinaisen pronominin että proadverbin tehtävissä:
Tuolla (miehellä) on varmaan kylmä.
Tuolla on kioski.
Keksi (a) kaksi vastaavaa lauseparia, joissa on jotkin tämä ja se-pronominien
muodot, toinen pronominin ja toinen proadverbin tehtävässä, sekä (b) kaksi lause-
paria, joissa proadverbi ja pronomini eivät ole samanmuotoiset.
"Proverbejä” suomessa ei liene, mutta sellaisia sanoja kuin sellainen,
tällainen, jollainen ja millainen voisi nimittää proadjektiiveiksi.
Etuliite pro tarkoittaa puolesta, asemesta. Jos otamme huomioon
pronominit, proadjektiivit ja proadverbit, huomaamme että ”/>ro-ominaisuus” on
useisiin luokkiin kuuluvien sanojen erityispiirre: substantiiveilla,
adjektiiveilla, nomineilla yleensä sekä adverbeilla on alaryhminään pro-sanoja.
Sisällöllisesti piirre tarkoittaa eräänlaista merkityssisällön ohuutta, jota voi
olla vaikea määritellä. Erityisesti silloin kuin pro-sana viittaa tekstissä tai
kontekstissa jo mainittuun tarkoitteeseen, se on eräänlainen oikotie tai
lyhenne.

KATSAUS SANALUOKKIIN 51
Syntaktisesti pronominit ovat usein omalaatuisia. Toisin kuin vastaavi-
en nominien tai adverbien, pronominien kyky projisoida lausekkeita on
hyvin vähäinen, ts. niillä on harvoin omia määritteitä. Pronominia voi kyllä
määrittää esim. lause:
Se, että näin on, herättää kummastusta.
Minä, joka olen aina ajatellut vain sinun parastasi...
Pronominien muodostamien lausekkeiden rakennemahdollisuuksiin
palataan jaksossa 6.1.6.
Substantiivit, adjektiivit, verbit ja adverbitkin ovat "suuria”
kategorioita, jotka ovat samalla (adverbit tosin vain suhteellisesti) avoimia:
uudet sanat tulevat tyypillisesti juuri näihin luokkiin. Pronominit, niin
kuin muutkin "pienet” luokat, partikkelit, konjunktiot ja adpositiot, voi
käytännöllisesti katsoen luetella — tietysti sillä varauksella, että rajanveto-
ongelmia on aina. Seuraavassa käydään lyhyesti läpi perinteisen pronominien
luokan alatyyppejä ottaen mukaan myös proadverbeja.
Persoona- ja demonstratiivipronominit viittaavat puhetilanteessa
läsnä oleviin tai tekstissä aiemmin mainittuihin tarkoitteisiin (esim.
olioihin, oliojoukkoihin, paikkoihin):
minä, sinä, hän, me, te, he; se, ne; tämä, tuo, nämä, nuo
täällä, tuolla, siellä; näin, noin, niin
Näistä vain ryhmää minä, sinä, hän, me, te, he sanotaan
persoonapronomineiksi, mutta asia näyttää toiselta kun otetaan huomioon, että
pronomineja selne, usein myös tämälnämä, tuo/nuo, käytetään puhekielessä
yleisesti henkilöitä tarkoitettaessa. Syntaktisesti hänlhe on kuitenkin
erilainen kuin se, tämä jne. Sen lisäksi että edelliset eivät toimi tarkenteina,
erona on omistusliitteen käyttö: hänen autonsa mutta ei *sen autonsa.
Viittaava tehtävä on myös refleksiivi- ja resiprookkipronomi-
neilla:
Mikko rakastaa itseään.
He elävät vain toisiaan varten.

52 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Näiden tarkoite on samastettava saman lauseen jonkin toisen jäsenen,
yleensä subjektin tarkoitteeseen. Kaikki sanan itse esiintymät eivät kuitenkaan
ole tässä mielessä refleksiivipronomineja. Seuraavantyyppisten itse-sanojen
sanaluokkaa on vaikea luonnehtia: Ne tekevät sen itse. Juhlakalulle itselleen ei
kerrottu mitään.
Suhteellisen helposti erottuva pronominiryhmä ovat kysymyspro-
nominit (KU/MI-sanat), jotka pikemmin hakevat tarkoitetta kuin viittaa-
vat:
kuka, mikä, kumpi; miten, kuinka, koska
Relatiivipronominit {joka, mikä) ovat osittain samannäköisiä
kysymyspronominien kanssa mutta funktioltaan lähempänä edellä
mainittuun tarkoitteeseen viittaavia. Samalla ne tietysti ovat tietynlaisen sivu-
lausetyypin tunnusmerkkejä.
Lopuksi syliimme jää suurin ja rajoiltaan epämääräisin ryhmä, jota on
perinteisesti sanottu indefiniittipronomineiksi. Nimitys on jo sikäli
ontuva, että osa ryhmän jäsenistä — sellaiset kuin jokainen ja kaikki — ovat
pikemminkin definiittisiä eli määräisiä kuin indefiniittisiä (ks. 3.3.3).
Suurinta osaa indefiniittipronomineista kutsutaan nykyään usein logiikasta
tulevalla nimellä kvanttoreiksi. Seuraavassa yksi mahdollinen ala-
ryhmittely:
• Universaalisia eli totalitiiveja:
joka[taipumaton], jokainen, joka ikinen, kukin, mikin,
kuka tahansa, itse kukin, kaikki, kumpikin, molemmat
• Eksistentiaalisia eli aidosti indefiniittisiä:
joku, jokin, jompikumpi; eräs, muuan, yksi
• Epämääräistä määrää ilmaisevia:
jokunen, muutama, harva, moni, usea(t)
• Kielteisiin lauseyhteyksiin rajoittuvia:
kukaan, mikään, kumpikaan; koskaan
• Vertailevia (ei varsinaisia kvanttoreita):
sama, muu, toinen
Karkeasti sanoen kvanttorit ilmaisevat jotakin kyseisen tarkoite joukon
suuruudesta suhteessa koko ilmauksen potentiaaliseen viittausalaan.

KATSAUS SANALUOKKIIN 53
Kvanttori-ilmausten syntaksi, esim. niiden tapa muodostaa lausekkeita, on
suomessa varsin kompleksinen, ja siitä on lisätietoa jaksossa 6.4.
Kvanttoreihin kuuluvat myös kardinaalinumeraalit (yksi, kaksi,
kolme, ..)• Toinen numeraalien ryhmä, ordinaali- eli järjestysluvut
(ensimmäinen, toinen, kolmas, ..), ovat syntaktisesti katsoen adjektiiveja. Numeraalit
tarjoavat pienen paradoksin sanajärjestysluokittelulle, joka yleensä pyrkii
ottamaan huomion sekä kieliopillisia että semanttisia kriteerejä.
Numeraalithan ovat semanttisesti selkein ja yhtenäisin luokka mitä
kuvitella voi, mutta kieliopin järjestelmässä järjestysluvut kuitenkin
käyttäytyvät melko toisin kuin kardinaaliluvut.
Kvanttoreille on ominaista vaikutusalan vaihtelu. Tämä on helppo
havaita, kun mukana on kaksi kvanttoria, sillä silloin syntyy
moniselitteisyyksiä. Tavallista on, että eri sanajärjestysvaihtoehdot tuovat
esille eri merkitysvaihtoehdot:
(la) Kaikki valitsivat yhden tehtävän.
(Ib) Yhden tehtävän valitsivat kaikki.
(2a) Monille hakijoille annettiin kaksi tehtävää.
(2b) Kaksi tehtävää annettiin monille hakijoille.
Lause (la) tulkitaan helpoiten niin, että jokaiselle valitsijalle tuli yksi
tehtävä, jolloin oli mahdollista (vaikka ei välttämätöntä) että kukin sai eri
tehtävän. Sen sijaan (lb):ssä tulee ensiksi mieleen, että yksi tietty tehtävä (ehkä
laajemmasta joukosta) tuli jokaiselle valitsijalle. Vastaavasti (2a):ssa
ilmaistaan luonnollisimmalla tulkinnalla, että suhteellisen suuri osa hakijoista sai
kukin kaksi tehtävää, ehkä keskenään erilaiset, kun taas (b):ssä lienee puhe
tietyistä kahdesta tehtävästä, jotka ehkä joutuivat erityisen suuren hakija-
joukon ratkaistaviksi.
Palataksemme pronomineihin yleensä, äsken sovittiin, että lausekkeet
nimetään edussanana olevan sanan sanaluokan mukaan ja että yksinäinen,
määrittämätönkin sana muodostaa lauseyhteydessä lausekkeen.
Pronominien erityisasema näkyy kuitenkin siinä, että yleensä ei puhuta pronomini-
lausekkeista. Esimerkiksi NP:lle ominaisessa asemassa oleva yksinäinen
pronomini on lauseketasolla NP:

54 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
d: tPro„ minä^
vaan: [pron minä]]
Tämä on johdonmukaista, koska persoonapronomini on syntaktiselta
käytökseltään eräänlainen substantiivi ja pronominius eräänlainen alapiirre.
H 14 Tee lista sanan toinen substantiivimaisista ja adjektiivimaisista ominaisuuksista.
Pohdi sitten, mihin jaksossa 2.4 käsitellyistä luokista sen sijoittaisit — vai
sijoittaisitko eri käytöt eri luokkiin. (Yhtä "oikeata” vastausta ei ole.) Esimerkkejä
viihderomaanista:
1.
Toinen Ritun ilmiömäisistä kyvyistä oli punaviinin latkiminen.
2.
Sitä muuten tapahtui noin joka toinen ilta.
3.
Heillä ei enää moneen päivään ollut ollut mitään sanottavaa
toisilleen.
4.
Sitä vain katseli kuinka toinen lipui kauemmaksi pystymättä
tekemään mitään.
5.
Vai haluatko ehkä kääntyä etsimään jotakin toista paikkaa?
6.
Ritu aukaisi tietysti toisen punaviinipulloista.
7.
Niin, eihän toinen osaa varoa hampaitaan, kun on vielä niin pieni!
8.
Lasi tuli vain puolilleen ja toinenkin pullo oli tyhjä.
9.
Potkurit alkoivat pyöriä toiseen suuntaan laivan lähestyessä
Katajanokan laituria.
10.
Miten voi auttaa toista, joka ei pyydä apua?
2.5. 	DEPENDENSSI JA LAUSEKERAKENNE
2.5.1. 	Kaksi kuvausmallia
Lausekerakenne ja puukuviot perustuvat ajatteluun, jota sanotaan
konsdtuenttianalyysiksi. Rakenteen konstituenteilla tarkoitetaan
yksinkertaisesti sen osia, ja sen välittömillä konstituenteilla niitä rakenneosia,
joihin se ensisijaisesti jakautuu. Esimerkiksi rakenne pitää tummasta

DEPENDENSSI JA LAUSEKERAKENNE 55
suklaasta jakautuu välittömiin konstituentteihin pitää (V) ja tummasta
suklaasta (NP), ja se voi itsessään olla konstituentti (VP) jossakin
laajemmassa rakenteessa, esim. toisessa VP:ssä:
Termien lauseke ja konstituentti eroa voi kuvata sanomalla, että
konstituentti on yleisluonteisempi: rakenteen välittöminä konsti tuen tteina
voi olla lausekkeita (kuten edellisessä VPl:ssä NP ja VP2) mutta myös
yksityisiä sanoja (kuten kummankin VP:n verbit).
Tässä jaksossa perehdytään tarkemmin konstituenttiajatteluun eli
lauseiden kuvaamiseen lausekerakenteena ja verrataan sitä hieman toisenlaiseen
näkemykseen, jota nimitetään dependenssikuvaukseksi. Suomen
lauseoppi on perinteisesti ollut enemmän dependenssikuvauksen tyyppistä.
liiman rakenteellista verryttelyä niille, jotka pitävät sanoilla leikkimisestä.
Jokainen seuraavista sanoista on moniselitteinen eli edustaa useamman samaan tai eri
sanaluokkaan kuuluvan sanan eri taivutusmuotoja.
lähetin, hain, korvaa, maista, tuomaan
Tee näistä sanoista ensin kaksi erirakenteista kolmen sanan lausetta (esim.
Maista hain korvaa!,), sitten kolme nelisanaista ja vielä yksi viisisanainen. Kuvaa
lauseidesi merkitystä parafraaseilla ja merkitse lausekerajoja suluilla milloin tunnet
osaavasi. Annettuja muotoja ei saa muuttaa eikä samaa sanaa saa käyttää lauseessa
kahdesti. Valimerkkejä ja isoja kirjaimia voi lisätä. Tässä on tarkoituksena
leikkiä pelkällä muodolla ja unohtaa järkevät merkitykset.
K 4

56 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Tarkastellaan nyt muutamia lauseiden rakennekuvauksia. Seuraavassa on
kaksi erilaista esitystapaa: (a) edustaa perinteistä suomalaista
lauseenjäsennystä, jossa jokaiselle sanalle on annettu kategoria ja lauseenjäsen-
tehtävä ja lisäksi piirretään nuolet sanoista niiden pääsanoihin. Vaihtoehto
(b) edustaa konstituenttipohjaista lausekerakennekuvausta, jonka
esitysmuotona on puu. Verbin finiittisyys ja substantiivin sija on tässä merkitty
sanoihin piirteiksi. Kuviot kannattaa käydä huolellisesti läpi niitä keskenään
vertaillen. Kuten voit tarkistaa, nämä neljä lausetta edustavat sellaisia
rakenteita, jotka edellisessä harjoituksessa voi saada aikaan.
rannalta
N[ela]
AD YLI
(b)
sain jonkun hakemaan apua rannalta
1. Sain jonkun hakemaan apua rannalta.
(a) Sain jonkun hakemaan
V[fin] N[gen]
PRED OBJ
V[inf)
AD YLI
apua
N[ptv]
OBJ
2. Pyysin hakemaan kaupasta Valion jogurttia.
(a)
(b)
Pyysin
V[fin]
hakemaan
V[fin}
kaupasta
N[ela]
Valion
N[gen]
jogurttia
N{ptv]
pyysin
hakemaan kaupasta Valion jogurttia

DEPENDENSSI JA LAUSEKERAKENNE 57
3. 	Kokeile Mikon äidin hermojen kestoa.
(a)
(b)
Kokeile
V[fin]
PRED
<vifkjr)
kokeile
Mikon
N[gen]
ATTR
äidin
NCgen]
hermojen
NCgen]
lTTR
kestoa
N[ptv]
OBJ
(N[genT) (N[genT) (^N[ptvT)
äidin hermojen kestoa
4. 	Mikon serkku Oulusta pelastaa tilanteen.
(a)
Mikon
N[gen]
ATTR
serkku
N[nom]
SUBJ
Oulusta
N[ela]
ATTR
pelastaa tilanteen
Vtfln] N[gen]
PRED OBJ
Tyypin (a) edustamassa analyysitavassa kuvataan ensi sijassa sanojen vä-
lisiä riippuvuuksia eli dependenssiä. Useimmilla sanoilla — niillä joista
menee nuoli toiseen sanaan — on pääsana, jota ne määrittävät eli jonka
dependenttejä ne ovat. (Dependentti-termi kattaa sekä täydennyksen että
määritteen siinä mielessä missä sanaa tässä kirjassa käytetään.)
Dependenssikuvaus käsittelee yksityisiä sanoja eikä puhu lausekkeista tai

58 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
konstituenteista. Konstituentit löytyvät siitä kuitenkin haluttaessa: sana
dependentteineen muodostaa konstituentin.
Lausekerakennekuvaus (tyyppi b) taas ilmaisee lauseen hierarkkisen
rakenteen, konstituenssin, mutta entä dependenssisuhteet? Tähän
vastaamiseksi voimme pitää kiinni tähän astikin käyttämästämme yksinkertaisesta
mallista:
• Jokaisella kategorialla on kaksi tasoa, pelkkä sanan taso (N, V jne.)
ja yksi projektio- eli lauseketaso (NP, VP jne.). (Monet mallit
tarvitsevat kaksi tai useampia projektiotasoja, mutta tässä meille riittää
kaksi.)
• Se mitä dependenssikuvaus sanoo määritteeksi eli dependentiksi on
lauseke, pääsana eli määritettävä on sana.
Kun näin on sovittu, voimme lukea puusta jokseenkin samat suhteet kuin
dependenssinuolistostakin. Nämä periaatteet kannattaa toistaiseksi ottaa
pelkkinä muodollisina määritelminä. Erikseen ovat teoreettisemmat
kysymykset, esimerkiksi se, onko subjekti verbin dependentti vai ei. Toisin kuin
perinteinen suomen kielioppi, jotkut dependenssimallit katsovat, että
kaikki lauseen pääjäsenet ovat finiittiverbin dependenttejä. Tällöin tullaan
siihen tulokseen että itse lause on finiittiverbin ylin projektiotaso. Näin ei ole
esitysmuodossa (a) tehty, mutta ratkaisu on varsin yleinen.
H 15 Tee dependenssinuoli- ja konstituenttikuvaukset seuraavista lauseista. Täydennysten
nimityksiä ei tarvita. (Vältämme kysymyksen subjektin ja finiittiverbin suhteesta
käyttämällä vain subjektittomia lauseita.)
1. Katson autiota hiekkarantaa.
2. Katsokaa noita korkeiden aaltojen näköisiä kallioita.
3. Haluatko kääntyä etsimään toista paikkaa?
2.5.2. 	Edussana ja pääsana
Kun tarkastellaan yhtä aikaa dependenssi- ja lausekerakennemalleja,
joudutaan tekemisiin kahden toisiaan varsin lähellä olevan käsitteen kanssa. Käy-

DEPENDENSSI JA LAUSEKERAKENNE 59
tännön sotkujen välttämiseksi käytämme niistä eri termejä: dependenssi-
ajattelussa pääsanaa, lausekerakenneajattelussa cdussanaa. Molemmat
ovat vanhoja suomen kieliopin termejä, mutta niiden välillä ei aina ole tehty
nyt tehtävää eroa. Tässä jaksossa selvitellään ensin pää- ja edussanan yhteistä
olemusta, käyttäen kuitenkin pääasiassa termiä edussana. Lopuksi nähdään,
miksi terminologinen eronteko on tarpeen.
Pää- ja edussana-ajatuksen ydin on siinä, että rakenteet ovat
epäsymmetrisiä: toinen osa hallitsee toista, toinen riippuu toisesta.
Riippuvaa” jäsentä voidaan kutsua yleisnimellä dependentiksi: tämän termin
alaan mahtuvat molemmat jaksossa 2.1. erotetut seuralaistyypit,
täydennykset ja määritteet. Määrite määrittää edus- tai pääsanaa, täydennys
taas "täydentää” täyttämällä sen valenssiin kuuluvan paikan.
Määritesuhdetta on luonnehdittu sanomalla, että edussana on se sana,
jonka semanttista tyyppiä koko sen ja määritteen (määritteiden)
muodostama kokonaisuus edustaa. Lausekkeista
(a) eilinen riita
(b) Elsan ja Uolevin riita
(c) riitelivät katkerasti
ei tietenkään yksikään tarkkaan sanoen merkitse samaa kuin edussanansa,
mutta kukin on samaa tyyppiä kuin tämä. NP:t (a) ja (b) viittaavat
eräänlaisiin riitoihin, eivät eilisyyteen, Elsaan tai Uoleviin. Samoin VP (c)
tarkoittaa riitelemisprosessia siinä missä verbikin, ei
katkeruus-ominaisuutta eikä sen määrää. Vastaavanlaisia päätelmiä voi tehdä täydennyksen
sisältäväistä rakenteista. Tästä näkyy edussana-termin luontevuus: edussana
edustaa kokonaisuutta semanttiselta tyypiltään.
Hallitsevan sanan erottaminen on helppoa, jos voidaan käyttää
seuraavaa kriteeriä: edussana on se, joka vaatii tai tarvitsee toista jäsentä
seurakseen ja ehkä samalla määrää sen muotoa. Tämä kriteeri osoittaa
esimerkiksi objektit ja muut verbin täydennykset verbin dependenteiksi, koskapa
jotkut verbit vaativat täydennyksiä (vain käsitteellisesti tai aivan
konkreettisessakin mielessä, kuten jaksossa 2.1 näimme). Vieläkin
selvemmältä suhde tuntuu, jos sanalla on tietty rektio eli se vaatii täydennyksensä
tiettyyn sijamuotoon, niin kuin esim. ihailla partitiiviin tai ihastua
illatiiviin. Rektion määräävä sana on edussana, se joka rektiota noudattaa on
dependentti, tässä täydennys.

60 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
tarttua asiaan tarttuu + ILL pää/edussana: tarttuu
ylpeä pojastaan ylpeä + ELA pää/edussana: ylpeä
isänsä näköinen GEN + näköinen pää/edussana: näköinen
Tältä kannalta on selvää, että PP:ssä on edussanana adpositio, ei NP
Adpositiothan säätelevät seuralaisensa sijaa ja useimmiten myös sijaintia
varsin tiukasti. Semanttiselta kannalta päädytään samaan: kun
esimerkiksi laituri tarkoittaa erääntyyppistä oliota ja luo tietyntyyppistä paikallisuus-
suhdetta, kokonaisuus laiturin luo tarkoittaa sekin paikallisuussuhdetta eikä
oliota. (Tämä herättää kysymyksen paikallissijaisista NP:istä, joihin
palataan jaksossa 3.1.)
Ajatusta "edussana edustaa kokonaisuutta” voi lähestyä katsomalla
tietynlaisen muodon vaatimista toisesta suunnasta. Edussana edustaa
kokonaisuutta — siis lauseketta — "ulospäin” eli sen suuremman
kokonaisuuden kannalta, johon se kuuluu. Niinpä ainakin juuri edussana on siinä
muodossa, jota lausekkeelta jonkin sanan seuralaisena lauseyhteydessä
vaaditaan. Esimerkiksi sellaiset verbit kuin muuttaa ja siirtyä ottavat täydennyk-
sikseen tulo- ja/tai erosijaisia lausekkeita, eivät olosijaisia. Jos täydennys on
PP, juuri adpositio eikä adposition NP-seuralainen mukautuu tähän
vaatimukseen:
Uolevi muutti tänne ~ * täällä.
Elsan luo ~ * Elsan luona.
Jos taas täydennyksenä on sijataivutteinen NP, tätä kriteeriä ei voi soveltaa
aivan mekaanisesti, sillä adjektiivimääritteet kongruoivat määrittämänsä
substantiivin kanssa. Tällöin tietysti määritekin on "ulkoapäin”
vaaditussa sijassa:
Uolevi muutti pieneen punaiseen taloon.
niihin uusiin kerrostaloihin.
On kuitenkin suhteellisen helppo uskoa, että edussana määrää eli laukaisee
kongruenssin, eivät määritteet. Ainakin lukukongruenssissa: monikollisuus
(joukkoon viittaaminen) on toki substantiivin ja sitä kautta substantiivi-
lausekkeen ominaisuus, sillä substantiiveilla (substantiivilausekkeilla)
viitataan olioihin tai oliojoukkoihin.

DEPENDENSSI JA LAUSEKERAKENNE 61
Myös silloin kun jokin elementti vaatii seuralaiseltaan tiettyä
semanttista ominaisuutta, tämä vaatimus koskee yleensä nimenomaan edussanaa.
Esimerkiksi postpositio välissä tarvitsee monikollisen tai rinnasteisen, ts.
joukkoon viittaavan täydennyksen. Tämä vaatimus ei mitenkään ulotu
täydennyksessä oleviin määritteisiin, ja jos täydennys ei noudata sitä, ei auta
vaikka täydennyksen määrite noudattaisi.
*Istuin Mikon sisaren välissä.
Istuin Mikon sisarten ~ Elsan ja Elinan välissä.
*Istuin Niemisten ~ Eskon ja Eilan tyttären välissä.
Yleiskuva on siis se, että lausekkeessa on edussana ja sen mahdollisia
seuralaisia ja että edussana edustaa lauseketta välittämällä informaatiota
suurempaan kokonaisuuteen päin. On myös syntaktisia rakenteita, joista ei
voi erottaa erityistä edussanaa. Tällaisiksi voidaan nähdä rinnastukset, joista
lähemmin Seuraavassa jaksossa, ja appositiorakenteet, joihin tutustutaan
luvussa 6.3. Edussanattomana on usein pidetty myös subjektin ja
finiittiverbin (tai VP:n) muodostamaa kokonaisuutta. Toisen kannan
mukaan myös subjekti on finiittiverbin täydennys ja finiittiverbi siis lauseen
edussana.
Edellisissä kappaleissa tultiin pitkälle toimeen pelkällä edussanan
käsitteellä. Mihin tähänastisessa koulukieliopissa käytettyä pääsanaa sitten
tarvitaan? Dependenssiajattelussa puhutaan yksityisten sanojen suhteista
toisiinsa. Sanotaan esimerkiksi että ilmauksessa katsella MTV:n ohjelmia on
sana MTV:n sanan ohjelmia dependentti ja sana ohjelmia sanan katsella
dependentti. Termi pääsana sopii hyvin tähän sanakeskeiseen ajattelutapaan.
Konstituenttiajattelussa taas puhutaan tyypillisesti lausekkeiden, siis
mahdollisesti monisanaisten yksiköiden sisäisestä rakenteesta ja suhteista
toisiin samanlaisiin. Sanotaan esimerkiksi että katsella MTV:n ohjelmia on
infiniittinen VP, joka koostuu edussanana toimivasta verbistä katsella ja sen
objektina toimivasta NP:stä MTV:n ohjelmia. Edussana, kuten sanottiin,
edustaa lauseketta.
Yleensä dependenssi- ja konstituenttiajattelun yhdistäminen käy
luontevasti, ja sitä tehdään paljon tässäkin kirjassa. Mutta pää- ja
edussanakysymyksessä on syytä olla varovainen ja kysyä aina minkä pää- tai
edussanasta on kyse. Olemme juuri opetelleet sanomaan, että esimerkiksi
verbin katsella objekti on NP, vaikkapa MTV.n ohjelmia. Dependenssi-

62 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
ajattelussa taas objektiksi sanottaisiin pelkästään substantiivia ohjelmia, ja
sen määrite MTV:n vain riippuisi ikään kuin huomaamatta mukana.
Lausekeajattelussa edussana on lausekkeen edussana: yksi sen osa.
Dependenssiajattelussa taas pääsana on sanan pääsana, sen ulkopuolella.
Seuraava havainnollistaa sanottua:
• Dependenssikuvaus:
ohjelmia
i
i
i
sanan MTV:n pääsana
(ei minkään pääsana)
• Lausekerakennekuvaus:
katsella MTV:n
i i
i
sanan ohjelmia pääsana 1
katsella
£kp, [Np, MTV:n}
VP:n edussana
NP2:n edussana
ohjelmia]]
NPl:n edussana
Eräänlainen yhdistelmäkuvaus syntyy, jos haluaa puhua sanasta, jota jokin
lauseke määrittää. Tällöin on erityisen tärkeää erottaa edus- ja pääsana. Tulos
on seuraavan näköinen:
• 	Yhdistelmäkuvaus:
[K_, Meidän Uolevin] tekemä
i i
i
i
, NPl:n pääsana
NPl:n edussana

RINNASTUS 63
2.6. RINNASTUS
Kuten jo mainittiin, lausekkeet voivat myös koostua rinnasteisista osista ja
näiden välissä yleensä olevasta rinnastuskonjunktiosta:/^ sekä, tai, vai, eli,
mutta, vaan. Esimerkkejä rinnasteisista lausekkeista (a) ja sanoista (b):
^ tNP Uolevi] ja [Np hänen koiransa]]
[ [ eksentrinen] eli [Ap hiukan omalaatuinen]]
[pp [pp ennen kaupunkia] tai [pp sen jälkeen]]
[Advp [AdvP melko harvoin] mutta [AdvP kovin innokkaasti]]
[VP fVP käveli kadulla] ja [yp söi jäätelöä]]
(b) [v [v rakastaa] ja [y kunnioittaa]] Elsaa
hiukan [A [A vanha] ja [ raihnainen]]
Tehtävältään rinnastuskonjunktio mutta muodoltaan liitepartikkeli on -kä:
He [eivät tulleet] [eivätkä ilmoittaneet mitään].
Rinnastukseen kuuluu myös tapauksia, joissa konjunktio näyttää olevan
kaksiosainen; näitä on sanottu korrelatiivisiksi konjunktioiksi: sekä—että,
joko—tai.
Sekä Uolevi että hänen serkkunsa lapset
joko tulevat tänne tai odottavat meitä kaupungilla
Rinnastaa voidaan mitä tahansa kategorioita, mutta muiden kuin
lauseiden rinnastamiseen käyvät lähinnä^, sekä—että, joko—tai peli. Esim. mutta
ei rinnasta NP:itä, AP:ita kylläkin:
♦Uolevi mutta hänen koiransa tuli(vat).
Koira on suuri mutta kiltti.

64 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Rinnasteita voi olla enemmän kuin kaksi, vaikka loputtomiin. Kuten
tunnettua, konjunktio on yleiskielessä vain viimeisten kahden välissä, kun taas
puhekielessä konjunktio tulee usein jokaiseen väliin:
Uolevi (ja ~ ,) hänen serkkunsa (ja ~ ,) serkun vaimo ja heidän
neljä lastaan
Muuallakin kuin useiden rinnasteiden tapauksessa voi tavata
konjunktiotonta (asyndeettista) rinnastamista. Todennäköisintä se lienee
sellaisissa luetteloissa kuin seuraavan (a)-esimerkki. Sen sijaan
esimerkiksi (b):llä ei liene sellaista tulkintaa, että kävijät olisivat Uolevi serkkuineen.
(a) Ostin leipää, juustoa, jogurttia, tomaatteja.
(b) Uolevi, hänen serkkunsa kävivät täällä.
Syntaktisesti on ilmeistä, että rinnasteinen rakenne muodostaa yhden
lausekkeen. Sellaisessa lauseessa kuin
Uolevi ja hänen serkkunsa kävivät täällä.
ei siis ole kahta subjektia vaan yksi subjekti, kategorialtaan NP,
koostumukseltaan rinnasteinen. (Eri asia on, että s\jfo')e\iiitarkoitteita on tässä
vähintään kaksi, tarkemmin sanoen subjektin tarkoitteena on joukko jonka
suuruus on vähintään kaksi.) Ensinnäkin, jos Uolevi ja hänen serkkunsa
analysoitaisiin lauseessa kahdeksi eri NP:ksi, konjunktio/^ jäisi
roikkumaan irralleen. Toiseksi rinnasteinen rakenne on hajoamaton:
*Uolevi kävivät täällä ja hänen serkkunsa.
Mikä sitten olisi rinnasteisen NP:n rakenne? Yksinkertaisin
vaihtoehto on seuraava:

RINNASTUS 65
Tässä on se ongelma, että rinnasteisesta NP:stä ei näytä löytyvän edussanaa,
eikä konjunktiolla olisi myöskään dependenssianalyysissa mitään statusta,
koska se ei tunnu määrittävän mitään eikä olevan pääsanakaan. Ogelmaan
on esitetty useita ratkaisuja, mutta meille riittänee pitää rinnasteisia
lausekkeita erikoistapauksina, joilla ei ole edussanaa.
Korrelatiivisten konjunktioiden tapauksessa näyttää kumpaakin rinnastettavaa
edeltävän oma konjunktionsa. Syntyykö ryhmän kesken erimielisyyttä seuraavien
hyväksyttävyydestä? Jos syntyy, mihin se perustuu?
1. Sekä Uolevi että hänen vaimonsa tulevat.
2. Joko minä tulen huomenna tai maanantaina.
3. Minä tulen joko huomenna tai en tule ollenkaan.
4. Minä en tule huomenna enkä maanantaina.
5. Hän ei puhunut kovin selkeästi eikä erityisen kiinnostavasti.
Tavallisinta on, että rinnastettavat ovat keskenään samaa kategoriaa, kuten
tähän asti on ollut. Tästä on kuitenkin poikkeuksia:
Olen maisteri ja ylpeä siitä.
Voi myös kysyä, täytyykö useampisanaisten rinnastettavien aina olla lauseita
tai lausekkeita. Seuraavan perusteella näin ei näyttäisi olevan. Antaa-verbi
ottaa kolme täydennystä: tekijän, vastaanottajan ja kohteen. Ei siis voi
sanoa, että vastaanottaja ja kohde muodostaisivat keskenään lausekkeen, ja
kuitenkin ne voi rinnastaa:
Annoin [Elsalle kukkia ja isoäidille suklaata].
Kyseessä näyttäisi olevan erillisten lausekeparien rinnastus. Rinnasteiset
rakenteet tuntuvat yksinkertaisilta mutta ovat joskus yllättävän hankalia
analysoida (esim. korrelatiivisten konjunktioiden analyysi on epäselvä).
Hankaluutta aiheuttaa sekin, että rinnastusten yhteydessä on paljon ellipsiä:
toisesta rinnasteesta jää pois sellaista joka on jo toisessa. Niinpä edellisen
esimerkinkin voi analysoida verbin ellipsiksi:
[Annoin Elsalle kukkia] ja [_ isoäidille suklaata].
K 5

66 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
H 16 Kerää rinnastukset jostakin n. 500 sanan sanomalehtitekstistä. Ryhmässä voidaan
laskea yhteistuloksesta, kuinka suuri osa koko saaliista on kuvattavissa kahden
samakategoriaisen lausekkeen rinnastukseksi.
2.7. LAUSE LAUSEESSA: YHDYS LAUSE ET
Tässä jaksossa käsitellään sitä, miten lauseet voivat yhdistyä suuremmiksi
syntaktisiksi yksiköiksi. Virke on kirjoitetun kielen yksikkö, joka voi
koostua yhdestä tai useammasta toisiinsa liitetystä lauseesta. Lauseeksi voi
yleisemmässä mielessä sanoa sekä yhden lauseen yksiköitä eli yksinäis-
lauseita että useamman lauseen syntaktisia kokonaisuuksia, yhdyslauseita.
Erityisiä lauseita toisiinsa liittäviä sanoja kutsutaan siis konjunktioiksi,
mutta on muitakin tapoja liittää lauseita. Vaikka yhdyslauseita voisi
käsitellä kokonaisen luvun verran, tyydymme tässä aivan lyhyeen katsaukseen.
Seuraavat kaksi alajaksoa esittelevät useimmille tutun tavan jakaa lauseiden
yhdistäminen alistukseen ja rinnastukseen.
2.7.1. 	Alistus: lause lauseen jäsenenä
Alisteinen lause toimii toisessa lauseessa täydennyksenä tai määritteenä.
Seuraavissa kolmessa kohdassa on vertailun vuoksi lausetäydennyksiä tai -
määritteitä lausekkeina edustuvien alapuolella tai rinnalla:
• 	Lause täydennyksenä: i/&?-lauseet ja alisteiset kysymyslauseet
Uolevi
sanoi
jotakin.
Uolevi
sanoi
että tässä ei ole mitään järkeä.
Uolevi
kysyi
erästä asiaa.
Uolevi
kysyi
missä sitten olisi järkeä.
Uolevi
kysyi
pitäisikö hänen lähteä.
Onpa ihanaa
tämä uiminen.
Onpa ihanaa
että päästiin uimaan.

LAUSE LAUSEESSA: YHDYSLAUSEET 67
• Lause substantiivilausekkeen osana: erityisesti relatiivilauseet sekä
etaz-lauseet ja alisteiset kysymyslauseet:
musta kissa ~ kissa joka makaa tuossa matolla
~ kissa, jonka nimi muuten on Mikko
väite asiasta ~ väite, että tässä olisi jotain järkeä
kysymys asiasta ~ kysymys, onko tässä mitään järkeä
Relatiivilauseet eivät kuitenkaan kaikki määritä substantiiveja. On koko
lauseeseen liittyviä relatiivilauseita, esim. seuraavan (a), ja relatiivilauseita
joilla ei ole pääsanaa, esim. (b):
(a) Uolevi tuli heti, mikä ihmetytti meitä.
(b) Joka ei usko, käyköön itse katsomassa.
• Lause verbin määritteenä (adverbiaalina): kun, koska, jos, vaikka, jotta-
konjunktiolauseet.
Uolevi piti makkarasta
lapsena.
- kun oli lapsi.
- koska ei tiennyt paremmastakaan.
~ vaikka tiesi sen epäterveelliseksi.
~ ennen kuin kasvoi aikuiseksi.
Alisteista lausetta sanotaan myös sivulauseeksi ja muille alistamatonta
lausetta päälauseeksi. Alisteisen lauseen sisältävä lause, jota alisteisen
lauseen näkökulmasta sanotaan hallitsevaksi lauseeksi, ei välttämättä ole koko
virkkeen päälause. Esimerkiksi Seuraavassa päälause on (a), mutta sivulause
(b) on sivulauseen (c) hallitseva lause.
(a) Uolevi luulee,
(b) että minä juoksen hänen luokseen,
(c) kun hän vain viheltää.

68 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Äsken luokittelimme alisteisia lauseita funktion mukaan täydennyksinä
ja määritteinä toimiviin. Rakenteeltaan ne ovat kolmea tyyppiä:
• Konjunktiolauseet: alistuksen merkkinä konjunktio (että; kun, jos,
koska, vaikka, jotta, jahka). Alistuskonjunktioiden luetteloissa
mainitaan usein myös komparatiivinen kuin. Se muodostaa kuitenkin
aivan omanlaatuisiaan rakenteita, joihin ei tässä voida puuttua.
• Ei varsinaista alistuksen merkkiä: alisteiset kysymyslauseet
näyttävät samalta kuin vastaavat yksinäislauseet. Puhekielessä niihinkin
yleensä kyllä tulee konjunktio.
Uolevi kysyi, pitäisikö hänen tulla tänne.
Uolevi kysy että pitäiskö sen tulla tänne.
• Relatiivilauseet: alistuksen merkkinä erityinen pronomini tai
proadverbi (joka, mikä; jollainen, jolloin).
K G Relatiivi- ja kysymyspronominit ovat osaksi saman näköisiä. Siksi alisteisen haku-
kysymyksen ja relatiivilauseen erottaminen ei aina ole ongelmatonta. Lajittele
seuraavat näihin kahteen ryhmään, ilmoita jos löydät kaksiselitteisiä tapauksia ja
selitä niiden tulkintaa parafraasilla tai muuntamalla lausetta.
1.
En ymmärrä mitä hän oikein kuvittelee.
2.
Se mitä hän kuvittelee on täysin perusteetonta.
3.
Kerroin hänelle mitä tiesin.
4.
Kaikki mitä hän kertoi oli valhetta.
5.
Siellä voi tehdä mitä haluaa.
6.
Mukaan pääsee kuka haluaa.
Mikä on konjunktioalistuksen tapauksessa konjunktion suhde muuhun
lauseeseen? Perinteisesti tähän ei ole kiinnitetty huomiota: konjunktio on ikään
kuin vain roikkunut mukana. Mutta jos otetaan edussana-ajattelu vakavasti,
on myös mahdollista pitää alistuskonjunktiota lausetäydennyksen saavana
sanana. Alisteinen lause olisi siis “konjunktiolauseke”, jonka edussana on
konjunktio. Tämä taas voisi olla ylemmän lauseen täydennys tai määrite:

LAUSE LAUSEESSA: YHDYSLAUSEET 69
Luulen [ että [en pääse tulemaan.]]
^Knjp Jos ^et tulemaan]] voit soittaa.
Kun konjunktion lisääminen todellakin tekee lauseesta toisen
täydennykseksi tai määritteeksi kelpaavan, voidaan ajatella, että konjunktio on
juuri se osa joka välittää lauseen suhdetta laajempaan kokonaisuuteen — siis
edussana. Merkityksen kannalta tämä tulkinta saattaa olla vähemmän
luonnollinen.
Usein on järkevää analysoida yhdeksi konjunktioksi sanaliitto, joka
periaatteessa olisi analysoitavissa myös adverbiksi jota seuraa toisen lauseen
alkava konjunktio. Tämä ero näkynee seuraavasta esimerkkiparista, kuten
luontevaa pilkun paikkaa kokeilemalla saattaa havaita:
Elsa toimii aina niin että hän saa parhaan hyödyn itselleen.
Elsa on aika varakas niin että hänen on helppo pukeutua hyvin.
Sellaiset kuin sitten kun ja ennen kuin lienevät useimmiten konjunktioiksi
laskettavia sanaliittoja.
Kannattaa myös huomata hallitsevaa lausetta edeltävän sivulauseen ja
hallitsevan lauseen väliin tuleva partikkeli niin, joka on puhekielessä lähes
pakollinen. Mitään selvää syntaktista analyysia sille ei vielä liene annettu.
Jos sataa, niin tuulee.
ja mun äitini sano sitt et nytt ei täst tuum mitään että, [kun nää
kurssit mennee näim pitkään] niin, mm, te saatte nyl lopettaa ja [sit
ku tulee rauha] niin kyl te sitt opitte tanssimaa ilman kurssejaki, ja
niinhäm me sit opittiinki. (Helsingin puhekielen haastattelut.)
Vielä yksi huomautus konjunktioista: ei kannata ajatella, että jos jokin
kerran konjunktioksi nimitetty sana aloittaa lauseen, lause on
välttämättä alisteinen. Etenkin puheessa käytetään konjunktioiksi nimitettyjä
lauseenalkuisia sanoja selvästikin itsenäisissä lauseissa:

70 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
[Miksikähän Elsa on myöhässä?] Jos sillä on auto hajonnut.
Voi kun pääsis lomalle.
Oho kun toi meni lujaa.
Kuule kun mulla on nyt vähän kiire.
Että se kehtaa!
[tapauksen selostus] Että niin siinä sitten kävi. ~
Että semmonen tapaus.
2.7.2. 	Rinnastuksen ja alistuksen eroista
Rinnasteiset lauseet muodostavat samanlaisia rakenteita kuin muutkin
rinnastetut kategoriat:
tai
mutta
Rinnastukseen yleisenä rakennesuhteena tutustuttiin jaksossa 2.6, joten nyt
voidaan keskittyä miettimään, mitä eroa on lauseiden alistuksella ja
rinnastuksella. Mitä tahansa kategorioita voidaan rinnastaa tavallisilla
rinnastuskonjunktioilla. Alistuskonjunktioina luetellut sanat taas eivät juuri
liitä toisiinsa lausetta pienempiä rakenteita. Poikkeukset tästä ovat
vähäisiä:
Käärme on ihastuttava, vaikka(kin) ~ joskin suhteellisen vaativa
lemmikki.
Tällaisissa tapauksissa ei ole tarpeen sanoa, että jälkimmäinen osa
(suhteellisen vaativa) olisi alisteinen ensimmäiselle (,ihastuttava); osien suhde on
pikemminkin laskettava rinnastukseen. Alistus ja rinnastus muodostavat
parin vain puhuttaessa lauseyhdistyksistä. Sanojen ja lausekkeiden
rinnastamisen vertailuparina on määrite- tai täydennyssuhde, joka ei kaipaa
konjunktiota.

LAUSE LAUSEESSA: YHDYSLAUSEET 71
Tärkeämpi alistuksen ja rinnastuksen ero ilmenee seuraavasta: alisteisen
lauseen voi yleensä konjunktioineen sijoittaa yhtä lailla hallitsevan lauseen
eteen kuin perään. Rinnastuskonjunktiolla alkava lause taas voi olla vain
parinsa jäljessä.
Uolevi on vihainen jos Elsa on myöhässä.
koska
ja
sillä
Jos Elsa on myöhässä, Uolevi on vihainen. Koska Elsa on myöhässä,
Uolevi on vihainen.
*Ja Elsa on myöhässä, Uolevi on vihainen.
*Sillä Elsa on myöhässä, Uolevi on vihainen.
Jos ajatellaan alisteisia lauseita toisen lauseen konstituentteina, on tietysti
johdonmukaista, että ne "liikkuvat” samoin kuin muutkin jäsenet. Yhtä
johdonmukaista on, että rinnasteista lausetta ei voi samalla tavoin siirtää,
sillä rinnasteista lauseista ei kumpikaan ole toisensa jäsen. Esimerkiksi
vaikka ja mutta ovat merkitykseltään niin läheisiä, että niitä voidaan usein
käyttää vaihtoehtoisina tapoina sanoa sama asia. Kuitenkin vain vaikka-lause on
siirrettävissä lausekumppaninsa eteen:
Uolevi ei leppynyt, vaikka Elsa tuli.
Vaikka Elsa tuli, Uolevi ei leppynyt.
Elsa tuli, mutta Uolevi ei leppynyt.
*Mutta Uolevi ei leppynyt, Elsa tuli.
"Siirtotesti” koskee lähinnä adverbiaalina toimivia sivulauseita.
Täydennyksenä toimiva että-lause on harvinainen ja kömpelön tuntuinen hallitsevan
lauseensa edellä, ja relatiivilauseen voi ylipäätään irrottaa NP:n sisältä vain
erikoistapauksissa (jakso 6.1).
Rinnastuksen ja alistuksen ero ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa
aivan selvä, eikä konjunktioihin perustuva jako aina toimi. Erityisen
hankala on konjunktio sillä, jolla on, kuten nähtiin, se ratkaiseva rinnastus-
konjunktion ominaisuus, että lause ei voi tulla kumppaninsa eteen. Monelta
muulta kannalta sillä assosioituu enemmän sellaisiin alistuskonjunktioihin

72 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
kuin koska; se ei esim. yhdistä lausetta pienempiä osia. Toinen alistavalta
vaikuttava konjunktio, jonka lause näyttää voivan tulla vain kumppaninsa
jälkeen on kunnes.
Vaikka "liikkuvuutta” voidaankin hyvin pitää adverbiaalina toimivan
alisteisen lauseen tunnusmerkkinä, asiassa on vielä sellainen ongelma, että
etu- ja jälkiasemaiset sivulauseet eivät ole kaikissa suhteissa samanlaisia.
Esimerkiksi sellaiset jälkihuomautuksen omaiset vaikka-laaseet kuin
seuraavan (c) eivät ole kovin luontevasti analysoitavissa alisteisiksi, eivätkä ne
sovi etuasemaankaan. Asia on parhaiten todettavissa kokeilemalla
kysymyslauseen muotoisia tai muuten sanajärjestykseltään erikoisia vaikka-lauseita.
(a) En tiedä mitä tekisin, vaikka töitä olisi yllin kyllin.
(b) Vaikka töitä olisi yllin kyllin, en tiedä mitä tekisin.
(c) En tiedä mitä tekisin — vaikka mitäpä tässä kannattaa yrittääkään.
(d) *Vaikka mitäpä tässä kannattaa yrittääkään, en tiedä mitä tekisin.
H 17 Analysoi seuraavien yhdyslauseiden rakennetta. Merkitse jokaista lausetta
viivalla. Piirrä rinnasteiset lauseet samalle tasolle, alisteinen lause alemmaksi kuin
hallitseva. Piirrä myös nuoli jokaisesta alisteisesta lauseesta sitä hallitsevaan ja pane
mahdollinen konjunktio näkyviin, jotta et mene sekaisin. Esimerkki:
Jos äiti näkee, että poltan ja käytän meikkiä, niin hän suuttuu.
jos
V
että ja
L_j
1. Ensin vaikutti siltä, ettei pysäkillä ollut muita, mutta kun hän tuli
lähemmäs, hän huomasi, että ihmisiä tungeksi katoksen alla.
2. Yksi upseeri ja neljä sotilasta sai surmansa ja kaksikymmentä haavoittui,
kun miina vahingossa räjähti eräällä Turkin armeijan harjoitusleirillä.
3. Jos soitan Mikolle eikä hän ole kotona, rupean varmasti itkemään ja menetän
yöuneni, koska on ilmeistä, että hän siinä tapauksessa on Elsan luona.

LAUSE LAUSEESSA: YHDYSLAUSEET 73
4, 	Tajusin, että tyttö, jota olin unessa koskettanut, oli se valkotukkainen
ensimmäisen kurssin oppilas, joka tyhjässä luokkahuoneessa oli suoraan katsonut
lävitseni.
2.7.3. Muita tapoja yhdistää lauseita
Lopuksi vähän konjunktiolauseiden suhteista eräisiin lähi-ilmiöihin.
Konjunktioiden lisäksi lauseita liitetään toisiinsa muilla partikkeleilla:
Elsa on varakas; lisäksi ~ sitä paitsi hänellä on hyvä maku.
Elsa pukeutuu kalliisti, hän on nimittäin varakas. Hänellä ei
kuitenkaan ole kovin hyvä maku.
Sellaisia liittäviä partikkeleita kuin lisäksi, kaiken lisäksi, nimittäin,
kuitenkin, sitä paitsi voidaan nimittää konnektiiveiksi (joskus näkee
konnektiiveja pidettävän konjunktiotkin kattavana yläkäsitteenä).
Varsinaisten konjunktioiden ja konnektiivien ero ilmenee siitä, että
jälkimmäiset eivät välttämättä esiinny lauseessaan ensimmäisenä. Lisäksi konjunktio
ja konnektiivi voivat esiintyä samassa lauseessa.
Elsa on rikas; hänellä on lisäksi (~ *ja) hyvä maku.
Elsalla on hyvä maku, mutta hän ei kuitenkaan liiemmin piittaa
pukeutumisesta.
♦Elsalla on hyvä maku, kuitenkaan hän ei mutta liiemmin piittaa
pukeutumisesta.
On kuitenkin kiirehdittävä sanomaan, että konjunktionkaan paikka
lauseessa ei aina ole ensimmäisenä, sillä kun )2ijos voivat esiintyä myös
ensimmäisen lausekkeen jälkeen:
Sen jos teet niin turpiin tulee.
Yks kun vielä tulis, niin olis yhdeksän.
Minä kun olen tällainen vähän vanhempi ja tukevampi ihminen, niin
minulle se ainakin oli liian kuumaa.

74 LAUSERAKENTEEN PERUSASIOITA
Tällaisten tapausten analysointiin on kaksi vaihtoehtoa: väitetään että
tämäntapainen kun!jos ei itse asiassa olekaan alistuskonjunktio vaan muu
konnektiivi, tai sitten luovutaan siitä yleistyksestä että suomen
alistuskonjunktiot esiintyvät vain lauseensa alussa.
Lause voi siis koostua useammista lauseista. Entä jos tämä ajatus viedään
niin pitkälle, että kokonainen tekstikin olisi lause? Sellaisessa ajattelutavassa
syntaksille annettaisiin valtava alue. Kannattaa kuitenkin vetää raja lause-
yhdistysten ja yhtenäisen teksti(katkelma)n välille ja pitää sitä samalla
syntaksin ja tekstintutkimuksen alueiden rajana. Vanhastaan on ajateltu, että
sellaiset lauseiden väliset suhteet, joita ilmaistaan rinnastuksella ja
alistuksella, ovat vielä syntaksin alaa, kun taas muilla konnektiiveilla tms.
keinoilla osoitetut tai vaille erityistä merkkiä jätetyt lauseiden väliset
suhteet kuuluvat tekstintutkimukseen. Tämä jako ei ole selvärajainen, ja se
herättää kysymyksiä. Vaikka — kuten alussa sovittiin — lause ei ole ainoa
syntaksin käsittelemä yksikkö, voimme nyt tehdä sellaisen
periaatepäätöksen, että lause (joka voi olla yhdyslause) on syntaksin käsittelemistä
yksiköistä laajin.
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsso n 1988[1979]: luvut 1—5 ja 13 2.
Johdatuksia lausekerakennekuvauksen teoriaan on maailmalla paljon. Ensimmäiseksi
alan oppikirjaksi sopii Radford (1988). Taustaa: F. Karlsson (1994), moderni sovellus
suomeen: Vainikka (1992).
Johdatus dependenssikielioppiin: Tarvainen (1977).
Yleista lauserakenteesta: Ravila (1957), Tuomikoski (1971b).
Sanaluokista: Ahlman (1933), Airila (1938) ja (1940), Hakanen (1973), Hakulinen
(1982a), Hakulinen ja Saari (1995), Pajunen (1994), Penttilä (1950), Tuomikoski (1969a)
ja (1973).
Sanajärjestyksestä: Hakulinen (1975a), Matsumura (1980), Vilkuna (1989).
Lauseyhdistyksistä: Heinämäki (1978), Ikola, Palomäki ja Koitto (1989), Kalliokoski
(1989), Kytömäki (1985), Pulkkinen (1993), Vuoriniemi (1976).

YLEISKATSAUS SIJAJÄRJESTELMÄÄN 75
3. SIJA JA
KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Johdannossa opittiin ajattelemaan, että lauseen ytimenä on verbi.
Semanttisesti katsoen verbi on predikaatti ja verbin täydennykset enimmäkseen sen
argumentteja. Sekä argumentteja edustavilla että muilla lausekkeilla on
jokin kieliopillinen funktio tai rooli eli lauseenjäsentehtävä, jonka merkkinä
on jokin sijamuoto silloin kun lauseke voi saada sijan, ts. kun se on NP tai
AP. Seuraavassa luodaan ensin yleiskatsaus suomen sijajärjestelmään, sitten
määritellään keskeiset kieliopilliset funktiot ja lopuksi tarkastellaan
yksityiskohtaisemmin kolmen keskeisen funktion merkintää ns. kieliopillisilla
sijoilla. Tässä luvussa käsitellään varsinaisesti vain yksinkertaisia yhden
verbin lauseita, ja esimerkiksi infiniittirakenteet mainitaan vain ohimennen.
3.1. 	YLEISKATSAUS
SIJAJÄRJESTELMÄÄN
Seuraavassa asetelmassa esitetään suomen sijat erästä yleisesti käytettyä
jaottelua noudattaen ja sitten tarkastellaan jaottelun perusteita hieman
lähemmin. Asetelman ensimmäisessä palstassa on sijan nimi, toisessa lyhyitä
esimerkkejä ja kolmannessa kunkin esimerkin kohdalla funktio, jossa kyseisen-
sijainen lauseke tässä esimerkissä esiintyy. Tyhjentävyyteen ei tässä ole
kuitenkaan pyritty.
Funktioiden lyhenteet selviävät lyhenneluettelosta, eikä niihin
kannata paneutua ennen kuin kukin niistä on erikseen käsitelty. Ne ovat
kuviossa mukana osittain myöhempää kertausta varten, osittain muistuttamassa
heti alkuun siitä, että sijan ja kieliopillisen funktion suhde on suhteellisen
monivivahteinen. Kannattaa kuitenkin panna merkille täydennyksen
lyhenne TÄYD, jonka perässä usein on kaksoispisteen jälkeen se sanaluokka,
jonka täydennyksestä on kyse. TÄYD:N on siis substantiivin täydennys.
Lyhenteellä G-SUBJ tarkoitetaan genetiivimuotoista subjektia, jollaisia on
enimmäkseen ei-finiittisissä rakenteissa ja joita tässä luvussa ei vielä
varsinaisesti käsitellä. Kuten näkyy, funktio on parissa kohden hieman
kiistanalainen.

76 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
"KIELIOPILLISET SIJAT"
NOMINATIIVI
Auto tulee.
Söimme mansikat.
Pane se pois!
Tähän pannaan ruuvi.
SUBJ
OBJ
OBJ
OBJ
PARTITIIVI
Tässä on vettä.
Tämä on ihanaa.
Lehmät söivät mansikoita.
Minä en tiedä sitä.
litra maitoa
ilman autoa
Elsaa vanhempi
SUBJ(/OBJ)
PREDVI
OBJ
OBJ
TÄYDrN
TÄYD:P
TÄYDrA
GENETIIVI
Elsan auto
Elsan hössötys
Elsan tekemä
Elsan ikäinen
Elsan luona
Elsa osti auton.
Näin sen tulevan.
MÄÄR:N
MÄÄR:N
G-SUBJ
TÄYD:A
TÄYD:P
OBJ
G-SUBJ
AKKUSATIIVI
Hän näki minut ja minä hänet.
OBJ
"PAIKALLISSIJAT”
INESSIIVI
Uolevi on pihkassa.
Katossa on kärpänen.
Suomessa puhutaan saamea.
OBL
OBL
ADVLI
ADESSIIVI
Elsalla on aurinkoöljyä.
Pöydällä on aurinkoöljyä.
Mennään bussilla.
OBL/SUBJ
OBL
ADVLI
ILLATIIVI
Uolevi joutui töihin.
Minä kyllästyin häneen.
En käynyt siellä viikkoon.
OBL
OBL
ADVLI
ALLATIIVI
Anna se minulle.
Panin sen pöydälle.
Sano minulle jotakin.
OBL
OBL
OBL
ELATIIVI
Katosta tippui laastia.
Se johtuu sinusta.
Tein sen omasta päästäni.
Minusta se on väärin.
OBL
OBL
ADVLI
ADVLI
ABLATIIVI Varastin sen Uolevilta.
Taulu putosi seinältä.
Tulin kuudelta.
OBL
OBL
ADVLI

YLEISKATSAUS SIJAJÄRJESTELMÄÄN 77
'ABSTRAKTIT PAIKALLISSIJAT”
ESSIIVI
Pidän häntä pätevänä.
P-OBL
Rupean isona poliisiksi.
P-OBL
Menen jouluna kotiin.
P-ADVLI
TRANSLATIIVI
Luulin sinua Elsaksi.
P-OBL
Se muuttui vihreäksi.
P-OBL
Tulen sinne viideksi.
P-ADVLI
"MUUT (NS. MARGINAALISET) SIJAT”
ABESSIIVI
Lähdin rahatta.
ADVLI
Lähdin sanomatta sanaakaan.
ADVLI
KOMITATIIVI
Uolevi tuli vaimoineen.
ADVLI
INSTRUKTIIVI
Takerruin siihen kaksin käsin.
ADVLI
Takerruin siihen itkien.
ADVLI
Yleensä ajatellaan, että sijat ilmaisevat kieliopillisia funktioita. Kyse ei
kuitenkaan ole läheskään yksi—yksi-suhteesta sijan ja funktion välillä, vaan
yhdessä funktiossa voi olla useita sijamuotoja ja yhdellä sijamuodolla voi olla
eri funktioita. Se, mikä sija tulee kysymykseen, voi riippua kyseisen NP:n
omista merkitysominaisuuksista, hallitsevan sanan merkitysominai-
suuksista, jomman kumman syntaktisesta kategoriasta tms. Tyhjentävää
kuvausta tästä alueesta ei ole saatavilla eikä tähän lukuun mahtuisikaan.
Tässä luvussa keskitytään paljolti lauseen pääjäsenten, subjektin, objektin
ja predikatiivin sijaan, jonka määräytyminen onkin suomessa aika
monimutkaista. Ensin kuitenkin muutamia yleisiä kommentteja jaottelun
perusteista ja muunfunktioisista sijoista.
"Kieliopilliset sijat" nominatiivi, partitiivi, akkusatiivi ja genetiivi
muodostavat ryppään, joka jakaa keskenään subjektin, objektin ja
predikatiivin merkinnän. Genetiivi on kuitenkin kieliopillisten sijojen
joukossa sikäli erikoinen, että sen tyypillisin funktio on nominiedussanaisten
lausekkeiden yhteydessä (genetiivimääritteenä) toimiminen; verbeistä se
liittyy lähinnä ei-finiittisiin. Nominatiivi, partitiivi ja akkusatiivi taas
liittyvät erityisesti verbeihin, vaikka partitiivilla on myös nominiin liittyviä
käyttöjä.
Poikkeus tästä yleislinjasta on objektin merkitseminen genetiivillä.
Monet haluavatkin — myös kielihistoriallisista syistä — nähdä genetiiviksi
kutsumassamme sijassa kaksi eri sijaa, varsinaisen genetiivin tapauksissa

78 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
tyyppiä Mikon auto ja genetiivi-akkusatiivin tapauksissa tyyppiä Näin
Mikon. On kuitenkin kyseenalaista, vastaako tämä nykysuomalaista kielitajua,
kun kerran muoto on sama. Toisaalta objektin -»-päätteen samastaminen
genetiiviin on sikäli vastahankaista että — kuten tuonnempana näemme —
objekti saa -»-päätteen vain yksikössä, kun taas muissa genetiivirakenteissa
kyseisen NP:n luvulla ei ole väliä. Väistämme tällaiset kysymykset
kutsumalla objektin genetiivin näköistä sijaa enimmäkseen yksinkertaisesti -n-
sijaksi.
Nimitys "kieliopilliset sijat” johtuu siitä, että näiden sijojen jakaumasta
voidaan pitkälle puhua kieliopillisen rakenteen ja kieliopillisten
funktioiden termein. Sen sijaan paikallissijat tuntuvat kantavan enemmän
itsenäistä merkitystä, jonka pohjalta niiden jakauma näyttää selittyvän. Ero
on kuitenkin suhteellinen, ei absoluuttinen. Kannattaa heti panna merkille,
että paikallissijat eivät läheskään aina ilmaise konkreettisesti paikallisia
suhteita. Vaihtoehtoinen nimitys, joka ei suoraan vetoa paikallisuuteen, on
obliikvisijat; tästä nimityksestä tulee tapa kutsua obliikvisijaisia
täydennyksiä obliikveiksi (OBL). On kuitenkin huomattava, että latinan kieliopin
mukaisessa traditiossa myös akkusatiivi ja genetiivi kuuluvat obliikvi-
sijoihin.
Paikallissijat ovat jossain määrin samanlaisia kuin adpositiot.
Esimerkiksi suomen inessiivi, englannin in, inside ja suomen sisällä ovat
tehtävältään hyvinkin samanlaisia, vaikka rakenteen ja käytön yksityiskohdat
eroavat.
Rotta on talossa.
The rat is in the house.
Rotta on talon sisällä.
The rat is inside the house.
In, inside, sisällä ja -ssA ilmaisevat kaikki suhdetta kahden tarkoitteen
välillä, tässä tapauksessa sellaista, että toinen (talo) jollain tavoin ympäröi tai
sisältää toisen (rotan). Adpositiot ja paikallissijat ovat siis kahta
suhteutettavaa edellyttäviä suhde-elementtejä.
Yksi näkökulma paikallissijoihin ja muihin ei-kieliopillisiin sijoihin on
tämän mukaan se, että niiden sijapäätettä voi ajatella eräänlaisena
adpositiona — tai toisaalta sellaisia adpositioita kuin in tai ilman voidaan
pitää eräänlaisina sijoina. Selvimmin tämä samanlaisuus näkyy abessiivin ja

YLEISKATSAUS SIJAJÄRJESTELMÄÄN 79
//»^»-preposition tapauksessa: ilman epäilystä ja epäilyksettä. Vaikka
sijapäätteen ja adposition välinen ero ei ole kaikilta kannoilta olennainen,
systemaattisia eroja toki on, ainakin siinä, että suomen adpositiot ovat
merkitykseltään sisällökkäämpiä ja tarkempia kuin sijat. Esimerkiksi
varsinaisissa paikallisissa suhteissa olion sisällä oleminen on toki oliossa olemista,
mutta ei välttämättä päinvastoin.
Paikallissijojen ja adpositioiden yhtäläisyyksistä huolimatta on
parasta pitää ne erossa ja sanoa esimerkiksi, että talossa on inessiivisijainen NP,
rahatta abessiivisijainen NP, talon sisällä ja ilman taloa taas PP:itä.
Funktioiltaan paikallissijaiset ja muut ei-kieliopillissijaiset NP:t ovat
usein määritteitä, nominien jälkimäärit teitä tai vielä tyypillisemmin
adverbiaaleja eli verbin tai koko lauseen määritteitä. Niillä on kuitenkin
myös täydennyksen tehtäviä. Kuten muistetaan, täydennyksen ja
määritteen ero voi olla häilyvä. Seuraavanlaiset tyypilliset tapaukset
tekevät sen kuitenkin suhteellisen selvästi.
(a) Elsa on ihastunut Tallinnaan.
(b) Hän haluaa mennä Tallinnaan takaisin.
(c) Hän ei ole ollut siellä kuukauteen.
Lauseen (a) illatiivi-NP:tä on syytä kutsua täydennykseksi, koska se on
verbin ihastua kanssa (ainakin käsitteellisesti) pakollinen ja koska verbi
tämän lisäksi määrää sen sijan. Illatiivi on siis verbin ihastua rektion
mukainen. Verbi mennä taas vaatii yleensä vain jonkinlaista suuntasi jäistä
jäsentä, jota voi edustaa useampikin sijamuoto tai adpositio.
Hän haluaa mennä Tampereelle ~ Tampereelle päin ~ Tallinnan
taakse ~ Mikon luo.
*Hän ihastui Tampereelle ~ Tampereelle päin ~ Tallinnan taakse ~
Mikon luo.
Täydennys ei siis välttämättä ole rektion alainen, mutta päinvastainen
pätee: jos verbi vaatii seuralaiselta tiettyä sijaa, tämä seuralainen lasketaan
täydennykseksi. Paikallissijäisiä tai PP-muotoisia täydennyksiä sanotaan
tässä kirjassa obliikveiksi. Lauseen (c) illatiivia taas ei voi luonnehtia
täydennykseksi vaan määritteeksi, koska se ei ole verbin käsitteellisesti
tarvitsema seuralainen. Se on siis adverbiaali.

80 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Paikallissijoja on äskeisessä asetelmassa erotettu kahta tyyppiä,
"varsinaiset” ja "abstraktit”. Tosin "varsinaistenkaan” paikallissijäisten käyttö ei
aina ole erityisen paikallista, kuten jo ihastua-^simerkki osoittaa.
Paikallissijat ilmaisevat usein abstraktimpia asioita kuin paikallisuus-
suhteita, vaikka monissa abstrakteissa tapauksissa on nähtävissä jonkinlaista
metaforista paikallisuutta. Esimerkiksi ajan ilmauksissa käytetään paljon
paikallissijoja. Se, että aikaa ilmaistaan yleensä metaforisesti paikan
ilmauksilla, on niin perustava asia, että tässä luvussa puhutaan paikan
ilmauksista tarkoittaen yleensä yhtä lailla myös ajan ilmauksia.
Muista ei-paikallisista paikallissijojen käytöistä käy esimerkiksi adessiivi
yleisessä välineen (instrumentin) merkityksessä, sekä NP:issä että
infinitiivirakenteissa:
Menin Tampereelle junalla ~ liftaamalla.
Ei saa avata pulloa haarukalla!
Elatiivilla on paljon käyttöjä, joiden yhteys "paikkaan josta jotakin tulee”
on aika etäinen; näin esim. aihe {kirja syntaksista, puhua syntaksista) ja
kokonaisuus jonka osasta puhutaan (kolme tytöistä).
"Varsinaisten” paikallissijojen, erityisesti ulkoisten käyttö jakautuu
merkittävällä tavalla kahtia, jos vaihtelemme NP:n tarkoitetta elottomasta
elolliseen:
(la) Uolevilla on aurinkoöljyä.
(Ib) Pöydällä on aurinkoöljyä.
(2a) Vein Uoleville aurinkoöljyä.
(2b) Vein rannalle aurinkoöljyä.
(3a) Pihistin Uolevilta aurinkoöljyä.
(3b) Pihistin Uolevin pöydältä aurinkoöljyä.
Elollisen tarkoitteen ulkopaikallissija ei selvästikään ole konkreettisessa
mielessä paikallinen sillä tavoin kuin elottoman. Esimerkiksi (la) ei
merkitse, että aurinkoöljyä olisi Uolevin iholla, pinnalla tai jotenkin muuten
"päällä”, vaan sitä että öljy on Uolevin omistuksessa tai hallussa (samalla sitä toki
voi olla hänen ihollaankin). Vastaava koskee kolmea muuta paria. Tällainen

YLEISKATSAUS SIJAJÄRJESTELMÄÄN 81
omistus- tai hallussapitosuhde — joka voidaan kyllä nähdä paikallissuhteen
metaforisena laajentumana — on saanut suomen kieliopissa oman
nimityksensä, habitiivinen. Merkityksen puolesta habitiivisilla sijankäytöillä on
yhteys genetiiviin. Ulkopaikallissijoilla tuntuu olevan jopa suhteellisesti
useammin habitiivisia, instrumentaalisia ja muita ei-paikallisia kuin
varsinaisia paikallisia käyttöjä.
Abstrakteiksi paikallissijoiksi edellä nimitetyt essiivi ja translatiivi
sisältävät paikallisuuden piirteitä mutta yleensä varsin abstraktilla alueella:
translatiivi on suuntainen eli muutossija (tulosija), koska se yleensä liittyy
tilan muutoksiin (siirtymiseen tilasta toiseen), essiivi taas olosija, koska sitä
käytetään tilassa olemisesta. Tämä näkyy ainakin seuraavanlaisista
yksinkertaisista peruskäytöistä:
Uolevi on (~ toimii ~ työskentelee) tiskijukkana.
Uolevi rupesi (~ tuli ~ aikoi) tiskijukaksi.
Aina tällaista semanttista eroa ei näy, ja silloin joudutaan vain sanomaan,
että jonkin verbin rektioon kuuluu essiivi, toinen translatiivi:
Pidin ensimmäistä sanaa virheenä.
Tulkitsin (~ katsoin) ensimmäisen sanan virheeksi.
Luulin ensimmäistä sanaa virheeksi.
Essiivillä ja translatiivilla on ominaisuus, jota käsitellään tuonnempana: ne
ovat erityisen usein predikatiivisia tai predikoivia. Näin ei tosin ole
kaikkien esiintymien laita, vaan näilläkin sijoilla on omia kiteytyneitä käyttö-
jään esimerkiksi ajan adverbiaaleina:
Lauantaina lähden lomalle kahdeksi viikoksi.
Muille sijoille on vaikeampi antaa yhteistä luonnehdintaa. Niitä on
sanottu "marginaalisiksi sijoiksi”, koska ne eivät piirteiltään selvästi istu
muiden ei-kieliopillisten sijojen järjestelmän osaksi, ja myös siksi, että ne ovat
NP.issä harvinaisia, melkeinpä vain joihinkin fraaseihin kuuluvia. Abessiivi
ja instruktiivi ovat kuitenkin kaukana marginaalisesta infiniittimuotoihin
liittyessään:
Lähdin Tampereelle ajattelematta seurauksia ~ luottaen onneeni.

82 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
3-2. KESKEISET KIELIOPILLISET
FUNKTIOT
3.2.1. 	Argumenttifunktiot: subjekti, objekti ja obliikvit
Subjekti (SUBJ) edustaa predikaatin semanttisesti ja kieliopillisesti
keskeistä argumenttia, jota Seuraavassa sanotaan ensimmäiseksi tai
ykkösargumentiksi. Kakkos- ja kolmosargumenteiksi voidaan sitten sanoa
verbin muita argumentteja. Jos verbillä on vain yksi argumentti (esim.
kaatua, aivastaa, räjähtää), ykkösargumentilla tarkoitetaan sen ainoaa
argumenttia.
Subjektia ja siis ykkösargumenttia luonnehditaan usein semanttiselta
rooliltaan tekijäksi eli agentiksi, mutta tämä ei aina ole luontevaa: ajattele
sellaisia tapauksia kuin Puu kaatui tai Äiti sai kukkia. Tällaisessa
semanttispohjaisessa luonnehdinnassa on kuitenkin sikäli perää, ett2. jos
verbillä on tekijäargumentti, se edustuu suomessa jokseenkin aina
subjektina. Tekijä on siis ykkösargumentti, vaikka toisin päin ei olekaan
laita. Toinen ykkösargumentille tyypillinen rooli on kokija eli fyysisen tai
psyykkisen vaikutuksen elollinen, tunteva läpikävijä, kuten tapauksissa
Minä pelkään tai palelen. Sekä tekijän että kokijan roolit edellyttävät
normaalioletuksilla elollisuutta, ja suurin osa esiintyvien lauseiden
subjekteista tarkoittaakin elollisia olentoja.
Ykkösargumentiksi ja siis subjektiksi "pääsemiselle” voi olla muitakin
ehtoja kuin semanttiseen rooliin liittyvät. Esimerkiksi seuraavien kahta
NP:tä on vaikea erottaa rooleiltaan:
(a) Sinä muistutat Uolevia.
(b) Uolevi muistuttaa sinua.
Sitä, miksi (a):ssa pääsee subjektiksi sinä ja (b):ssä Uolevi kannattaa
tarkastella tekstiyhteyden kannalta. Yhteydessä johon (a) luontuu olet
todennäköisesti erityisenä puheenaiheena eli topiikkina sinä, (b):n kontekstissa taas
Uolevi. Tavallista on, että rooli ja topiikkius kulkevat käsi kädessä:
puheenaiheena toimii usein tekijä.
Syntaktisesti subjektin erottaa siitä, että kyseinen NP on (tai voi olla)
nominatiivissa ja aiheuttaa verbin persoona- ja lukukongruenssin, yleis-

KESKEISET KIELIOPILLISET FUNKTIOT 83
kielessä tosin laajemmin kuin yleensä puhekielessä.
Minä tulin.
Sinä tulit.
Hän ~ se tuli.
Me tulimme ~ tultiin.
Te tulitte.
He ~ ne tulivat ~ tuli.
SUBJ
SUBJ
Hieman edempänä tulee puhe tapauksista, joissa subjekti näyttää
esiintyvän partitiivissa, ja vielä myöhemmin, luvussa 4, kerätään yhteen muita
"erikoisen” subjektin rakenteita. Lauseen ja infinitiivirakenteen muotoisista
subjekteista puhutaan tarkemmin jaksossa 4.4.1.
Objekti (OBJ) edustaa argumenttia, jonka semanttista roolia on
vaikeampi luonnehtia; se että toiminta "kohdistuu johonkin” on usein liian
abstraktia käyttökelpoiseksi kriteeriksi. Esimerkiksi kussakin seuraavista lause-
ryhmistä kuvataan jokseenkin samaa tai samantapaista tilannetta, mutta
lauseet eroavat keskenään objektin valinnan suhteen. Tästä valinnasta
näyttää seuraavan hienovaraisia merkityseroja, mutta vaihtuuko myös ”kohde”?
voidella leipä voilla
voidella voita leivälle
lastata heiniä kärryyn
lastata kärryä heinillä
pistellä kinkkua haarukalla
pistellä kinkkuun neilikoita
pistellä haarukalla kinkkuun reikiä
pistää haarukka kinkkuun
Objektin tunnistaakin parhaiten sijanvalinnasta. Objektiksi voidaan
määritellä sellainen argumentti, jonka muoto vaihtelee nominatiivin, partitiivin
ja genetiivin välillä tavalla, joka ilmenee esim. seuraavista lausemalleista:

84 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Ottakaa
En ota
Otin
omenan
omena
omenaa
[NOM: imperatiivi]
[PTV: kielto]
[-»-SIJA: myönteinen väitelause, jossa
persoonataivutteinen verbi]
OBJ
Tähän määritelmään on kuitenkin lisättävä, että on myös objekteja jotka
ovat näissä yhteyksissä useimmiten tai aina partitiivissa. Näin esimerkiksi
usein ainesanat (syödä lunta) ja sellaisten verbien objektit kuin rakastaa,
ihailla ja koskettaa. Objektin sijanvalinnasta tarkemmin jaksossa 3.6.
Verbejä, joiden valenssiin kuuluu objekti, sanotaan yleisesti
transitiivisiksi — esim. löytää, rakentaa, aiheuttaa, omistaa, rakastaa — ja
muita intransitiivisiksi — esim. uida, asua, räjähtää, tulla. Tätä jakoa
hämmentää pari seikkaa. Ensinnäkin, kuten olemme jo nähneet, objekti voi
jäädä pois, jos sen tarkoitteen luonne on itsestään selvä; kyse on silti
äskeisen määritelmän mukaan transitiiviverbistä:
Mummi kutoo.
Miettiset ryhtyvät kohta rakentamaan.
Maali peitti hyvin.
Toisaalta muuten aivan intransitiivisiksi laskettavat verbit voivat saada
”tilapäisobjektin”, jos niihin samalla lisätään jokin tuloksen ilmaus (a-tapa-
ukset) tai jos objekti on jollakin tavalla semanttisesti verbille sukua (b-ta-
paukset):
(a) Räjähdin vihani ilmoille.
Hymyilin poskeni kipeiksi.
Juoksin itseni hengästyksiin.
Istuin tuolin puhki.
Aivastin napin irti vyötäröltäni.
(b) Olen elänyt huonoa elämää.
Olen itkenyt monet itkut.

KESKEISET KIELIOPILLISET FUNKTIOT 85
Yksi rajanveto-ongelma tulee siitä, että eräät adverbiaaleilta tuntuvat
jäsenet esiintyvät objektin sijoissa. Nämä tarkoittavat määrää tai kestoa, ja
niitä on ryhdytty nimittämään kätevällä nimellä osma, joka on lyhenne
sanoista "objektin sijainen määrän adverbiaali”. Osmista puhutaan
tarkemmin luvussa 5. Esimerkkejä:
Itkin viikon. [n-sija]
En itkenyt viikkoa. [PTV: kielto]
Piirtelin ukonkuvia koko tunnin. [n-sija]
En piirrellyt kuvia ihan koko tuntia. [PTV: kielto]
Mahdollinen testi osman ja objektin erottamiseksi on se, että
varsinaisen objektin tapauksesta voi tehdä ns. agenttipartisiippirakenteen mutta
osmasta tuskin:
Piirtelin ukonkuvia koko tunnin.
Piirtelemäni ukonkuvat olivat elämäni onnistuneimpia.
♦Piirtelemäni tunti oli elämäni ikävystyttävimpiä.
Tämä testi osoittaisi osmiksi seuraavien lauseiden määrän ilmaukset. Silti
on syytä sanoa, että määrän ilmaus toimii niissä täydennyksenä, tässä
tapauksessa objektina, sillä se on käsitteellisesti pakollinen: kala ei tässä
tarkoitetussa mielessä ”maksa”, ellei se maksa jotakin summaa.
Kala maksaa 32 mk.
Kala painaa puolitoista kiloa.
Kokous kesti viikon.
Objektiksi tulkitsemista tukee se, että samaan lauseeseen voi lisäksi tulla
toinen, varsinainen osma. Seuraavat tapaukset ovat siis analogisia:
Ahvenkilo maksoi koko viikon 32 mk.
Piirtelin koko tunnin ukonkuvia.
I I
ADVLI (osma) OBJ

86 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
H 18 Seuraavissa lauseissa on jokaisessa yksi nominatiivimuotoinen NP. Onko se subjekti,
objekti vai osma? Perustele kukin ratkaisu käyttämällä edellä annettuja
kieliopillisia kriteereitä.
1. Kaikkein ensimmäiseksi tulevat perusasiat.
2. Niiden jälkeen otetaan esille subjekti ja objekti.
3. Sanokaa nyt tekin jotakin.
4. Kuunnelkaa nyt edes hetki.
5. Anna edes yksi pieni merkki tunteistasi.
6. Mistä johtuu kaikki paha maan päällä?
7. Ensimmäiset tunnit on yleensä käytetty kertaukseen.
8. Koko viikko on harjoiteltu vain perusasioita.
9. Vaikeuksilta ei säästy kukaan.
Kieliopillisissa sijoissa olevilla täydennyksillä on omat nimensä (subjekti,
objekti, ja kohta puheeksi tuleva predikatiivi), mutta paikallissijaisia tai PP-
tai AdvP-muotoisia täydennyksiä sanotaan tässä kirjassa obliikvitäydennyk-
siksi eli lyhyemmin obliikveiksi (OBL). Aiemmin obliikvit on kieliopeissa
laskettu adverbiaaleihin, joissakin esityksissä tosin nimellä valenssi-
adverbiaali erotettuina. Rektion mukaista obliikvia voidaan nimittää myös
rektio-obliikviksi (R-OBL). Kuten äsken nähtiin, usein verbi kuitenkin
säätää vain valittavan sijan yleisen tyypin, esimerkiksi olosijan tai suunta-
sijan, ja tällöin täydennys voi edustua myös PP:nä tai adverbilausekkeena.
Tällaiselle tapaukselle ei tarvita tarkempaa erityisnimitystä.
Np[Elsa] ihastui
NP[ILL]
[Tallinnaan].
SUBJ
OBL (R-OBL)
Np[Uolevin pojat] asuvat
NP[INE]
[meidän talossa].
SUBJ
OBL

KESKEISET KIELIOPILLISET FUNKTIOT 87
Joskus on ehdotettu, että myös rektio-obliikveja voisi kutsua objekteiksi,
onhan esimerkiksi tapauksilla Rakastan kukkakaalia ja Pidän kukkakaalista
paljon yhteistä. Äskeisellä tavalla sijavaihtelun avulla määritelty objekti on
kuitenkin suomessa niin luonnollinen luokka, että nyt (ja perinteisesti)
tehty objekti-termin rajaus on luontevin.
Toisin kuin subjektin ja objektin sijasta, obliikvin sijasta ei sinänsä voi
antaa mitään yleistyksiä: se määräytyy tapauskohtaisesti tai tarkoitettavan
merkityssuhteen mukaan. Tämä piirre yhdistää obliikveja adverbiaaleihin,
joiden erottaminen obliikveista ei selviä rektiotapauksia lukuun ottamatta
olekaan yksiselitteistä.
Subjektin, objektin ja obliikvin suhde antaa aiheen vielä yhteen
huomioon: subjekteja ja objekteja voi yhdessä lauseessa olla vain yksi kumpaakin,
kun taas obliikvien määrä on avoimempi. Seuraavassa pari esimerkkiä
kahden obliikvin tapauksista. Ensinnäkin siirtymistä ilmaisevat verbit:
liikkeellä on lähtö- ja tuloskohta, ja ne voidaan haluttaessa molemmat panna
lauseessa ilmi:
Uolevi muutti Töölöstä Kallioon.
I l
OBL OBL
Kannoin pöydän kellarista 8. kerrokseen.
I l I
OBJ OBL OBL
Toisesi esim. kommunikaatioverbit, jotka usein ottavat sekä vastaanottajaa
että sisältöä tai aihetta ilmaisevan jäsenen:
Elsa kertoi minulle
Uolevin muutosta.

88 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Koska objekteja voi olla vain yksi, tiedämme heti, että jos verbi saa objektin
ja toisen täydennyksen, tämä toinen voi olla vain OBL-täydennys:
Uolevi piti ennen tavaroitaan Töölössä.
Nyt hän siirsi tavaransa sieltä Kallioon.
OBJ OBL OBL
Sijaintia ja siirtymistä ilmaisevien verbien yhteydessä on merkille
pantavaa, että niissä on kysymys joko subjektin tai objektin tarkoitteen
sijainnista. Yleistäen voidaan sanoa, että jos verbi saa objektin (vaikka sitä ei olisi
mainittukaan), on kyse tämän tarkoitteen siirtymisestä tai sijainnista, ja vain
jos objektiargumenttia ei lainkaan ole, on siirtyjänä tai sijaitsijana
subjektin tarkoite. Tästä sopivat esimerkiksi edelliset asumis- ja muuttamislauseet.
Paikallissijäiset obliikvit ja myös adverbiaalit voivat esiintyä samassa
lauseessa "useampina” toisellakin tavalla. Samakin täydennys (tai yhtä lailla
määrite) voi kertautua periaatteessa loputtomiin, jos puhutaan toisiinsa
sisältyvistä paikoista (tai ajankohdista; on hieman vaikea arvioida,
muodostaako tällainen kertautunut paikanilmaus yhden konstituentin vai
ei):
Uolevi asui ennen Töölössä Ruusulankadulla pienessä
yksiössä.
I
OBL
Nyt hän siirsi tavaransa Kallioon Toiselle linjalle
Elsan luo.
OBJ OBL
Tällainen kertautuminen koskee aitoja paikallissijaisia tai PP-muotoisia
paikan ja ajan ilmauksia, ei esimerkiksi paikkaa tarkoittavia

KESKEISET KIELIOPILLISET FUNKTIOT 89
substantiivilausekkeita sinänsä eikä myöskään abstraktismerkityksisempiä
tai rektio-obliikveja, jollaisia on seuraavissa yritetty käyttää useita:
*Töölö Ruusulankatu on mukava paikka.
* 	Kerroin sinulle Kalliosta Elsan kodista.
♦Pidän Helsingistä Kalliosta.
'Sisäkkäisten” paikan ilmausten kertautuminen on siis toisenlainen ilmiö
kuin se, että samassa lauseessa voi olla useampia erisijaisia obliikveja (esim.
kertoa jollekulle jostakin, kulkea jostakin jonnekin).
Adverbiaali (ADVLI) ei ole argumentti eikä täydennys vaan määrite, ja
adverbiaalien käsittely jätetäänkin lukuun 5. Funktio on kuitenkin syytä
mainita tässä kohtaa, koska käsittelymme poikkeaa aikaisemmasta
suomalaisesta perinteestä: tähän asti myös obliikvitäydennyksiä on yleensä
kutsuttu adverbiaaleiksi. Tarve erottaa obliikvi adverbiaaleista johtuu siitä, että
perinteinen adverbiaalien luokka on liian heterogeeninen ollakseen
hyödyllinen tai ilmaiseva. Aina kannattaa kuitenkin pitää mielessä, ettei
obliikvitäydennyksen ja adverbiaalin raja ole yksiselitteinen vaan se on
pikemminkin tunnistettavissa lähtien prototyyppisistä tapauksista.
Pojat asuivat kesällä pitkän aikaa meillä.
I III
SUBJ ADVLI ADVLI OBL
Jos obliikveja kuitenkin halutaan kutsua adverbiaaleiksi, nimitys
valenssiadverbiaali on kätevä; ideahan oli, että tällainen jäsen kuuluu
verbin valenssiin.
3.2.2. 	Predikoivat funktiot
Subjektit, objektit ja obliikvit edustuvat tyypillisesti NP:inä, viimeksi
mainitut joskus PP:inä tai AdvPrinä. Tämän jakson funktiot sitä vastoin
saavat tyypilliseksi edustumakseen paitsi NP:tä myös AP:n — ilman että

90 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
H 19
adjektiivin tarvitsee olla substantiivisesti käytetty. Niitä sanotaan
predikoiviksi tai predikatiivisiksi. Olla-verbiin liittyvä predikatiivinen
täydennys on nimeltään predikatiivi (PREDVI):
Np[Uolevi] on Ap[vähän liian innokas].
Np[Uolevi] on Np[meidän talon talonmies].
NP[Sinä] olet Np[minun].
I I
SUBJ PREDVI
Predikatiivi, niin kuin muutkaan predikatiiviset täydennykset, ei edusta
argumenttia. Se on sikäli erikoinen funktio, että se on semanttisesti
katsoen itse lauseen predikaatti, ja lauseen subjekti sen (yleensä ainoa)
argumentti. Predikatiivi on tässä mielessä analoginen intransitiiviselle verbille:
vaikkapa ilmaus (on) innokas on semanttisesti samaa tyyppiä kuin ilmaus
hössöttää. On vanha ajatus, että olla-verbi eli kopula ei lainkaan kanna
varsinaista merkitystä vaan on paikalla pelkästään sellaisia vain verbiin liittyviä
kategorioita kuin aika- ja persoonamuotoa varten. Niinpä monissa kielissä
ei predikatiivilauseisiin tarvitakaan verbiä, ainakaan preesensissä. (<Olla-
verbillä on toki "sisällökkäitäkin” käyttöjä, kuten näkyy sellaisista
tapauksista kuin En tehnyt lomalla mitään, olin vain.)
Predikatiivilla on siis hieman ristiriitainen asema. Toisaalta lauseessa voi
olla predikaattina joko finiittiverbi tai (kopulan kanssa) nominijäsen, jota
sanotaan predikatiiviksi. Toisaalta lauseopissa on ollut tapana katsoa lauseita
rakenteina, joissa pieni joukko nomini- ja adverbi jäseniä pyörii verbin
ympärillä. Tästä jälkimmäisestä näkökulmasta on siis luontevaa pitää
predikatiivia yhtenä kieliopillisena perusfunktiona, siis ö//rf-verbin
täydennyksenä. Termillä predikaatti on perinteisessä suomen kieliopissa tarkoitettu
finiittiverbiä, mutta tämä kirja tulee pitkälti toimeen ilman tätä hieman
moniselitteistä termiä ja puhuu sen sijaan vain (finiitti)verbistä.
Mikä seuraavissa on subjekti, mikä predikatiivi? Millä perusteella?
1. Miehet ovat sikoja.
2. Uolevi oli hiljaa.
3. Hän oli sairas.

KESKEISET KIELIOPILLISET FUNKTIOT 91
4. Hän oli sairaana.
jj. Mukavinta on luisteleminen.
6. Suloisia he kyllä ovat.
7. Jos minä olisin sinä...
8. huulin että Uolevi on Esa Saarinen.
9. Uolevin suurin ongelma ovat tytöt
Predikatiivi tarvitsee yleensä samaan lauseeseen jäsenen, josta se predikoi
jotakin eli jonka ominaisuuden tai tilan se ilmaisee. Tämä jäsen on
normaalisti lauseen subjekti, kuten äskeisissä esimerkeissämme. Näiden
predikatiiveja onkin ollut tapana sanoa subjektin predikatiiveiksi. Ainakin
marginaalisesti voidaan puhua myös objektin predikatiivista, jonka
tapauksessa luonnehdittava jäsen siis on objekti:
Uolevi keitti kahvin liian laihaa.
I I
OBJ (Objektin) PREDVI
Tällainen vaihtoehto lienee kuitenkin useimpien mielestä vanhentunut,
samoin kuin /«//^-verbin kanssa esiintyvä subjektin predikatiivi tyypissä
Kahvi tuli liian laihaa.
Hyvin hengissä on sen sijaan vaihtoehto, jota on johdonmukaista
kutsua obliikvin predikatiiviksi. Sitä edustaa seuraavan partitiivi-AP, jolla
luonnehditaan laihaksi elatiivimuotoista täydennystä.
Miten sinä olet saanut
tästä kahvista näin laihaa?
I I
OBL (Obliikvin) PREDVI
Mutta entä seuraavan vaihtoehdon (a) translatiivi tai (b):n essiivi?
(a) Miten sinä olet saanut tämän kahvin näin laihaksi?
(b) Miten sinä olet pitänyt tämän kahvin näin kuumana?

92 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Suomen kieliopissa on vanhastaan sanottu predikatiiveiksi vain
nominatiivissa, partitiivissa ja genetiivissä olevia ö//<2-verbin seuralaisia,
joten (b)-esimerkin translatiiville ja (c):n essiiville on ollut käytössä toinen
nimitys, predikatiiviadverbiaali. Obliikvien analogian mukaan sanomme
sitä predikatiiviseksi obliikviksi (P-OBL). Ajatuksena on, että ei-
kieliopillisessa sijassa oleva lauseke on semanttisesti predikoivassa
tehtävässä. Seuraavassa vielä pari tapausta, joissa objektin lisäksi tarvitaan
predikatiivista täydennystä:
Luulin ^{sinua] Ap[järkevämmäksi].
Pidin Np[sinua] Ap[ järkevämpänä].
I I
OBJ P-OBL
Huomaa jälleen yhden objektin rajoitus: jos toinen ei-subjektijäsen on
objektin sijassa, toisen on oltava ei-kieliopillisessa sijassa. P-OBL voi
esiintyä myös ö/^z-verbin tai eräiden muiden intransitiivisten verbien yhteydessä:
Uolevi on
Uolevi tuli
Uolevi muuttui
I
SUBJ
Ap[sairaana] ~ Np[talonmiehenä].
Ap[sairaaksi].
Ap[kamalan kärttyisäksi].
I
P-OBL
Kannattaa panna merkille, että predikatiiviset obliikvitäydennykset ovat
rektion mukaisia. Myös seuraava täydennystyyppi on predikoiva ja siis P-
OBL. Vaihtoehtoisia rektioita ovat ablatiivi ja allatiivi. y
(a) Tämä maistuu hyvältä ~ hyvälle.
(b) Tämä maistuu voilta ~ voille.

KESKEISET KIELIOPILLISET FUNKTIOT 93
Erityisesti allatiivillisena viimeksi mainittu esimerkki sopii hyvin
predikatiivisen ja ei-predikatiivisen täydennyksen eron selittämiseen. On
nimittäin mahdollista sanoa myös
(c) 	Tämä maistuu Uoleville.
Vaikka ”tämä” voi tietenkin olla Uolevin makuista, todennäköisempi (c):n
tulkinta on 'Uolevi syö tätä mielellään’. Tällöin Uoleville on tavallinen
obliikvitäydennys, jolla on kokijan semanttinen rooli (mutta ei subjektin
funktiota). Tapausten (a) ja (b) parafraasiksi taas voisi sanoa 'Maun
puolesta tuntuu siltä, että tämä on voita’. Ablatiivi- tai allatiivi täydenny s predikoi
niissä ”tästä”, koska tämä on voita on, vaikkakin ehdotuksenomaisena,
mukana lauseen merkityksessä. Samantapainen luonnehdintasuhde löytyy
kaikista predikoivien täydennysten tapauksista; jos esim. Uolevi tuli
kärttyisäksi, syntyi tila jossa Uolevi oli kärttyinen. Esimerkissämme (c) taas
ei (todennäköisemmällä tulkinnalla) ole kyse ehdotuksesta, että ”tämä” olisi
Uolevi!
Lopuksi hieman toisenlainen rajanveto predikatiivisten ja "tavallisten”
obliikvien välillä. Predikatiiveiksi ei sanota seuraavanlaisia paikallissijaisia
olla-verbiin liittyviä täydennyksiä, vaikka niillä on yhteistä predikatiivin
kanssa. Jos tavallinen predikatiivi ilmaisee lähinnä subjektinsa ominaisuutta
tai identiteettiä, tällaiset paikallissijaiset olla-verbin täydennykset ilmaisevat
subjektinsa sijaintia tai vastaavaa:
Uolevi on
Uolevi on
Uolevi on
SUBJ
Oulusta,
pihalla,
talon takana.
OBL
Funktiossa P-OBL yhdistyy redikatiivin ja obliikvin ominaisuuksia, eikä
näiden kahden rajanveto ole aina itsestään selvää. Erikseen kannattaa tässä
mainita suurehko adverbien tai vajaaparadigmaisten nominien
muodostama joukko, joka voi esiintyä olla-verbin, joskus myös mennä tai jäädä-verbin
täydennyksenä. Adverbeiksi luonnehdittavia tapauksia on ryhmässä (a), kun

94 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
taas ryhmässä (b) on paikallissijaisia vajaaparadigmaisia nomineja. Ryhmässä
(c) 	on valikoima molempia mennä-vzrbin kanssa.
(a) Se on rikki ~ irti ~ poikki
auki ~ kiinni ~ kesken ~ alasti
hyvin ~ huonosti ~ väärin ~ oikein
(b) Se on vinossa ~ kallellaan ~ pilalla
äänessä ~ humalassa ~ kuumeessa
huolissaan ~ innoissaan ~ parhaimmillaan
nukuksissa ~ hereillä
pystyssä ~ makuulla
(c) Se meni rikki ~ kiinni ~ vinoon ~ kallelleen ~ pilalle
Luetelluille ryhmille on yhteistä, että ne ovat tilan ilmauksia yhtä lailla kuin
olla sairaana. Tämä on yksi niistä monista kieliopin kohdista, joissa
semanttinen ja kieliopillinen yleistys vetävät eri suuntiin. Tällaisissa
tapauksissa on ainakin alussa turvallista tukeutua muotopohjaiseen ratkaisuun,
tässä siis jäsentää tällaiset paikallissijaiset tilan ilmaukset
obliikvi täydennyksiksi.
Rajanveto-ongelmien keskeltä erottuu predikatiivisten funktioiden
ryhmä (PREDVI, P-OBL). Ne erottaa ei-predikatiivisista funktioista (OBJ,
OBL) se, että ne voivat edustua paitsi substantiivi- myös
adjektiivilausekkeina ilman että adjektiivi saa erityistä substantiivista
tulkintaa. Tämän taustalla taas on se, että ne predikoivat jonkin ominaisuuden
lauseen jostakin toisesta jäsenestä. Luvussa 5 nähdään, että myös
adverbiaaleilla on predikatiivien alaryhmä.
H 20 Seuraavassa edustava valikoima ablatiivimuotoisen lausekkeen sisältäviä lauseita
eräästä viihderomaanista. Poimi niistä ablatiivimuotoisen täydennyksen saavat
verbit (ja jätä ablatiivimuotoisen adverbiaalin tapaukset sikseen). Erota sitten
toisistaan predikatiivisen ja ei-predikatiivisen täydennyksen saavat verbit ja toisaalta
rektiotäydennyksen ja ei-rektiotäydennyksen saavat. Aivan aukotonta luokittelua
tästäkään tuskin syntyy.

KESKEISET KIELIOPILLISET FUNKTIOT 95
2. Minähän varoitin, Ritu huomautti takapenkiltä ja raotti unisena silmiään.
2. Näyttää siltä, että alamme päästä pois keskustasta.
3. Olli lauloi ja sai Ritulta arsenikkipitoisen silmäyksen.
4. Tohtori Malaux nyökkäsi ja otti silmälasit nenältään.
5. NoP Olli kysyi ja tarttui Lauraa vyötäisiltä.
6. Olisi pitänyt ostaa kaupungilta, Ritu touhotti tuohtuneena.
7. Entä sinä? Sata ja risat, Ritu vastasi eikä vaikuttanut yhtään hilpeältä.
8. Minä haluan tällä kertaa, että ruoka myös maistuu joltakin.
9. Se näyttää jonkinlaiselta varoitukselta, hän sanoi ja tarkasteli ranskan-
kielistä tekstiä miettiväisesti.
10. Se on varmaan jostakin täältä lähistöltä, Ritu sanoi ja rapsutti pennun
vatsaa.
11. Hänestä Ritun juominen tuntui jotenkin sellaiselta, että sitä olisi pitänyt
paheksua, muttei hän oikein osannut paheksuakaan.
12. Onneksi saatiin lainatuksi minun äidiltäni.
13. Punatiiliset rumat satamamakasiinit katselivat sateen keskeltä mustin
ammottavin ikkuna-aukoin kuin kuolleen silmät.
14. Ollin käsi etsi Lauran käden peitteen päältä.
15. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja nosti maasta mullan muhevaa
tuoksua ja ohutta usvaa.
16. Tapaamme siis vasta kymmeneltä illalla.
17. Surku, Laura sanoi ja näytti surkealta.
18. Sanat olivat lipsahtaneet Ollin huulilta puolivahingossa eivätkä ne tässä
tilanteessa kuulostaneet liioittelulta.
19. Minä tulen sinne kohta meidän työpaikan lääkärin kanssa, Olli sanoi ja
Lauralta aukesi suu tyrmistyksestä.
20. Jos Ollille olisikin silloin kerrottu jotakin, niin tämä ei olisi kyllä pystynyt
salaamaan asiaa häneltä.
21. Kesti hetken ennen kuin hän tajusi, ettei se kuulunut ulkoa, ettei sitä
oikeastaan ollut olemassa vaan se tuli hänen päänsä sisältä.
22. Vesikauhu, hän sanoi ja sana tuli vaikeasti hänen huuliltaan.
23. Jo ennen Lauran ja Ollin tuloa sairaalaan oli Valtion Seerumilaitokselta
lähetetty kiireellinen pyyntö Geneveen, WHO:n päämajaan, että sieltä
toimitettaisiin Suomeen erä rabies-rokotetta mahdollisen epidemian varalta.
24. Olli sai ensimmäisen rokotteen mahdollista rabies-tartuntaa vastaan heti kun
häneltä oli otettu näyte selkäydinnestettä, josta laboratorio alkoi etsiä rabies-
virusta.

96
SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
25.
Hän otti peilihyllyltä lasin ja täytti sen vedellä.
26.
Saimme tiedot naisen äidiltä, mutta ei ole syytä epäillä niiden paikkansa
pitävyyttä.
27.
Tämä piikki, jonka minä sain, Olli sanoi miettivästi, suojaako se minut
vesikauhutartunnalta tulevaisuudessakin ?
28.
Sitä teidän täytyy kysyä lääkäriltä kierrolla, hoitaja sanoi.
29.
Aamupesulta palattuaan hän sai vastustamattoman halun kurkistaa
Lauran huoneeseen ohi kulkiessaan.
■
n
■
n
ERÄITÄ SEMANTTISIA
PERUSKÄSITTEITÄ
Seuraavassa esitellään muutamia sellaisia substantiivien ja lopuksi myös
verbien semantiikan peruspiirteitä, joita tarvitaan tarkasteltaessa subjektin,
objektin ja predikatiivin merkintää kieliopillisilla sijoilla. Lähdemme
siitä, että NP:llä on yleensä tarkoite eli referentti, jokin erityinen
konkreettinen tai abstraktimpi olio, olemassa oleva tai fiktiivinen, jota ilmausta
käytettäessä tarkoitetaan eli johon viitataan. Saman NP:n tarkoite siis
yleensä vaihtelee eri tilanteissa joissa sitä käytetään: toi tuoli voi tarkoittaa
milloin sinun tuoliasi, milloin minun, milloin jotain muuta. Joskus tosin
puhutaan tarkoitteista myös yleistäen, niin kuin esimerkiksi sanottaessa että
sanan tuoli tarkoite on konkreettinen olio — siis normaalisti tapauksessa
kuin tapauksessa, riippumatta yksityisistä tuoleista.
3.3.1. 	Luku
Yksikkömuotoisella substantiivilausekkeella viitataan yleensä yksilö-
tarkoitteeseen, monikkomuotoisella yhtä suurempaan joukkoon eli
yksilöistä koostuvaan paljouteen. Luvun käsitteen kiinnostavin puoli lienevät tämän
perusyleistyksen poikkeukset, joita on molempiin suuntiin. Esimerkiksi
ryynit on kyllä tavallaan ryynien joukko, mutta vastaavaa ei voi sanoa sanasta
jauhot. Sijanvalinnan kannalta tärkeitä ovat toisen suunnan poikkeukset, ns.
pluratiivit eli sanat, jotka ovat muodoltaan monikollisia, vaikka niiden

ERÄITÄ SEMANTTISIA PERUSKÄSITTEITÄ 97
tarkoitteita yleensä ajatellaan yhtenä yksikkönä. Seuraavassa tällaisia
sanoja ryhmiteltynä sen mukaan, onko sanalla lainkaan yksikköä ja, jos on,
tarkoittaako yksikkö samantyyppistä asiaa vai kenties jotakin muuta kuin nyt
mainittu monikkomuoto:
(a) häät, ristiäiset, bileet, sakset, kangaspuut, pihdit, housut, kasvot
(b) rattaat, tanssit, 50-vuotispäivät
(c) haalarit, juhlat, kilpailut
(d) silmät, korvat, sieraimet, kengät, hansikkaat, hihat, (sukka)puikot
Ryhmässä (a) on selvimmin monikollisiksi erikoistuneita sanoja. Esim. häät
ja sakset ovat kummatkin olennaisesti yksi "olio”, vaikka jälkimmäinen
onkin tavallaan kaksiosainen; yksiköllä ei ole varsinaista käyttöä paitsi
yhdyssanan osana: saksihyppy, hääkutsu, kasvovoide. Ryhmässä (b) on sanoja,
joissa yksikkö on käytössä mutta varsin toisenlaisessa merkityksessä kuin
monikko, ja ryhmässä (c) sellaisia joiden yksikkö saattaa tarkoittaa ainakin
osittain samaa kuin monikko. Viimeisessä ryhmässä (d) taas on sanoja, joilla
on aivan odotuksenmukainen yksikkökäyttökin: yksi silmä on silmä, silmät
on silmäpari, ja kumpikin on omassa yhteydessään käyttökelpoinen
ilmaus. Monikolla on kuitenkin kiinteästi yhteen kuuluvan sarjan merkitys, joka
oikeuttaa niiden pitämisen pluratiivisanoina.
Monikollisen tulkinnan saa aikaan myös kardinaalilukusanalla: vitsi
leipää. Pluratiivisanojen keskeinen ominaisuus on se, että niitä voi
monikollisinakin laskea: pluratiivit ovat laskettavia monikoita.
Meidän täytyy mennä kaksiin ylioppilasjuhliin.
Aseesta löytyi kahdet sormenjäljet.
Osa laskettavista monikoista on kiteytyneitä pluratiivisanoja, osa taas
sellaisia, joilla on myös yksikkö. Jälkimmäisessä tapauksessa yksikön ja
monikon laskeminen tuottaa varsin erilaisen merkityksen: kaksi sormmjälkeä
vrt. kahdet sormenjäljet. Sellaisia sanoja kuin veitsi ja haarukka ei tavallisesti
ajatella pluratiivisanoina, mutta ruokailukontekstissa niidenkin monikoita
voidaan laskea, koska ne muodostavat yhteenkuuluvia sarjoja:
Elsa pani päivällispöytään kolmet veitset, haarukat, lautaset ja lasit,
siis kolmet ruokailuvälineet.

98 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
K 7
Mitkä seuraavista voivat olla pluratiivi- tai sarjasanoja? Testaa asiaa katsomalla,
mitä niistä voi olla esim. kahdet ja millaisissa konteksteissa (käytä
mielikuvitusta).
napit ~ nauhat ~ näppäimet ~ näppylät ~ nuket ~ niitit ~ naamat ~
nimipäivät
3.3.2. 	Jaollisuus ja jaottomuus
Jaollisuutta voi aluksi lähestyä tarkoitteiden kannalta. Tyypillisimpiä
jaollisia tarkoitteita ovat aineet. Jaollisia ovat myös joukot, eräät
kollektiivit sekä monet abstraktit asiat. Jaollisiksi sanoiksi voidaan
nimittää jaollisiin tarkoitteihin viittaavia, sellaisia substantiiveja kuin vesi
(ainesana), monikot, väki (kollektiivisana) tai ajattelu (abstrakti). Jaolliset
tarkoitteet ovat paljouksia (ainemääriä tai yksilöjoukkoja), jaottomat
yksilöitä. Jaollisuus—jaottomuus -opposition vastinpari on oppositio
laskettavuus—ei-laskettavuus, jota yleensä on käytetty esim. englannin
kieliopissa.
Jaollisten määrää voi mitata ja mittauksen tuloksia vertailla:
{paljon, vähän, kamalasti,
liikaa, litra, metri,
kupillinen, 200 g}
Jaottomien määrää voi laskea:
yksi
{kaksi, 100..., monta}
{vettä, puuroa, suklaata,
savua, soraa, lasia, silkkiä,
väkeä, ihmisiä, rakkautta,
roskapuhetta}
{auto, lasi, huone, ihminen,
kaupunki, runo, suhde,
näkökohta, ilmiö}
{autoa, lasia, huonetta,
ihmistä, kaupunkia, runoa,
suhdetta, näkemystä, ilmiötä}

ERÄITÄ SEMANTTISIA PERUSKÄSITTEITÄ 99
Yksi jaollisuuden määrittelyperuste on homogeenisuus: esim. aineen ala
voidaan jakaa yhä pienempiin ja pienempiin osiin niin että osat ovat vielä
samaa ainetta. Tämä kriteeri johtaa todellisuudessa helposti hiuksen-
halkomiseen, ja parempi kriteeri onkin jaollisten additiivisuus: jos
esimerkiksi aineeseen lisätään samaa ainetta, tuloksena on edelleen jokin määrä
samaa ainetta:
ainepaljous + ainepaljous = ainepaljous
vettä vettä vettä
Sen sijaan kahden auton eli autoyksilön summa ei ole auto vaan autojoukko
(paljous).
Useilla sanoilla (lasi, huulipuna, puu, kivi,..) voi viitata sekä aineeseen että
yksilöön. Jos puhe on kasasta lasinsirpaleita tai huulipunatöhrystä, kyseessä
on aine, mutta huulipuna on tietysti myös esine, samoin lasi. Siksi
molemmat seuraavista ovat aivan luonnollisia:
Tässä on vähän lasia ~ huulipunaa.
Tässä on kaksi lasia ~ huulipunaa.
Monia eläintä merkitseviä sanoja voidaan käyttää myös syötäväksi aiottua
eläimen lihaa tarkoittavina; edellinen käyttö on selvästi jaoton,
jälkimmäinen jaollinen:
Nurmikolla on (yksi) lammas.
Lautasella on (jonkin verran) lammasta, herneitä ja
valkosipuliperunaa.
Yksittäiset substantiivit eroavat siinä, miten olennaisesti niiden tarkoitteet
yleensä katsotaan jaollisiksi tai jaottomiksi. Kaksi tyypillistä tapaa käsitellä
jaottomina luontaisesti varsin jaollisilta tuntuvia tarkoitteita ovat "annos”
ja "laji”. Edelliset ovat tyypillistä ruokakontekstissa:
Söimme vain vähän kalasoppaa ja kasvismuhennosta mutta joimme
liikaa olutta. (JAOLLINEN]
Ottaisimme yhden kalasopan, yhden kasvismuhennoksen ja kaksi
olutta. 1JAOTON: annos]

10O SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Toisaalta esimerkiksi ainesana voi tarkoittaa aineen lajia, joka hahmotetaan
jaottomaksi:
Tässä kirjassa on monta -100 hyvää keittoa. {JAOTON: laji]
Entä sitten jaollisuuden suhde monikollisuuteen? Aineet eivät muodosta
joukkotarkoitteita, joten niillä ei myöskään ole monikoita ellei niitä ole
"ensin” käsitelty edelliseen tapaan yksilöinä: Tämän kirjan sopat ovat hyviä
tarkoittaa soppalajeja. Sen sijaan joukot itse ovat additiivisuuskriteerin
mukaan jaollisia, ja siksi monikot käyttäytyvät samoin kuin aineet: kahden
autojoukon eli -paljouden summa on edelleen autojoukko.
joukko + joukko = joukko
autoja autoja autoja
Vastaavasti joukkoja voidaan mitata:
Tässä on litra kirsikoita.
Täällä on paljon ~ liikaa autoja.
Tämä ei koske pluratiivisanoja: kaksien saksien summa ei ole sakset.
Mutta kuten kohta tarkemmin nähdään, pluratiivisanat ovat kaksiselitteisiä:
sana sakset voi tarkoittaa yhtä instrumenttia (jaoton) tai tällaisten esineiden
joukkoa (jaollinen).
Abstraktien tarkoitteiden jaollisuutta ja jaottomuutta voi olla vaikea
perustella, mutta asiasta paljastaa paljon se miten ne käyttäytyvät. Tästä
lisää predikatiivin sijanmerkinnän yhteydessä.
K 8 Pane alla olevat sananmuodot annettuun lauseyhteyteen. Minkälaiseksi tulkitset
tarkoitteen missäkin tapauksessa? Ryhmässä kannattaa vertailla tulkintoja.
Tässä on sinulle
lasia ~ lasi ~ laseja ~ lasit
paperia ~ paperi ~ papereita ~ paperit
sanomalehteä ~ sanomalehti ~ sanomalehtiä ~ sanomalehdet

ERÄITÄ SEMANTTISIA PERUSKÄSITTEITÄ 101
Pohdi vielä, mien seuraavat hieman abstraktimmat sanat sopivat
jaollisuuserotteluun:
Oven takaa kuului
outo ääni ~ outoa ääntä ~ nyyhkäisy ~ nyyhkytystä ~ ? nyyhkytys ~
*nyyhkäisyä
3.3.3. 	Määräisyys ja epämääräisyys
Toisin kuin jaollisuus ja luku, määräisyys ei ole sillä tavalla suomen kielen
kategoria, että sillä olisi oma ilmauksensa, niin kuin monien kielten
artikkelit. Mutta kuten seuraavasta yksinkertaisesta esimerkistä näkyy,
sanajärjestyksen ja sijanmerkinnän vaihtelu voivat antaa vihjeitä
definiittisyystulkinnasta. Määräisyyttä ilmaistaan paljon myös tarkenteilla.
Esimerkiksi se, tämä ja tuo ovat (karkeasti sanoen) määräisiä ja joku, jokin sekä
eräs ja puhekielen yks epämääräisiä.
Määräinen on NP, jonka tarkoite on sillä tavoin ainoa tilanne-
kontekstissaan, että puhuja voi olettaa kuulijan tietävän mistä tarkoitteesta
on puhe. Esimerkkejä:
(1) Berliinin eläintarhassa syntyi kova hälinä.
(la) Sieltä oli karannut käärme.
(Ib) Sieltä oli karannut matelijoita.
(2) Masan arkissa syntyi kova hälinä.
(2a) Käärme oli karannut.
(2b) Matelijat olivat karanneet.
Ryhmän (1) tapauksissa tulee indefiniittinen tulkinta: jokin käärme tai
jokin määrä matelijoita on karannut, enempää ei sanota. Ryhmän (2)
tapaukset taas tulkitaan todennäköisemmin definiittisiksi: (2a):n karannut
käärme on joko arkin ainoa (sarjakuvan Masan arkissa jokaista eläinlajia
edustaa yksi yksilö) tai sitten se nimenomainen käärme josta edellä on ollut puhe,
ja (b) tuntuu antavan ymmärtää, että kaikki tarhan matelijat ovat poissa. Jos

102 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
tarkoitteena on paljous, määräisyys siis edellyttää tyhjentävää viittausta eli
viittausta koko paljouteen tai joukkoon.
3.3.4. 	Aspekti
Luvun, jaollisuuden ja määräisyyden käsitteet auttavat kuvaamaan
predikatiivin, subjektin ja osittain objektin sijan valintaa. Objektin
vuoksi tarvitaan vielä yhtä erottelua, joka koskee tekojen ja tilanteiden
koostumusta ja siis erityisesti verbiä. Verbien tarkoittamilla teoilla ja tilanteilla on
erilainen aspektiluonne sen mukaan, mikä niiden sisäinen aikajakauma on.
Paljon käytetty perusjako on tilat, punktuaaliset tapahtumat, prosessit ja
suoritukset:
• Tilat ovat epädynaamisia; niiden aikana ei "tapahdu” mitään, ja ne
voivat periaatteessa jatkua loputtomiin. Olla (jonkinlainen - jossakin), asua,
sijaita, maata, sisältää, koostua.
• Punktuaaliset tapahtumat koostuvat pelkästä päätepisteestä, sillä niillä
ei ole lainkaan ajallista jatkuvuutta: löytää, löytyä, huomata, tupsahtaa.
• Suuri osa tilanteista on sellaisia, että ne voidaan esittää sekä jatkuvina
prosesseina että päätepisteeseen johtavina tapahtumina eli suorituksina.
Voin esimerkiksi vain hölkätä (prosessi) tai sitten hölkätä puiston toiseen
päähän asti (suoritus): jälkimmäisessä tapauksessa hölkkääminen on ajallisesti
rajattu prosessi, jolla on päätepiste.
Jaksossa 3.6 nähdään, miten objektin sijan valinta ilmaisee aspektieroja,
mutta myös objektittomilla verbeillä on aspektiominaisuuksia. Millään
verbin taivutuselementillä aspektia ei suomessa suoranaisesti merkitä, mutta
joillakin johtimilla on aspektiin vaikuttavia merkityksiä: esimerkiksi
frekventatiivit tyyppiä kirjoitella ovat prosesseja, eivät suorituksia.(Eivät
tosin välttämättä: Mä soittelen sulle illalla voi tarkoittaa yhtä tulokseen
johtavaksi tarkoitettua soittamiskertaa "rennossa” sävyssä.) Muilla keinoilla
kuin objektilla päätökseen viedyiksi ilmaistut teot jäävät kuitenkin
yleensä ilman kieliopillista aspektin ilmaisinta.
Tunnettu tapa lähteä testaamaan verbien aspektuaalisia ominaisuuksia

PREDIKATIIVIN SIJANVALINTA 103
on verrata kahdentyyppisten keston ilmausten käypyyttä: objektinsijaisten
(esim. tunnin, päivän) ja inessiivisijäisten (tunnissa, päivässä):
(a)
Hölkkäsin tunnin.
(b)
*Hölkkäsin tunnissa.
(c)
Hölkkäsin tunnissa pitäjän toiseen päähän (*mutta en ikinä päässyt
perille).
(d)
Hölkkäsin tunnin pitäjän toiseen päähän (mutta en ikinä päässyt
perille ~ ja pääsin vihdoin perille).
Tunnissa antaa ymmärtää päätepisteen tulleen saavutetuksi, jos sellainen on,
ja siksi se ei helposti sovi mukaan (b):n päätepisteettömään tekemiseen
mukaan. Jos päätepisteen ilmaus lisätään, kuten (c)- ja (d)-tapauksessa,
kumpikin keston ilmaus sopii, mutta tunnissa antaa ymmärtää, että pääsin
perille; tunnin jättää tämän auki.
Verbien aspektiero on hieman samanlainen kuin jaollisuusero. Tilat ja
prosessit ovat "jaollisia”, kun tekemistä voi jatkaa niin että se pysyy
samana tekemisenä. Punktuaaliset ja päätepisteeseen johtavat tapahtumat ja
suoritukset taas ovat "jaottomia”, koska niillä on luontainen raja. Rajan
saavuttamisen jälkeen voidaan kyseinen teko tietysti tehdä uudestaan, mutta
silloin on kyse teon toistamisesta, ei sen jatkamisesta.
3.4. 	PREDIKATIIVIN SIJANVALINTA
Tässä ja kahdessa seuraavissa jaksoissa käsitellään predikatiivin, subjektin
ja objektin sijanvalintaa. Käsittelyjärjestys perustuu tarvittavien kuvaus-
perusteiden kasvavaan monimutkaisuuteen: predikatiivista selvitään
harvemmin käsittein kuin subjektista, ja tätäkin enemmän tarvitaan objektin
käsittelemiseen.
Predikatiivi on siis AP tai NP, joka on nominatiivissa, partitiivissa tai
genetiivissä ja predikoi sisältönsä subjektista eli luonnehtii — mutta ei
määritä — subjektia. Predikatiivilauseissa on mukana merkitykseltään
lähes tyhjä olla-yerbi. Predikatiivin sijaa tarkasteltaessa on parasta jakaa
tapaukset kahteen luokkaan, vaihteleviin ja vaihtelemattomiin.

Vaihtele104 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
mattomissa predikatiivin sija on kiinteä, vaihtelevissa sijan valinta
heijastaa subjektin luonnetta ja riippuu paljolti subjektin luvusta ja
jaollisuudesta. Vaihtelevien ryhmä on predikatiivin ydintapaus, mutta
Seuraavassa selvitetään ensin lyhyesti vaihtelemattomat, jotteivät ne häiritsisi
sijanvaihtelun tarkastelua.
3.4.1. 	Vaihtelemattomat predikatiivit
Genetiivimuotoinen predikatiivi on genetiivissä riippumatta siitä, onko
subjekti yksikössä vai monikossa:
Tämä on ~ nämä ovat minun.
Tämä on yleinen mutta aivan omalaatuisensa predikatiivin tyyppi. Suurin
syy sanoa sitä predikatiiviksi on se, että se rajoittuu olla- ja /////^-verbien
yhteyteen (Sinä olet ~ sinusta tulee minun). Seuraavissa kolmessa ryhmässä
predikatiivi taas pysyy subjektin luvun vaihtuessakin partitiivissa.
• Ryhmään, alueeseen tms. kuulumisen predikatiivi: yksikön tai monikon
partitiivi.
Hän on ~ he ovat Miettisiä
samaa sukua kuin se kuuluisa laulaja
niitä jotka eivät koskaan luovuta
maamme parhaita hiihtäjiä
Tämä kylä on ~ nämä kylät ovat Jämsää.
• Materiaalin predikatiivi: yksikön partitiivi.
Tämä esine on ~ nämä esineet ovat puuta ~ muovia ~ lasia.
• Idiomaattisia predikatiivirakenteita: yleensä partitiivi.
Hän on ~ he ovat toista maata
eri mieltä ~ hyvää pataa
muotia, viimeistä huutoa

PREDIKATIIVIN SUANVALINTA 105
Testaa, mitkä seuraavista ovat vaihtelemattomia predikatiiveja.
1.
Tämä tahra saattaisi olla huulipunaa.
2.
Miettiset ovat sukulaisiani.
3-
Kummilusikkani on hopeinen.
4.
Kummilusikkani on hopeaa.
5.
Muoti on muotia, ei sille mitään voi.
6.
Rollarien esitys oli rautaa!
3.4.
,2. Ydinryhmä
Vaihtelevan predikatiivin muoto riippuu subjektista ja siitä millaiseksi
subjekti tulkitaan. Perusyleistys on, että predikatiivi noudattaa subjektin
lukua ja ilmaisee subjektin jaollisuuden: jaollisen subjektin predikatiivi on
partitiivissa ja jaottoman nominatiivissa.
Koneeni on vanha. [SUBJ jaoton, yksikkö]
Kahvini on vanhaa. [SUBJ jaollinen, yksikkö]
Koneeni ovat vanhoja. [SUBJ jaollinen, koska monikko]
Edellä mainittiin, että abstraktisubstantiiveista osa mielletään jaollisiksi, osa
jaottomiksi; osa taas sallii molemmat hahmotustavat. Hahmotustapa näkyy
siitä, millainen predikatiivin sija valitaan. Tätä voi tarkkailla seuraavien
esimerkkien avulla:
Kehitys on nopeaa.
Kehitys on prosessi.
Prosessi on nopea (~ *nopeaa).
Syöminen on ihanaa (~ *ihana).
Syöminen on rakkauden korvike.
Korvike on turha (~ *turhaa).
Syöminen on itsepetosta.
Itsepetos on typerää (~ ?typerä).
Syöminen on rikos!
Rikos on mitätön (~ *mitätöntä).

106 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että predikatiivi ja sen subjekti ovat
jaollisuudeltaan samanlaiset; jos ei muuten, ne "pakotetaan” sellaisiksi, sillä
kuten näimme, sanat ovat tässä suhteessa aika joustavia.
Adjektiivipredikatiivin partitiivi osoittaa esimerkiksi sanan itsepetos jaolliseksi, mutta sikäli
kuin voimme hahmottaa itsepetoksen yksittäiseksi teoksi, nominatiivi
(typerä) käy siitä myös. Tällaisen tulkinnan saa aikaan seuraava muunnos, koska
sana teko on selvästikin tulkittavissa jaottomaksi:
Hänen tekonsa oli pelkkä itsepetos.
K 9 Tähän asti sanottua voi konkreettistaa keksimällä, mitä seuraavan ”tämä”
milloinkin voisi olla?
1.
Tämä on pehmeä ~ vaarallinen.
2.
Tämä on pehmeää ~ vaarallista.
3.
Tämä on lasia.
4.
Tämä on lasi.
5.
Tämä on hyvää keittoa.
6.
Tämä on hyvä keitto.
7.
Tämä on aika fiksu.
8.
Tämä on aika fiksua.
9.
Tämä on aika fiksu juttu.
10.
Tämä on aika fiksua juttua.
Eräitä erikoistapauksia on syytä tarkastella lähemmin. Monikollisen
subjektin predikatiivi on tavallisesti partitiivissa, koska monikot ovat jaollisia.
Ploratiivisanat ja yhteenkuuluviin sarjoihin viittaavat monikot (pluratiivi-
tai tilapäispluratiivisanat) saavat sen sijaan nominatiivipredikatiivin. Tämä
ei ole poikkeus säännöstä, sillä koska pluratiivit tarkoittavat olioita,
sarjoja tai kokonaisuuksia, ne ovat jaottomia. Seuraavanlainen kontrasti on
paljastava, koska partitiivi pakottaa tulkitsemaan silmät muuksi kuin Mikon
silmäpariksi — jonkinlaiseksi satunnaiseksi silmien joukoksi.
Mikon silmät ovat harmaat.
! Mikon silmät ovat harmaita.

PREDIKATIIVIN SIJANVALINTA 107
Pluratiivitulkinta selittää seuraavatkin nominatiivit:
Nämä kengät eivät ole kalliit.
Juhlat olivat hurjat.
Silmälasini ovat muoviset.
Pareihin ja sarjoihin viittaavilla sanoilla on toki tarpeen tullen myös
normaali, joukkoon viittaava monikkokäyttö:
Tällaiset kengät eivät ole kalliita.
Elsan juhlat ovat yleensä aika hurjia.
Seuraavissa esimerkeissä syntyy pieni mutta joskus varsin merkittävä ero sen
mukaan, annetaanko subjektille pluratiivityyppinen vai "tavallinen”
tulkinta:
Portaat olivat jyrkät ~ jyrkkiä.
Uutiset olivat lyhyet ~ lyhyitä.
Monikollisten predikatiivien sijan valinnassa on muutakin hienosäätöä.
Esimerkiksi adjektiivi samanlainen vaihtelee tavalla, joka ei liene
sattumanvarainen:
Kaikki miehet ovat samanlaisia.
Uolevin ja Elsan käsitykset ovat samanlaiset.
Ryhmän kannattaa pohtia samanlaisen sijaa monikollisena predikatiivina erilaisia K 10
esimerkkejä vertaillen.
Toisena erikoistapauksena on mainittava predikatiivit, joiden subjektina on
lause tai infinitiivirakenne (jakso 4.4.1). Näillä ei ole jaollisuuden eikä
luvun piirteitä, joista predikatiivin sija määräytyisi. Ei olekaan yllätys, että
infinitiivin ja lauseen predikatiivin sijassa on paljon vaihtelua ja
satunnaisia kiteytymiä, niin että siitä ei voi antaa selvää yleistystä; suunta on
kuitenkin partitiiviin päin, ja esim. -»^»-loppuiset adjektiivit lienevät aina

108 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
partitiivissa:
Oli hyvä ~ *hyvää
paha ~ *pahaa
kävellä yksin
että sai kävellä yksin
ikävä ~ ikävää
kiva ~ kivaa
jännä ~ jännää
?hurmaava ~ hurmaavaa
*vitsikäs ~ vitsikästä
♦luonnollinen ~ luonnollista
Sama koskee seuraavanlaisia ns. impersonaalisia predikatiivilauseita (jakso
4.1.2). Tällöin predikatiivilla ei ole subjektia, mutta mukana on usein
paikan ilmaus; predikatiivin sija vaihtelee sanoittain.
(Nyt) on kylmä ~ kuuma ~ hyvä.
(Täällä) on viileätä ~ mukavaa ~ kamalaa ~ kurjaa.
Lopuksi joudutaan kysymään, ovatko NP-predikatiivit ehkä erilaisia
kuin AP:na edustuvat. Perustapauksessa todetut yleistykset pätevät:
Tämä on Pentium-kone. [SUBJ jaoton, yks.]
Tämä on teetä. [SUBJ jaollinen, yks.]
Nämä ovat Pentium-koneita. [SUBJ jaollinen, koska mon.]
Elsan syntymäpäivät ovat seuraavat juhlat.
[SUBJ jaoton, koska pluratiivi]
Huomaa taas, että koska predikatiivi luonnehtii subjektia, molemmat
tulkitaan jaollisuudeltaan samanlaisiksi. Erikseen on kuitenkin mainittava, että
abstrakti NP-predikatiivi voi jäädä vaille lukukongruenssia: olla yksikön
nominatiivissa (tai jaollisessa tapauksessa partitiivissa), vaikka subjekti
olisikin monikossa:
Työtoverit ovat minulle suuri ongelma.
Eräs työtoverini on

PREDIKATIIVIN SIJANVALINTA 109
Uutiset ovat hyvää ajanvietettä.
Uutisten katselu on
Adverbit eivät ole tarkkarajainen kategoria.
Adverbi ei ole
Palkat ovat melkoinen menoerä.
Avustajan palkka on
Vielä esimerkki jossa predikaatti on ennen subjektia:
Uolevin ikuinen huolenaihe ovat tytöt.
on Elsa.
Siihen, että tällaisen kongruoimattoman NP-predikatiivin pitää olla
abstrakti, viittaa esimerkiksi seuraava:
Työtoverit ovat * suuri valehtelija.
Eräs työtoverini on suuri valehtelija.
Seuraavasta taas näkyy, että kongruoimaton predikatiivi voi olla vain NP, ei
AP:
Katurata-ajot ovat varsinainen riesa ~ kiva tapahtuma - *kiva ~
* 	naurettava.
Kongruoimattomien abstraktien NP-predikatiivien mainitseminen tässä
yhteydessä voi tuntua hämäävältä, koska ne reagoivat kongruenssitestiin
samoin kuin edellisen jakson vaihtelemattomat predikatiivit. Tässä on
kuitenkin pidetty tärkeämpänä, että nyt käsiteltävät tapaukset liittyvät vaih-
televien predikatiivien tapaan jaollisuus—jaottomuus-eroon. Abstraktin
NP:n tarkoittama luonnehdinta annetaan kongruoimattomassa
tapauksessa subjektin tarkoitejoukolle kokonaisuutena, kongruoivassa sen jäsenille
erikseen:
(a) Palkat ovat melkoinen menoerä.
(b) Palkat ovat melkoisia menoeriä.

110 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Vaihtoehto (a) antaa ymmärtää, että palkkojen joukko kokonaisuutena on
suuri menoerä, (b) että kukin palkka on suuri menoerä. Koska menoerä
itsessään on jaoton sana, (a)-vaihtoehdossa pakotetaan monikkosubjekti
tällaiseen jaottomaan tulkintaan. Edellisen jakson vaihtelemattomilla
predikatiiveilla taas ei ollut suoranaista yhteyttä subjektin jaollisuuteen.
3.5. 	FINIITTIVERBIN NP-SUBJEKTIN
SIJAN VÄLI NT A
Finiittiverbi voi kongruoida vain nominatiivimuotoisen NP:n kanssa:
(la) Ihmiset parveilivat joka puolella.
(Ib) Ihmisiä parveilee (*parveilevat) joka puolella.
(2a) Siellä olitte te nuoretkin.
(2b) Siellä oli (*olitte) teitä nuoriakin.
(3a) Me emme silloin vielä olleet olemassa.
(3b) Meitä ei (*emme) silloin vielä ollut olemassa.
Subjekti on tyypillisimmillään nominatiivimuotoinen NP, jonka kanssa
verbi kongruoi (mukaan lukien kieltoverbin tapauksessa 3), ja kääntäen: jos
jotakin argumenttia edustaa NP ja verbi kongruoi sen kanssa, NP on
varma subjekti. Mutta subjektia on vanhastaan katsottu voitavan merkitä myös
partitiivilla, kuten esimerkkien (b)-tapauksissa.
3.5.1. 	Partitiivin esiintymisehdot
Partitiivi on tunnusmerkkinen subjektin sija: jokaisen verbin subjekti voi
olla nominatiivissa mutta ei partitiivissa. Subjektin sijanvalintaa on siis
järkevää lähestyä siten, että katsotaan millä erityisehdoilla partitiivi käy
päinsä, niin kuin Seuraavassa. Kohdissa 1 ja 2 käsitellään selvyyssyistä vain
myönteisiä lauseita.

FINIITTIVERBIN NP-SUBJEKTIN SIJANVALINTA 111
1. 	Jaollisuus. Partitiivi ja nominatiivi eivät subjekteina merkitse aivan
samaa. Eron ydin on se, että partitiivia käytetään jaollisista
indefiniittisistä NP:istä, nominatiivia muista, siis (myönteisissä
lauseissa) kaikista jaottomista sekä jaollisista definiittisistä. Vaikka partitiivi on
kuten sanottu "erikoistapaus”, on helpompi aloittaa siitä, mitä erityistä
nominatiivi merkitsee:
la. Nominatiivi, jos viitataan jaottomaan tarkoitteeseen. Koska
pluratiivisana on oikeastaan jaoton monikko, se on yleensä nominatiivissa,
mutta jos sen yksikölläkin on merkitys, partitiivikin käy.
Komerosta löytyi rotta (~ *rottaa). [jaoton]
Komerosta löytyi vanhat saappaat. [jaoton]
Komerosta löytyi vanhoja saappaita. [jaollinen]
Ib. Partitiivi, jos viitataan jaolliseen tarkoitteeseen mutta ei tyhjentävästi.
Tyhjentävä viittaus tarkoittaa koko tarkoitepaljouteen tai -joukkoon
viittaamista, ei-tyhjentävä sitä, että viitataan vain johonkin määrään
tarkoitetta tai tarkoitteita antamatta ymmärtää, että kyseessä olisi koko
maara.
(la)
Elsalta oli jäänyt ammeeseen vettä.
[ei tyhjentävä]
db)
Vesi oli jäänyt ammeeseen Elsalta.
[tyhjentävä]
(2a)
Pihalle ilmestyi naapurin poikia.
[ei tyhjentävä]
(2b)
Pihalle ilmestyivät naapurin pojat.
[tyhjentävä]
(3a)
Bussilinjoja muuttuu Espoossa.
[ei tyhjentävä]
(3b)
Bussilinjat muuttuvat Espoossa.
[tyhjentävä]
Tyhjentävyysero on siinä mielessä varsin abstrakti, että samaa tilannetta voi
usein yhtä lailla kuvata nominatiivi- kuin partitiivisubjektilla. Ero voi
tuntua lähinnä määräisyyserona: (la):ssa on vain jokin määrä vettä, (lb):ssä
tietty, ehkä puheena ollut vesierä. Vaihtoehto (2a) on sikäli varovaisempi
kuin (2b), että edellisen sanoja jättää auki mahdollisuuden, että kaikki pojat
eivät olisi olleet mukana. Tätä käytetään hyväksi esiintyneessä tapauksessa

112 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
(3a): Espoossa on joitakin bussilinjojen muutoksia. (3b):ssä taas korostuu se
asian puoli, että Espoon koko bussilinjasto kokee muutoksia.
2. 	Verbin laatu. Partitiivin mahdollisuus riippuu verbin luonteesta ja
argumentti rakenteesta:
2a. Predikatiivin subjekti on nominatiivissa:
Joutsenet ovat mustia tai valkoisia.
Pojat ovat poikia.
Kiistaa voi tässä kohtaa syntyä seuraavanlaisista lauseista:
Joutsenia on mustia ja valkoisia.
Tämä merkitsee intuitiivisesti on olemassa mustia ja valkoisia joutsenia’.
Kyseisentyyppiset lauseet ovat selvästi Seuraavassa jaksossa lähemmin
tarkasteltavaa tyyppiä, eksistentiaalilauseita. Niissä ei siten analysoituina ole
predikatiivia, vaan substantiivi ja sen määritteet ovat joutuneet erilleen (vrt.
6.4.4). Tämän puolesta puhuu, että sana olemassa sopii vain
eksistentiaalilauseeseen, ei predikatiivilauseeseen:
Joutsenia on olemassa mustia ja valkoisia.
♦Joutsenet ovat olemassa mustia tai valkoisia.
2b. Transitiiviverbin subjekti ei yleensä ole partitiivissa, eikä
partitiivisubjekti yleensä käy, jos lauseessa on objekti. Objektin veroisia
tässä mielessä ovat myös monet rektiotäydennykset.
♦Opiskelijoita haki opintotukilomakkeita.
♦Lentäjiä sai palkintoja.
♦Lapsia pitää nakeista.
Tästä yleistyksestä on kuitenkin havaittu poikkeuksia. Esimerkiksi
kvanttorisanan sisältävä partitiivi-NP käy kyllä objektillisenkin lauseen

FINIITTIVERBIN NP-SUBJEKTIN SIJANVALINTA 113
subjektiksi, joskus "paljas” partitiivikin. Etenkin viimeksi mainittu on
melko harvinaista mutta luontevaa esimerkiksi seurata-veihin kanssa.
Muutamia opiskelijoita kyseli opintotukilomakkeita.
Nikkeliä etsii useita geologeja.
Ajatus, että tiettyjä muutoksia seuraa automaattisesti jotakin
muuta...
2c. Joidenkin verbien merkitys tuntuu sinänsä olevan sellainen, että se
estää partitiivisubjektin käytön. Tämä rajoitus jää epämääräiseksi, sillä
partitiivia kokeiltaessa löytyy verbistä usein jokin merkitysvivahde joka
sittenkin tuntuu sallivan partitiivin. Seuraavassa vain muutama esimerkki,
joiden yhteydessä partitiivi olisi epätodennäköinen:
Miehet epäonnistuivat kisoissa.
Lapset niskoittelivat.
Pojat pelästyivät.
Kananpojat aivastivat.
Helsingin asukkaat vanhenevat.
Toisaalta on helppo huomata, että jotkin (intransitiiviset) verbit esiintyvät
erityisen usein partitiivin kanssa eli ovat erityisen sopivia partitiivisubjektin
merkitykseen. Yleisin niistä on olla (ja olla olemassa). Seuraavassa
tyypillisiä partitiivisubjektin sallivia verbejä:
Vettä tuli ~ valui ~ virtasi ammeeseen.
Paikalle tuli ~ tupsahti ~ ilmestyi poikia.
Aarniometsässä näkyi ~ vilisi ~ kuhisi liskoja.
Tammia kasvaa ~ esiintyy Etelä-Suomessa.
Potilaita kuoli ~ menehtyi jatkuvasti.
Sukkia löytyi kylpyhuoneesta.
Tästä seuraa ~ syntyy ~ aiheutuu ikävyyksiä.
Vilistä ja kuhista suosivat partitiivia aivan erityisesti. Mielenkiintoista
kyllä niiden paikanilmaus voi esiintyä subjektinakin: Puhe vilisi latinankielisiä
sanoja, Kuoppa kuhisi ötököitä.

1 14 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
3. 	Kielto. Jaotonkin NP voi olla partitiivissa, jos lause on kielteinen.
Kiellon vaikutus on havaittavissa vain jaottomista NP:istä; jaollinen voi aina olla
kiellon yhteydessä partitiivissa aivan itsenäisistä syistä.
Jos NP on ilman kvanttoria, kiellon partitiivi sopii vain kaikkein
tyypillisimpien partitiivisubjektin hyväksyvien verbien kanssa, sellaisten
kuin olla, tulla, näkyä, kuulua'.
Ovessa ei ole avainta.
Taivaalla ei näy kuuta.
Meille ei tullut tänään lehteä.
Kannattaa huomata, että kvanttoriton partitiivi sopii noiden ydinverbien
kanssa hyvin määräisiinkin NPrihin:
Ei tullut enää Annaa... Annaa ei vain näkynyt eikä kuulunut.
Sitten kun minua ei enää ole...
Naulassa ei ollutkaan sitä avainta, josta sinä puhuit.
Sähkölaskuakaan ei ole vielä tullut.
Muunlaisten verbien yhteydessä partitiivi käy kiellon kohteena olevaan
jaottomaan NP:hen luontevasti vain jos mukaan tulee sellainen kielteinen
kvanttori kuin kukaan, mikään, yhtään:
Meidän pihalla ei kasva ?puuta ~ yhtään puuta.
Pihalla ei leiki ?lasta ~ yhtään lasta.
Kielto ei kuitenkaan välttämättä vaadi partitiivia edes olla-verbin
jälkeiseen subjektiin. Monet tunnistavat esimerkiksi seuraavantapaisen eron, jossa
partitiivi on neutraali ja nominatiivi kontrastoi "oikeaan vastaukseen”:
(a) Katiskassa ei ollut haukea.
(b) Katiskassa ei ollut hauki (vaan lahna).
Kiellon aiheuttamaa partitiivia käsitellään lisää objektin yhteydessä,
missä ilmiö on laajempi.
Tutustuttuamme objektin sijanmerkintään näemme, miten
partitiivisubjekti on kovin objektimainen. Suurin syy sanoa, että partitiivisubjekti

FINIITTIVERBIN NP-SUBJEKTIN SIJANVALINTA 11 5
”on” subjekti eikä objekti on se, että se edustaa samaa argumenttia (samaa
semanttista roolia) kuin prototyyppinen subjektikin. Jokaista
partitiivisubjektillista lausetta kohti voi esimerkiksi tehdä aivan vastaavan
nominatiivisubjektillisen lauseen, ja molempien lauseiden subjekteilla
tuntuu olevan sama semanttinen rooli. (Lisää jaksossa 4.4.2.)
Erota seuraavista lauseista subjektina, predikatiivina ja objektina toimivat H 22
lausekkeet, kirjoita jokaisen alle sen funktio ja subjektin ja predikatiivin
tapauksessa sijanvalinnan keskeisin peruste. (Muista kuitenkin, että varsinainen peruste
voi riippua käyttöyhteydestä). Näin:
Parhaat ystäväni ovat helsinkiläisiä.
SUBJ PREDVI
NOM: lauseessa PREDVI PTV: SUBJ jaollinen
1. Ikkuna jonka Uolevi tiivisti ei pidä vetoa.
2. Keittiön ikkuna on onneksi tiivis.
3. Tuo on se mies joka varasti jalokiveni.
4. Tuossa on se mies josta kerroin.
5. Maamme suurimpia ongelmia on nuorisotyöttömyys.
6. Irmelin hiihtorukkaset lienevät majavaa.
7. Onko sinulla lapsia? i
8. Onko sinulla lapset mukana?
9. Yhdistykseen on liittymässä lisää jäseniä.
10. Yhdistykseen on liittynyt uusi jäsen.
11. Täällä hyppää koko ajan turisteja kyselemässä aikatauluista.
12. Turistit hyppäävät täällä koko ajan kyselemässä aikatauluista.
13. Autossanne on liian himmeät takavalot.
14. Olohuoneeseen tulee uudet verhot.
15. Uudet verhosi ovat tosi tyylikkäät.
16. Verhotkaan eivät ole ihan ilmaisia nykyään.
17. Käytävään tulvi pullantuoksua.
18. Käytävään tulvinut pullantuoksu sai veden kielelleni.
19. Saatat katua sitten kun vanhempiasi ei enää ole.
20. Tuskinpa tätä keittoa riittää kaikille. j

116 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
3.5.2. 	Eksistentiaalilauseista
Lauseita, joissa subjekti on tai voisi olla partitiivissa, on suomen kieliopissa
pitkään sanottu eksistentiaalilauseiksi. Samalla nimellä kutsutaan useiden
kielten kieliopeissa sellaista intransitiivisen lauseen erikoistyyppiä, jonka
subjekti(mainen argumentti) on indefiniittinen ja seuraa verbiään ja jonka
verbi yleensä kuuluu sellaiseen pieneen luokkaan, jossa on ainakin verbi
'olla. Esimerkkejä:
There are some strangers hanging around.
Det sitter en stor gädda uppe i trädet.
Il 	y a beaucoup des filles dans le cafe.
Suomen eksistentiaalilauseet eli e-lauseet eivät ole aivan tarkkarajainen
kategoria, joka voitaisiin tunnistaa esimerkiksi there-xyyppistn elementin
perusteella. Sen sijaan voidaan hyvin puhua prototyyppisestä e-lauseesta.
Tällaisen lauseen keskeiset ominaisuudet ovat seuraavat:
1. Lauseessa on mukana L, V ja S eli paikallissijainen tai muuten
paikkaa ilmaiseva obliikvi, verbi ja subjekti. (Kuten aina, paikallisuus voi
olla myös metaforista. Aivan välttämätön paikallissijatäydennys ei
aina ole, mutta yleensä sellainen on mukana.)
2. Järjestys on L — V — S;
3. subjekti on partitiivissa jos tämä on mahdollista, eli jos sen tarkoite
on jaollinen tai lause on tulkinnaltaan kielteinen;
4. verbi ei kongruoi vaan on — myös yleiskielessä — yksikön 3.
persoonassa silloinkin kun subjekti on monikon nominatiivissa (tässä
kohden kannattaa tarkkailla erityisesti pluratiivitapauksia); sekä
5. verbin merkitys on eksistentiaalinen: se ilmaisee jollakin tavalla
olemassa tai jossakin paikassa olemista tai olemaan tai paikkaan
tulemista. Kyse on partitiivisubjektin sallivien verbien ydinjoukosta (olla,
tulla, syntyä, kuulua, näkyä, löytyä, sattua, tapahtua, esiintyä, aiheutua,
ilmetä, jäädä...)\ ja
6. subjekti on indefiniittinen ja yhteydessään "uusi”.

FINIITTIVERBIN NP-SUBJEKT1N SIJANVALINTA 117
Prototyyppisiä e-lauseita olisivat siis esimerkiksi seuraavan katkelman
toinen ja kolmas lause:
Kävelin puiston läpi. Maassa oli vielä lunta, mutta puiden oksissa
näkyi jo isoja silmuja. Kevät oli vihdoinkin tulossa.
E-lauseiden alatyypiksi on luettu seuraavantapaiset omistuslauseet. Niissä
tuntuu kuitenkin olevan tavallistakin vähemmän syytä pitää verbinjälkeistä
NP:tä subjektina. Palaamme asiaan jaksossa 4.4.
Minulla on kissa. Uolevilla on useita hevosia. !
Vielä huomautus sanajärjestyksestä, tarkemmin sanoen subjektin
paikasta. Vaikka e-lauseen subjektin tyypillinen paikka on verbin jäljessä,
olemme jo nähneet, että se voi sijoittua sen edellekin. Vastaavasti: vaikka tyypil- i
lisen (kongruoivan nominatiivimuotoisen) subjektin neutraali paikka on
finiittiverbin edellä, kannattaa muistaa, että suomessa ei ole mitään syytä,
miksi sellainenkin subjekti ei voisi olla verbin jäljessä. Seuraavat eivät
vaikuta e-lauseilta:
Elokuvan on ohjannut Ingmar Bergman.
Sitä ette kyllä saa ainakaan te.
Anna seuraaville lauseille "eksistentiaalisuuspisteet” äskeisen kriteeriluettelonperus- H 23
teella.
1.
Kuopasta löytyi luita.
2.
Kuopasta löytyi esi-ihmisen hampaat.
3.
Kuopasta löytyi naapurin isännän ruumis.
4.
(Isäntää oli etsitty pitkään, mutta) häntä ei vain löytynyt.
5.
Murhia sattuu onneksi harvoin.
6.
Meikäläisiä on joka puolella.
7.
Katiskassa pyristeli hyvän kokoinen lahna.
8.
Kaksi vuotta Uolevin jälkeen synnyin minä, ja sitten syntyivät
kaksossisareni.

118 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
H 24 Minkä täydennyksen seuraavat verbit voivat saada partitiivimuotoisena? Keksi
lause-esimerkit.
löytää ~ löytyy ~ siirtää ~ siirtyy ~ katoaa ~ kadottaa ~ hukkaa ~
~ rar&e ~ näkyy ~ esiintyy ~ esittää ~ unohtaa ~ unohtuu ~ ilmenee
~ ilmentää ~ liittää ~ liittyy ~ aiheutuu ~ aiheuttaa
3.6. FINIITTIVERBIN NP-OBJEKTIN
SIJANVALINTA
Jaksossa 3.2.1. määriteltiin objekti sijanvaihtelun perusteella. Oheisessa
kaaviossa annetaan yksinkertaisen päättelysäännöstön muotoon kirjoitettu
kuvaus objektin sijanvalinnasta. Tämän jälkeen kaavion kohdat käydään
yksityiskohtaisesti läpi.
Ensin päätetään, onko valittava partitiivi vai jokin muu sijamuoto.
Partitiivin kohdalla tulee esille jo tuttua käsitteistöä. Ei-partitiiviobjektia
on vanhastaan nimitetty akkusatiiviobjektiksi. Toisin kuin monissa
muissa kielissä, akkusatiivi on tässä syntaktinen kattokäsite: se tarkoittaa
tavallisen NP-objektin -n- tai nominatiivisijaa. Varsinaisena sijamuotona
akkusatiivi — siis erityinen objektin funktiossa käytetty sija — esiintyy
vain muutamalla pronominilla. Akkusatiiviobjekti on kieltämättä
hankala termi, koska se tuntuu vievän ajatukset tiettyyn morfologiseen
sijamuotoon, mutta siihen turvaudutaan tässä koska partitiiviobjektin sijaltaan
vaihtelevalle vastinparille tarvitaan jokin yhteinen nimitys.
Objekti termit voidaan siis tiivistää seuraavasti:
PARTITIIVIOBJEKTI AKKUSATIIVIOBJEKTI
SIJA partitiivi genetiivi (-n-sija)
nominatiivi (päätteetön)
akkusatiivi {minut jne.)

FINIITTIVERBIN NP-OBJEKTIN SIJANVALINTA 119
OBJEKTIN SIJAT: TIIVISTELMÄ
pl. Lause on tulkinnaltaan kielteinen?
KYLLÄ
I
PARTITIIVI
En tuo avainta.
Näitkö häntä?
p2. Lause aspektiltaan rajaamaton?
KYLLÄ
PARTITIIVI
Katselen TV: tä.
Rakastan sinua.
KYLLÄ
»3. Objekti ori jaollinen ja indefiniittinen?
/-AKKUSATIIVI
Löysin teidät.
Kenet sinä löysit? a2. Monikossa tai kardinaalilukuna > kaksi tai puoli?
KYLLÄ EI
I
NOMINATIIVI
Löysin pojat.
Hain kaksi (puuta). a3. Lauseessa on tai voisi olla nominatiivimuotoinen
^NP-subjekti?
KYLLÄ
I
-»-SIJA
Löysin sen.
Ja sen huomaa!
Elsa hoitakoon sen.
EI
\
NOMINATIIVI
tehdä kapina
Hae avain!
Avain haettiin.
Täytyy hakea avain.

120 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
3.6.1. 	Partitiivi- vai akkusatiiviobjekti?
Kielto tulee objektikaavion kohdassa (pl) ensimmäisenä, koska se on
vahvin: se vaatii partitiiviin myös jaottomat NP:t ja myös aspektiltaan
rajatuissa yhteyksissä. Kielto aiheuttaa partitiivin objektille huomattavasti
poikkeuksettomammin kuin subjektille. Esimerkiksi, kuten äsken näimme,
yksinkertaisessa kieltolauseessa voi verbinjälkeinen subjekti "jäädä”
nominatiiviinkin, mutta vastaavassa yksinkertaisessa objektilauseessa sama
ei kävisi päinsä:
Katiskassa ei ollut haukea.
Katiskassa ei ollut hauki (vaan lahna).
Mikko ei saanut haukea.
♦Mikko ei saanut hauen (vaan lahnan).
Sana ei ei kuitenkaan aina saa objektin partitiiviin:
Eiköhän pidettäisi pieni tauko.
Tästä syystä kohdassa (pl) puhutaan tulkinnaltaan kielteisistä lauseista.
Esimerkkimmehän sisältää kieltomuodostaan huolimatta selvän
myönteisen ehdotuksen. Hahmottaakseen kiellon vaikutuksen syntaksissa
kannattaa tutkia jaksosta 8.3 erilaisia kielteisiä tapauksia. Kielto voi piillä myös
kysymyksessä: vaihtoehto- eli -£0-kysymys, johon voidaan vastata "kyllä”
tai ”ei”, voidaan tulkita joko myönteisen tai kielteisen puolensa
mukaisesti, joten riittävänä syynä objektin partitiiville voi olla myös -£0-elementin
läsnäolo:
Ostitko sinä (sen) pesukoneen?
Ostitko sinä (sitä) pesukonetta?
Oletko nähnyt täällä minkäänlaista pesukonetta?
♦Oletko nähnyt täällä minkäänlaisen pesukoneen?
Oletko nähnyt täällä jonkinlaista pesukonetta?
Oletko nähnyt täällä jonkinlaisen pesukoneen?

FINIITTIVERBIN NP-OBJEKTIN SIJANVALINTA 121
Paikanna kielteisen tulkinnan aiheuttajat seuraavista esimerkeistä: K 11
1.
Ehkä sinun ei olisi sittenkään kannattanut mennä kertomaan sitä
Uoleville?
2.
Mahtaakohan hän koskaan saada sitä valmiiksi?
3.
Mahtaakohan hän joskus saada sen valmiiksi?
4.
Tuskinpa hän sitä koskaan valmiiksi saa.
5.
Harva ihminen saisi työtään ~ työnsä valmiiksi tuossa ajassa.
6.
Hän kuoli ennen kuin ehti saada työtään ~ työnsä valmiiksi.
7.
Hän yritti estää minua näkemästä sinua.
8.
Hän jätti työn opettajalle tarkistamatta sitä.
9.
Äläpäs yritäkään kieltää minua tekemästä tätä!
10.
Eikös otettaisi yhdet oluet?
Objektikaavion kohdassa (p2) tarkastellaan partitiivi—akkusatiivi
-vaihtelua aspektin ilmaisimena. Aspektikriteeri tulee ennen jaollisuutta, sillä
jaollinen objekti-NP voi, kuten kohta näemme, olla partitiivissa silloinkin
kun aspekti vaatisi jaottoman akkusatiiviin.
Suomalaisessa perinteessä on pitkään käytetty nimitystä resultatii-
visuus siitä aspektierosta, joka objektin sijaa säätelee: akkusatiivi
aiheuttaa resultatiivisen tulkinnan, partitiivi irresultatiivisen. Sittemmin on
puhuttu myös aspektuaalisesta rajattuudesta. Resultatiivisuudella on
tarkoitettu tässä erityisesti sitä, että verbin ilmaisema toiminta (prosessi tai
suoritus) ilmaistaan sillä tavalla loppuun tai päätepisteeseen viedyksi, että
objektia kohtaa jokin tilan, sijainnin tai olomuodon muutos. Jos näin ei käy,
tulkinta on irresultatiivinen. Usein siteerattu esimerkki on verbi ampua:
(a) Pankkiryöstäjä ampui poliisia.
(b) Pankkiryöstäjä ampui poliisin.
Normaalioloissa (a)-lause tulkitaan niin, että laukaus ei ollut kuolettava tai
ei ehkä osunut ollenkaan, ja (b)-lause niin että poliisi kuoli, ts. koki
ratkaisevan tilanmuutoksen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että etenkin
(a)-tulkinta ei varsinaisesti "sano” että poliisi ei kuollut, se vain jättää asian auki;
voihan sanoa Pankkiryöstäjä ampui poliisia ja tämä kuoli välittömästi.
Tosiasiassa kuolema ei ole edes (b)-tapausten kohdalla ainoa mahdollinen tilan-

122 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
|
K 12
muutos, sillä voin esimerkiksi ampua haulikolla varikset pois pihapuusta.
Ampumistapauksessa objektin tilanmuutos on varsin konkreettinen, ja
siihen sopii hyvin vanha termi resultatiivinen. Se ei kuitenkaan liene kovin
edustava objektinsijaesimerkki. Usein on esimerkiksi vaikea päättää, mikä
objektia kohtaava olennainen muutos olisi. Jos esimerkiksi katson tämän
ohjelman loppuun, tapahtuuko ohjelmalle jotakin? Termi rajattuus onkin
usein luontevampi. Rajaamaton on prosessi joka voi sellaisenaan
periaatteessa vielä jatkua, rajattu sellainen joka esitetään päättyvänä kokonaisuutena.
Mistähän johtuu, että seuraavat sananvaihdot saavat eri aikaviittaustulkinnan?
Tätä voi kokeilla kääntämällä kieleen, jossa on futuuri:
1. Mitä sä teet? — Mä katon vaan uutisia.
What are you doing? — Vm just tvatching the news.
2. Mitä sä teet? — Mä katon vaan uutiset.
What are you going to do? — Yli just watch the news.
Aspektista riippuva objektin sija on varsin monisäikeinen asia, eikä siitä
voida tässä antaa läheskään täydellistä kuvaa. Seuraavassa muutama karkea
yleistys:
• Tunne- ja mielentiloilla ei ole rajaavaa päätepistettä. Siispä partitiivi:
rakastaa, vihata, inhota, pelätä; inhottaa, harmittaa, pelottaa; tarkoittaa,
merkitä... (Tämä on eri asia kuin se, että tunnetila voi mennä ohi tai että sen
aikana voi saada aikaan kaikenlaista; kyse on siitä, että tila itse ei voimassa
ollessaan ole päätepisteeseen johtava prosessi.)
• Punktuaaliset tapahtumat ovat luontaisesti rajattuja, koska niillä ei
lainkaan ole ajallista jatkuvuutta — siispä vain akkusatiivi: löytää, huomata,
hoksata, oivaltaa, pudottaa...
• Prosesseilla ja suorituksilla voi olla tai olla olematta luontainen raja.
Esim. jos silitin paitaa, tarkoitettuna rajana on paidan sileys, mutta jos silitin
koiraa, en oletakaan vastaavanlaista tulosta. Jos raja on, se ilmoitetaan
saavutetuksi akkusatiivilla: jos silitin paidan, paita ilmeisesti tuli siedettävän

FINIITTIVERBIN NP-OBJEKTIN SIJANVALINTA 123
sileäksi. Partitiivi ilmaisee rajaamattomuutta: päätepistettä ei ole tai siihen
vievä prosessi on kesken. Tyypillinen esimerkki "kesken” olevasta
prosessista:
Silitin juuri paitaasi (kun puhelin soi).
• Eräillä tulosta ilmaisevilla määritteillä voidaan erikseen rajata prosessi
tai ilmoittaa tarkoitettu päätepiste, myös silloin kun sitä luonnostaan ei
olisi. Jos se saavutetaan, akkusatiivi: ajaa auto talliin ~ mäsäksi.
Tarvittaessa näin voi käsitellä resultatiivisina vaikka tunnetiloja:
Olen rakastanut Teidät rappiolle.
• Koskettamisverbit (halaamisesta lyömiseen) saavat tyypillisesti
partitiivin, ellei sitten tilanne ole sellainen kuin edellisessä kohdassa {suudella joku
hengästyksiin). Monet koskettelutapahtumat hahmotetaan ilmeisesti
rajaamattomiksi, eikä kosketettavaa kohtaa olennainen muutos. Esimerkiksi
verbi silittää kuuluu sekä äsken mainittuun että tähän ryhmään, mutta
kosketteluverbinä se ei oikein voi saada akkusatiivia: !Silitin koiran.
• "Tekeminen” voi olla rajaamatonta myös siinä mielessä, että se koostuu
useammista teoista: näin tapaa, taipumusta, ammattia tms. ilmaisevissa
lauseissa, esim. myydä (ammatikseen) autoja, polttaa tupakkaa, vietellä tyttöjä,
palvella kahta herraa, johtaa ATK-firmaa. Tähän kuuluu myös punktuaalisten
tapahtumien toistuminen:
Huomaan jatkuvasti uusia asioita.
Jaksossa 3.3.4 aspektista puhuttaessa otettiin esille yksi erottelukriteeri:
inessiivimuotoiset (tunnissa) ja objektinsijaiset {tunnin) keston adverbiaalit.
Odotuksenmukaista onkin nyt, että edelliset sopivat resultatiivisiin ja siis
akkusatiiviobjektillisiin, jälkimmäiset irresultatiivisiin eli partitiivi-
objektillisiin tapauksiin.
Olen rakastanut sinua vuoden (~ *vuodessa).
Matti palveli pirua vuoden (~ *vuodessa).
Eino rakasti Ainon rappiolle (*vuoden ~) vuodessa.

124 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
Silitän paidan (*kaksi minuuttia ~) kahdessa minuutissa.
Silitän paitaa kaksi minuuttia (~ * kahdessa minuutissa).
(Aivan tarkkaan ottaen inessiivimuotoinen keston adverbiaali voi sopia
selvästi irresultatiiviseen yhteyteen. Tällöin merkitys ei kuitenkaan ole
tulokseen pääseminen vaan tilan alkaminen; esim. Kahdessa tunnissa olin kotona
katselemassa suosikkiohjelmaani.)
Niinpä ei olekaan ihme, että objektia ja keston adverbiaalia ei hevin voi
panna samaan lauseeseen, jos ne ovat molemmat »-sijaisia. Ratkaiseva asia
ei kuitenkaan ole tämä »-pääte. Eräät tilaverbit ovat resultatiivisuuden
äskeisen tulkinnan kannalta ongelmallisia, esim. tietää, tuntea, muistaa,
omistaa, sisältää. Oletuksenmukaista olisi, että ne saisivat partitiivin, mutta nepä
ovat tiukasti akkusatiivin kannalla, ja tässä tapauksessa on mahdollista jopa
panna mukaan objektinsijainen keston adverbiaali:
Olen tuntenut Elsan jo vuoden.
Muistin asian vain yhden päivän.
Elsan suku on omistanut tämän tilan jo 200 vuotta.
Tämä on aivan johdonmukaista, koska kyseessä on tila. Huomaa, että
tilojen kesken näyttää vallitsevan sellainen jako, että tunnetilat käyttäytyvät
odotuksenmukaisesti ja ottavat partitiivin, kun taas muut tilaverbit ovat
tällä tavalla erikoisia.
Kaikkea ei akkusatiivin ja partitiivin vaihtelusta ole vielä kukaan
sanonut. Yhtenä ongelmaryhmänä voisi vielä mainita sellaiset tapaukset,
joissa objektin sija voi vaihdella ilman mitään kovin ilmeistä syytä, ainakaan
ilman että akkusatiivi ilmaisisi partitiivia selvemmin olotilan muuttosta tai
päätepisteen saavuttamista. Esimerkiksi Seuraavassa tarkoituksena on että
tuhkakupin paikka vaihtuisi — molemmilla sijanvalinnoilla:
Annahan tänne sitä tuhkakuppia ~ se tuhkakuppi.
Tässä annetaan ehkä partitiivilla ymmärtää, että olisin valmis palauttamaan
tuhkakupin oitis, siis paikanvaihdosta ei tarkoitettaisi kovin olennaiseksi.
Seuraavistakin on vaikea havaita eroa:

FINIITTIVERBIN NP-OBJEKTIN SIJANVALINTA 125
Pidin koko ajan silmiä ~ silmät kiinni.
Lyhensin hamettani ~ hameeni.
Näistä voidaan käyttää sellaista metaforaa, että partitiivivaihtoehto katsoo
tapahtumaa "sisältäpäin”: se esittää silmien kiinnipidon tai hameen
lyhentämisen prosessina, joka voisi jatkua. Akkusatiivivaihtoehto taas katsoo
tapahtumaa "ulkoapäin”, tiettyyn, vaikkapa ennalta päätettyyn tulokseen
johtavana tapahtumana. Oireellista on, että vain partitiivin tapauksessa voi
mukaan lisätä i^&/»-tyyppisen kvanttoriadverbin:
Annahan vähän sitä tuhkakuppia ~ *se tuhkakuppi.
Lyhensin vähän tätä hametta ~ * tämän hameen.
Jäljellä on vielä objektikaavion kohta (p3). Näyttää siltä, että prosessi
voidaan käsittää sinänsä loppuunviedyksi mutta verbi saada silti
partitiiviobjektin, jos objekti on jaollinen ja sillä tavalla ei-tyhjentävästi
käsitelty kuin subjektin sijan kohdalla oli puhe. Paras verbiryhmä tätä
kuvaamaan ovat punktuaaliset, pelkän päätepisteen sisältävät, sellaiset kuin
löytää tai huomata, joiden luulisi sietävän myönteisessä lauseessa pelkän
akkusatiivin. Partitiivi kuitenkin käy, jos objekti on jaollinen:
Löysimme seinästä hometta (~ * rakoa).
Hoksasin Elsassa uusia piirteitä (~ *uutta piirrettä).
Asian voi ymmärtää sitä kautta, että vaikka löytäminen ja hoksaaminen
ovatkin kertakaikkisia tapahtumia, niin jaollisen löydettävän tai
hoksattavan mukanaolo tekee tapahtumasta silti eräässä mielessä
rajaamattoman tai irresultatiivisen: voisin periaatteessa jatkaa löytämistä tai
hoksaamista kunnes kaikki mahdollinen olisi käyty läpi. Tältä kannalta (p3)
onkin ehkä nähtävissä rajattuusopposition piiriin kuuluvana eli kohdan (p2)
osana.
Asiassa riittää tutkimista, mutta tämän pitemmälle aspektin vaikutuksia
ja resultatiivisuuden käsitettä tuskin kannattaa tässä yhteydessä selvitellä.
Verbillä muistaa on useita hieman erilaisia merkityksiä. Keksi esimerkkilauseita H 25
ja selvitä partitiivin käyttöehtoja.

126 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
|H 26
I
Jaa seuraavat verbit kolmeen luokkaan: (1) vain partitiiviobjektin saavat, (2)
myönteisissä yhteyksissä vain akkusatiiviobjektin saavat ja (3) kummankin sijan
hyväksyvät. Kirjoita luokan (3) verbeistä esimerkkilauseet kummastakin sijasta.
Saatuja luokitteluja kannattaa tämän jälkeen verrata koko ryhmän kesken.
mainita ~ myöntää ~ paljastaa ~ salata ~ muistuttaa ~ uhata ~ liioitella
~ vaania ~ mainostaa ~ nimittää ~ nimitellä ~ haukkua ~ ~
kehua ~ ymmärtää
tönäistä ~ mojauttaa ~ lääppiä ~ tyrkkiä ~ kampittaa ~ tahtoa ~ tarjota
~ pyytää ~ odottaa ~ kutsua
kääntää (pää) ~ pienentää (kirjasinkoko) ~ kiertää (talo) ~ tavata ~
tapailla ~ katkoa ~ katkaista ~ pyyhkiä ~ pyyhkäistä
3.6.2. 	Akkusatiiviobjektin muoto
Partitiivin tai akkusatiivin valinta on semanttispohjainen, sillä sen avulla
tehdään varsin keskeisiä merkityseroja, ehkä lukuun ottamatta kiellon
partitiivia, joka useimmiten on suhteellisen mekaaninen päätös.
Akkusatiivin eri sijavaihtoehtojen valinta on syntaktinen: se riippuu itse
NP:n tyypistä (objektikaavion kohdat ai ja a2) tai lauseen rakenteesta
(kohta a3) eikä enää sinänsä tee merkityseroja. Seuraavassa katsotaan valinnan
perusperiaatteita. Asiasta tulee myöhemmin vielä puhe muutaman sellaisen
konstruktion yhteydessä, joiden objektin sijaa ei kaaviosta voi päätellä.
Infinitiivirakenteiden objektin sijasta puhutaan erikseen näiden rakenteiden
yhteydessä luvussa 9.
(ai) Merkittävää on, että pieni sanaryhmä (pronominit
A»*, rt, sekä interrogatiivipronomini yfez&z) on hankkinut itselleen
erityisen akkusatiivin päätteen -t. Näillä sanoilla on siis, eräitä murteita lukuun
ottamatta, partitiivin rinnalla vain yksi sijamuotovaihtoehto.
(a2) On kaksi muutakin sananmuotoryhmää, joilla on partitiivin
lisäksi vain yksi sijamuoto objektina esiintyessään, mutta toisin kuin edellä tämä
muoto ei ole erityinen objektin sija vaan nominatiivi. Tällaisia ovat kaikki
monikot ja kardinaalilukusanat lukuun ottamatta yhtä mutta mukaan
lukien sanan puoli. Mukaan voi lukea myös sanat loput ja puolet. Jos

FINIITTIVERBIN NP-OBJEKTIN SIJANVALINTA 127
monikollisella tai lukusanaobjektilla ei ole syytä mennä partitiiviin, subjekti
ja objekti eivät siis erotu muodoltaan toisistaan.
Koirat näkivät kissat.
Kaksi (osanottajaa) sai kymmenen (pistettä).
Mistä kuitenkin tiedät seuraavanlaisissa tapauksissa, kumpi on subjekti? K *13
1. Pojat tapasivat kaksi (tyttöä).
2. Sata (pistettä) saivat vain aivan parhaat (osanottajat).
(a3) Yleinen ajatus on, että objekti tarvitsee päätteen, jotta se erottuisi
subjektista. Suomessa tämä erottamisperiaate ei kuitenkaan aina toteudu,
kuten kohdasta (a2) näimme. Kun puhutaan varsinaisista yksiköllisistä ei-
partitiivisista NP-objekteista, voidaan yhdistää subjektin ja objektin
erottamistarpeeseen eräänlainen säästäväisyysperiaate: merkitään objektia
päätteellä (-») vain silloin, kun lauseessa on tai saattaisi olla mukana
nominatiivimuotoinen subjekti, johon se voisi päätteettömänä sekoittua, ja
muutoin jätetään se nominatiiviin eli merkitsemättömäksi. Nämä
periaatteet eivät aivan tyhjentävästi selitä akkusatiiviobjektin sijaa, mutta ne
kelvannevat meidän tarkoituksiimme. Keskeisimmät tapaukset, joissa
objekti jätetään säästäväisyysperiaatteen mukaan merkitsemättä, ovat
seuraavat neljä:
• 	Irrallinen infinitiivi — esim. sanakirjassa, mutta myös tekstissä:
protest 'esittää vastalause (~ * vastalauseen)*
Verbi protest merkitsee myös esittää vastalause’.
On siinäkin — jättää nyt lapsi (~ *lapsen) yksin kotiin!
Eri asia on, jos infinitiivilauseke on lauseessa täydennyksenä tai määritteenä;
vain silloin voi mukana olla subjekti ja objekti saada -n:n:
Uolevi aikoi jättää lapsen yksin kotiin.

128 SIJA JA KIELIOPILLISET FUNKTIOT
• Nesessiivirakcnne:
Uolevin piti jättää lapsi yksin kotiin.
Infiniittisten rakenteiden objektin sijaa käsitellään kyseisten rakenteiden
yhteydessä luvussa 9, jolloin myös nesessiivirakenteet tulevat tarkemmin
puheeksi (jakso 9.3). Niistä voi kuitenkin heti huomata, että lauseessa ei ole
nominatiivisubjektia, sillä ainoa niiden subjektimainen argumentti on
genetiivissä.
• Imperatiivin 1. ja 2. persoona:
Osta(kaa(mme)) auto (~ *auton).
Imperatiivit ymmärretään yleensä luontaisesti subjektittomiksi: subjekti,
käskettävä henkilö, on implisiittinen. Imperatiivin 3. persooniksi sanotuissa
tapauksissa asia on toisin, ja myös subjekti-NP on usein mukana:
Uolevi ostakoon ~ pojat ostakoot auton.
Tosiasiassa 1. ja 2. persoonaakin koskeva sääntö vuotaa hieman, onhan
subjekti mahdollista panna mukaan:
Älä sinä siihen tule!
Ostakaa tekin auto.
• Passiivi:
Auto (~ *auton) ostettiin.
Meille ostettiin auto (~ *auton).
Kuten jaksossa 4.1.4 tulee puheeksi, suomen passiivi on nimenomaan
verbikategoria, joka mahdollistaa subjektin mainitsematta jättämisen. Tästä
syystä on järkeenkäypää, että objekti on tässä tapauksessa merkitsemätön.

FINIITTIVERBIN NP-OBJEKTIN SIJANVALINTA 129
Ilmoita akkusatiiviobjektin muodon syy seuraavissa: H 2 #
1. Pekka tulkoon taululle ja kirjoittakoon 1. tehtävän.
2. Me otetaan yks jaffa ja kaks kokakolaa.
3. Pannaanpas kirjat kiinni ja lopetetaan se meteli!
4. Ensin ne portaat särjettiin ja sitten vasta muuri.
5. Haluatko leivoksen? — Ottaisin mieluummin kymmenen.
6. Jos tekee myymälävarkauden niin joutuuko poliisiasemalle?
7. Nyt olisi mukava saada jokin uusi vaate.
Mitä objektin sijanvalinnan ja ”erottamis- ja säästäväisyysperiaate” antaisi odottaa K 14
seuraavissa tapauksissa? Toteutuuko odotus?
1. Puhekielen monikon 1. persoonan lauseet,
2. tehkäämme-muodon vastineen sisältävät puhekielen lauseet, ja
3. ilmaustyyppi Jos ostaa auton, joutuu maksamaan melkoisen
vakuutusmaksun.
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsson 1988[1979]: luku 9-
Sijoista yleensä Räsänen (1979).
Kieliopillisista sijoista: Itkonen (1976), Vainikka (1992).
Paikallissijoista: Alhoniemi (1967), (1975) ja (1979); Leino (1989), Leino ym. (1990).
Jaollisuudesta ja luvusta: Ingo (1978), G. Karlsson (1960), Siro (1943).
Määräisyydestä ja sen yhteydestä subjektin sijaan: Ahlman (1928), Chesterman
(1991), Ikola (1961a), Itkonen (1980), Larjavaara (1988), Vilkuna (1992): luvut 2 ja 3, Yli-
Vakkuri (1979).
Subjektista ja kongruenssista: G. Karlsson (1963) ja (1966b), F. Karlsson (1977),
Mielikäinen (1984), Leino (1990).
Eksistentiaalilauseista: Hakanen (1972), Huumo ja Perko (1993a) ja (1993b), Ikola
(1961a), F. Karlsson (1978) ja (1982), Siro (1974).
Aspektista ja objektista: Dahl ja Karlsson (1976), Heinämäki (1984), Kangasmaa-Minn
(1978), Tommola (1987), Leino (1991).
Kiellosta ja objektista: Almqvist 1987.
Objektista yleensä: Hakulinen ja Karlsson (1975), Kangasmaa-Minn (1968), G.
Karlsson (1966a).
Predikatiivista: G. Karlsson (1967), Koski (1969), Larjavaara (1993), Yli-Vakkuri (1969).

130 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
4. 	SUBJEKTI- JA
SUBJEKTITTOMUUS-
KYSYM YKSIÄ
Lauseissa ajatellaan yleensä olevan subjekti ja predikaatti, mutta subjektia
ei suomenkielisistä lauseista tosiasiassa läheskään aina löydy. Seuraavassa
käydään läpi keskeiset subjektittomat tapaukset. Tässä kohtaa on tärkeätä
tehdä ero kahden subjektittomuuden lajin välille: tarkoitetaanko että
verbillä (tai muulla predikaatilla) ei ole lainkaan subjektiksi sopivaa
argumenttia, siis ykkösargumenttia, vai tarkoitetaanko että ykkös-
argumentti on jätetty ilmaisematta, vaikka se on merkityksen kannalta
mukana. Jälkimmäisessä tapauksessa voi olla, että ilmipanematon
ykkösargumentti kuitenkin vaikuttaa lauseessa jollain tavoin
implisiittisesti. Se voidaan esimerkiksi tulkita johonkin edellä mainittuun
tarkoitteeseen viittaavaksi tai sillä voi olla omia merkityspiirteitä, esim.
tulkinta elolliseksi. Keskeisiä tällaisia tapauksia ovat suomessa passiivi ja ns.
nollapersoona. Subjektittomien tapausten jälkeen pohditaan tapauksia,
joissa on vallalla eri käsityksiä siitä, onko jokin jäsen subjekti vai ei.
4.1. SUBJEKTITTOMAT LAUSEET
4.1.1. Pronominin poisjättö
Seuraavat kolme tapausta — ellipsi, persoonapronominin poisjättö ja
imperatiivi — ovat sellaisia, joissa ykkösargumentin mukanaoloa ei voi
mitenkään epäillä ja joissa subjektittomuus on siis suhteellisen pinnallista
laatua. Yhteiseksi piirteeksi voidaan nähdä pronominisubjektin poisjättö:
pronominisubjekti voisi olla lauseessa mukanakin. Kaksi ensimmäistä
tapausta ovat kuitenkin varsin erilaisia kuin imperatiivi, jossa subjektittomuus
on perusvaihtoehto. Toisin kuin kaksi ensimmäistä, imperatiivi esimerkiksi
vaikuttaa objektin sijaan.
* 	Subjektin ellipsi: kahdessa peräkkäisessä lauseessa on sama subjekti,
jolloin sitä ei toisteta. Tässä ei tietenkään ole kysymys siitä, ettei subjekti- eli

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 131
ykkösargumenttia olisi. Pois jätettyä subjektia osoitetaan Seuraavassa
viivalla:
Uolevi tiskasi ja lakaisi lattian.
Elsa tulee jos tulee ~ kun ehtii.
Mitä Uolevi tekee? Tiskaa.
Tämänkään kohdan tapaukset eivät ole keskenään samanlaisia.
Rinnastuksen tapauksessa poisjättömahdollisuus koskee muitakin jäseniä
kuin subjekteja, mutta sivulauseiden tapauksessa vain subjektia:
Uolevia potkittiin ja lyötiin.
*Uolevia potkittiin kun vietiin poliisiasemalle.
Rinnastustapaus onkin analysoitavissa myös niin, että mistään ellipsistä ei
tarvitse edes puhua: yhteen NP:hen liittyy rinnasteinen verbilauseke:
Uolevi [yp [tiskasi] ja [lakaisi lattian]]
Uolevia [yp [potkittiin] ja [lyötiin]]
* 	Pronominisubjekti voi jäädä pois, vaikka ei olisikaan edelliseen tapaan
kyse selvästä ellipsistä.
Oletko kuullut, että lähdemme kohta Kreikkaan?
Sanoisin, että olette edistyneet huomattavasti.
Tämä koskee erityisesti 1. ja 2. persoonan pronomineja ja on kirjoitetussa
yleiskielessä varsin yleistä. On ilmeistä, että tämä on verbin persoona-
kongruenssin ansiota: verbin 1. ja 2. persoonan muodot jo sinänsä yksilöivät
subjektin, joka on joko puhuja (monikossa puhuja viiteryhmineen) tai
kuulija (monikossa kuulija viiteryhmineen).
Aivan mahdotonta ei ole 3. persoonan hän!he- ja ^/»^-pronomininkaan
pois jättäminen, vaikka se harvinaista onkin. Melko tyypillinen 3.
persoonan subjektin poisjättötapaus on Seuraavassa:
Kati on kissaksi nero! Hieroi turkkiini tonnikalaa haisunäädän
löyhkän peittämiseksi. (Sarjakuvasta Kamut, Helsingin Sanomat)

132 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
Tällaisissa tapauksissa poissaoleva subjekti tulkitaan yleensä samaksi kuin
joku edellä mainittu. Niinpä 3. persoonan subjektin poisjättötapaukset ovat
myös laskettavissa elliptisiksi. (Kohdassa 4.1.4 tutustutaan toiseen tapaan
jolla yks. 3. persoonan subjekti voi olla poissa.) Pronominin "pudottamisen”
yhteys kongruenssiin näkyy eräissä suomen puhekielen varianteissa siten,
että monikollinen ilmipronomini yhdistetään yleensä kongruoimattomaan
ja pronominittomuus kongruoivaan verbiin:
Ne ei sanonu meille mitään, naureskelivat vaan.
Pois jätetyn pronominisubjektin tapauksista on joskus tapana sanoa, että
subjekti "sisältyy” verbin persoonamuotoon. Lienee kuitenkin
johdonmukaisempaa sanoa että suomen persoonamuodot ovat kongruenssin
merkkejä, joiden olemassaolo tekee pronominisubjektin poissaolon
mahdolliseksi. Jos subjekti jotenkin sisältyisi persoonamuotoon, olisi vaikea selittää,
miten tämä voisi yhdistyä ilmipantuun pronominisubjektiin: subjektihan
ei yleensä esiinny kahta kertaa.
• 	Imperatiivissa ei yleensä ole subjektia:
Pane se pois! Älä koske siihen!
Olkaa hiljaa!
Imperatiivilause voi kuitenkin sisältää puhuteltavaan viittaavan NP:n.
Onko se subjekti vai ei? Tällaisia NP:itä on oikeastaan kahta tyyppiä,
persoonapronomineja ja substantiivilausekkeita:
(a) Tule sinäkin tänne.
Älkää te nyt tähän sekaantuko.
(b) Tule Mikko tänne!
Olkaa lapset hiljaa.
Kuten verbinmuotodosta voi todeta, vain pronomini voidaan katsoa
varsinaisesti kongruoivaksi subjektiksi: (b)-tapauksissahan verbi on toisen
persoonan muodossa vaikka subjektiehdokas on kolmaspersoonainen. Sikäli
kuin kongruenssia halutaan pitää keskeisenä subjektikriteerinä, (a)-tyypin

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 133
pronomini-NP:t ovat subjekteja, (b)-tyypin eivät. Jos näin ajatellaan, on siis
vain todettava, että imperatiivit ovat tapauksia joissa subjektipronominin
poisjättäminen on kyllin yleistä ollakseen perustapaus. Myös objektin
päätteettömyys sopii kuvaan, jonka mukaan imperatiivi on ensisijaisesti
subjektiton.
Mielenkiintoista on, että muissakin kuin imperatiivimuotoisissa käskyn
tai ohjailun sävyisissä lauseissa esiintyy subjektittomuutta enemmän kuin
vastaavissa väitelauseissa:
Et tule siihen nyt!
Ottaisit edes takin pois päältäsi!
A: Mikko kävi täällä. B: Olisi nyt tullut minuakin katsomaan.
4.1.2. 	Luonnonilmiöt
Luonnonilmiölauseiksi nimitetään tässä lauseita, jotka ovat edellisten
vastakohtana varsin "syvällisesti” subjektittomia. Niiden predikaatteina
esiintyy seuraavanlaisia verbejä tai kopulan ja adjektiivin kombinaatioita:
Sataa ja tuulee. Toivottavasti huomenna ei sada.
Täällä vetää. Näistä ikkunoista vetää.
Onko sielläkin kylmä? Täällä haisee.
Joka nurkassa kolisee, rapisee, vinkuu, narisee tai kitisee.
Tällaisilla verbeillä ei ole subjektia, mutta aivan ilmeisesti ei myöskään
ykkösargumenttia, sitä joka satamisen, vetämisen tai suhisemisen panisi
toimeen. Sellaisilla luontaisesti vain luonnonilmiötä tarkoittavilla verbeillä
kuin sataa, tuulla on oikeastaan vain subjektittomia käyttöjä, kun taas
monet muut verbit ovat sillä tavalla kaksikasvoisia, että niitä voi käyttää
subjektin kanssa tai ilman, luonnonilmiötä tarkoittamaan. Saadaan siis
seuraavanlaisia pareja:
Ovi narisee. Oven takana narisee.
Kaislat suhisevat. Kaislikossa suhisee.
Tiskipöytä haisee. Täällä haisee.

134 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
Luonnonilmiölauseiden kanssa saman tapaisia ovat myös seuraavanlaiset
subjektittomat ajankohdan ilmaukset ja monenlaiset muut ©//^-verbilliset
rakenteet, vaikka nimitys "luonnonilmiö” ei niihin kovin hyvin sovikaan:
Nyt on keskiviikko.
Perjantaina oli Kalevalan päivä.
Suomessa on kylmä.
Täällä on mukavaa.
Eikö voisi sanoa että näiden nominatiivimuotoinen NP olisi subjekti? Lause
olisi silloin eksistentiaalista tyyppiä. Rajan veto voi olla hankalaa, mutta
kannattaa ottaa huomioon, että tämä NP ei mene kiellon ansiosta
partitiiviin niin kuin o/Ztf-verbillisten eksistentiaalilauseiden subjekti. Tässä
mielessä se siis muistuttaa enemmän predikatiivia, joka ei koskaan reagoi
kieltoon partitiivilla.
Jos tämän tapaiset lauseet siis ovat predikatiivilauseita, ne ovat
luontaisesti subjektittomia (ja ykkösargumentittomia). Sen sijaan niille, samoin
kuin kaikille tämän jakson tapauksille, on tyypillistä, että niissä on
mukana paikan tai ajan ilmaus (täällä, nyt, viime perjantaina, kaislikossa).
4.1.3. 	Tunnekausatiivit
Tunnekausatiivit ovat ryhmä, jossa kysymys ykkösargumentin
mukanaolosta ei ole aivan helppo. Kyseeseen tulevat verbit ilmaisevat jonkinlaista
fyysistä tai psyykkistä tilaa, ja tärkeimmältä seuralaiselta vaikuttaa se
argumentti joka tätä tunnetta kokee eli kokija. Se ei kuitenkaan ole subjektin
sijassa vaan objektin: partitiivissa.
Seuraavassa yksi tunnekausatiiviverbien ryhmittelykokeilu. Esimerkki-
lauseet ovat tyypillisessä muodossaan, jossa partitiivissa oleva kokija-NP on
subjektin paikalla.
(a) 	Vatsaani nipistelee ~ kouristaa ~ vihloo.
Jalkojani särkee ~ kolottaa ~ kutittaa.
Kieltäni polttaa ja päätäni huimaa.
Rintaani ahdistaa.

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 135
(b) Minua väsyttää ~ oksettaa - kuvottaa ~ janottaa.
(c) Uolevia itkettää ~ nukuttaa ~ laulattaa ~ tanssi(tu)ttaa ~ naurattaa
~ hihityttää.
(d) Meitä huolestuttaa ~ tympii ~ harmittaa ~ pelottaa ~ ihmetyttää ~
säälittää ~ kauhistuttaa ~ ottaa päähän.
Ryhmän (a) verbit tarkoittavat suhteellisen konkreettisia tuntemuksia, ja
partitiiviargumentti on ruumiinosa eikä siis varsinainen kokeva olio kuten
(b)-ryhmässä. Myös (b)-ryhmän verbit ilmaisevat vielä konkreettisehkoa
fyysistä tilaa, tällä kertaa varsinaisen kokijan kanssa. Ryhmässä (c) on kyse
sisäisestä tarpeesta tehdä jotakin, ja (d)-ryhmässä muunlaisesta psyykkisestä
tilasta.
Monet tunnekausatiiviverbit sisältävät toisen verbikannan ja -ttA-
johtimen: ne ovat kausatiivijohdoksia. Kausatiivisiksi sanotaan sellaisia
verbijohtimia tai muita elementtejä, jotka lisäävät kantaverbin argumentti-
rakenteeseen tekijän, joka saa aikaan kantaverbin tarkoittaman toiminnan.
Johtimena toimii usein -ttA, kuten verbissä maksattaa:
Elsa maksaa laskunsa.
Uolevi maksattaa laskunsa Elsalla.
Toisessa lauseessa "alkuperäinen” tekijä (Elsa) on siis yhtä aikaa teon
(maksamisen) tekijä ja teon (maksattamisen) kohde. Toisin kuin tällaiset
konkreettiset teettoverbit, tunnekausatiivit eivät välttämättä merkitse erityisen
teettäjän mukana oloa. Kokijan, siis partitiivi-NP:n tarkoitteen, tuntemus
voi johtua aivan sisäisestäkin syystä. Tällöin voidaan katsoa, että
teettäjäargumentti puuttuu.
Tunnekausatiiviverbit ovat kaikki kausatiivisia, vaikka vain osa niistä on
muodoltaankin kausatiivijohdoksia. Tämä laajemmin ymmärretty
kausatiivisuus tarkoittaa sitä, että verbin merkitykseen sisältyy tapahtuman
alkuunpanon tai aiheuttamisen merkitys. Niinpä esimerkiksi polttaa
tarkoittaa (myös konkreettisessa merkityksessä) palamisen aiheuttamista’.
Vaikka varsinaista teettäjää eli tapahtuman aiheuttajaa ei aina ole,
tunnekausatiivilauseessa voi — useimpia (a)-ryhmän tapauksia ehkä lukuun
ottamatta — olla partitiivi-NP:n lisäksi läsnä myös jäsen, joka vaikuttaa

136 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
subjektilta tai ainakin tuntemuksen aiheuttajalta. Helpoiten tämä käynee
ryhmässä (d):
Minua tympii eräs juttu.
se koko porukka.
Uolevin viimeaikainen käytös,
lukea tuommoista roskaa,
että meillä on niin paljon tunteja.
On paljastavaa katsoa tämän aiheuttajajäsenen syntaktista ja semanttista
tyyppiä: se on yleensä joko abstrakti substantiivi tai sitten infinitiivi tai
lause. Se ei siis ole elollinen olento, jollainen konkreettisissa, maksattaa-
tyyppisissä tapauksissa yleensä toimii aiheuttajana. Voi toki myös sanoa
Uolevi kutittaa ~ nipistelee vatsaani. Tässä tapauksessa verbi ei enää ole
tunnekausatiivi. Monet tunne- ja tuntemusverbit ovat konkreettisten teko-
verbien metaforia.
Kumpi nyt on tunnekausatiivilauseessa subjekti, partitiivimuotoinen
kokija vai kokemuksen aiheuttaja, joka siis on NP:nä esiintyessään
nominatiivissa? Partitiivi-NP:tä tuntuisi tarjoavan subjektiksi sen
keskeisyys: se on yleensä näissä lauseissa tuntemusmerkityksen kannalta
olennainen ja tarpeen mainita, toinen ei. Lisäksi partitiivi-NP valtaa subjektin
paikan, usein jopa silloin kun toinen argumentti on mukana. Välttämätön
tämä järjestys on ainakin silloin kun toinen argumentti edustuu
infinitiivilausekkeena tai lauseena:
Se koko porukka ärsyttää minua.
?Että meillä on niin paljon tunteja ärsyttää minua.
♦Lukea tuommoista roskaa ärsyttää minua.
Toisaalta nominatiivi on sittenkin subjektin sija, ja monikkoon pantuna
nominatiiviargumentti varmaan aiheuttaa yleiskielessä kongruenssinkin:
Minua tympivät tällaiset jutut.
Tällaiset jutut tympivät minua.
Sitä paitsi tällaiset jutut on selvästi tympääntymistunteen aiheuttaja,
vaikka ei tahallinen aiheuttaja. Tunnekausatiivilauseista onkin sanottu, että

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 137
niiden muoto-ominaisuudet selittyvät siitä, että niiden kaksi argumenttia
tulevat hyvin lähelle toisiaan kilpailussa subjektin statuksesta. Tämä
johtuu siitä, että tyypillisimpiä subjektin rooleja ovat sekä kokija (yleensä
elollinen olento, jolla on jonkinlaista kognitiivista kykyä) että tapahtuman
aiheuttaja.
Silloin kun sekä aiheuttaja että kokija ovat läsnä ja molemmat ovat
NP:itä, luontevin on jäsennystapa, jossa aiheuttaja on subjekti ja
partitiivikokija objekti.
Mua ihmetyttää tommonen.
I I
OBJ SUBJ
Tämähän ei ainakaan sodi yleisiä subjektin ja objektin sijaperiaatteita
vastaan, ja kannattaa muistaa, että juuri tunnetilaverbit muutenkin vaativat
objektia partitiiviin. Muissa tapauksissa — etenkin kun aiheuttaja kokonaan
puuttuu — ratkaisu voi riippua näkökulmasta ja teoriasta. Aina turvallinen
ratkaisu on vedota sijaan: koska partitiivi-NP kerran on joskus analysoitava
objektiksi, analysoidaan se aina objektiksi. Tällöin sellaiset lauseet kuin
Minua väsyttää ovat subjektittomia.
Mua harmittaa.
I
OBJ [?SUBJ]
Lopuksi muuan yksityiskohta. Näyttäisi myös olevan
tunnekausatiivilauseita, joissa ainoa argumentti onkin esimerkiksi illatiivissa, kuten
seuraavan (a)-lause. Toisena vaihtoehtona on kuitenkin (b):
(a) Vatsaani koskee.
(b) Minua koskee vatsaan. Minua ottaa päähän
Tämä ei ole ongelma, kun otetaan huomioon koskea-verbin muut
merkitykset: koskettamis- ja kontaktiverbit järjestyvät muutenkin helposti sillä ta-

138 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
valla, että kosketettava ruumiinosa ja sen omistaja — joka siis myös on
kosketuksen kohde — eroavat:
Uolevi kosketti minua vatsaan ~ käteen ~ olkapäähän.
Uolevi veti minua tukasta ~ käsipuolesta ~ hameesta.
K 15 Tunnekausatiivilauseen aiheuttaja-argumenttina voi esiintyä myös elollinen NP.
Vertaillaan seuraavia lauseita, joista (1) ja (2) ovat kausatiiveja mutta eivät
tunnekausatiiveja, ja keskustellaan Mikon roolista.
1.
Mikko pelästytti minut.
2.
Mikko pelottelee minua.
3.
Mikko pelottaa minua.
4.
Mikko ärsyttää minua.
5.
Mikko huolestuttaa minua.
Lisää vapaamuotoista keskustelua: Ovatko seuraavanlaiset verbiparit synonyymisia?
6a. Mikko pelottaa minua.
6b. Minä pelkään Mikkoa.
la. Minua inhotti koko puheenaihe.
7b. Minä inhosin koko puheenaihetta.
4.1.4. 	Passiivi ja nollapersoona
Tässä jaksossa ovat puheena suomen impersonaalinen passiivi ja ns. nolla-
persoonalauseet. Näille kahdelle subjektittomalle rakenteelle on
ominaista se, että ne voidaan muodostaa vain henkilöä tarkoittavan ykkös-
argumentin hyväksyvistä verbeistä. Toisin päin: on syytä olettaa, että
verbillä on mainitsematon ykkösargumentti, koska sillä on tällainen
merkityspiirre.
Mutta toisin kuin jakson 4.1.1 tapauksissa, ykkösargumentin
identiteetti ei välttämättä selviä kontekstista, eikä sitä myöskään voi ilmaista
tietyllä pronominilla (jos tapaus me mennään jätetään syrjään). Päin vastoin:

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 139
ykkösargumentti jätetään ilmaisematta juuri siitä syystä, että sen
identiteetti on joko epäselvä tai irrelevantti. Aivan kirjaimellisesti näin ei tarvitse olla:
mainitsematon tekijä on kielenkäyttötilanteessa usein tarkoitettukin
tunnistettavaksi, ja usein se ymmärretään nimenomaan puhujaa tai
kuulijaa tarkoittavaksi, niin kuin seuraavan (b)-tapauksissa voi (a)-tapauksiin
verrattuna helposti kuvitella käyvän.
(la) Tuolla on kirjasto. Siellä luetaan, [passiivi, lukijoiden joukko avoin]
(Ib) Kirjaston käyttäjä häirikölle: Hiljaa, täällä luetaan! [passiivi, 'me’]
(2a) Hedelmät täytyy pestä ennen syömistä, [nollapersoona, koskee ’ketä
tahansa’]
(2b) Täytyykin tästä lähteä, [nollapersoona, 'minä’]
(3a) Miksei ylitunteja saa korvata vapaapäivinä? [nollapersoona, koskee
’ketä tahansa’]
(3b) Ei saa kiusata! [nollapersoona, sinä’]
Passiivista puhuttaessa kannattaa kaikkein ensimmäiseksi jättää pois
mielestään termien "aktiivinen” ja "passiivinen” arkikielinen ja muu
kielitieteen ulkopuolinen käyttö. Kuten seuraavista esimerkeistä näkyy, suomen
passiiviksi kutsutun verbikategorian ilmaisema tekeminen voi tuossa
toisessa mielessä olla hyvinkin "aktiivista” (passiivin muodoista ks. 8.2.1):
Talomme maalataan siniseksi.
Teidän taloanne ei ole korjattu vuosiin.
Miettisillä pidettiin juhlat.
Siellä tanssittiin ja laulettiin.
Toisaalta sellainen hyvin "passiivinen" tilanne kuin vaikkapa pyörtyminen
tai kuolleena oleminen voidaan hyvin ilmaista aktiivimuotoisella lauseella:
Uolevi pyörtyi.
Isoisä on kuollut.
Suomen passiivin tapauksessa ykkösargumenttia ei siis mainita, mutta
"syrjäytetyllä” ykkösargumentilla on kuitenkin ominaisuuksia: jo

mainit140 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
tu henkilötarkoitteisuus ja, ainakin muodon kannalta, monikollisuus.
Edellinen piirre näkyy seuraavan (a)-lauseen huvittavuudesta. (Kuvittele sanovasi
tämä kurkistaessasi perunakattilaan. Perunat eivät tästä muutu ihmisiksi,
mutta puhut niille kuin ihmisille.) Jälkimmäinen piirre tulee esille
predikatiivilauseissa, kuten (b):ssä.
(a) !No, jokos täällä kiehutaan?
(b) Ollaanpas sitä taas hienoja — minnekäs sitä oikein ollaan menossa?
Monikollisuus ei kuitenkaan ole aivan välttämätöntä: selvästi yhdelle
ihmiselle puhuttaessa kuulee myös sanottavan Ollaanpas sitä taas hieno.
Suomen passiivia on sanottu neljänneksi persoonaksi. Tämä
perustuu ajatukseen, että ykkösargumentti ei ole ”minä”, "sinä” eikä kukaan
erityinen kolmaskaan, ja muodon kannalta se selittäisi sen, että omistusliitteet
— 	joita tunnetusti on vain 1., 2. tai 3. persoonaa varten — ovat hieman
vastahakoisia passiivin kanssa:
♦Naapurissa lyödään lapsiaan.
Naapurit lyövät lapsiaan.
Omistusliitteen käymättömyys passiivilauseissa on kuitenkin suhteellinen
asia; niitä kyllä näkee esimerkiksi seuraavantapaisissa yhteyksissä, joissa
liitteellä ei varsinaisesti olekaan sisällöllistä merkitystä (tästä lisää luvussa 7):
Naapurissa ollaan huolissaan.
Passiivia tarkastellaan syntaktiselta kannalta lähemmin Seuraavassa
jaksossa. Nyt voimme verrata sitä nollapersoonalauseisiin. Niissä verbi on
yksikön kolmannessa persoonassa ja subjekti puuttuu mutta — toisin kuin
persoonapronominin poisjätön tapauksissa — sen tulkitaan tarkoittavan
’ketä tahansa*. (Tämän erikoistapauksena se sitten ehkä tulkitaan itse
puhujaksi tai puhuteltavaksi). Varsin tyypillinen nollapersoona on jos—niin-
lauseyhdistyksissä. Esimerkkejä:
Jos ei kuuntele eikä tee tehtäviä, ei opi.
Tännehän nukahtaa.
Oppiiko täällä mitään?

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 141
Ja sen huomaa!
Noin ei voi ~ saa tehdä.
Ehtiikö sinne vielä?
Saako tulla jo?
Nollapersoonalauseet ovat enemmän tai vähemmän yleistäviä eli
geneerisiä. Ilmiötä on myös kutsuttu termillä "geneerinen nolla(subjekti)”, mutta
termi on ainakin sikäli puutteellinen, että vastaavanlaisen nollan saattaa
löytää muustakin kuin subjektin (ykkösargumentin) asemasta:
Suolakeksit janottavat.
Turkan ohjaus järkyttää.
Jos tekee myymälävarkauden, viedään poliisiasemalle.
Kannattaa myös huomata, ettei termi "geneerinen lause” tarkoita pelkästään
nollalauseita vaan myös sellaisia yleistyksiä kuin Kenguru on pussieläin tai
Ihminen tarvitsee rakkautta.
Nollapersoonalauseilla ja passiivilla on siis se yhteinen piirre, että
poissaoleva argumentti on henkilö (tai henkilönä käsitelty, personifioitu). Erojakin
on:
• Nollapersoonasta ei ole mitään morfologista merkkiä verbissä enempää
kuin muuallakaan, vaan verbi on yksikön 3. persoonassa. Passiivissa taas
verbillä on passiivin tunnus ja usein 'persoonapääte” -V».
• Nollapersoonalauseen ykkösargumentti on yksiköllinen, passiivin usein
monikollinen. Tämä näkyy jälleen predikatiivista:
Jos ei ole tarpeeksi hieno ~ * hienoja, ei pääse sisään.
Ollaanpas sitä taas hienoja.
• Muutenkin nollapersoonalause näyttää olevan kirjaimellisesti yksikön 3.
persoonan muodossa, sillä 3. persoonan omistusliite käy sen yhteyteen
mainiosti:
Täällähän kastelee kenkänsä.
Jos lyö lastaan, voi joutua poliisikuulusteluun.

142 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
• Toisin kuin passiivissa, nollapersoonalauseen objektin sijanmerkintä käy
aivan kuin lauseessa olisi ilmisubjekti:
Täällä voi joskus nähdä silkkiuikun.
Täällä nähtiin kerran silkkiuikku.
• Passiivi- ja nollapersoonalauseilla on merkitysero.
Passiivilauseet eivät välttämättä ole sillä tavalla yleistäviä kuin nolla-
persoonalauseet, vaikka passiivillakin toki voi yleistää. Yksi tapa saada
aikaan muu kuin yleistävä tulkinta ja siis sulkea nollapersoona pois on
käyttää adverbiaalia, joka ilmaisee tilanteen yhtenä tiettynä ajankohtana
tapahtuneeksi. Tällaisiin lauseisiin käy passiivi mutta ei nollapersoona, sillä
jälkimmäinen ei raportoi yksityistä tekoa:
(a) Ryöstäjä pidätettiin eilen aamulla.
♦Ryöstäjän pidätti eilen aamulla.
(b) Eilen kello kymmenen illalla katseltiin taivaalle.
♦Eilen kello kymmenen illalla katseli taivaalle.
Tämä ero on kuitenkin varsin hienovarainen. Esimerkiksi näki käy nolla-
persoonalauseessa jopa ajankohdan adverbiaalin kanssa, jos sen tulkitsee niin
että se tarkoittaa saattoi nähdä’ tai 'näki jos viitsi katsoa’:
Eilen kello kymmenen illalla näki taivaalla epätavallisen ilmiön.
On myös otettava huomioon, että nollapersoona käy aina päinsä jos — niin-
lausehdistyksissä:
Jos eilen kello kymmenen illalla näki taivaalla epätavallisen ilmiön,
oli päässyt todistamaan valoshown harjoituksia.
Joskus passiivi ja nollapersoona vaikuttavat lähes samanarvoisilta. Tämä
ilmenee erityisesti täytyy, pitää, tulee -tyyppisten verbien yhteydessä, joista
ei lainkaan voi muodostaa passiivia. Pelkkä nollapersoona sopii tällöin
yhteyksiin, joissa muuten käytettäisiin passiivia:

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 143
Väitöskirjojen laatu tulisi nostaa yleiselle eurooppalaiselle tasolle.
Väitöskirjojen laatu nostettaisiin yleiselle eurooppalaiselle tasolle.
Selitä kunkin seuraavan esimerkkiparin tai -kolmikon keskinäinen ero,. Miksi tähti- H 28
esimerkit eivät käy, vaikka niiden parit käyvät? Jos tähtiä ei ole, selitä tulkinnan
ero. Tarvittavat käsitteet löytyvät jaksosta 4.1.1 —4.1.4.
la.
Juuri äsken torilla tanssittiin.
n.
*Juuri äsken torilla tanssi.
le.
Juuri äsken torilla räjähti.
2a.
Lasta nukuttaa.
2b.
Kun nukuttaa lasta, kannattaa laulaa jotain laulua.
3a.
Lapsi huomasi ettei pääse ovesta.
3b.
Lapsi huomasi ettei ovesta pääse.
4a.
Elsaa ei itketä. {Kaksi tulkintaa!}
4b.
Elsaa ei nukuta. {Vain yksi tulkinta!}
5a.
*Elsaa ei harmiteta.
5b.
Elsaa ei nukuteta.
4.1.5 Impersonaalinen ja personaalinen passiivi
Suomen passiiviksi kutsuttu kategoria on sen verran erilainen kuin yleisesti
tunnettujen indoeurooppalaisten kielten, että monet soisivat sitä
kutsuttavan jollakin muulla nimellä. Seuraavasta käy ilmi suomen ja englannin
passiivien olennaisin ero:
The man has been elected. The men have been elected.
Mies on valittu. Miehet on valittu.
*Here is only slept. *It is only slept here.
Täällä vain nukutaan.

144 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
Englannissa on personaalinen passiivi. Tämä tarkoittaa, että objekti-
argumentti — siis argumentti joka aktiivissa saisi objektin funktion —
esiintyy lauseen kieliopillisena subjektina. Tämän näkee siitä, että verbi
kongruoi sen kanssa. Näin ollen objektiargumentti on myös pakollinen:
passiivi käy päinsä vain transitiiviverbeistä. Suomessa näin ei ole, vaan
passiivin voi tehdä intransitiiviverbistäkin.
Mutta jos objektiargumentti on, kyseinen NP on myös suomessa usein
subjektin tavallisella paikalla. Lisäksi se on nominatiivissa (päätteetön)
ellei partitiivin käyttöön ole syytä. Näistä syistä se näyttää varsin paljon
subjektilta. Se ei kuitenkaan aiheuta kongruenssia. Kiellon lisääminen tai
aspektin muuttaminen sitä paitsi vaihtaa tällaisen nominatiivin partitiiviksi
ja osoittaa siis, että toisin kuin englannissa, kyseessä on objekti:
The men have not been elected.
Miehiä ei ole valittu.
The candidates are being examined at the moment.
Ehdokkaita tutkitaan parhaillaan.
Kannattaa huomata, että monissa indoeurooppalaisissakin kielissä on
personaalisen passiivin rinnalla käytössä myös impersonaalinen passiivi.
Näin on esimerkiksi saksassa. Seuraavissa lauseissa auf Derrick on PP
(suunnilleen ’Derrickin päälle’) eikä ole analysoitavissa subjektiksi, ja passiivimuoto
ilmaisee pelkästään sitä että subjektiargumentti on jätetty ilmaisematta. (Alla
sanasanaiset käännökset; (b):n es on ns. muodollinen subjekti.)
(a) Auf Derrick ist geschossen worden.
PREP Derrick on ampua-PASS-PTS tulla-PTS
(b) Es ist auf Derrick geschossen worden.
PRON on PREP Derrick ampua-PASS-PTS tulla-PTS
'Derrickiä on ammuttu.’
Passiivin nimitys ei täten ole suomenkaan teAdä#»-tyyppisille muodoille
mahdoton, jos vain muistaa, että kyseessä on impersonaalinen passiivi.
Vakiintunut termi 'impersonaalinen’ on passiivin kohdalla kylläkin melko
paradoksaalinen, sillä passiivihan nimenomaan implikoi henkilötar-

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 145
koitteista, "persoonallista” ykkösargumenttia.
Tässä vaiheessa kannattaa huomata, että passiivin tapaisia merkityksiä
ilmaistaan suomessa muillakin tavoin kuin passiivimuotoiseksi kutsutun
finiittiverbin avulla. Yksi tapa on seuraava:
(a) Palsa tuli tunnetuksi avantgardistisilla sarjakuvillaan.
(b) Puolueen pelimiehet pitävät huolta siitä, etteivät väärät henkilöt
tulisi valituiksi.
Rakenne on varsin samanlainen kuin saksassa. Se koostuu /«//^-verbistä ja
toisen verbin passiivin partisiipista. (Jaksossa 9-8 selvitellään tarkemmin
partisiippien passiivisuutta.) Kyseessä on personaalinen passiivi, koska
finiittiverbi tulla kongruoi nominatiivi-NP:n kanssa ("Palsa tuli, etteivät
henkilöt tulisi), ja tämä on siten kieliopillinen subjekti. Tätä rakennetta ei
kuitenkaan ole juuri esitetty suomen yhdeksi passiiviksi, vaan sille on
yksinkertainen analyysi, jossa partisiipin translatiivi toimii predikatiivisena
obliikvina aivan kuin tavallinen adjektiivi tapauksessa Palsa tuli iloiseksi.
Samoin passiivinen partisiippi voi toimia olla-verbin yhteydessä
predikatiivina. Seuraavista (a) on tällainen Predikatiivilause, (b) taas impersonaalinen
passiivilause:
(a) Minä olen valittu.
(b) Minut on valittu.
Jos passiivinen partisiippi toimii predikatiivina tai predikatiivisena
obliikvina, matka personaaliseen passiiviin on varsin lyhyt.
Toinen passiivia muistuttava ilmiö ovat -U(TU)-verbijohdokset, joita
nimitetään refleksiivis-passiivisiksi. Seuraavantyyppisiä johtamattoman ja
johdetun verbin sisältäviä lausepareja vertailemalla voi huomata, että johdos
toteuttaa selvästi personaalisen passiivin mallia: aktiivimuotoisen
kantaverbin objektiargumentti esiintyy johdetun verbin subjektina.
Viranomaiset hoitavat kyllä asian ~ asiat.
Asia hoituu ~ asiat hoituvat kyllä.
Avaamme ovet kello kahdeksan.
Ovet avautuvat kello kahdeksan.

146 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
Miksi sitten -U(TU)-johdoksia ei yleensä esitetä suomen passiivista
puhuttaessa? Yksi syy on se, että passiivia ajatellaan yleensä suhteellisen
säännöllisenä, produktiivisena rakenteena, kun taas -U(TU)-johdosten
muodostaminen on kahdellakin tavalla epäsäännöllistä. Ensinnäkin kyseistä
johdosta ei voi tehdä kaikista verbeistä: ei voi esimerkiksi oppiutua eikä
tarkoitt(aut)ua. Toiseksi kaikki -U(TU)-johtoiset verbit eivät ole
tarkoitetussa mielessä passiivisia:
Johtaja piti tervetuliaispuheen.
Tervetuliaispuhe pidettiin.
*Tervetuliaispuhe pitäytyi.
Johtaja pitäytyi olennaisimmissa kysymyksissä.
Hain kirjan kirjastosta.
Kirja haettiin kirjastosta.
♦Kirja hakeutui kirjastosta.
Elsa hakeutui kirjastoon töihin.
Yleisesti ottaen -U(TU) on johdin, jolla tehdään intransitiivisia verbejä.
Osa näistä on sellaisia, joissa johdetun verbin subjektina toimii kantaverbin
objektiargumentti, jolloin suhde on edellä esitetyllä tavalla passiivinen.
Suuressa osassa merkitys on joko refleksiivinen (subjektin tarkoitteen
toiminta kohdistuu siihen itseensä: peseytyä) tai sitten aivan muuta tyyppiä
(ihakeutua).
H 29 Vielä yksi passiivimainen rakenne: lauseen (1) ns. agenttipartisiippirakenne.
Kirjoituksessa ja julkisuuden puheessa kuulee usein sellaisia lauseita kuin (2).
Ovatko nämä impersonaalisia vai personaalisia passiiveja? Perustele.
1. Nämä lapaset ovat äidin kutomat.
2. Nämä käsitykset ovat syötetty meille jo lapsuudessa.
Vielä hetkeksi impersonaaliseen passiiviin palataksemme voidaan kysyä,
onko siinä sittenkin joskus ykkösargumentti mukana. Hieman hankalasti
kuvattava asia on se, että passiivin muoto esiintyy myös selvän subjektin
kanssa, nimittäin monikon 1. persoonana puhekielessä: me mennään. Mutta

SUBJEKTITTOMAT LAUSEET 147
on muitakin tapoja, joilla ykkösargumentti tavallaan mainitaan lauseessa.
Seuraavassa kaksi keskenään aivan erilaista tapaa ja niiden aktiiviset, selvästi
subjektilliset vaihtoehdot:
(a) Naapurissa juhlitaan.
Naapurit juhlivat.
(b) Yleisön reaktioita tutkitaan päivittäin järjestäjien toimesta.
Järjestäjät tutkivat päivittäin yleisön reaktioita.
Pitäisikö (a):n perusteella sanoa, että suomessa on passiivissa mahdollinen
paikallissijäinen subjekti? Tuskin sentään. Pikemminkin on kyse siitä, mitä
paikanilmauksesta voi päätellä: kun naapurissa juhlitaan, juhlijoina ovat
todennäköisesti naapurissa olevat ihmiset, siis naapurihuoneiston asukkaat,
ja ehkä tarkemmin mainitsematon joukko heidän vieraitaan. Sellaisissa
tapauksissa kuin (b) taas voidaan kyllä nähdä virastokielinen vastine monien
kielten passiiveissaan sallimalle ns. agenttilausekkeelle (englannissa by-
lauseke), joka nimenomaan edustaa ykkösargumenttia:
The President is elected by the people.
'Presidentin valitsee kansa; presidentti valitaan kansan toimesta.'
Seuraavantyyppiset esiintymät todistavat kuitenkin, että /ö/wdfta-lauseke voi
sisältyä myös muuhun kuin passiivilauseeseen:
Humaani ajattelu on vaarassa lähinnä saalistamisen vapautta
palvovien toimesta.
Jouko Turkan ja Jussi Parviaisen toimesta teatterikoulun hallitus
muutti keväistä rangaistuspäätöstään.
Valitse umpimähkään jokin n. 500 sanan sanomalehtiteksti ja etsi siitä H 30
subjektittomat lauseet. Koko ryhmä voi sitten koota kaikki tapaukset yhteen,
ryhmitellä ne ja päätellä, miten yleinen kukin ryhmä on tässä tekstityypissä.

148 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
4.2. 	SANAJÄRJESTYKSESTÄ:
SUBJEKTIN PAIKKA
Subjektittomat lauseet jättävät subjektin normaalin, finiittiverbiä
edeltävän paikan tyhjäksi. Merkittävä ero jakson 4.1.1 "pinnallisten” subjektin
poisjättötapausten ja muiden luvun 4.1. subjektittomien tapausten välillä
on se, mitä subjektin normaalille paikalle tapahtuu. Ellipsi- ja pronominin
pois jättö tapauksissa paikka näyttää jäävänkin tyhjäksi; ainakaan ei näytä
olevan mitään pakkoa täyttää sitä. (Imperatiivit ovat verbialkuisia
suorastaan tunnusomaisesta) Luonnonilmiölauseessa taas paikan tai ajan ilmaus
näyttää valloittavan juuri subjektin paikan, tunnekausatiivilauseissa sen
perii partitiivimuotoinen kokija.
Seuraavassa lisäesimerkkejä tunnekausatiivi- ja luonnonilmiölauseista
sekä "tavallisista” subjektillisista lauseista. Vaikka subjektin paikalla olevat
elementit ovat tarkkaan ottaen valinnaisia, ne lienevät etenkin puhekielessä
tällaisissa tapauksissa useimmiten läsnä. Kuten subjektinkin, niiden
edelle voi vielä panna toisen jäsenen:
SUBJ-PAIKKA
Täällä
on kylmä.
Tänään
täällä
on kylmä.
Onko
täällä
kylmä?
Minä
palelen
kamalasti.
Minua
palelee
kamalasti.
Tänään
minä
palelen kamalasti.
Miksi
minä
palelen niin kamalasti?
Olenkos
minä
koskaan ennen palellut näin?
Miksi
minua
hermostuttaa näin kovasti?
Passiivi- ja nollasubjektilauseista on vaikeampi osoittaa mitään tiettyä
lauseenjäsentä subjektin paikalle etuoikeutetuksi. Transitiivisen verbin
yhteydessä paikalle kyllä tulee usein objekti, mutta ei suinkaan
välttämättä; valinta riippuu lauseen kontekstista. Tästä esimerkkinä seuraavat parit:
kumpikin (b)-lause sopisi tekstissä hyvin (a)-lauseensa jälkeen.

SANAJÄRJESTYKSESTÄ: SUBJEKTIN PAIKKA 149
SUBJ-PAIKKA
(a) Täällä järvellä nähtiin kerran silkkiuikku.
(b) Sama silkkiuikku nähtiin useampiakin kertoja.
(a) Täällä järvellä näkee usein silkkiuikun.
(b) Silkkiuikun näkee vain jos on hyvin varovainen.
M itä tapahtuu, jos kuitenkin sijoitat verbin ensimmäiseksi? Keksi mahdollisia K 16
konteksteja seuraaville lauseille.
1.
Sataa nyt.
2.
Risoo minua niin valtavasti.
3.
Huomaa sen.
4.
Pantiin kaikki rahat menemään.
5.
Pannaan kaikki rahat menemään.
6.
On jokaiselle annettu jotakin.
7.
On minun nimipäiväni huomenna.
8.
On huomenna minun nimipäiväni.
Muuan sanajärjestyspiirre, johon on jo viitattukin, on imperatiivien ja
yleensä kehotusten taipumus verbialkuisuuteen. Niinpä sellaisessa parissa kuin
(a) Lähdetään illalla ulos syömään.
(b) Illalla lähdetään ulos syömään.
on helppo nähdä (a) käskylauseeksi ja (b) väitelauseeksi, koska passiivimuoto
on käytännössä myös imperatiivin monikon 1. persoona. Aivan
välttämättä eivät verbialkuiset passiivilauseet kuitenkaan ole imperatiiveja:
Meille on tulossa mukava mökkimatka. Saunotaan, paistetaan
makkaraa, jutellaan maailman asioista.
Suomenkielisistä lauseista puuttuu siis usein subjekti, ja subjektin
paikalle tulee mieluusti jokin muu lauseke, jos sellainen on käsillä. Onkin usein
nähty suuri ero suomen ja sellaisten kielten välillä, jotka vaativat subjektia

150 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
mukaan. Jos ei subjektin paikalle saada kunnon subjektia, niissä pannaan
siihen "merkityksetön” pronomini, muodollinen subjekti eli subjektin
paikan täyttäjä. Näin käy esim. englannissa ja ruotsissa, usein saksassakin.
It is raining.
Det behövdes nägot nytt pä gärden.
Es ist auf Derrick geschossen worden. (Ks. 4.1.5.)
Tarkkaan ottaen suomessakin on subjektipaikan täyttäjiä, vaikka ei juuri
normitetussa yleiskielessä. Mitä puhekielisempi sävy, sitä
todennäköisemmin etenkin passiivi- ja nollapersoonalauseisiin pujahtaa pieni paikanpitäjä,
sitä, joka ei selvästikään merkitse samaa kuin pronominin se partitiivimuoto.
Tällaista sitä-sanaa pidetäänkin partikkelina.
Mistäs kaukaa sitä ollaan?
Siinä sitä ollaan!
Sitä väsyy joskus niin totaalisesti kaikkeen tähän raatamiseen.
Myös luonnonilmiölauseissa on joskus paikan täyttäjä, nominatiivi-
muotoinen se. Ehkäpä nekin, joille seuraavan (a) on mahdoton hyväksyä,
tulevat joskus sanoneeksi niin kuin (b):ssä. Paikantäyttäjäksi voidaan
tavallaan katsoa pronominaalinen ajan- tai paikanilmauskin, kuten (c):ssä.
(a) Se sataa.
(b) Ei se taida sittenkään sataa.
(c) Siellä ~ nyt sataa.
Paikanpitäjäksi on helppo tulkita myös seuraavanlainen pronomini, jota
käytetään usein, etenkin puhekielessä, kun raskas infinitiivi- tai lause-
subjekti sijoittuu lauseessa viimeiseksi.
Se on kumma ettei ~ jollei Elsa pärjää paremmin.
K 17 Sitä voi siis olla partikkeli tai se-pronominin muoto. Miten analysoit sen esiintymät
lauseessa Eihän sitä voi aina etukäteen tietää kuinka kauan sitä viipyy?

YKSIPERSOONAISET VERBIT 151
4.3 YKSIPERSOONAISET VERBIT
Verbien neutraali, kielitieteellistä termiä käyttääksemme tunnusmerkitön
muoto on yksikön 3. persoona. Sen tunnusmerkittömyyttä kuvastaa
esimerkiksi se, että sitä käytetään jos ykkösargumenttina on lause tai
infinitiivirakenne, joilla ei ole persoonan eikä luvun piirteitä, samoin
luonnonilmiölauseissa, joissa ykkösargumenttia ei edes ole.
Yksipersoonainen on verbi josta ei käytetäkään muita persoonamuotoja
kuin yksikön 3:tta, eikä myöskään impersonaalista passiivia. Absoluuttisesti
yksipersoonaisia verbejä on vähän, mutta ainakin täytyy on (yleiskielessä ja
useimmissa murteissa) sellainen, samoin yksiselitteiset säätilaverbit:
täytyy
♦täydyn * täydytte * täytyvät * täydytään
tuulee
♦tuulen ♦tuulette ♦tuulevat ♦tuullaan
Yksipersoonaisuus on siis sidoksissa siihen, ottaako verbi subjektin, ja jos
ottaa, minkälaisen. Termin käyttöalasta on erilaisia käsityksiä. 'Esim. janottaa
voi tuntua yksipersoonaiselta, mutta voihan sanoa Suolakeksit janottavat —
verbi onkin vain sellainen, että se ei ota henkilösubjektia. Kaikissa
persoonissa voi luonnollisesti esiintyä vain henkilösubjektin hyväksyvä
verbi. Ainakaan jakson 4.1.1 pudonneen pronominisubjektin lauseet eivät siis
kuulu yksipersoonaisiin.
Usein puhutaan verbin yksipersoonaisesta käytöstä. Monilla verbeillä on
kaksi enemmän tai vähemmän erilaista merkitystä, jotka eroavat mm.
siinä, tulevatko persoonamuodot kyseeseen vai eivät. Näitä voidaan erottaa
seuraavat neljä ryhmää:
• 	Säätilan tai luonnonilmiön ilmaisemiseen kelpaavat verbit: vetää,
myrskyää, vaikenee, rusottaa, pilveilee, rätisee...
Aamu vaikeni kello kuudelta. Aamut vaikenivat yhä aikaisemmin.
Kello kuudelta vaikeni.

152 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
• Tunnekausatiivit: itkettää, harmittaa, inhottaa, kyllästyttää...
Temppusi kyllästyttävät minua.
Minua kyllästyttää.
Minä nukutan lasta (laulamalla).
Lasta nukuttaa.
• Verbit, jotka saavat seurakseen nesessiivisen rakenteen (ts. nesessiiviverbit;
jakso 9-3). Verbejä: täytyy, pitää, tarvitsee, tulee, kelpaa, sopii, kannattaa,
onnistuu, on pakko, maksaa vaivan...
kannattaa
Teidän kelpaa tulla,
sopii
ei tarvitse
Näiden personaaliset käytöt ovat varsin toisenlaisia:
Te kannatatte sosialisteja.
Sinä et kelpaa tähän rooliin.
He sopivat edustajiksi.
Me emme tarvitse sellaisia.
• Joukko muita verbejä. Seuraava pari vertautuu lähinnä luonnonil-
miöverbeihin, sillä subjektillinen ja subjektiton variantti merkitsevät
suunnilleen samaa:
Te tunnutte ~ vaikutatte mukavilta.
Täällä tuntuu ~ vaikuttaa mukavalta.
Seuraavassa tapauksessa taas on varsin selvä ero subjektillisen ja
subjektittoman käytön välillä:
Sinä kävit kotona.
Kellot käyvät hyvin.
Sinun kävi hyvin. ~ Meille kävi huonosti.

SUBJEKTI VAI JOKIN MUU? 153
Keksi lauseita seuraavista verbeistä ja tarkkaile, mitkä verbeistä ovat luontaisesti
yksipersoonaisia ja millä on erityismerkityksisiä yksipersoonaisia käyttöjä.
salamoi ~ passaa ~ kolottaa ~ kutiaa ~ aaltoilee ~ kirvelee ~ näyttää
(joltakin) ~ pyryttää ~ haukotuttaa ~ hirvittää ~ kiinnostaa ~ närästää
~ auttaa ~ viiltelee ~ pyörii ~ loiskuu
4.4. 	SUBJEKTI VAI JOKIN MUU?
Seuraavassa pohditaan tarkemmin tapauksia, joissa subjekti osoittautuu
hieman ongelmalliseksi asiaksi. Joillakin verbeillä on joissakin käytöissään
subjektin tuntuinen argumentti, joka on toisaalta sillä tavalla keskeinen,
että sitä tekisi mieli sanoa subjektiksi, toisaalta käytökseltään tai
muodoltaan ei-subjektimainen. Joissakin tapauksissa subjektin arvosta on
kilpailua kahden osallistujan kesken. Tällainen oli erityisesti tunnekausatiiveissa
kokijan ja abstraktin lause- tai infinitiivisubjektin kilpailutilanne (4.1.3).
Osa nyt käsiteltävistä tapauksista onkin jo ollut esillä.
4.4.1. 	Infinitiivi-ja lausesubjektit
Tavallinen subjektin määritelmä ei kata lauseita eikä infinitiivilausekkeita,
joiden kuitenkin yleensä katsotaan voivan toimia subjekteina, samoin
tietenkin objekteina ja muina täydennyksinä. Seuraavan (a):ssa on subjektina
infinitiivilauseke, (b):ssä lause:
(a) Oli mukava käydä teillä.
(b) Oli mukavaa, että pääsitte tulemaan.
Subjektin määritelmä ei sovi näihin sikäli, että lauseita ja infinitiivejä ei voi
panna nominatiiviin tai partitiiviin, ei myöskään monikkoon, jotta
voitaisiin testata kongruenssia. Rinnasteiset lauseet ja infinitiivit eivät aiheuta
verbikongruenssia niin kuin yleensä rinnasteinen NP-subjekti:

1 54 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
Isäntä ja emäntä olivat mukavia.
♦Olivat mukavia käydä teillä ja tutustua perheeseenne.
♦Meitä ilahduttivat, että pääsitte tulemaan ja että toitte lapsennekin.
Seuraavasta käy ilmi, etteivät lause- ja infinitiiviobjektit myöskään
mielellään tule subjektin tyypilliseen asemaan, välittömästi verbin edelle.
Vaikka (2)-esimerkkejä ei varmaan voi pitää mahdottomina, ne ovat selvästi
vähemmän luontevia kuin (l)-tyypit.
(la) Oli mukavaa, että pääsit tulemaan.
(Ib) Minua ei kiinnosta, mistä hän on sen oppinut.
(le) On ihanaa tulla pullantuoksuiseen kotiin.
(2a) ?Että pääsit tulemaan, oli mukavaa.
(2b) ?Mistä hän on sen oppinut, ei kiinnosta minua.
(2c) PTulla pullantuoksuiseen kotiin on parasta mitä tiedän.
Useimpien mielestä tyyppi (2a) paranee huomattavasti, jos siihen lisätään
pronomini se (samaa ei voi tehdä infinitiiville):
Se, että pääsit tulemaan, oli helpotus.
Se, mistä hän on sen oppinut, ei kiinnosta minua.
Se + lause on syntaktiselta kategorialtaan NP, jossa lause on pronominin
täydennys. Tässä onkin siis kyse NP- eikä lausesubjektista.
Subjektin paikka ei ole aina finiittiverbin edessä. Esim. vaihtoehto-
kysymyksissä verbi on ensimmäisenä ja subjekti sen jälkeen, kuten
Seuraavassa. Tällaisissa tapauksissa infinitiivi- ja lausesubjekti tuntuu vielä
luonnottomammalta, koska se joutuu muiden lauseenjäsenten väliin.
Onko sinun kysymyksesi nyt muka niin kiinnostava?
Onhan kotiin tuleminen aina mukavaa.
♦Onko mistä hän on sen oppinut nyt niin kiinnostavaa?
♦Onko tulla pullantuoksuiseen kotiin nyt niin ihanaa?

SUBJEKTI VAI JOKIN MUU? 155
Se, halutaanko lauseita ja infinitiivejä kutsua subjektiksi ja objektiksi,
riippuu näkökulmasta. Perinteisesti näin on tehty, onhan NP:n, infiniittisen
VP:n ja lauseen tehtävä Seuraavassa kaaviossa hyvin analoginen. Toisaalta,
koska olemme erottaneet argumentit (semanttisine rooleineen) syntaktisista
funktioista, voitaisiin sanoa, että infinitiivi ja lause saattavat edustaa
ykkösargumenttia kuten NP-subjektikin olematta silti varsinaisesti
subjekteja. Tämä kirja käyttää nimityksiä lausesubjekti ja infinitiivi-
subjekti, jolloin pelkkä termi subjekti jää NP:iden osalle. Tämä
kompromissinomainen nimityskäytäntö kuvaa selvimmin sitä, mistä on
kysymys:
Np{Juhlat] olivat mukavat.
I
ARG1 = SUBJ
Oli mukava Vp[1NF][käydä teillä].
I
ARG1 = INF-SUBJ
Oli mukavaa, s^ett^ pääsitte tulemaan].
I
ARGl = LAUSESUBJ
4.4.2. 	NP:n subjektimaisuus
Lause- ja infinitiivisubjekteilta siis puuttuu sekä subjektin sija että
subjektin paikka lauseessa. Edelliseen voidaan sanoa syyksi niiden kategoria,
jälkimmäiseen niiden yleinen pituus ja rakenteellinen "painavuus”. Nämä
epäsubjektimaisuuden syyt ovat siis automaattinen seuraus subjektina
toimivan jäsenen kategoriasta. Tässä jaksossa on katsaus sellaisiin
lausetyyppeihin, joissa subjektiehdokkaat ovat kyllä NP:itä ja tulevat
subjektin normaalille paikalle, mutta joiden muut ominaisuudet ovat
subjektille poikkeuksellisia. Lisäksi lauseessa saattaa olla toinen NP, joka
myös tuntuu jossain määrin subjektilta. Yksi selvä esimerkki meillä tästä

156 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
jo olikin: tunnekausatiivilauseen kokija. Seuraavassa käsitellään lyhyesti
eksistentiaali- ja omistuslauseita, ns. tulosrakenteita ja eräitä
genetiivimuotoisen subjektiehdokkaan tapauksia.
Eksistentiaalilauseissa (jakso 3.5.2) on subjektin paikalla tyypillisesti
paikanilmaus, vaikkakin tietysti ilman subjektin sijaa ja kongruenssia.
Tämänhetkisestä näkökulmastamme korostuu myös se, että
eksistentiaalilauseen toinen NP on varsin objektimainen: se seuraa neutraalisti
verbiä ja on usein objektin sijassa, partitiivissa. Erityisen objektimaista
käytöstä on se, että kyseinen NP voi saada kiellon vaikutuksesta partitiivin.
Miksi se siis yleensä olisi subjekti? Ainakin argumenttirakenteen kannalta:
se edustaa aivan samaa argumenttia kuin vastaavan "normaalin”
intransitiivilauseen subjekti tyypissä Luut löytyivät kuopasta. Eksistentiaali-
subjektia voi myös pitää objektina, jos hyväksyy sen poikkeuksellisen
tilanteen, että intransitiiviverbillä voi olla objekti, toisin sanoen että
ykkösargumentti voi edustua objektina. E-lauseiden tilannetta voidaan
kuvata seuraavalla kaaviolla, jossa jälkimmäisen NP:n funktioon on
merkitty toissijaiseksi analyysimahdollisuudeksi objekti:
Kuopasta löytyi luita.
Löytyikö kuopasta luita?
I I
OBL SUBJ (/OBJ)
Kaikki eksistentiaalisubjektit eivät kuitenkaan ole partitiivissa, sillä jaoton
on myönteisessä lauseessa nominatiivissa. Miten se voisi olla objekti? Aivan
hyvin, sillä samassa lauseessahan ei voi olla muuta nominatiivisubjektia.
Ainakin voi päätellä, että subjektipiirteet ovat eksistentiaalilauseessa
suhteellisen heikosti esillä. Verbinjälkeinen NP on objektimainen, mutta
paikanilmauskaan ei muotonsa eikä semanttisen roolinsa puolesta ole
subjektimainen. Vielä tasaisemmin subjektiominaisuudet ovat jakaantuneet
omistuslauseissa:
(a) Onneksi minulla on sinut.
(b) Jos minulla ei olisi sinua...
(c) Sinulla on uudet kengät. Ne ovat hienot.

SUBJEKTI VAI JOKIN MUU? 157
Omistettava NP on lauseessa (a) entistä enemmän objektin näköinen:
persoonapronominina se saa J-päätteisen akkusatiivimuodon. Kielto vie sen
jokseenkin aina partitiiviin, kuten (b):ssä. Huomaa myös että omistajalla on
yksi subjektin tyypillinen (vaikkei yksinomainen) semanttinen piirre: se on
yleensä elollinen. Mielenkiintoista on myös se, että yksi keskeinen normaali-
subjektin piirre, kongruenssi, jää omistuslauseissa yleiskielessäkin
toteutumatta, kuten esimerkistä (c) voi kahta lausetta vertaamalla tarkistaa:
vaikka omistettava olisi nominatiivissakin, verbi ei kongruoi sen kanssa niin
kuin muissa intransitiivitapauksissa. Kongruenssittomuus koskee jossain
määrin myös laajempaa eksistentiaalilauseiden ryhmää. Kongruenssia on
kuitenkin vaikea käyttää kriteerinä, koska yleis- ja puhekielen väliset
suuret erot häiritsevät intuitiopohjaista tarkastelua; asia kaipaisi laajoihin
aineistoihin perustuvaa tutkimusta.
Omistuslauseiden analyysistä voi piirtää seuraavanlaisen kaavion, jossa
merkintä OBL/SUBJ kuvaa obliikvi- ja subjektianalyysin tasavahvuisuutta.
Tällaisessa tapauksessa voidaan puhua obliikvisubjektista.
Sinulla on uudet kengät.
OBL/SUBJ OBJ (/SUBJ)
(Jos ensimmäistä NP:tä sanotaan subjektiksi, on toisen funktioksi tietenkin
valittava objekti; kahta subjektia ei voi samaan lauseeseen olettaa.)
On vielä yksi piirre, joka tekee omistettavan epäsubjektimaiseksi:
mahdollisuus saada omistusliite ilman erillistä genetiivimääritettä.
Omistusliitteistä puhutaan enemmän luvussa 7; tässä kohtaa kannattaa vain huomata
se, että yleensä subjektin erikoisasema verbin argumenttien joukossa
heijastuu myös siinä, että subjektissa ei ole tällaista "paljasta” omistusliitettä. Sen
sijaan omistusliitteen saava jäsen tulkitaan subjektin omistamaksi tai
jotenkin muuten siihen kuuluvaksi. Toisin sanoen: yleensä objektin omistusliite
voi viitata subjektiin, mutta ei päinvastoin — ei vaikka objektin ja
subjektin järjestys olisi tavallisesta poikkeavakin. Tämä näkyy tavallisten
transitiivilauseiden kohdalta seuraavasta:

158 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
(a) Emäntä talutti koiraansa.
(b) Koiraansa talutti emäntä.
(c) ^Emäntänsä talutti koiraa.
(d) * Koiraa talutti emäntänsä.
Omistuslauseessa omistettavaan liittyvä omistusliite voidaan kuitenkin
tulkita subjektin paikalla olevaan adessiivi-NP:hen viittaavaksi:
Elsallakin on omat vikansa.
Eihän Alma-täti ihan yksin ole, onhan hänellä sentään koiransa.
Näyttää siis siltä, että omistaja-NP on kaikin puolin hallitsevampi kuin
omistettava NP eli että sillä on enemmän subjektiominaisuuksia.
Adessiivimuotoinen omistaja-NP on tämän mukaan obliikvisijainen
subjekti, jollaiset eivät ole maailman kielissä aivan harvinaisia.
Lopuksi pari sellaista subjektiominaisuuksien kannalta erikoista lause-
tyyppiä, joita ei ole vielä tähän mennessä käsitelty. Suomessa on
mielenkiintoinen kontrasti kahdenlaisten /«//^-verbillisten tapausten välillä:
(a) Koirasta tuli vihainen. Koirista tuli vihaisia.
(b) Koira tuli vihaiseksi. Koirat tulivat vihaisiksi.
Nämä lauseet ovat merkitykseltään toisiaan lähellä, mutta eivät aivan
samanmerkityksisiä. Niiden merkityserosta kannattaa keskustella erikseen;
tässä meitä kiinnostaa tyyppien syntaktinen ero.
Tyyppiä (a) voi kutsua tulosrakenteeksi ja sen verbinjälkeistä
nominatiivi- tai partitiivimuotoista jäsentä tulos-NP:ksi tai tulos-AP:ksi.
Tyyppi (b) tuskin tuottaa vaikeuksia: siinä on normaali subjekti, kuten sija
ja kongruenssi osoittavat, ja translatiivissa oleva predikatiivinen obliikvi.
Saman logiikan mukaan tyypin (a) ensimmäinen NP:kin voisi olla
subjekti, mutta entä nyt, kun se onkin elatiivissa? Vastaavasti voidaan kysyä (a)-
tyypin jälkimmäisen jäsenen funktiota. Näissä esimerkeissä se on
kategorialtaan adjektiivilauseke, joten ensimmäiseksi mieleen tuleva vastaus
on tietenkin predikatiivi. Jos siis päätämme, että jälkimmäinen lauseke on
predikatiivi ja että elatiivimuotoinen NP ei voi olla subjekti, lauseesta
tulee aidosti subjektiton.
Usein tulosrakenteissa on kuitenkin verbinjälkeisenä jäsenenä NP, ja

SUBJEKTI VAI JOKIN MUU? 1 59
silloin rakenne näyttää melkoisen samalta kuin eksistentiaalilause. Tämä
näkyy seuraavasta parista, jonka (a) todennäköisesti tulkitaan tulos-
rakenteeksi ja (b) eksistentiaalilauseeksi:
(a) Helsingistä tuli kulttuurikaupunki.
(b) Helsingistä tuli paketti.
Jos siis käsittelee eksistentiaalilauseen verbinjälkeistä NP:tä subjektina,
tulos-NP:n voisi analysoida subjektiksikin.
Koirasta tuli vihainen ~ ystäväni.
OBL/SUBJ PREDVI (?SUBJ)
Koska tulos-NP voi olla nominatiivissa, voidaan kokeilla kongruenssia.
Vaikka yleiskielen säännöt eivät tässä kohtaa ole kovin vakaat, näyttää
siltä että kongruoimaton, siis ei-subjektimainen tulos-NP kävisi päinsä:
Hiiri ryhtyi ompelemaan kankaasta takkia, mutta siitä tulikin ~
Ptulivatkin liivit.
Toisaalta, jos yrittää sanoa tulos-NP:tä predikatiiviksi, joutuu
ihmettelemään sitä että se näyttää menevän kiellon ansiosta partitiiviin — tämähän
ei ole predikatiivin käytöstä:
Kankaasta ei tullut takkia.
Adjektiivilauseke näyttää voivan olla kiellon yhteydessä nominatiivissakin:
Takista ei tullut oikein hyvä ~ hyvää.
Tulos-NP tai AP näyttää tämän mukaan predikatiivin ja eksistentiaali-
subjektin välimuodolta, ei siis kovin ilmeiseltä subjektilta. Sijoittumisen
kannalta on selvää, että subjektin aseman saa elatiivijäsen.

160 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
H 32 Myös objektin kieliopillisessa funktiossa on suomessa omat ongelmansa. Ota mallia
tulosrakenteen analyysista ja selvitä, mikä seuraavien lauseiden viimeisessä
lausekkeessa on objektimaista, mikä ei.
Jumala teki kylkiluusta naisen.
Nainen teki miehestä ihmisraunion.
Keitin kahvista liian laihaa.
Seuraavissa ilmaustyypeissä on samantapaisia ongelmia kuin omistus- ja
tulosrakenteissa: normaalisti subjektin paikan ottava jäsen on muussa sijassa
kuin nominatiivissa eikä aiheuta kongruenssia, mutta verbinjälkeinenkään
jäsen ei täytä subjektikriteerejä. Ensimmäinen esimerkki muistuttaa
muodoltaan tunnekausatiivilausetta, toinen hieman tulosrakennetta, ja
lopuille on yhteistä genetiivin tai habitiivisijan käyttö:
(a) Minua onnisti.
(b) Uolevista ei ole tähän tehtävään ~ veljensä vartijaksi.
(c) Minun on sääli häntä.
Minun käy häntä sääliksi.
Minun ~ minulla on ikävä häntä.
(d) Minun ~ minulla on jano ~ nälkä ~ kylmä ~ paha olla.
(e) Uolevin ~ Uoleville kävi hassusti.
K 18 Mitä perusteita löydät sille, että genetiivi-NP olisi subjekti lauseessa Lapsen on
ikävä äitiään?
Olemme edellä käsitelleet subjektiutta purkamalla sitä pienemmiksi
ominaisuuksiksi, jotka kaikki yleensä yhtyvät sellaisessa prototyyppisessä
subjekti tapauksessa kuin vaikkapa lause Tytöt söivät omenia'.

SUBJEKTI VAI JOKIN MUU? 161
• Kategoria: NP
• Sija: nominatiivi
• Kongruenssi: verbi kongruoi
• Asema: neutraalisti verbin edessä
• Hallitsevuus: esim. paljaan omistusliitteen korrelaatti
• Rooli: yleensä tekijä tai kokija
• Semanttinen tyyppi: yleensä elollinen olio
Kaikki nämä piirteet eivät tietenkään ole toisistaan riippumattomia: vain
NP:llä voi olla sija ja siis nominatiivi, vain nominatiivi aiheuttaa
kongruenssin, vain elollinen voi olla tekijä tai kokija. Joka tapauksessa
olemme nähneet, että subjektiominaisuudet eivät kaikissa tapauksissa
kasaannu samaan konstituenttiin.
Olemme ottaneet kieliopillisiin funktioihin sellaisen näkökulman, että
ne eivät ole yksiselitteisiä joko—tai-asioita. Vastaus kysymykseen, ”onko”
jokin lauseen jäsen subjekti vai ei, voi riippua valitusta teoriasta, eivätkä
kaikki teoriat edes erityisesti tarvitse subjektin käsitettä. Koska tässä
kirjassa ei ole tarkoitus vertailla teorioita, vastaus kysymykseen "miten nämä
erikoiset tapaukset sitten oikein jäsennetään?” jää kunkin omaan harkintaan.
Opiskeluryhmässä on tietenkin parasta omaksua jokin yhtenäinen
käytäntö.
Seuraavassa kaksi katkelmaa Olli Jalosen romaanista Hotelli eläville. Alleviivaa H 33
niistä ensin ne lauseet, joissa on tyypillinen, ”ongelmaton” subjekti ja merkitse
subjektina toimiva lauseke. Poimi sitten loput lauseet ja analysoi ne tässä luvussa
käsiteltyjen ominaisuuksien mukaan: subjektiton? impersonaalinen? subjekti-
ominaisuuksien hajoamista?
Siellä ei ollut käynyt ketään. Puiden vieressä näytti pimeältä mutta aukeilla
kohdilla lumi heijasti sen verran että talon pystyi näkemään mustana
möykkynä. Hän joutui potkimaan jaloilla lumen ylärapulta ennen kuin sai
oven sen verran auki että mahtui sisään ottamaan eteisestä luudan. Sisällä
oli koleankylmä mutta siellä ei sentään tuullut. Yhtäkkiä hän oli varma,
että keittiön oven takana olisi odottamassa jotakin hirvittävää, joku
sellainen kauhu joka jo pienenä oli sisään puristunut.

162 SUBJEKTI- JA SUBJEKTITTOMUUSKYSYMYKSIÄ
Kun katsoi taakse, näki kasvonsa läheltä, ja kun katsoi sivulle: sivupeili
heijasti kuvan sängystä ja toisesta sivupeilistä josta näkyi sama kuva
toiselta puolelta ja toisesta sivupeilistä jossa näkyi sama kuva taas
pienempänä ja toinen peili josta sama kuva näkyi pienempänä, ja katsoi kumpaan
tahansa, aina oli kuin olisi katsonut sisälle peilien käytäviin ja itse näytti
pieneltä keskellä kaikkea.
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsson (1988[19791): 6, 92.
Subjektittomista lauseista ja kongruenssista: Heinonen (1995), Kallio (1978), F.
Karlsson (1977).
Yksipersoonaisuudesta: Itkonen (1967), Penttilä (1954).
Passiivista ja sen tapaisista rakenteista: Kangasmaa-Minn (1980), V. Koivisto (1991), Nirvi
(1947), Shore (1986).
Nollapersoonasta ja persoonasta yleensä: Hakulinen ja Karttunen (1973), Laitinen
(1995), Tuomikoski (1971a), Vilkuna (1992):6.6.
Subjektin paikasta ja paikantäyttäjistä: Hakulinen (1975a) ja (1975b), Vilkuna (1989):
2.3, 3.5, 4.
Ongelmasubjekteista: Hakulinen (1982a), Kangasmaa-Minn (1966), Penttilä (1956),
Schot-Saikku (1995), Wiik (1974). Ks. myös F. Karlsson (1982), joka esittää objektin ja
subjektin välimuodoille osuvaa nimitystä jekti.

RAJANVETOA 163
5. 	ADVERBIAALEISTA
5.1. 	RAJANVETOA
Adverbiaalit määrittävät verbiä tai koko lausetta. (Itse termi adverbiaali
viittaa pelkästään verbin määritteisiin, mutta käytännössä on usein hankalaa
erottaa, milloin määrite liittyy nimenomaan verbiin, milloin koko
lauseeseen. Verbithän usein kantavat sellaisia koko lausetta koskevia piirteitä kuin
tempus ja modus.) Adverbiaalit eivät ole semanttisessa mielessä verbin
argumentteja eivätkä syntaktisessa mielessä täydennyksiä, vaan voivat vapaasti
liittyä sopiviin lauseyhteyksiin. Adverbiaalit eivät siis ole periaatteessa
koskaan pakollisia, vaikka yksittäiset lauseet saattavatkin omassa
kontekstissaan olla omituisia, jos niistä poistetaan adverbiaalit. Jaksossa 3.2 rajattiin
perinteisestä adverbiaalien funktiosta irralleen funktion obliikvi, joten tässä
jaksossa tarkastellaan pelkästään sellaisia lauseen jäseniä, jotka eivät ole
täydennyksiä, paikoin kyllä täydennyksiin kontrastöiden.
Adverbiaalit ovat määritteitä, mutta määritteitä voivat saada myös
substantiivit, adjektiivit ja adverbit. Kahden jälkimmäisen määritteet ovat
usein saman näköisiä kuin adverbiaalit, mutta adverbiaalit muodostavat
laajemman kirjon kuin ne. Toisin kuin perinteisesti, adjektiivin ja adverbin
määritteitä ei tässä pidetä adverbiaaleina.
Joskus saattaa olla vaikea erottaa adverbiaalia pienempään lausekkeeseen
kuuluvasta jäsenestä, esim. substantiivin, adjektiivin tai adverbin
määritteestä. Onko esimerkiksi selvästi Seuraavassa adverbiaali vai
adjektiivin määrite, kun se on sekä verbin että adjektiivin vieressä?
Elsa näyttää selvästi paremmalta.
Ratkaisua voi hakea siirtomahdollisuuksia kokeilemalla. Koska seuraavan
(a) 	on mahdollinen, voi päätellä että selvästi paremmalta on lauseke, AP, ja
selvästi siis adjektiivin määrite. Mutta koska myös (b) käy, selvästi
näyttääkin adverbiaalilta eikä lainkaan AP:hen kuuluvalta.
(a) Mutta selvästi paremmalta Elsa kyllä näyttää.
(b) Mutta selvästi Elsa kyllä näyttää paremmalta.
Mutta paremmalta Elsa kyllä selvästi näyttää.

164 ADVERBIAALEISTA
Ehkä selkeämmän tuloksen antaisi AP-ehdokkaan sijoittaminen
määritteeksi NP:n sisään siten kuin seuraavissa? Lause (a) osoittaa taaskin, että
selvästi voi olla adjektiivin määrite, ja (b) että se voi olla adverbiaali:
(a) Siellä oli useita selvästi parempia osanottajia.
(b) Siellä oli selvästi useita parempia osanottajia.
Tulokseksi jää, että adjektiivin (ja adverbin) määritteenä voi olla saman
muotoinen jäsen kuin adverbiaalina ja että yksityinen lause-esiintymä
saattaa olla tässä suhteessa kaksiselitteinen.
Jaksossa 2.4.2 puhuttiin adverbeista. Termit adverbi ja adverbiaali on
syytä pitää tarkasti erossa: adverbit ovat sanaluokka joka voi muodostaa
adverbilausekkeita, adverbiaali on kieliopillinen funktio. Näiden kahden
välillä on kyllä yhteys, koska adverbilausekkeet toimivat varsin usein
adverbiaaleina. Käänteinen ei pidä paikkaansa aivan yhtä usein, sillä
adverbiaaleina voi olla AdvP:itä mutta yhtä lailla NP:itä, AP:itä, PP:itä,
infinitiivirakenteita ja sivulauseita. Seuraavassa esimerkkejä kategorian ja
funktion suhteista adverbin ja adverbiaalin käsitteen selventämiseksi:
• Adverbilauseke adverbiaalina:
Uolevi puhuu ihan väärin.
Kaiken kaikkiaan ehdotus oli epäonnistunut.
Elsa juo useimmiten espressoa.
• Adverbilauseke täydennyksenä: Tämä mahdollisuus on tarjolla
olevista harvinaisin, mutta siihen on kahdentyyppisiä ehdokkaita. Ensinnäkin
proadverbit ja eräät muutkin paikkaa ilmaisevat adverbit esiintyvät liike-
ja sijaintiverbien yhteydessä paikallissija- tai PP-täydennyksen tehtävässä:
Uolevi asui täällä, mutta hän muutti tuonne ~ pois.
Toiseksi AdvP täyttää joidenkin verbien yhteydessä selvästi pakollisuuden
vaatimuksen. Esimerkkejä tästä ovat seuraavanlainen käydä-vzrbin käyttö
sekä verbit käyttäytyä ja kohdella, jotka tarvitsevat mukaansa tavan AdvP:n.
Tällainen AdvP on siis laskettava täydennykseksi.

RAJANVETOA 165
Uolevin ~ Uoleville kävi oikein hyvin ~ hassusti ~ näin ~
paremmin kuin muille.
♦Uolevin kävi.
Uolevi käyttäytyi mallikelpoisesti ~ entistä huonommin ~ aivan
järkyttävällä tavalla.
♦Uolevi käyttäytyi.
(Kuitenkin: Uolevi (ei) osaa käyttäytyä.)
Uolevi kohtelee kissaansa liian hyvin ~ kunnioittavasti ~ ikään kuin
se olisi Kiinan keisari.
♦Uolevi kohtelee kissaansa.
• 	Muu kuin adverbilauseke adverbiaalina: Tämä voi olla jopa
kieliopillisessa sijassa oleva NP, joskin harvoin paitsi ns. osmien (ks. 5.2)
tapauksessa. Seuraavista ensimmäisessä ei ole osmaa, toisessa on.
Hän teki sen pelkkää katkeruuttaan.
Hän teki sitä viikon.
Tyypillisempiä adverbiaaleja ovat paikallissijäinen NP tai PP:
Hän ajoi pyörällä piiskaavassa syyssateessa.
Hän oli lähtenyt ennen auringonnousua ilman pienintäkään
aikomusta palata.
Infiniittinen verbilauseke voi toimia adverbiaalina, samoin sivulause:
Lähdettyään kotoa hän pestautui rengiksi hankkiakseen elantonsa.
Jos hän ei olisi lähtenyt, hän ei olisi päässyt rauhaan ennen kuin
hänen isäpuolensa olisi kuollut.
Poimi seuraavan viihäeromaanitekstin lauseista adverbiaalit ja ilmoita kunkin H 34
kategoria edelliseen tapaan:
Ritu haukottelija yritti hakea parempaa asentoa, mutta hetken yritettyään
hän huomasi, ettei oikeastaan ollut enää väsynyt. Hän katseli välinpitämät-

166 ADVERBIAALEISTA
tömästi Pariisin laitakaupunkia Ollin kurvaillessa liikenneruuhkassa ja
etsiessä kuumeisesti katseellaan seuraavaa opastinta, jota ei tietystikään
löytynyt. — Sano sinä Ritu nyt sitten kokeneena Pariisin-kävijänä mihin
minä ajan Seuraavaksi, Olli sanoi, kun kymmenisen minuuttia oli taas
kulunut. — Minun kokemukseni rajoittuu keskustaan, Ritu vastasi
haukotellen. — Ja sitä paitsi kokemukseni on jalkamiehen kokemusta; niin
hullu minä en ole ollut, että olisin autolla tänne uskaltautunut. — Liftari
alkaa taas ryppyillä, Laura huomautti, mutta he olivat jo niin hyviä
ystäviä, ettei huomautus kuulostanut loukkaukselta. Ritu oli liittynyt
joukkoon Avignonissa ja luvannut maksaa osan kustannuksia, jos pääsisi
heidän mukanaan Travemundeen.
5.2. 	LUOKITTELUA
Adverbiaalit ovat valitettavasti syntaksin roskakori: jäseniä jotka eivät ole
subjekteja, objekteja, obliikveja, predikatiiveja. Koska selvää positiivista
määritelmää on vaikea antaa, ei myöskään ole yllätys, että adverbiaalit ovat
varsin heterogeeninen ryhmä. Vanha tapa luokitella niitä on niiden
merkitystehtävän mukaan, jolloin erottuu mm. seuraavia tyyppejä:
• Tavan adverbiaalit, joista helpoimmin erottuvat j//-päätteiset ja tällä
~ sillä ~ [AP] tavalla -tyyppiset. Lähelle näitä tulevat keinon ja
välineen ilmaukset: Pääsin pälkähästä pikku valheen avulla ~ sanomalla
että olin sairas.
• Paikan adverbiaalit, jotka tietenkin ovat paikallissijoissa tai PP:itä.
• Ajan adverbiaalit.
Mutta jo ajan adverbiaalit ovat kovin sekakoosteinen ryhmä, sillä aikaa voi
katsoa monesta näkökulmasta. Kyse voi olla esim. tapahtuman ajankohdasta
(seuraavan a), kestosta (b), tulevan tapahtuman kestosta (c), takarajasta (d),
suorituksen kokonaiskestosta (e) tai tiheydestä (f). Näillä ryhmillä voi olla
aivan erilaisia ominaisuuksia.

LUOKITTELUA 167
(a) Tänään meillä on päivällä hernekeittoa.
(b) Olemme syöneet päiväkausia samaa keittoa.
(c) Menen töihin koko päiväksi.
(d) Aion olla töissä iltakahdeksaan (asti).
(e) Aion saada työn valmiiksi yhdessätoista tunnissa.
(f) Oletko usein niin ahkera?
Helpoimpia tunnistaa ovat tapaukset, joissa merkitystehtävä ja muoto,
esim. sijanmerkintä korreloivat. Tällaisia luontevasti erottuvia adverbiaali-
tyyppejä ovat esimerkiksi habitiivi- ja predikatiiviadverbiaalit sekä osmat.
Niiden jälkeen otetaan esille yksi mahdollinen tapa luoda järjestystä
adverbiaalien koko ryhmään.
• 	Habitiiviadverbiaalit
ovat yleensä ulkopaikallissijoissa olevia ihmis- tai ainakin elollistarkoitteisia
NP:itä. Lauseessa on kyse jonkun hallussa olosta, jonkun hyväksi
koitumisesta tms. Seuraavissa tapauksissa habitiivijäsen on obliikvi tai,
kuten nähtiin, ensimmäisessä jopa subjekti:
Elsalla on kissa. Hän antaa sille hanhenmaksaa.
Adverbiaalina sitä sen sijaan voitaisiin pitää seuraavanlaisissa tapauksissa:
Kissalta meni häntä poikki.
Minulla alkaa loma.
Tällainen päätös perustuu siihen, että kissalta ja minulla eivät ole verbin
argumentteja ja että ne eivät ole pakollisia — jos sanajärjestystä muutetaan:
Häntä meni poikki.
Loma alkaa.
Tällaisten habitiivisijan käyttöjen määritteleminen adverbiaaleiksi ei vielä
sano paljoa. Mielenkiintoisempaa on tutkia, millaisin edellytyksin omistus-
tai osasuhdetta ilmaiseva sana voi olla tällä tavoin itsenäinen lauseen jäsen.
Olennaistahan on, että esimerkkilauseemme tulevat merkitykseltään lähelle

168 ADVERBIAALEISTA
genetiivitapauksia:
Kissan häntä meni poikki.
Minun lomani alkaa.
• 	Objektin sijaiset määrän adverbiaalit eli osmat
Osmia käsiteltiin jaksossa 3.2.1 siltä kannalta, miten ne eroavat objekteista.
Puhuaksemme niistä itsestään voimme ryhmitellä ne merkityksen mukaan:
mitan osmat (seuraavan a), keston (b), matkan (c) ja toistuvuuden (d) osmat:
(a) Tuntipalkkani on laskenut 2 markkaa.
Öljyn hinta nousee 20 %.
(b) Piirtelin ukonkuvia koko tunnin (ajan).
(c) Juoksin kilometrin ~ koko matkan.
(d) Uin kerran ~ kaksi kertaa ~ kolmannen kerran.
Objektiluvusta muistetaan, että osma saa sijansa pääosin objektisääntöjen
mukaan:
Odottelimme tunnin.
Odottakaa nyt edes pieni hetki.
Eikä kyllä odoteta hetkeäkään.
Mutta irresultatiivisuuden partitiivia osmat eivät yleensä saa. Päinvastoin:
objektin ollessa aspektin vuoksi partitiivissa saa osma -»-päätteen:
Hän rakensi talon vuodessa.
Hän rakensi taloa vuoden.
Huomaa kuitenkin partitiivi tapaus: Uolevi käy tätä kurssia jo kolmatta
kertaa.
Osmat eivät noudata objektin sijasääntöjä aivan sataprosenttisesti. Eräät
osmat ovat joko täysin tai osittain adverbistuneet, niin että sijanvaihtelua

LUOKITTELUA 169
ei aina noudateta:
En uinut kauan ~ kauaa.
Uikaa sitten kauan ~ *kau(k)a.
En uinut paljoa ~ paljon.
Uikaa paljon ~ *paljo.
Tulkaa nyt edes kerran ~ kerta meille.
• 	Predikatiiviadverbiaalit
(lyhenteenä p-adverbiaali) ovat yleensä essiivissä tai translatiivissa olevia
NP:itä tai AP:ita, merkitykseltään predikoivia. Aivan kuten habitiivi-
sijaisella NP:llä nähtiin äsken olevan sekä täydennys- että adverbiaali-
käyttöjä, näin on predikoivillakin jäsenillä. Niinpä Seuraavassa on kyse
täydennyksestä, predikatiivisesta OBL:ista (ks. jaksoa 3.2.2) — jo silläkin
perusteella, että sijan valinta (essiivi vai translatiivi) riippuu verbistä:
Hän pysyi nuorena.
Hän ryhtyi ~ rupesi ~ meni toimittajaksi.
Pidin sinua ystävänäni.
Luulin ~ kuvittelin ~ sanoin ~ haukuin häntä idiootiksi.
Seuraavassa on sen sijaan adverbiaaleja:
Minulla oli punainen samettimekko esiintymisasuna.
Minulla oli se mekko jo ihan pienenä.
Hänet keksittiin filmiin 19-vuotiaana.
Ohjaaja näki hänet ensimmäisen kerran 19-vuotiaana.
Japanilaiset syövät kalaa raakana.
Yhteistä predikatiivien kanssa p-adverbiaaleilla on se, että ne
luonnehtivat jotakin lauseessa mainittua tarkoitetta eli predikoivat siitä jotakin.
Tämä käsite selvenee jos huomataan, ettei pelkkä sija takaa sitä että kyse on
p-adverbiaalista, vaan essiivejä ja translatiiveja esiintyy myös ajan

170 ADVERBIAALEISTA
adverbiaaleina, jotka eivät predikoi. Seuraavan (a)-lauseiden mukaan Elsa on
tai jonain hetkenä tulee olemaan opas eli oppaan kategoria (”oppaus”)
predikoidaan Elsasta, mutta (b)-tapauksissa ei tarkoiteta että Elsa koskaan
olisi ensi kesä.
(a) Elsa menee oppaaksi Ateenaan.
Elsalla on varmaan hauskaa oppaana.
(b) Elsa menee ensi kesäksi Ateenaan.
Elsalla on hauskaa ensi kesänä.
Tällä tavalla voimme käsitellä myös vaikkapa p-adverbiaalin ja tavan
adverbiaalin hiuksenhienoa merkityseroa:
(a) Äiti katseli minua epäluuloisena.
(b) Äiti katseli minua epäluuloisesti.
Tapauksessa (a) päättelemme, että äiti oli epäluuloinen, mutta (b):ssä hänen
katselemisensa oli epäluuloista; -j/z-muodot toimivat tyypillisesti verbiä
määrittävinä adverbiaaleina. Käytännössä lauseet kuvannevat jotakuinkin
samaa tilannetta. Mutta p-adverbiaali ja tavan adverbiaali eivät aina ole
vaihdettavissa, vaikka p-adverbiaali olisi adjektiivikin:
Hän pyysi minulta kauniisti (~ {kauniina) lisäaikaa.
P-adverbiaaleja käytetään usein ajankohdan ja syyn merkityssuhteiden
välittämiseen. Edellisestä on esimerkki seuraavan kohdassa (a); tyypillisiä
ovat predikoitavan ikää tarkoittavat ilmaukset. Tapauksissa (b) taas välittyy
samantapainen syyn merkitys kuin y&öj&z-lausetta käytettäessä:
(a) Nuorena pidin vain rokista.
19-vuotiaana hänet keksittiin filmiin.
(b) Epäluuloisena ihmisenä äiti tarkasti usein taskuni.
Sano nyt kokeneena Pariisin-kävijänä, minne minä ajan Seuraavaksi?

LUOKITTELUA 171
Siirrymme nyt toisenlaiseen, aivan yleisluontoiseen adverbiaalien
ryhmittelyperusteeseen: siihen, millaisessa suhteessa adverbiaali on
lauseeseen jossa esiintyy. Tämäkään ei ole kovin vedenpitävää, mutta jossain
määrin se voi asioita selkeyttää. Juuri käsitellyt p-adverbiaalit tarjoavat
hyviä esimerkkejä:
(a) Äiti katseli minua epäluuloisena.
(b) Epäluuloisena ihmisenä äiti tarkasti usein taskuni.
Tapauksessa (a) p-adverbiaali tuntuu liittyvän rakenteeseen kiinteämmin
kuin (b):ssä, jossa se saa syy-tulkinnan. Tätä adverbiaalin kiinteyttä
voidaan kuvata sanomalla, että "kiinteämpi” adverbiaali määrittää verbiä,
"irrallisempi” koko lausetta. (Molemmat p-adverbiaalit toisaalta predikoivat
lauseen subjektista: predikointisuhde ei ole syntaktinen määrityssuhde.)
Adverbiaalin sijainnilla on esimerkeistä päätellen jälleen asian kanssa jotakin
tekemistä. Samantapainen irrallisuusero on Seuraavassa paikan
adverbiaaleilla:
(a) Eteisessä potkin kengät pois jalastani.
(b) Potkin kengät pois jalastani eteisessä.
Tuntuu siltä, että (a):n tfmefj^-adverbiaali on jollakin tavoin enemmän
erillään tapahtumaa kuvaavasta verbistä kuin (b). Mitä tämä voisi merkitä?
Asian ymmärtämistä saattaa auttaa kiellon lisääminen lauseeseen.
Kuten jaksossa 8.3 tarkemmin selitetään, kielto voi kohdistua paitsi koko
lauseeseen sinänsä myös johonkin sen osaan, mikä tehdään ilmeiseksi
painottamalla tätä osaa. Jos ajatellaan, mihin kielto voi Seuraavassa kohdistua,
saadaan monia mahdollisuuksia, joita seuraavan ”vaan”-jatkot selventävät:
Eteisessä en potkinut kenkiä pois jalastani
— vaan jäin istumaan lattialle.
— vaan panin ne siististi hyllylle.
— vaan vedin ne varovaisesti pois.
(b)-tapauksessa saamme yhden lisävaihtoehdon, joka (a)-tapauksessa ei tule
yhtä helposti mieleen:

172 ADVERBIAALEISTA
En potkinut kenkiä pois jalastani eteisessä.
— vaan vasta omassa huoneessani.
Samoin Seuraavassa syntyy (a)-vaihtoehdon lisäksi myös vaihtoehto (b), jos
p-adverbiaali pannaan loppupuolelle:
(a) Luottavaisena ihmisenä äiti ei tarkastanut taskujani
— vaan pelkästään huoneeni siisteyden.
— vaan jätti minut rauhaan.
(b) Äiti ei tarkastanut taskujani luottavaisena
— vaan hieman huolestuneena.
Voidaan siis päätellä, että subjektin edellä oleva, irralliselta tuntuva paikan
adverbiaali jää kiellon vaikutusalan ulkopuolelle, kun taas verbin jälkeisessä
osassa sijaitseva voi joutua kielletyiksi. Oletetaan, että vain kiinteät, verbiä
määrittävät adverbiaalit voidaan kieltää. Jos näin on, olemme paikantaneet
yhden piirteen, joka konkreettistaa irrallisuus- ja kiinteysintuitiota.
"Irrallisia” paikan ja ajankohdan adverbiaaleja sanotaan usein
kehysadverbiaaleiksi, koska ne antavat lauseen ilmaisemalle tapahtumalle
ajallisen tai paikallisen kehyksen. Havaitsemamme ero se näkyy jopa
sivulauseiden käytössä:
(a) Koska rakastan sinua, en tee sitä.
(b) En tee sitä, koska rakastan sinua.
Yleensä (a):sta päätellään, että en tee "sitä”, (b):stä taas voi päätellä, että teen
”sen” mutta en rakkaudesta sinuun. Kuten moni ehkä on huomannut, (b)-
tyypin lause on kuitenkin kaksiselitteinen: se voi saada myös (a)-tyypin
tulkinnan. Adverbiaalin sijoittaminen lauseen loppuun ei välttämättä tee
siitä ”kiinteätä”, eikä myöskään sen alkuun sijoittaminen "irrallista”, vaikka
sanajärjestys tukee näitä tulkintoja. Puheessa tulkintoja ohjaa paljolti
prosodia: painotus, sävelkulku, pienten taukojen sijoittaminen.
Adverbiaalien ja sanajärjestyksen suhteesta voidaan vielä panna merkille,
että adverbiaalit viihtyvät hyvin paitsi alku- ja loppuasemassa myös lauseen
keskellä, esimerkiksi verbin ja täydennyksen välissä:

LUOKITTELUA 173
Sinä syöt näköjään edelleenkin päivittäin roskaruokaa.
Uolevi pitäisi tarkkana poikana hyvää huolta rahoistaan.
Ranskassa puhkesi viime kuussa rabies-epidemia.
Jos verbi on liittomuodossa, tällaiset adverbiaalit sijoittuvat mieluusti sen
osien väliin:
Sinä olet näköjään edelleenkin syönyt päivittäin roskaruokaa.
Sinä olet näköjään syönyt edelleenkin päivittäin roskaruokaa.
Uolevi olisi tarkkana poikana pitänyt hyvää huolta rahoistaan.
Ranskassa on viime kuussa puhjennut rabies-epidemia.
Vertaa kiinteyden ja irrallisuuden kannalta seuraavia pareja: kokeile lause- K 19
painotuksen ja luontevan vzzxi-jatkon vaikutuksia.
la. Hän ei koskaan tullut luokkaan huonosti pukeutuneena.
1 b. Huonosti pukeutuneena hän ei tahtonut uskaltaa tulla sisään luokkaan.
2a. Toissailtaisessa A-studiossa ei lainkaan puhuttu Bosniasta.
2b. Bosniasta ei lainkaan puhuttu toissailtaisessa A-studiossa.
3 a. Voidakseen pitää huolta äidistään ja sisaruksistaan Juanita joutui
menemään naimisiin rikkaan kauppiaan kanssa.
3b. Juanita joutui menemään naimisiin rikkaan kauppiaan kanssa voidakseen
pitää huolta äidistään ja sisaruksistaan.
4a. Voidakseen pitää huolta äidistään ja sisaruksistaan Juanita ei mennyt
naimisiin.
4b. Juanita ei mennyt naimisiin voidakseen pitää huolta äidistään ja
sisaruksistaan.

174 ADVERBIAALEISTA
5.3. 	LAUSEADVERBIAALEJA JA
PARTIKKELEITA
Näimme juuri, miten tapahtumapaikan adverbiaali tai p-adverbiaali voi
tietyissä lauseasemissa jäädä kiellon vaikutusalan ulkopuolelle ja että
juuri näissä asemissa se voidaan tulkita irralliseksi, koko lausetta määrittäväksi.
Toisaalta tällainen adverbiaali saattoi kyllä joutua kielletyksikin eli
tulkintamme mukaan määrittää verbiä. Kaikkein selvimmin koko lauseen
adverbiaaleja — lauseadverbiaaleja — ovat sellaiset adverbiaalit, joita ei
lainkaan voi kieltää tai joiden kieltäminen on poikkeuksellista.
Seuraavassa sana, jonka ensimmäinen tavu on merkitty isoilla kirjaimilla, on
tarkoitettu painotettavaksi. Lauseessa (a) on kiellettäväksi tai kontrastoitavaksi
sopiva adverbiaali, (b)- ja (c)-lauseissa toisenlainen.
(a) Uolevi ei tullut Pian vaan melko PITkän ajan päästä.
(b) *Uolevi ei tullut KAI vaan (?).
(c) * Uolevi ei tullut Ikävä kyllä vaan (?).
Samantapaisia ilmiöitä saa aikaan muissakin sellaisissa yhteyksissä, joissa
lauseen osia kontrastoidaan toisiinsa:
(a) HÄmillään Uolevi siitä puhui, eikä PEloissaan.
(b) *EHkä Uolevi siitä puhui, eikä VARmasti.
(c) *KUUlemma Uolevi siitä puhui, eikä MUka.
(a) Minä tulen AUtolla ja UOlevi tulee PYÖrällä.
(b) Minä tulen TOki ja UOlevi tulee (?).
(c) ?MInä tulen EHkä ja UOlevi tulee ILmeisesti.
(a) Tuliko Uolevi Sinun takiasi vai HUvikseen?
(b) *Tuliko Uolevi Sitä paitsi vai (?)?
(c) PTuliko Uolevi ONneksi vai VAlitettavasti?
Tyypit (b) ja (c), joissa kielto tai muu kontrastointi on outoa,
osoittautuvat sanaluokaltaan enimmäkseen partikkeleiksia. Partikkelin toinen
erottamiskriteeri oli kyvyttömyys muodostaa lausekkeita: partikkelit eivät

LAUSEADVERBIAALEJA JA PARTIKKELEITA 175
saa määritteitä (ks. 2.4.2). Aivan tarkkaan ottaen nämä kaksi kriteeriä eivät
erota samaa ryhmää, sillä osa lauseadverbiaaleista voi kyllä saada joitakin
määritteitä:
Soittaja oli mitä ilmeisimmin - luultavimmin ulkomaalainen.
Soittaja oli erittäin todennäköisesti ulkomaalainen.
Kontrastoinnin suhteen nämä lienevät rajatapauksia:
POliko soittaja ulkomaalainen ILmeisesti vai vain LUULtavasti?
Todennäköisesti ja ilmeisesti (mahdollisine määritteineen) muistuttavat
merkitykseltään sanoja kai ja ehkä, jotka kuitenkin ovat puhtaita partikkeleita,
ts. eivät saa määritteitä eivätkä ole kiellettävissä. Kaikkia neljää voidaan
sanoa lauseadverbiaaleiksi.
Seuraavassa esitellään kaksi suhteellisen helposti erotettavaa
lauseadverbiaalien ryhmää, kommentit ja konnektiivit:
• 	Kommentit ilmaisevat puhujan suhtautumista lauseen sisältöön. Niitä
voidaan erottaa muun muassa seuraavia lajeja:
1. 	Modaaliset ilmaisevat puhujan suhtautumista lauseen sisällön
varmuuteen tai todennäköisyyteen:
Soittaja oli kai ~ ehkä ~ varmasti ~ ilmeisesti ~ todennäköisesti ~
luultavasti ~ mahdollisesti ulkomaalainen.
Termi modaalinen viittaa tässä perimmältään samaan kuin esim. verbien
voida tai täytyä yhteydessä, ja joskus modaalisten verbien ja
lauseadverbiaalien välillä on vastaavuussuhteita:
Soittaja oli ehkä ulkomaalainen,
saattoi olla
Joskus modaalisia lauseadverbiaaleja taas vastaa adjektiivi, jonka yhteydessä
kyseinen lause esiintyy:

176 ADVERBIAALEISTA
On mahdollista ~ todennäköistä, että soittaja oli ulkomaalainen.
Nyt käsiteltävistä ryhmistä juuri modaaliset lauseadverbiaalit lienevät
helpoiten kiellettävissä, kontrastoitavissa ja määrittein laajennettavissa.
2. Jotkin kommentit ilmaisevat muuta asennetta: puhujan
suhtautumista sanomansa mieluisuuteen, tiedon lähteeseen tai toisen käden
tiedonlähteen luotettavuuteen tms.
Hän ei tietenkään ~ kumma kyllä ~ onneksi ~ valitettavasti ~
minusta ~ tietääkseni ~ kuulemma ~ muka suostunut sanomaan
nimeään.
3. MetakielellisiUä kommenttiadverbiaaleilla puhuja kommentoi omaa
sanomaansa, joko sen kielellistä muotoa tai vaikkapa sananvalintaa:
Suoraan ~ lyhyesti sanoen asia on mystinen.
Asia on yksinkertaisesti mystinen.
• 	Konnektiivit kytkevät tekstin lauseita toisiinsa ja ilmaisevat niiden
suhteita, kuten jaksossa 2.7.3 olikin jo puhe. Konnektiivien yhdistystehtävästä
seuraa muun muassa, että ne eivät hevin voi aloittaa tekstiä tai keskustelua.
Aion kuitenkin mainita pari näkökohtaa.
Ensinnäkään soittaja ei suostunut sanomaan nimeään.
Toiseksi hän oli ilmeisesti ulkomaalainen.
Hän puhui nimittäin melko vahvasti korostaen.
Hänen lauseenmuodostuksensa sen sijaan oli oikein luontevaa.
Niinpä on syytä olettaa, että hän asuu tässä maassa.
Yksityisinä konnektiiveina on järkevää pitää joitakin kahden sanan
leksikaalistuneita kombinaatioita: sitä paitsi, sen sijaan.
Lauseita yhdistävästä tehtävästä on vielä syytä huomauttaa, että
sellainen voi olla elementillä joka on edellisten testien perusteella myös
luokiteltavissa muuksi adverbiaaliksi. Tällaisia ovat esim. silloin, siitä syys-
tä, siksi, sillä niitä voidaan esimerkiksi painottaa ja kieltää:

LAUSEADVERBIAALEJA JA PARTIKKELEITA 177
En minä sitä SIKSI tehnyt.
Konnektiivitehtävä taas on ilmeisempi seuraavanlaisissa tapauksissa:
Asian tutkimukset ovat vielä kesken, ja poliisi ei siksi voi antaa
tarkempaa lausuntoa.
Tällaisten tapausten konnektiivimaisuus syntyy arvattavasti siitä, että ne
sisältävät tekstissä taaksepäin viittaavan (anaforisen) pronominin tai
proadverbin (se-). Jos tämän tulkitaan viittaavan edeltävään lauseeseen tai
tekstinosaan, konnektiivitulkinta on jo lähellä.
Partikkeleilla saattaa olla varsin kiinnostavia syntaktisia ominaisuuksia.
Yksi tällainen on kai. Vaikka sillä on merkityssukulaisuus ehkä ja
todennäköisesti -ilmausten kanssa, se eroaa näistä esimerkiksi siinä että se tuntuu
lauseen alkuun sijoitettuna saavan aikaan eräänlaisen kysymystulkinnan.
Esim. Seuraavassa esitetyn taustan jälkeen (a):n kai-lause odottaa selvemmin
vastausta kuin (b) tai (c):
Me lähdetään tänä iltana bailaamaan.
(a) Kai sä tulet mukaan?
(b) Ehkä sä tulet mukaan.
(c) Todennäköisesti sä tulet mukaan.
Jos tämä pitää paikkansa, ^/-sanalla on paikka myös niiden ilmausten
joukossa, jotka tekevät seuraavista varianteista kysymyksiä — vaikkakin
keskenään kovin erilaisia kysymyksiä:
(a) Tuletko sä mukaan?
(b) Sä tulet mukaan vai?
(c) Ai sä tulet mukaan?
Toisena esimerkkinä lauseenalkuinen ky llä-paitikkeli mahdollistaa verbi-
loppuisen sanajärjestyksen ja tuntuu tässä suhteessa toimivan lauseen-
alkuisen kieltoverbin parina:
En minä sitä tiedä.
Kyllä minä sen tiedän.

178 ADVERBIAALEISTA
Asiaan ei tässä mennä tämän pitemmälle, pannaan vain merkille että
monilla partikkeleilla on keskeisiä tehtäviä keskustelussa. Tällaisia
partikkeleita kutsutaan usein diskurssipartikkeleiksi. Niihin voidaan
laskea mukaan sellaisia elementtejä kuin (äskeisellä tavalla käytetyt) ai ja vai,
samoin kat(s)o(s), niinku, toki, kyllä tai no.
Yksi suhteellisen selvästi erottuva partikkelien ryhmä on fokus-
partikkelit. Ne ovat hyvin liikkuvaisia pikkusanoja, jotka liittyvät
johonkin lausekkeeseen tai sanaan mutta eivät varsinaisesti määritä tätä. Tämä
jäsen on yleensä painollinen, ja sitä on tapana sanoa partikkelin fokukseksi.
Seuraavasta näkyy, miten partikkelin fokus voi vaihdella:
Minä vilkaisin vain ensimmäistä lukua.
Minä vain vilkaisin ensimmäistä lukua.
Vain minä vilkaisin ensimmäistä lukua.
Fokuspartikkeleita ovat esim. edes, jopa, ainakin, vähintään, etenkin, erityisesti,
vasta ja liitepartikkeli -kinl-kAAn sekä juuri (ei kuitenkaan sellaisten
lauseiden ajankohtaa ilmaiseva juuri kuin Äiti on juuri lähdössä). Nämä
partikkelit ilmaisevat yleensä jotakin fokuksensa vaihtoehdoista kyseisessä
tilanteessa. Ne voivat sulkea vaihtoehdot pois (vain Uolevi: ei muita kuin
Uolevi) tai laskea mukaan (myös Uolevi', muita Uolevin lisäksi).
Diskurssi- ja fokuspartikkelien nimittäminen funktioltaan
adverbiaaleiksi, edes lauseadverbiaaleiksi, ei ole kovin luontevaa. Syynä lienee
niiden merkitys. Sellaiset tyypilliset adverbiaalit kuin kauniisti, kehys-
adverbiaalina esiintyvä Tampereella, tai jopa todennäköisesti kertovat jotakin
lauseen kuvaamasta tilanteesta: tekemisen laadusta, tapahtuman paikasta,
tapahtuman mahdollisuudesta. Kun sanotaan että adverbiaali "määrittää”
verbiä tai lausetta, tarkoitetaan erityisesti, että se kuvaa tai rajoittaa verbin
tai lauseen tarkoittamaa asiaa sisällöllisesti, samaan tapaan kuin
adjektiivimäärite substantiivin tarkoitetta. Mitä vähemmän jokin ilmaus
tuo lauseeseen tällaista kuvailevaa lisää, sitä todennäköisemmin sen
tehtävät keskittyvät kielelliseen vuorovaikutukseen tai tekstin rakentumiseen.

LAUSEADVERBIAALEJA JA PARTIKKELEITA 179
Leiki tutkimalla, mihin kaikkiin kohtiin Seuraavassa lauseessa voi panna
partikkelin jopa ja mikä merkitys siitä kulloinkin syntyy (verrattuna lauseeseen
ilman partikkelia).
Elsan vanhemmat omistavat talon Ibizalla.
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsson 1988[1979]: luku 10.
Modaalisuuden ilmaisemisesta: Kangasniemi (1992).
Ajasta, paikasta, tavasta: Leino (1993), Sulkala (1981, Orpana (1988).
Osmasta: Tuomikoski (1978).
Adverbiaalista ja partikkelista: Hakulinen ja Saari (1995).
Adverbiaaleista ja sanajärjestyksestä: Huumo (1994a), (1994b), (1995).
K 20

180 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
6. 	LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ
RAKENTEESTA
Sellaisiin lausekkeisiin kuin NP, AP ja AdvP tutustuttiin johdannossa. Tässä
jaksossa tarkastellaan ensin hieman yksityiskohtaisemmin NP:n sisäistä
rakennetta. Vaikka myös pronominien voi sanoa muodostavan NPiitä,
pronominien tapa saada määritteitä on hieman erilainen kuin substantiivien,
joten asiaa käsitellään siksi erillisessä jaksossa. Sen jälkeen tulee lyhyesti
puhe adjektiivi- ja adverbilausekkeista sekä eräistä erikoistapauksista,
appositiosta ja kvanttoreista. Tässä luvussa ei enää käsitellä PP:tä eli
adpositiolauseketta, jonka rakenteesta olennainen tuli jo sanottua jaksossa
2.4.2. Myöskään VP-kysymykseen ei enää puututa.
Substantiivin määritteitä on perinteisesti sanottu attribuuteiksi, mutta
adjektiivin ja adverbin määritteillä ei ole erityistä omaa nimeä.
Toisenlainen nimitysvaihtoehto on yksinkertaisempi: voidaan puhua pelkistä
substantiivin, adjektiivin ja adverbin määritteistä. Nimeä attribuutti voi
käyttää edelleen vaihtoehtoisena substantiivin määrite -nimitykselle.
H 35 Poimi seuraavasta kaikki lausekkeet, jotka mielestäsi toimivat substantiivin
määritteinä.
1. Vanhempaa sisartani pidetään suunnattoman kauniina.
2. Johtaja oli torpedoinut osastopäällikön ihan vakavissaan tekemän
ehdotuksen.
3. Naapuritalon pihalla seisoo ihan Elsan isän näköinen mies.
6.1. 	SUBSTANTIIVILAUSEKE
Suomen NP:t voidaan yleistäen analysoida kaavion 1 mukaisiksi, vaikka
NP-esiintymät ovat tekstissä harvoin niin laajoja, että kaikki kaavion osat
olisivat niissä mukana. NP:n edussana, substantiivi tai substantiivinen
pronomini, voi saada määritteitä sekä eteensä että jälkeensä. Substantiiveilla
voi olla myös täydennyksiä, mutta paljon harvemmin kuin verbeillä, eivätkä

SUBSTANTIIVILAUSEKE 181
niiden täydennykset muodoltaan poikkea määritteistä. Seuraavassa
puhutaankin yleistäen etu- ja jälkimääritteistä tarkoittaen samalla
mahdollisia täydennyksiä, ja täydennystermiä käytetään vain puhuttaessa
nimenomaan niistä.
ETUMÄÄRITTEET
EDUSSANA
JÄLKIMÄÄRITTEET
TARKENNEKENTTÄ
KUVAILUKENTTÄ
niissä Elsan kaikissa
mukavissa pitkissä
kirjeissä
Pariisista meidän Uoleville
kaikissa niissä Elsan
pitkissä mukavissa
niissä kaikissa Elsan
eräällä hänen
oikein hyvällä
ystävällään
joka nykyisin asuu Pariisissa
hänen eräällä
tästä
Elsalta saadusta
ideasta
että meidän pitäisi ruveta
käymään lenkillä
yksi
tavallinen pieni
purkki
Valion mansikkajogurttia
kaksi
tavallista isompaa
rasiaa
niitä ihania suklaarusinoita
minun
hillitön
haluni
ahmia suklaarusinoita
suurin
osa
teistä
Kaavio 1: Substantiivi lausekkeen yleisrakenne
Etu- ja jälkimääritteillä on pääpiirteissään seuraavanlainen jakauma:
• Etumäärite on joko genetiivissä tai kongruoi edussanan kanssa
luvussa ja sijassa;
• jälkimääri te ei kongruoi eikä ole genetiivissä; sen muoto määräytyy
itsenäisin perustein.
Kaaviossa etumääritteiden alue on lisäksi jaettu kahtia: ensin on
tarkennekenttä, sitten kuvailukenttä. Edellisessä viihtyvät jaksossa 2.4.3.
tarkenteiksi nimitetyt pronominit ja kvanttorit, jälkimmäisessä adjektiivi-
lausekkeet. Kaaviota täydennetään vielä tämän luvun aikana kahdella
etumääritetyypillä, jotka sijoittuvat aivan edussanan eteen kuvailukentän
jälkeen. Toisen näistä muodostavat sellaiset taipumattomat etumääritteet
kuin pikku (6.1.2), toisen "sisäiset genetiivit” (6.1.3).

182 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
6.1.1. 	Kongruoivat etumääritteet
Genetiivejä lukuun ottamatta tarkenne- ja kuvailukentän määritteet
käyttäytyvät olennaisesti samoin: kongruoivat pääsanansa kanssa luvussa ja
sijassa. Siksi molempia on vanhastaan kutsuttu adjektiiviattribuuteiksi,
vaikka ne ovat merkityksen kannalta melko erilaiset ryhmät. Se, kuuluuko
kongruoiva etumäärite tarkenne- vai kuvailukenttään, on osittain
semanttinen asia. Karkeasti sanoen:
• Tarkennekenttään tulevat genetiivin lisäksi pronominit tai
pronominin tapaiset elementit, jotka identifioivat NP:n tarkoitteen
(tarkenteet) tai sanovat jotakin tarkoitejoukon koosta (kvanttorit).
• Kuvailukenttään tulevat varsinaiset kuvailevat, ominaisuuksia
ilmaisevat adjektiivit ja partisiipit.
Kummassakin kentässä voi siis olla useita jäseniä, ja kuten kaaviossa on
annettu ymmärtää, kenttien jäsenten keskinäinen järjestys voi jossain
määrin vaihdella. Sen sijaan kuvailevat määritteet eivät juuri edellä tarkenteita:
♦mukavissa niissä kirjeissä
♦vanhalla hänen ystävällään
♦pienissä muutamissa purkeissa
Kongruoiviin etumääritteisiin kuuluvat myös seuraavantapaiset parti-
siippimuotoiset määritteet, jotka eroavat "tavallisista” adjektiivilausekkeista
siinä, että niillä on omia verbille tyypillisiä määritteitä. Ne voivat siis
muodostaa varsin monimutkaisiakin rakenteita. (Lisää partisiipeista
jaksoissa 8.1.2. ja 9.8.)
Katselin [ [pesää rakentavia] varpusia]].
Katselin [ [varpusten rakentamaa] pesää]].
ETUMÄÄRITE EDUSSANA
Mielenkiintoinen keskustelunaihe on kuvailukentän määritteiden
suhde toisiinsa. Teoriassa tällaisten attribuuttien määrälle yhdessä NP:ssä ei ole

SUBSTANTIIVILAUSEKE 183
rajaa. Voidaan kysyä, ovatko ne keskenään rinnasteisia ja mitä eroa on ilman
rinnastuskonjunktiota ja rinnastuskonjunktion kanssa esiintyvillä adjek-
tiivijonoilla:
(a) kolmen kuukauden ikäisiä sisäsiistejä mustavalkoisia spanielin
pentuja
(b) kolmen kuukauden ikäisiä (, ~ ja) sisäsiistejä ja mustavalkoisia
spanielin pentuja
Ainakin sellainen ero on, että toisin kuin (a):ssa, rinnasteisessa (b)-tapauk-
sessa voidaan tarkoittaa vaikkapa kolmea eri koiranpentu joukkoa.
Joskus kahden peräkkäisen adjektiivimääritteen suhde on varsin selvästi
jotakin muuta kuin pelkkä peräkkäisyyssuhde:
(a) suomalainen lämminverinen hevonen
(b) Suomen paras lämminverinen hevonen
(c) merkittävä suomalainen isänmaanystävä
Esimerkistä (a) voidaan sanoa, että kyseessä on hevonen, josta pitää
paikkansa sekä "suomalainen” että "lämminverinen”. Sen sijaan (b):stä ei voi
päätellä, että hevonen olisi "Suomen paras”: se on paras vain suomalaisista
lämminverisistä. Suomen paras siis määrittää rakennetta lämminverinen
hevonen, ei pelkästään hevonen. (Tämä koskee superlatiiveja yleensäkin, samoin
esim. adjektiiveja ainoa ja ensimmäinen. Ne tulevat merkitykseltään lähelle
tarkenteita, koska identifioivat tarkoitteen yksikäsitteisesti.) Tapaus (c)
lienee analysoitavissa molemmilla tavoin, mutta todennäköistä on, että sen
ajatellaan tarkoittavan jotakuta, joka on merkittävä nimenomaan
suomalaisten isänmaanystävien joukossa. On siis varauduttava siihen, että NP:n
rakenne on jo tarkennekentän osalta hierarkkinen:
Suomen paras lämminverinen hevonen
merkittävä suomalainen isänmaanystävä

184 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Tämän jälkeen joudutaan tietenkin kysymään, mikä on genetiivien,
kvanttoreiden ja tarkenteiden asema tällaisessa hierarkiassa. Tällaiset NP:n
sisäisen rakenteen hienojakoisemmat kysymykset voidaan tässä yhteydessä
kiertää.
Substantiivin määritteet jaetaan usein tulkinnaltaan restriktiivisiin
(rajoittaviin) ja epärestriktiivisiin (selittäviin). Tämä on semanttinen
ero, joka ei yleensä näy muodosta mutta jonka huomaa, kun painottaa
lauseyhteydessä määritettä selvästi pääsanaa vahvemmin: tällöin syntyy aina
restriktiivinen tulkinta. (Erityistä painoa merkitään ensimmäisen tavun
isoilla kirjaimilla.)
(a) Haluaisin KARkeakarvaisen mäyräkoiran.
(b) Haluaisin LYhytkarvaisen rottweilerin.
Jos (b) tuntuu koiraihmisestä oudolta verrattuna (a):han, taustalla on se
tieto, että kaikki rottweilerit ovat lyhytkarvaisia, kun taas mäyräkoiria on
kahta lajia, karkea- ja sileäkarvaisia. Sanomalla lauseen (a) suljen pois sileä-
karvaisen. Restriktiivinen määrite rajaa edussanan mahdollisten tarkoitteiden
alasta pienemmän osajoukon tai -alueen, jonka jäseneen koko NP viittaa.
Epärestriktiivinen tulkinta tuntuu luontevammalta Seuraavassa:
Lyhytkarvainen rottweiler on helppo pitää puhtaana.
NP:llä viitataan siinä (yleistävästi) tietynrotuiseen koiraan, johon jo
pelkkä edussanakin voisi viitata, ja määrite antaa siitä pelkästään lisätietoa.
Varmin tapa saada aikaan restriktiivinen tulkinta on verrata kahta eri
tavoin rajattua tarkoitetta. Seuraavista (a) on mäyräkoirat tuntien täysin
odotuksenmukainen (vaikkei välttämättä tosi), (b) taas pakottaa
kuvittelemaan karvoitukseltaan kahdenlaisia rottweilereita.
(a) Karkeakarvaiset mäyräkoirat ovat mukavampia kuin sileäkarvaiset
(mäyräkoirat).
(b) Lyhytkarvaiset rottweilerit ovat mukavampia kuin pitkäkarvaiset
(rottweilerit).
Vastaavasti on helppo nähdä, että jos substantiivilla jo sinänsä on vain yksi
mahdollinen tarkoite, se ei voi saada rajoittavaa määritettä. Tällä tavoin

SUBSTANTIIVILAUSEKE 185
tulkitsemme normaalisti erisnimet, joten esimerkiksi seuraavan määrite on
epärestriktiivinen:
Kuusivuotias Pyry valmistautuu ensimmäiseen koulupäiväänsä.
Epärestriktiiviset määritteet ovat kotonaan sanomalehtiteksteissä, jollaiseen
tämäkin esimerkki vienee ajatukset. Niillä voidaan pakata tausta-
informaatiota lyhyeen muotoon. Esimerkiksi lauseessa Lyhyt karvainen
rotttveiler on helppo pitää puhtaana epärestriktiivinen määrite antaa
taustatietona myös syyn puhtaanapidettävyyteen. Seuraavasta taas voisi ilman
ohjelma-s&na.n epärestriktiivistä määritettäkin päätellä, että ”Euro-
paternariat” on ohjelma, mutta taustatiedon tälle päätelmälle antaa juuri
määrite.
Europaternariat oli menestys. Yritysten väliseksi kontaktifoorumiksi
rakennettu ohjelma tarjosi runsaasti edullisia yrityskontakteja eri
puolilta Eurooppaa. (Muokattu Kauppalehdestä 25.6.96)
Restriktiivisyystulkinnat siis perustuvat yleistietoon, mutta useimmiten
pelkkä yleistieto sallii molemmatkin tulkinnat, eikä niitä aina voi selvästi
erottaakaan. Jako ei ole syntaktinen, mutta sitä tarkkailemalla pääsee kiinni
siihen, mitä adjektiivimääritteillä teksteissä tehdään.
Jaa seuraavien lauseiden adjektiivimääritteet (mukaan lukien partisiipit)
restriktiivisiin ja epärestriktiivisiin. Tärkeämpää kuin "oikea vastaus ” on miettiä,
millaisia jakoperusteita käytät.
1. ”Hauskaa, hauskaa! ” huusivat lapset ja taputtivat suuria karvaisia
käsiään. {vanhaa koululaishuumoria)
2. Euroopan lyhyet korot ovat laskeneet, mutta pitkien korkojen nykyinen nousu
voi himmentää talouskasvua.
3. Pieni pommi räjähti Alhambran palatsin lippuluukulla Granadan
kaupungissa Etelä-Espanjassa keskiviikkona. Pohjois-Espanjaan itsenäistä valtiota
tavoitteleva baskijärjestö ETA varoitti palatsin päärakennuksen lähellä
räjähtäneestä pommista etukäteen, joten ihmiset ehdittiin evakuoida alueelta.
K 21

186 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
1200-luvulla kukkulan laelle rakennettu Alhambra on yksi Espanjan
huomattavimmista nähtävyyksistä ja kuulu maurilaisesta arkkitehtuuristaan.
(HS 11.7.96)
Restriktiivisyysasiaa voidaan soveltaa myös tarkenteisiin. Jaksossa 2.4.3
huomattiin, että proadverbi, esim. täällä, tuolla tai siellä voi esiintyä
paikanilmauksen edellä tarkenteen tapaan. Näissä tapauksessa on
tavallista, että substantiivia painotetaan proadverbia vahvemmin:
Täällä TAMpereella on LÄMmin.
Tuolla PUIStossa voi HÖLkätä.
Tällaiset proadverbitarkenteet näyttävät olevan epärestriktiivisiä, kuin taas
varsinainen kongruoiva pronominitarkenne voi olla restriktiivinenkin,
kuten seuraavan (a):ssa. Jos pakotetaan restriktiivinen tulkinta esille
painottamalla määritettä pääsanaansa vahvemmin, (b):n proadverbillinen
vaihtoehto on monien mielestä outo:
(a) TÄSsä puistossa voi HÖLkätä, TUOSsa puistossa EI.
(b) PTÄÄLlä puistossa voi HÖLkätä, TUOLla puistossa EI.
Samalla perusteella voi nyt todeta, että persoonapronomini sellaisessa
pronominin ja substantiivin liitossa kuin me naiset on epärestriktiivinen.
Tähän viittaa seuraavanlaisen vertailun mahdottomuus:
(a) Me NAIset olemme herkempiä kuin te MIEhet.
(b) *ME naiset olemme herkempiä kuin TE naiset.
Varsinaiset tarkenteet, kuten muutkin kongruoivat etumääritteet, voivat sen
sijaan olla sekä epärestriktiivisiä (seuraavan c) että restriktiivisiä (seuraavan
d). Jälkimmäinen on tyypillistä puhekielen j*/»*-sanan käytölle:
(c) NE naiset ovat herkempiä kuin NUO naiset.
(d) Ne NAIset oli herkempiä kun ne MIEhet.

SUBSTANTIIVILAUSEKE 187
Onkin epäselvää, ovatko sellaiset tapaukset kuin täällä Tampereella ja me
naiset varsinaisia tarkenne—pääsanarakenteita (ks. 6.3).
6.1.2. 	Taipumattomat etumääritteet
Jakson 6.1.1. yleiskaaviosta puuttuvat tilanahtauden vuoksi
perusmuodossaan esiintyvät, taipumattomat etumääritteet. Niillä on kuitenkin
selvästi kaaviossa oma kolonsa varsinaisen kuvailukentän ja edussanan välissä.
Tätä havainnollistaa seuraava esimerkki, jossa sana pikku edustaa
"taipumattomiksi adjektiiveiksi” kutsuttua määritetyyppiä. Sellainen voi
sijaita vain välittömästi edussanan edessä, ei siis kuvailukentän jäsenten
välissä eikä tarkennekentässä.
niissä Elsan mukavissa, piristävissä pikku kirjeissä
♦niissä Elsan pikku mukavissa kirjeissä
♦pikku niissä mukavissa kirjeissä
Muita tällaisia ovat pikku, ensi, viime, kelpo, aimo. Ryhmään voi liittää myös
taipumattoman kvanttorin joka 'jokainen’, joka kuuluu muotonsa pohjalta
nyt käsiteltävään luokkaan mutta merkitykseltään kvanttoreihin, jotka
yleensä sijoittuvat tarkennekenttään. /ö&z-kvanttorilla on siis eräänlainen
dilemma, joka näyttää ratkeavan siten, että lausekkeessa ei käytetä
adjektiivimääritteitä vaan ne ovat yksinkertaista tyyppiä joka päivä, joka
joulu. Tyypeissä joka ainoa ~ ikinen ~ viides asiakas kuuluu /ö&z-kvanttorin
ja substantiivin väliin tuleva sana pikemmin edelliseen kuin jälkimmäiseen.
On myös sellaisia nominatiivimuotoisia etumääritteitä, jotka
pystyisivät taipumaan. Niitä on erityisesti erisnimillä, ja ne ovat ammattia,
arvonimeä tai vastaavaa muuta kategoriaa tarkoittavia substantiiveja. Sanomme
tällaisia sanoja Seuraavassa yksinkertaisuuden vuoksi tittelisanoiksi.
presidentti Martti Ahtisaaresta
maalarimestari Uolevi Hakakorvella
ravintola Ostrobotniasta
mieskuoro Sirkkoihin
hirmumyrsky Berthalla

188 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Samaan malliin sopivat itse asiassa myös ihmisten nimet: Martti ilmauksessa
Martti Ahtisaaresta voidaan haluttaessa analysoida taipumattomaksi
etumääritteeksi, vaikka nimiä lieneekin useimmiten luontevinta käsitellä
syntaksissa yhden sanan tavoin. Oli miten oli, sekä etunimet että tittelisanat
osoittautuvat nyt käsiteltävissä rakenteissa selvästi määritteiksi, sillä vain
jälkimmäinen jäsen saa lauseyhteyden vaatiman muodon:
♦Martista Ahtisaari, *Martista Ahtisaaresta
♦hirmumyrskyyn Bertha, * hirmumyrskystä Berthasta
Mielenkiintoista kyllä, jotkin intuitiivisesti vastaavan tuntuiset
rakenteet käyttäytyvät päinvastoin kuin edellä: kategoriaa tarkoittava sana taipuu
ja toimii siis edussanana, kun taas ilmaus, jonka kategoriasta on kyse, jää
taipumattomaksi jälkimääritteeksi:
romaanissa Elämän herrat luvussa kolme sivulla 45
sanan maltti ensimmäisessä tavussa malt
elokuvaan ~ lauseeseen Postimies soittaa aina kahdesti
Tässä ei ole mahdollista pohtia sitä, missä tittelisanojen ja näiden muiden
kategoriasanojen muodostamien rakenteiden ero piilee. Jälkimmäiseen
tyyppiin tulee taipumattomaksi osaksi ainakin numeroita ja muita
erikoisia, sitaattimaisia ilmauksia, kuten edellisen esimerkin lause; tittelisanatkin
ovat mahdollisia, jos nimet muodostavat rinnasteisen rakenteen:
hakijoille Aalto, Backman ja Järvisalo
Tittelityypin ilmauksia käsitellään jaksossa 6.3 hieman yleiskatsauk-
sellisemmin. Niillä on nimittäin se erikoisuus, että jos tittelisana saa omia
määritteitä, se ryhtyykin kongruoimaan nimen kanssa, kuten Seuraavassa —
joskus tosin vain osa tittelisanoista, kuten (c):ssä:
(a) Suomen nykyisestä presidentistä Ahtisaaresta
(b) Floridassa riehuneelle hirmumyrskylle Berthalle
(c) puolueen puheenjohtajaan kansanedustaja Raimo Vistbackaan

SUBSTANTIIVILAUSEKE 189
Aidosti taipumattomat sanat, joista tämä jakso alkoi, eivät juuri saa omia
määritteitä, joten emme voi saada vastausta kysymykseen, taipuisivatko
nekin siinä tapauksessa.
6.1.3. 	Genetiivin asema
Genetiivimäärite on helppo erottaa luvussa ja sijassa kongruoivista
adjektiivimääritteistä ja tarkenteista, vaikka jälkimmäisetkin voivat tietysti
olla edussanan mukaisesti genetiivissä. Myös genetiivillä on kuitenkin
ominaisuus, joka voidaan nähdä kongruenssina: jos genetiivimääritteenä on
persoonapronomini, pääsanaan tulee — etenkin kirjakielessä — saman
persoonan omistusliite. Itse genetiivi voi tällöin jäädä ilmipanematta:
(sinun) kirjeesi
eräällä (hänen) ystävällään
niissä (teidän) kaikissa mukavissa pikku kirjeissänne
Tämä kongruenssin muoto ei ulotu muihin etumääritteisiin: ei sanota *
sinun mukavissasi kirjeissäsi. Genetiivin ja omistusliitteen yhteys ei kuitenkaan
rajoitu substantiivilausekkeisiin, vaan myös adjektiivia määrittävillä ja
moniin infiniittimuotoihin liittyvillä genetiiveillä on sama ominaisuus.
(Lisää luvussa 7.)
Genetiivimuotoisilla NP:illä on suomessa muitakin syntaktisia rooleja
kuin substantiivin määritteenä toimiminen, mutta niillä on varsin laaja
merkitysala siinäkin tapauksessa, että nuo muut tehtävät jätetään
ulkopuolelle. Genetiivi voi konkreettisesti ilmaista omistajaa, kuten seuraavan
ryhmän lauseessa (a), mutta esimerkiksi ryhmän loput kolme esimerkkiä ovat
tuskin analysoitavissa omistukseksi. Genetiivimääritteen suhde lausekkeen
edussanaan muistuttaa niissä pikemminkin tekijän roolissa olevan
argumentin suhdetta verbiin. (Verbijohtoisten substantiivien
muodostamista lausekkeista puhutaan lisää jaksossa 6.1.5.)
(a) Uolevin rähjäinen rättisitikka
(b) päätöksen suotuisat vaikutukset
(c) Elsan kielitaito
(d) Euroopan Unionin toimenpiteet

190 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Seuraavanlaisissa tapauksissa genetiivin ja edussanan suhde on melko
abstrakti, ja sitä lienee vielä vaikeampi määritellä tai tyypitellä:
tohtori Eskolan miehekäs ääni
kampaajan ammatin ikävät puolet
ATK-alan luotettavaa ammattitaitoa
tämän vuoden runsas sato
kestävä puolen litran purkki
vieraanvarainen Helsingin kaupunki
Edellä sanottiin, että genetiivimääritteellä on etumääritteiden
joukossa kaksi mahdollista paikkaa: se voi sijoittua joko tarkennekenttään tai
kuvailukentän jälkeen, heti edussanan eteen, jolloin tarkenteet ja adjektiivi-
määritteet edeltävät sitä. Ensimmäinen vaihtoehto on yleisempi. Genetiivin
paikkoja havainnollistaa kaavio 2. Tarkennekentän genetiiviä voidaan sanoa
ulkoiseksi ja toista sisäiseksi genetiiviksi. (Ero ei tietenkään näy, ellei
muita etumääritteitä ole.) Koska paikkoja on kaksi, voi käydä niinkin, että
kaksi genetiiviä määrittää samassa NP:ssä samaa substantiivia. Tämä on
harvinaista, mutta kaavion 2 esimerkit osoittavat sen mahdolliseksi.
ULKOINEN GEN
KUVAILUKENTTÄ
SISÄINEN GEN
EDUSSANA
Ritun
ranskan kielen
taito
EU:n
viime vuosien
toimet
päätöksen
suotuisat
lyhyen aikavälin
vaikutukset
Valion
uudet
puolen litran
purkit
Kaavio 2: Genetiivien asema substantiivilausekkeessa
(Tarkennekenttä on yksinkertaisuuden vuoksi jätetty merkitsemättä.)
Kahden genetiivin tapauksessa genetiivien keskinäinen järjestys on varsin
tiukka: ei ole sattumaa, kumpi genetiivi tulee ulkoisen ja kumpi sisäisen
asemaan, eikä kahden genetiivin paikkaa juuri voi vaihtaa muuttamatta
merkitystä.

SUBSTANTIIVILAUSEKE 191
Selitä seuraavien useamman genetiivin sisältävien lausekkeiden rakenne — tai H 36
rakenteet, jos löydät useita tulkintoja — seuraavaan tapaan: vetämällä
dependenssikuvauksen tapaan nuoli kustakin genetiivissä olevasta sanasta sen
pääsanaan:
Tee myös osittainen puurakenne liittämällä hakasuluilla yhteen sisäinen genetiivi
ja edussana sekä toisilla, ulommilla koko NP:
3. raiskatun naisen aviomiehen tunteiden erittelyä
4. karsastavan lapsen liiallista television katselua
5. Luostarisen loistavan Oulun näyttelyn jälkimainingit
6. Oulun tunnetun arkkitehtikoulukunnan toisen sukupolven edustaja
Mistä genetiivimääritteen sijoittuminen ulkoisen tai sisäisen genetiivin
paikalle sitten riippuu? Tähän ei ole tiedossa yksiselitteistä vastausta, mutta
Seuraavassa muutamia huomioita. Jos ajatellaan, että genetiivimääritteen
prototyyppinen merkitys on omistajan ilmaiseminen, voidaan myös sanoa,
että tarkennekenttä on sen prototyyppinen paikka, sillä varsinaiset
omistajan genetiivit sijoittuvat siihen selvästi mieluummin kuin adjektiivin
jälkeen:
Elsan ensimmäinen polkupyörä
?ensimmäinen Elsan polkupyörä
naapurin perheen uudet kalliit tyylihuonekalut
?uudet kalliit naapurin perheen tyylihuonekalut
{Valion uudet {puolen litran purkit}}
1. päätöksen suotuisat lyhyen aikavälin vaikutukset
2. lyhyen aikavälin päätöksen suotuisat vaikutukset
Tällaisille omistajan genetiiveille on myös tyypillistä, että ne ovat
määräisiä: puhumme useimmiten tiettyjen yksilöiden tai yhteisöjen (Elsan, naa-

192 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
purin perheen) omistussuhteista. Määräiset, erityisesti persoona- ja
demonstratiivipronominien genetiivit näyttävät asettuvan ulkoisen
genetiivin asemaan poikkeuksetta, oli kyseessä sitten omistussuhde tai ei:
minun ensimmäinen suurempi kirjallinen työni
hänen välinpitämättömältä kuulostanut vastauksensa
tämän päätöksen monenlaiset vahingolliset vaikutukset
♦ensimmäinen suurempi kirjallinen minun työni (jne.)
Ulkoiseen genetiiviin turvaudutaan myös silloin kun genetiivillä on oma
genetiivimäärite tai omistusliite:
Suomen pääkaupungin 350-vuotiaassa yliopistossa
spanielimme kolmikuiset sisäsiistit pennut
Sisäinen genetiivi muodostaa usein edussanan kanssa yhdessä
jonkinlaiseen vakiintuneeseen kategoriaan viittaavan ilmauksen, joissakin tapauksissa
suorastaan nimen (Helsingin yliopisto). Tällöin jää taka-alalle se, että
genetiivimääritekin oikeastaan voisi viitata johonkin erityiseen olioon.
Tällaista eroa voi lähestyä vaikkapa seuraavista kontrasteista lähtien:
(la) 350-vuotias Helsingin yliopisto
(Ib) Helsingin 350-vuotias yliopisto
(2a) kolmikuisia sisäsiistejä spanielin pentuja
(2b) spanielin kolmikuisia sisäsiistejä pentuja
Sisäisen genetiivin tapauksissa (a) puhutaan tietynikäisestä instituutiosta tai
tietyn ikäisistä ja -rotuisista koiranpennuista, kun taas ulkoisen genetiivin
tapaukset (b) sopivat paremmin yhteyteen, jossa on jo ollut puhe Helsingistä
tai eräästä spanielista.
Sanotun kanssa lienee sopusoinnussa myös se, että sisäinen genetiivi tulee
usein kysymykseen juuri sellaisissa tapauksissa, joissa genetiivin ja
edussanan suhde on abstrakti tai muuten vaikeasti tyypiteltävä:

SUBSTANTIIVILAUSEKE 193
hyvillä lukion tiedoilla
keskinkertaisella peruskoulun päästötodistuksella
kaikenlaiseen käytännön työhön
leirintäalueen merkissä oleva teltan kuva
hirvittävää saksan ja englannin sekasotkua
teiden varsilla sijaitsevissa turistien neuvontapisteissä
Poimi ensin seuraavissa lauseissa esiintyvät useampisanaiset NP:t ja analysoi ne H 37
edellisen tehtävän mallin mukaan. Kokeile sitten, mitä genetiivi- ja adjektiivi-
määritteen paikan vaihtaminen vaikuttaa ja päättele onko kyse ulkoisesta vai
sisäisestä genetiivistä. Kokeilun ei ole tarkoitus aina tuottaa selvää tulosta.
1. Laura työnsi paperit auton täpötäysinäiseen hansikaslokeroon.
2. Tohtori Bernard Malaux on yksi Pasteur-instituutin vesikauhua vastaan
taistelevan tutkijaryhmän jäsenistä.
3. Aurinko nosti maasta mullan muhevaa tuoksua.
4. Ensimmäiset flunssan oireet ovat kipeä kurkku ja väsymys.
3. Tuo oli tyypillinen miehen vastaus!
6. Raamattu ei kiellä alkoholin kohtuullista käyttämistä.
6.1.4. 	Jälkimääritteet ja -täydennykset
Jälkimäärite ei ole genetiivissä eikä kongruoi, vaan sen muoto määräytyy
itsenäisesti. Jälkimääritteitä voidaan ryhmitellä sekä kategorian —
paikallissijainen NP, PP, infinitiivi, lause — että funktion perusteella.
Jälkimmäinen tapa perustuu siihen, että jälkimäärite voi yksinkertaistavasta
nimityskäytännöstämme huolimatta olla paitsi määrite myös täydennys,
substantiivin nimenomaisesti valitsema. Varsinaisesti pakollisia tällaiset
täydennykset eivät kuitenkaan yleensä ole. Jälkimääritteitä on harvoin
useampia kuin yksi. Seuraavassa esitellään substantiivien jälkimäärit teiden
päätyypit. Ne kaikki noudattavat seuraavan tyyppistä yleisrakennetta,
mihin tietenkin voi tulla mukaan myös etumääritteitä. Kuten muistetaan,
edussana on se joka taipuu lauseyhteyden vaatimassa muodossa:

194 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Otamme yhteyttä [osaan
Haastattelemme [osaa
Soitamme
[osalle
[kyselyyn vastanneista]],
[kyselyyn vastanneista]],
[kyselyyn vastanneista]].
EDUSSANA JÄLKIMÄÄRITE/TÄYDENNYS
H 38 Kirjoita lyhyt vastaus kuvitteelliselle oppilaalle, joka ehdottaa, että seuraavissa
lauseissa olisi paikallissijaisia substantiivin määritteitä.
1. Katselin hajamielisesti kirjoituspöydässäni olevaa teetahraa.
2. Mistä lähtee Ouluun menevä pikajuna?
3. Minua huolestuttavat nämä silmieni alle tulleet pussit.
4. Join pullon pohjalle jääneen viinitilkan.
1. 	Määrä-, mitta- ja osasanojen täydennykset: Kyseeseen tulevilla
substantiiveilla on luontaisesti ”vajaa” merkitys siinä mielessä, että ne
edellyttävät täydennystä, jonka määrästä on kyse. Esimerkiksi osa on tietysti aina
osa jostakin. Tästä syystä ”jälkimääritettä” on syytä sanoa täydennykseksi.
Se voi olla partitiivissa, kuten tapausryhmässä (a), tai elatiivissa, kuten
ryhmässä (b). Esimerkit tarjoavat edustavan valikoiman määrä-, mitta- ja osa-
sanoja.
(a) litra vastalypsettyä maitoa
200 grammaa suklaarusinoita
joukko vihaisia ihmisiä
pala tummaa venäläistä leipää
pullo viiniä
pisara vettä
melkoinen määrä uusia ihmisiä
(b) pala tuosta tummasta venäläisestä leivästä
suurin osa ihmisistä
puolikas paketista
neljännes ihmisen vuosituloista

SUBSTANTIIVILAUSEKE 195
Jotkut sanat, esim. osa, voivat ottaa sekä partitiivin että elatiivin:
Hyvin suuri osa kyselyyn vastanneista on alle 23-vuotiaita
opiskelijoita.
Jännitteet ja ulottuvuudet ovat osa tätä kaupunkia.
Etenkin osasanojen elatiivimuotoiset täydennykset tarjoavat pienen
ongelman. Olemme nähneet, että NP:t ovat suomessa aitoja konstituentteja,
joiden osat eivät ole hajotettavissa. Elatiivitäydennys kuitenkin näyttää
voivan erota NP:stä. Joskus tosin näyttää siltä, että kyseessä olisi elatiivi-
lausekkeen (sinänsä poikkeuksellinen) sijoittuminen etumääritteeksi:
Helsingin nuorisotilojen isännistä suuri osa on nuoria naisia.
Siksi järjestysmiehiksi hakeutuu huomattava joukko reservin
kersantteja, joista osa on palvellut Suezilla.
Seuraavien muunnosten mahdollisuus kuitenkin osoittaa, että elatiivi-
täydennys voi sijaita kauempanakin:
Heistä on nuoria naisia suurin osa.
kersantteja, joista Suezilla on palvellut ainakin puolet
Määrää, mittaa ja osaa tarkoittavien substantiivien lisäksi partitiivi- tai
elatiivimuo toisen jälki täydennyksen voivat saada myös kvanttorit, joista
puhutaan jaksossa 6.4.
2. 	Muut paikallissija- ja adpositiomääritteet ja -täydennykset:
Substantiivia voi NP:ssä seurata lähes millainen tahansa paikallissijainen NP
tai PP. Selvimpiä kyseeseen tulevista tapauksista ovat ne, joissa itse
substantiivi on johdettu verbistä tai muuten selvässä suhteessa verbiin,
jolloin sen voi ajatella yksinkertaisesti perivän tämän verbin valenssin ja
mahdollisesti rektion:
lähteä + suunta lähtö maailman ääriin
valittaa + ELA ikuinen valitus korkeista veroista
uskoa + ILL sokea usko materiaalisen hyvinvoinnin
siunauksellisuuteen

196 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Myös muihin kuin verbilähtöisiin substantiiveihin voi liittyä paikallis-
sijaisia ja adpositiolla merkittyjä määritteitä:
Pikajuna Parkanon kautta Ouluun lähtee raiteelta 6.
Pussit silmien alla ovat merkki väsymyksestä.
Se mies siellä kioskissa oli aika lailla humalassa.
Monille näistä tapauksista on olemassa vastine, jossa vastaava jäsen edustuu
genetiivimääritteenä — sisäisenä genetiivinä, joskus yhdyssanaksi
kirjoitettuna:
pikajuna Ouluun ~ Oulun pikajuna
serkkuni Amerikasta ~ Amerikan-serkkuni
matka Englantiin ~ Englannin-matka
Varsin yleinen substantiivin jälkimäärite näyttää olevan elatiivimuotoinen
NP, muutenkin kuin osasanojen kanssa. Elatiivi liittyy esimerkiksi
mielellään erilaisiin kuvaa, esitystä tai sanallista käsittelyä merkitseviin
substantiiveihin, jolloin sitä voi haluta sanoa myös täydennykseksi:
kuva ~ elokuva ~ runo ~ kertomus ~ teos Suomen talvisodasta
tutkimus ~ artikkeli ~ väitöskirja sodan alkamisen syistä
tieto ~ uutinen ~ huhu pääministerin uhkaavasta erosta
Paikallissija- ja adpositiomääritteet tuottavat helposti moniselitteisyyttä,
koska sama lauseke voisi usein yhtä hyvin olla myös verbin täydennys tai
määrite. Näin esimerkiksi Seuraavassa, koska elatiivimuotoisen NP:n voi
ottaa sekä substantiivi tutkimus että verbi kirjoittaa. Niinpä verbin
seuralaisena voidaan nähdä joko yksi tai kaksi NP:tä:
Tätini kirjoittaa tutkimusta keskiajan urheilusta.
(a) kirjoittaa [ tutkimusta keskiajan urheilusta]]
(b) kirjoittaa tutkimusta] keskiajan urheilusta]
Tällaiset kaksiselitteisyydet eivät aina liene edes ratkaistavissa, mutta
tulkinnan, jonka mukaan kyse on yhdestä jälkimääritteellisestä NP:stä, saa

SUBSTANTIIVILAUSEKE 197
esille sijoittamalla NP:n vaikkapa subjektiksi:
[NP Tutkimus [ keskiajan urheilusta]] sai tunnustuspalkinnon.
Äsken nähtiin, että osasanojen elatiivimääritteet voivat erota edussanan yhteydes- H 39
tä. Samanlaista NP:n hajoamista voi tapahtua muulloinkin. Poimi seuraavista
lauseista jälkimääritteen sisältävät NP:tja merkitse niistä edussana ja jälkimäärite
(täydennyksiä ei tarvitse yrittää erottaa). Kokeile sitten NP:n koossapysyvyyttä
muodostamalla relatiivilauseita seuraavaan tapaan:
Olemme saaneet {ikäviä uutisia
edussana
> kaappaus, josta olemme saaneet ikäviä uutisia
Ihmisiä kiinnostavat {uutiset
edussana
> * julkkikset, joista ihmisiä kiinnostivat uutiset
1. Elsalla on ilmiömäinen taipumus holtittomaan törmäilyyn.
2. Hakijalta edellytetään kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn.
3. Elsa on kirjoittanut useita artikkeleita NP:n sisäisestä rakenteesta.
4. En ole koskaan oikein ymmärtänyt Elsan artikkelia NP:n sisäisestä
rakenteesta.
5. Jokaisella on yhtäläinen oikeus turvaan ja hyvinvointiin.
6. Ahmed tappelee sinnikkäästi oikeudesta pieneen, isältä perittyyn
maatilkkuun.
7. Hän on perinyt esi-isiltään oikeuden tähän maahan.
3. 	Infmitiivilausekkeet kuuluvat vain harvoihin abstrakteihin
substantiiveihin, joilla on usein johtosuhde johonkin verbiin. (Lisää luvuissa 8 ja 9.)
aikomus ~ halu ~ keino ~ käsky ~ oikeus ~ velvollisuus puhua
suunsa puhtaaksi
kaappauksesta).
jälkimäärite
julkkiksista)
jälkimäärite

198 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Tällaiset infinitiivimääritteet ovat tulkittavissa edussanansa täydennyksiksi.
Tämän huomaa erityisesti, kun valenssi periytyy verbiltä:
Aion ~ haluan puhua suuni puhtaaksi.
Mielenkiintoista kyllä, substantiivin ja vastaavan verbin rektio ei aina ole
sama:
kyky ilmaista itseään
kykenee ilmaisemaan (~ ?ilmaista) itseään
velvoitus ~ velvoite ~ velvollisuus maksaa korvausta
velvoitetaan maksamaan (~ * maksaa) korvausta
Infinitiivin vaihtoehtona on joskus paikallissijainen NP, ja kolmas
vaihtoehto on joskus genetiivi:
oikeus ilmaista itseään ~ oikeus itseilmaisuun
kyky rakastaa aidosti ~ kyky aitoon rakkauteen
~ aidosti rakastamisen kyky
4. 	Lausemääritteet: Jaksossa 2.7 tulivat jo puheeksi finiittilauseen
muotoisten substantiivin määritteiden päätyypit: relatiivilause, että-\a.use ja
alisteinen kysymyslause:
musta kissa ~ kissa joka makaa tuossa matolla
järjetön väite ~ väite, että tässä olisi jotain järkeä
hyvä kysymys ~ kysymys, onko tässä mitään järkeä
Relatiivilauseet ovat selvästi vapaita määritteitä, eivät täydennyksiä, ja
voivat määrittää millaista substantiivia tahansa. Kaksi muuta sen sijaan
toimivat täydennyksinä sellaisille substantiiveille, joilla on johtosuhde
vastaavan lausetäydennyksen ottavaan verbiin. Tämäntyyppiset lausetäyden-
nykset ovat tavallisempia, kun edussanana on pronomini (jakso 6.1.6).
Relatiivilauseiden yhteydessä puhutaan usein restriktiivisten
(rajoittavien) ja epärestriktiivisten erosta. Tätä osoitetaan seuraavissa esimerkeissä

SUBSTANTIIVILAUSEKE 199
englannista lainatulla pilkutustavalla: vain epärestriktiiviset erotetaan
pilkulla. Restriktiiviset rajoittavat NP:n mahdollisten tarkoitteiden alaa
samaan tapaan kuin restriktiiviset adjektiivimääritteet. NP:n eilinen poika
mahdollisten tarkoitteiden alaan mahtuu paljon vähemmän tarkoitteita
kuin NP:n poika, ja samoin tapauksessa
Tapaan tänään uudestaan (sen) pojan johon tutustuin eilen.
rajataan mahdollisten poikien ala tarkemmin kuin jos sanottaisiin vain
poika. Tyypillinen epärestriktiivinen relatiivilause ei rajaa edussanan alaa vaan
pikemminkin vain sitoo lauseita toisiinsa:
Tapaan tänään Mikon, jonka muuten sinäkin olet kerran tavannut.
Ajatus relatiivilauseesta substantiivin määritteenä lieneekin luontevampi
restriktiivisten kuin epärestriktiivisten tapauksessa.
Käytännössä restriktiivisten ja epärestriktiivisten relatiivilauseiden
erottaminen ei aina ole helppoa. Kannattaa kuitenkin huomata, että
restriktiivistä tulkintaa tukee etenkin puhekielessä yleinen je-tarkenne,
kuten Seuraavassa esimerkissä (a). Tällöin itse relatiivilause voi sijaita
irrallaan muusta NP:stä. Näin on käynyt (b):ssä, jonka relatiivilause voikin saada
vain restriktiivisen tulkinnan.
(a) Se poika jonka mä tapasin eilen tulee mukaan.
(b) Se poika tulee mukaan jonka mä tapasin eilen.
6.1.5. 	Lisää verbijohtoisista substantiiveista
Mitä sanoja oikeastaan määrittävät genetiivit ilmauksessa Kotimaisten kielten
tutkimuskeskus? — Toinen erikoisuus: Mitä eroa on seuraavilla ilmauksilla?
1. Polulla juoksijat eivät huomanneet mitään erikoista.
2. Juoksijat polulla eivät huomanneet mitään erikoista.
Jaksossa 2.4.1 nähtiin, että substantiiveilla ei ole objektia: edes verbimäiset
-^/»^-substantiivit eivät ota objektin sijoissa olevaa täydennystä, vaan
vasK 22

200 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
taava argumentti saa genetiivimuodot Substantiiveilla ei myöskään ole
subjektia. Verbijohtoisten substantiivien määritteistä ja niiden suhteesta
vastaavan verbin täydennyksiin ja määritteisiin voidaan sanoa jotakin
tarkempaa. Vaikka Seuraavassa sanottava pätee paljolti muihinkin
verbijohtoisiin substantiiveihin (esim. vastaus, vaikutus, valinta), puhumme
nyt yksinkertaisuuden vuoksi -/«/»^«-substantiiveista.
• 	Jos johdosta vastaava verbi saa objektin, substantiivin genetiivimäärite
vastaa sitä argumenttia, joka verbin yhteydessä toimii objektina
(ob j ektiargumen t tia).
juoda kahvia
myöntää vajavaisuus
kehittää korkeakouluja
rahoittaa uudistus
kahvin juominen
oman vajavaisuuden myöntäminen
korkeakoulujen laadullista ja sisällöllistä
kehittämistä
kokonaisuudistuksen ensimmäisen
vaiheen rahoittaminen
• 	Jos johdosta vastaava verbi ei saa objektia, substantiivin genetiivimäärite
vastaa sitä argumenttia, jonka verbi saa subjektikseen (ykkösargumenttia).
elämä syntyy
keisarikunta luhistuu
kustannukset nousevat
perintötekijät siirtyvät
elämän syntyminen maapallolla
Kiinan keisarikunnan luhistuminen
työvoimakustannusten jatkuva
nouseminen
perintötekijöiden siirtyminen
• 	Muut kuin subjektin ja objektin funktiossa toimivat verbin seuralaiset
ovat omassa itsenäisesti määräytyvässä sijassaan. Ne voivat sijoittua edelle
tai jälkeen.
tuijottaa omaan napaan omaan napaan tuijottamisesta
erota yhdistyksestä yhdistyksestä eroaminen
perintötekijät siirtyvät perintötekijöiden siirtyminen
jälkeläisiin jälkeläisiin

SUBSTANTIIVILAUSEKE 201
NP:t, joissa substantiivilla on sekä subjektia että objektia vastaava määrite,
siis kaksi genetiiviä, ovat hyvin harvinaisia. Selvää on kuitenkin, että
subjektigenetiivi tällöin edeltää objektigenetiiviä — subjektigenetiivillä on
ulkoisen, objektigenetiivillä sisäisen genetiivin asema.
Kirjeessä paheksuttiin Kustaa III:n laitonta sodan aloittamista.
♦Kirjeessä paheksuttiin sodan Kustaa III:n aloittamista.
Mikäli subjekti- ja objektiargumentin sisältäviä nominaalistuksia esiintyy,
on todennäköisintä että jälkimmäinen liittyy edussanaan niin kiinteästi että
se voidaan kirjoittaa edussanan kanssa yhteen:
Uolevin alituinen purukumin mässytys
Uolevin liiallinen kaljanjuonti
Poimi seuraavista lauseista NP:t, joiden edussanana on -minen-substantiivi tai H 40
jonkin muun muotoinen substantiivi, jota pidät selvästi verbijohtoisena. Merkitse
edussanat ja vastaavan verbin ykkös- ja objektiargumenttia edustavat jäsenet:
{Kustaa III:n laiton sodan aloittaminen}
SUBJ-ARG OBJ-ARG edussana
1. Seksuaalisuus tekee mahdolliseksi perintötekijöiden siirtymisen peräkkäisten
yksilöiden muodostamilta linjoilta toisille.
2. Tarjanteen mahdollinen eroaminen eduskunnasta ei ole vain Tarjanteen ja
presidentin ja toisaalta keskustapuolueen ja liberaalien asia.
3. Opettajat ovat kokeneet vaikeaksi ammattinsa eri tehtäväkomponenttien
mielekkään yhteensovittamisen.
4. Ihmisten ja eläinten aggressiivisessa käyttäytymisessä on sekä
yhtäläisyyksiä että suuria eroavaisuuksia.
5. Lindblom puhuu ammattitaitoisen työntekijän ja akateemisen tutkinnon
suorittaneiden sekä työnjohtajien palkkavertailusta tulevaisuudessa.
6. Nämä ongelmat liittyvät kehitysmaiden lisääntyvään varusteluun ja
lisääntyvään kurjistumiseen, mitkä yhdessä luovat räjähdysalttiin tilanteen
maapallolla.

202 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
6.1.6. 	Pronomini edussanana
Jaksossa 2.4.3 sanottiin, että pronominien kyky projisoida lausekkeita eli
ottaa omia määritteitä tai täydennyksiä on rajoittunut. Tämä koskee
erityisesti persoona- ja demonstratiivipronomineja. Niinpä esimerkiksi seuraavat
adjektiivi-, genetiivi- ja paikallissijamääritetapaukset ovat outoja tai
epäkieliopillisia NP:iksi tulkittuina:
* 	ihana hän
♦paremmat nuo
?Uolevin tämä
?minä Tampereelta
*ensi vuoden se
♦melkoinen kuka
Pronominin jälkimääritteitä löytyy puhekielestä:
Toi tossa vois olla sopiva.
Se siellä vasemmalla
Tämän jakson pääaihe on se, että pronomineihin voi liittyä lause.
Määräiset — tiettyä yksilöä tarkoittavat — pronominit voivat saada
epärestriktiivisen relatiivilauseen:
Näinkö sinä kohtelet minua, joka sentään aina ajattelen vain sinun
parastasi?
Restriktiivinen olisikin tällaisessa tapauksessa semanttisesti outo: kun
puheena on yksi erityinen tarkoite, sanan alaa ei enää voi rajata. Restriktiivinen
relatiivilause taas liittyy pronominiin se:
Se joka ei usko voi itse käydä katsomassa.
Nyt voi huomata, että se ei tässä tarkoita ketään erityistä yksilöä:
relatiivilause rajaa osajoukon kaikista mahdollisista tarkoitteista. Vaikka
emme kvanttoreita tässä yhteydessä varsinaisesti tarkastelekaan, voi
huomata että myös ne saavat restriktiivisiä relatiivilauseita:

SUBSTANTIIVILAUSEKE 203
Jokainen joka ei itse usko voi itse käydä katsomassa.
Kaikki jotka ovat tämän kokeneet tietävät miten
tuskallista se on.
Joku joka ei ole perehtynyt asiaan voisi väittää sitä myrskyksi
vesilasissa.
Relatiivilauseiden yhteydessä panimme merkille, että määräisellä tarken-
teella varustettu NP sietää relatiivilauseen irtoamisen. Sama koskee pelkkää
pronominia määrittävää relatiivilausetta, erityisesti puhekielessä:
Se on kyllä aika hölmö joka ei tämmöstä ymmärrä.
Relatiivilauseiden lisäksi pronomini se (puhekielessä varmaan myös tämä
ja tuo) voivat saada lausetäydennyksen: että-lauseen tai pelkän alisteisen
kysymyslauseen:
Vaikuttaa siltä, että Uolevi on lähdössä.
En välitä siitä, lähteekö Uolevi vai ei.
En myöskään viitsi kiinnittää huomiota siihen, koska hän lähtee.
Myös tällaiset pronominiin liittyvät lauseet voivat erota pronominista:
Sitä minä vain en tajua että Uolevi on niin itsepäinen.
miksi Uolevi ei lähde heti.
Niin relatiivilauseiden kuin lausetäydennysten irtoaminen edussanasta
on helppo selittää niiden pituuden ja syntaktisen kompleksisuuden avulla.
Jos NP, jota lause määrittää, sijoitetaan lauseessa aikaiseen asemaan — esim.
subjektin paikalle tai sitä ennen — niin väliin tuleva lause viivyttää
hankalasti itse sen lauseen tulkintaa, johon kyseinen NP varsinaisesti kuuluu, ja
siis myös NP:n funktion tulkintaa:
ISitä, että hän on niin itsepäinen, minä en vain tajua.
Spontaanipuheessa tähän on toinenkin ratkaisu: tuotetaan lauseen sisältävä
NP ja viitataan siihen sitten erikseen pronominilla:

204 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Sitä että miks se ei lähde heti niin sitä mä en tajua.
Lopuksi kannattaa kysyä, mitä eroa on je-pronominiin liittyvällä ja
"paljaalla” lausetäydennyksellä. Useinhan kumpikin käy:
Tiedän (sen) että Uolevi tulee.
Epäilen (sitä) (että) tuleeko Uolevi.
Rakenteellisin perustein se + lause -tapaukset ovat NP:itä ja vastaavat
pronominittomat tapaukset lauseita — siis kaksi eri kategoriaa. Edussanana
toimivan pronominin tehtävä on kuitenkin eräässä mielessä pelkästään
muodollinen: se toimii paikkana, johon voidaan sijoittaa lauseyhteyden
vaatima sijamuoto tai erityispainotus. Sijamuodoista käyvät esimerkeiksi jo
esitetyt lauseet, painotuksen roolista vaikkapa seuraava:
[Sinulla ei siis ollut aavistustakaan Uolevin täällä olosta?] —
Tiesinhän minä SEN että hän on TUlossa, mutta en Sitä että hän viipyi
näin KAUan.
6-2- ADJEKTIIVI- JA ADVERBILAUSEKE
Tässä jaksossa tarkastellaan adjektiivien ja adverbien muodostamien
lausekkeiden koostumusta. Nämä kaksi kategoriaa voidaan näin lyhyessä
tarkastelussa yhdistää, sillä niiden saamissa määritteissä on paljon yhteistä.
Ensimmäiseksi katsotaan kuitenkin seuralaistyyppiä, jota adverbit eivät saa: NP-
ja infinitiivitäydennyksiä.
6.2.1. 	Adjektiivien täydennykset
Adjektiivi- ja substantiivilausekkeen rakenne näyttää sikäli osittain
samanlaiselta, että molemmat voivat saada genetiivimuotoisen etumääritteen ja
paikallissija- tai infinitiivimuotoisen jälkimääritteen tai -täydennyksen, joka
useimmiten seuraa edussanaa:

ADJEKTIIVI- JA ADVERBILAUSEKE 205
NP: rottweilerin turkki
AP: rottweilerin näköinen
NP: tieto saavutuksesta, into puhua
AP: ylpeä saavutuksesta, innokas puhumaan
Genetiivitäydennyksen ottavia adjektiiveja on pieni joukko, tuskin paljon
enempää kuin seuraavat:
tämän näköinen ~ tapainen ~ kaltainen ~ ikäinen ~ muotoinen ~
kokoinen ~ värinen ~ arvoinen ~ jälkeinen
Sitä, että kyseessä ovat täydennykset, osoittaa se että genetiivi-NP (tai
omistusliite) on pakollinen (paitsi: Passikuvani ei ole ollenkaan näköinen):
Tämä on jotenkin itämaisen kuuloista musiikkia.
*Tämä on jotenkin kuuloista musiikkia.
Adjektiivilla voi olla genetiivi myös määritteenään: kamalan mukava. Tämä
kuuluu seuraavaan jaksoon.
Seuraavissa lausekkeissa on genetiivi ja adjektiivi substantiivin etumääritteenä. H 41
Mihin sanaan genetiivi missäkin tapauksessa liittyy?
(a) Elsan paras koira
(b) Euroopan paras koira
(c) Elsan veroinen koira
Jälkimääritteitä — samoin jälkiasemaisia täydennyksiä — adjektiivit
voivat saada vain predikatiiveina tai muuten verbiin liittyessään, kuten
seuraavien esimerkkien (a)-versioissa. Substantiivia määrittävällä adjektiivilla ei
hevin voi olla jälkimääritettä. Mikäli mahdollista, paikallissijäinen
täydennys sijoittuu silloin adjektiivin eteen, kuten (b)-variantit osoittavat.
(a) Mies on ylpeä pojastaan.
(b) *ylpeä pojastaan mies
pojastaan ylpeä mies

206 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
(a) Asiakkaat pysyivät tyytyväisinä tuotteeseen.
(b) *Tyytyväiset tuotteeseen asiakkaat
tuotteeseen tyytyväiset asiakkaat
Tämä järjestysrajoitus ei kuitenkaan ole adjektiivien yksityisomaisuutta.
Verbien muodostamia lausekkeita lukuun ottamatta etumääritteenä
toimivalla sanalla ei itsellään yleensä ole jälkimääritettä; toisin sanoen määritteen
ja edussanan väliin ei hevin kiilaudu määritteeseen kuuluvia jäseniä.
Seuraavassa esimerkkejä NP:n sisältä sekä postpositiolausekkeesta; (a)-riveillä on
jälkimääritteen sisältävä NP verbin täydennyksenä, (b)-vaihtoehdot
osoittavat, että sama NP ei käy substantiivin eikä postposition etu-
täydenny kseksi:
(a) Pikajuna Ouluun lähtee raiteelta 6.
(b) *pikajunan Ouluun lähtöaika
Oulun-pikajunan lähtöaika, pikajunan lähtöaika Ouluun
(a) Heiltä puuttuu kyky puolustaa itseään.
(b) *kyvyn puolustaa itseään hankkiminen
itsepuolustuskyvyn hankkiminen.
(a) Virolaisen käsitys presidentistä tunnetaan.
(b) *Virolaisen käsityksen presidentistä vuoksi
Virolaisen presidenttikäsityksen vuoksi
Seuraavanlaisissa tapauksissa kuulee poikkeuksia tästä yleistyksestä:
joidenkin teistä mielipiteet, yhden lapsista äiti, yhden heistä vuoksi.
Predikatiiviset ja substantiivia määrittävät adjektiivilausekkeet eroavat
myös siinä, että edellisten paikallissijäinen täydennys voi erota edussanasta:
Pojastaan hän oli hyvin ylpeä.
♦Pojastaan tapasin erään ylpeän miehen.
H 42 Jälkimääritteellä tai -täydennyksellä voi kyllä olla omia etumääritteitä. Keksi
kolme esimerkkiä tällaisesta tilanteesta: yksi NP, yksi PP ja yksi AP.

ADJEKTIIVI- JA ADVERBILAUSEKE 207
6.2.2. 	Astemääritteet
Adjektiivien ja adverbien vapaiden määritteiden keskeinen tyyppi ovat
ilmaukset jotka tarkoittavat ominaisuuden astetta. Sellaisia voidaan käyttää
adjektiivien ja adverbien kanssa siksi, että nämä sanaluokat usein
ilmaisevat mitattavia ominaisuuksia: esimerkiksi viisautta voi jollakulla olla
suhteellisen paljon, enemmän kuin toisella jne. Osa adverbeista on adjektiivi-
johtoisia, ja tällöin voidaan sanoa, että adverbi on perinyt tämän
ominaisuuden adjektiivilta. Kaikilla astemääritteen sallivilla adverbeilla ei kuitenkaan
ole tällaista suhdetta adjektiiviin. Seuraavassa on esimerkkejä astemääritteen
ja adjektiivin tai adverbin kombinaatioista; kuten näemme, astemääritteet
ovat etumääritteitä. Melko produktiivinen osa niistä on genetiivimuodossa:
kamalan, helvetin jne.
melko
kamalan
niin
todella
Monet ominaisuutta tarkoittavat perusadjektiivit ja -adverbitkin
ilmaisevat jo itsessään ominaisuuden suhteellisen suurta määrää verrattuna
johonkin implisiittiseen standardiin: kuten on tapana muistuttaa, pieni norsu on
pieni norsuksi, isompi kuin suurin hiiri. Jos ominaisuuden asteesta
kuitenkin halutaan sanoa jotain enemmän, tarjolla on esimerkiksi seuraavanlaisia
vaihtoehtoja, jotka kaikki siis tuottavat etumääritteitä:
• Tarkka mitta (sopii vain harvoihin tapauksiin):
163 cm pitkä
sata metriä korkea
21 vuotta vanha
• Asteen kommentointi: voidaan esim. ilmaista ominaisuuden aste
tyydyttäväksi tai korkeaksi, vihjata että jokin olennainen aste on saavutettu tai
jäänyt saavuttamatta, tai arvioida asteen riittävyyttä johonkin tarkoitukseen:
ikävä ~ nopea ~ oikea
ikävästi ~ nopeasti ~ oikein
pian ~ vähitellen

208 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
aika ~ melko ~ kamalan ~ helvetin suuri
ihan ~ melkein sopiva
tarpeeksi suuri ~ liian suuri (tähän tarkoitukseen)
niin suuri (että ihan hirvittää)
• 	Vertailu:
yhtä tärkeä kuin minä ~ (ei) niin tärkeä kuin minä
tärkeämpi kuin minä ~ minua tärkeämpi
kaikkein ~ maailman tärkein
Osa astemääritteistä tuottaa suhteellisen monimutkaisia adjektiivi- ja
adverbirakenteita, joiden syntaktinen analyysikaan ei ole aivan
yksinkertaista. Vertauksen tai riittävyyden ilmausten mukana lausekkeisiin tulee usein
jälkimääritteitä — kuten esimerkeistä näkyy, jopa lauseen muotoisia (niin
suuri että...). Yksi tällaisten tyyppi ovat vertailurakenteiden yhteydessä
esiintyvät ^«/»-lausekkeet tai lauseet. Tällöinkin pätee äsken toteamamme
yleistys: toisen sanan etumääritteenä toimivalla adjektiivilla ei voi olla omaa
jälkimääri tettä:
(a) Kaikki pojat ovat vanhempia kuin Uolevi.
(b) * kaikki vanhemmat kuin Uolevi pojat
kaikki Uolevia vanhemmat pojat
(a) Nämä sakset ovat liian suuret tähän tarkoitukseen.
(b) *liian suuret tähän tarkoitukseen sakset
tähän tarkoitukseen liian suuret sakset
Adjektiivi- tai adverbilausekkeeseen kuuluva jäsen voi myös irrota sen
yhteydestä:
Niin kiireellistä asiaa ei olekaan, ettei ensin ehtisi juoda kahveja.
Useamminhan Uolevi siellä kävi kuin Elsa.
IC 23 Tämäntyyppiset ”moniosaiset” vertailu- ja astemääritteet herättävät mielenkiintoisia
kysymyksiä. Mieti, mihin sanaan adjektiivin jälkeinen osa sinusta seuraavissa
tapauksissa oikeastaan kuuluu.

ADJEKTIIVI- JA ADVERBILAUSEKE 209
(Elsa on)
1. aivan liian vaatimaton ajatellakseen noin.
2. tarpeeksi vanha menemään sinne yksin.
3. niin nuori, ettei hän voi mennä sinne yksin.
4. siitä hauska ihminen, että hän jakaa aina eväänsä toisille.
Poimi seuraavasta kaikki adjektiivilausekkeet ja merkitse niiden edussanat ja sekä H 43
etu- että jälkimääritteet ja -täydennykset.
1. Ehkä jonkin verran parempia tuloksia voitaisiin saavuttaa entistä
kohtuullisempiin juomatapoihin tähtäävällä asennekasvatuksella.
2. Sambia on nykyisellä siirtomaakauden jälkeisellä ajalla ollut Suomelle lä-
heisimpiä afrikkalaisia maita.
3. Tietoisena omista rajoituksistaan hän on asettuu helposti alttiiksi
kaikenlaiselle imartelulle.
4. Tätä käsitettä käytetään kaikenlaisen tarpeettoman ja ympäristölle
haitallisen rihkaman markkinoinnissa.
5. On ajateltu, että he eivät olisi kypsiä aivan länsimaisen tyyppiseen
demokratiaan.
6.3. 	APPOSITIORAKEMTEET
Appositiosuhde on suhde, joka vallitsee kahden tai useamman
peräkkäisen lausekkeen välillä. Suhteen osapuolet voivat olla muutakin kategoriaa
kuin NP:itä, mutta NP-appositiot muodostavat rikkaimman ja meidän
kannaltamme tarpeeksi monitahoisen alueen. Aloitamme prototyyppisestä
appositiorakenteesta, jota edustavat seuraavat:
Ranskan uusi presidentti, Jacques Chirac, saapuu valtiovierailulle
maahamme.
Kaapista löytyi Uolevilta aikojen alussa saamani lahja, pieni posliini-
hevonen.

210 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Pari esimerkkiä appositiosuhteesta adjektiivi- ja adverbilausekkeen
tapauksessa:
Hän oli vanha, työn uuvuttama.
Usein, melkein joka päivä, hän ajatteli kuolemaa.
Ei ole selvää, muodostavatko appositiosuhteen osapuolet keskenään
lausekkeen, mutta ainakaan tällä lausekkeella ei olisi eritystä edussanaa, vaan
molemmat osat ovat täysiä lausekkeita ja jotakuinkin symmetrisessä
suhteessa keskenään. Kumpikin taipuu lauseyhteyden vaatimassa muodossa:
Ranskan uudella presidentillä, Jacques Chiracilla, on ongelmia.
Huomioni kiintyi Uolevilta aikojen alussa saamaani lahjaan, pieneen
posliinihevoseen.
Selvimmin symmetrisissä tapauksissa osien paikat voi vaihtaa, niin että
seuraavat merkitsevät samaa kuin alkuperäiset versiot:
Jacques Chirac, Ranskan uusi presidentti, saapuu valtiovierailulle
maahamme.
Huomioni kiintyi pieneen posliinihevoseen, Uolevilta aikojen
alussa saamaani lahjaan.
Tekstissä on kuitenkin harvoin samantekevää, mikä järjestys on.
Appositiosuhteen osapuolet edustavat myös tyypillisesti samaa kategoriaa
ja ovat sillä tavoin samatarkoitteiset, että ne voivat periaatteessa korvata
toisensa lauserakenteen kärsimättä ja välittää suunnilleen saman viestin:
Ranskan uusi presidentti saapuu valtiovierailulle maahamme.
Jacques Chirac saapuu valtiovierailulle maahamme.
Kaapista löytyi Uolevilta aikojen alussa saamani lahja.
Kaapista löytyi pieni posliinihevonen.
Tähän asti käsiteltyjä tapauksia voidaan sanoa irrallisiksi appositio-
rakenteiksi. Jälkimmäisen jäsenen ympärille opetetaan panemaan pilkut, ja
joskus käytetään jopa ajatusviivoja. Puheessa jälkimmäinen NP muodostaa
kokonaisuuden, joka erottuu edellisestä prosodialtaan. (Tässä esitettävä

APPOSITIORAKENTEET 211
appositiorakenteen kuvaus ei kuitenkaan ulotu spontaaniin puheeseen, jota
ei tältä kannalta ole tutkittu.) Irrallisia mutta ei enää prototyyppisiä
appositiosuhteita ovat sellaiset, joissa osien järjestyksen vaihtaminen ei käy
rakenteellisestikaan päinsä. Näin on esimerkiksi silloin, kun jälkimmäiseen
tulee mukaan selittävä partikkeli:
Tämä artikkeli käsittelee
(a) erästä vähän tutkittua historian aluetta, nimittäin pesäpallon
historiaa.
(b) pesäpallon historiaa, siis varsin vähän tutkittua historian aluetta.
(c) eräitä vähän tutkittuja historian alueita, kuten ~ esimerkiksi
pesäpallon historiaa.
Versioissa (b) ja (c) ei enää ole edes proto tyyppiseen apposi tierakenteeseen
kuuluvaa samatarkoitteista suhdetta, vaan jälkimmäinen osa ilmaisee
edellisen ylä- tai alakäsitteen. Tällaisia appositiorakenteen jälkiosia voidaan
verrata muihin parenteettisiin lisäkkeisiin, joita lauseissa esiintyy. On
vaikea sanoa, ovatko appositio- ja parenteesisuhde sama asia tai missä
niiden raja menee. Seuraavassa vielä pari rajatapausta.
Uolevi, se(nkin) roisto, söi yksin koko kakun.
Eero Eskola, hänkin muuten kova urheilumies, asettuu
ehdokkaaksi Hämeen pohjoisessa vaalipiirissä.
Appositioista, parenteeseista ja niiden tapaisista suhteista on vähän
syntaktista tutkimusta; niitä näkyy pidettävän korkeintaan syntaksin
reuna-alueina.
Seuraavaksi voidaan siirtyä prototyyppisestä appositiosuhteesta toiseen
suuntaan. Ei tarvita paljon, että Ranskan presidentti-tyyppiset irralliset
appositiorakenteet alkavat näyttää kiinteämmiltä ja parenteesin vaikutelma
häipyy:
Ranskan presidentillä Chiracilla on ongelmia.
Haluaisin kertoa tästä ystävälleni Elsalle.
Lähisukulaisiamme gorilloita uhkaa tuho.
Pilkkuja ei ole, ja prosodiakin hahmotetaan yhtenäiseksi. Tällainen appo-

212 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
sitiorakenne ei myöskään enää ole sillä tavoin symmetrinen, että osat
voitaisiin panna päinvastaiseen järjestykseen. Tällaista appositiorakennetta voi
sanoa kiinteäksi. Toinen osa on niissä usein erisnimi, ja esimerkiksi alun
posliinihevosesimerkki ei tähän tulkintaan luontune.
Kiinteän appositiorakenteen molemmat osat taipuvat samalla tavoin,
joten rakenteesta ei tavallisilla kriteereillä löydy edussanaa. Mutta jos
menemme yhden askelen pitemmälle, törmäämme rakenteisiin, josta oli puhe
jaksossa 6.1.2: ensimmäinen osa — jota sanoimme tittelisanaksi — jää
nominatiiviin ja vain toinen, nimi, taipuu lauseyhteyden vaatimassa
muodossa. Ensimmäinen on siis kongruoimaton etumäärite ja toinen edussana.
Paikkojen vaihdettavuudesta ei enää ole puhettakaan:
Presidentti Chiracilla on ongelmia.
*Chiracilla presidentti on ongelmia.
Ei ole vaikea huomata, että näin käy erityisesti milloin titteli- tai muu
kategoriaosa muodostuu yhdestä määritteettömästä sanasta. Rakenne on
appositiomainen, koska sillä on selvä yhteys symmetrisiin, molemmilta osin
taipuviin tapauksiin. Toisin kuin appositiorakenteet, se on itse kuitenkin
selvästi edussanallinen rakenne. Kongruoimatonta määritettä voikin sanoa
appositiomääritteeksi. Appositiomääritteisiin eli -attribuutteihin on
kieliopeissa laskettu myös edellä esitelty kiinteän appositiorakenteen
ensimmäinen jäsen. Ei olekaan aivan selvää, missä appositio- ja määrite-
rakenteen raja menee.
Voidaan päätellä, että kongruoimaton etumäärite ei varsinaisesti ole
täysimuotoinen, siis potentiaalisesti määritteellinen NP. Jos siitä määritteitä
lisäämällä sellainen tehdään, se rupeaa taipumaan kiinteän
appositiorakenteen ensimmäisen osan tavoin. Asiassa on vielä yksi mutka, sillä
voidaan myös sanoa:
sille mukavalle dosentti Smedbergille
meidän vanhalle kunnon neiti Laakkosellemme
Miksi dosentti tai neiti ei tässä taivu? Selitys on se, että sanat sille ja mukavalle
määrittävät rakennetta dosentti Smedbergille, eivät pelkästään sanaa
Smedbergille. Jälkimmäisessä tapauksessa omistusliite liittyy koko kombinaatioon
neiti Laakkonen. Tittelin ja nimen yhdistelmä siis muistuttaa tässä

mielesAPPOSITIORAKENTEET 213
sä yhtä sanaa; se on varsin kiinteä syntaktinen kombinaatio.
Kuten nähdään, appositiotyyppiset rakenteet voivat olla varsin
hierarkkisia. Seuraavassa kolme sulkukuvauksin havainnollistettua tapausta.
Suluilla erotettujen osien lausekekategoriasta ei tässä tarvitse huolehtia.
(a) [Sille mukavalle [opettaja [Elsa Eskolalle]]]
(b) [Sille mukavalle entiselle opettajalle][Elsa Eskolalle]
(c) [puolueen puheenjohtajaan] [kansanedustaja [Raimo Vistbackaan]]
Tapauksessa (a) kongruoivat määritteet määrittävät nimestä ja appositio-
määritteestä koostuvaa kokonaisuutta, ja (b) taas koostuu kiinteästä
appositiorakenteesta, jonka jälkimmäinen osa on nimi. Tapauksessa (c) on
appositiorakenne, jonka jälkimmäinen osa on appositiomääritteen saanut
nimi.
Lopuksi kannattaa huomata myös seuraavantyyppinen appositiorakenne:
Minä, Elsa Eskola, vakuutan että...
Näiden kiinteinä vastineina voi pitää jaksossa 6.1 mainittua tyyppiä me
naiset, samoin täällä Tampereella. Niissä ei ole mitään tauon tunnetta, ja ne
ovat epäsymmetrisiä siinä mielessä, ettei osien järjestystä voi vaihtaa (*naiset
me, * kaupungissa täällä). Tästä huolimatta kumpikin osa taipuu.
On valaisevaa nähdä parenteeseista selvien appositiorakenteiden kautta
appositiomääritteen sisältäviin NP:ihin ulottuva alue jatkumona seuraavaan
tapaan.
Kiintein 4 Elsa Eskolalle
meille naisille, täällä kaupungissa
sille mukavalle dosentti Smedbergille
sille mukavalle dosentille Smedbergille
Uolevilta saadusta lahjasta,
pienestä posliinihevosesta
eräästä laiminlyödystä historian
alueesta, nimittäin pesäpallon historiasta
Irrallisin Eero Eskola, hänkin muuten kova urheilumies

214 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
IC 24 Appositio- tai parenteesirakenne saattaa kirjoitettuna näyttää samalta kuin
konjunktioton rinnastus. Minkälaisilla kriteereillä päättelet seuraavista, kumpaa
mikin edustaa?
1. Ostin leipää, juustoa, jogurttia.
2. Ostin leipää, juustoa ja jogurttia.
3. Ostin leipää, ranskista ja näkkäriä.
6.4. 	KVANTTORI-I LM AUSTEN SYNTAKSIA
Jaksossa 2.4.3 erotettiin perinteisestä pronominien luokasta kvanttorien
ryhmä ja viitattiin kvanttoreiden syntaktisessa käytössä ilmeneviin
erikoisuuksiin. Tässä jaksossa tarkastellaan lyhyesti näitä erikoisuuksia, joista ei
läheskään kaikille ole olemassa mitään yleisesti hyväksyttyä analyysia.
Tämän jakson päätarkoitus on antaa syntaksista kiinnostuneille lisää
ajatuksen aiheita.
Katsomme pääasiassa sitä, mitä tapahtuu kun kvanttori liittyy
substantiiviin, mutta sitä ennen mainittakoon, että kvanttorit voivat myös
saada omia määritteitä, erityisesti adjektiivienkin saamia astemääritteitä:
melkein jokainen
kamalan monet
liian paljon
Useilla kvanttorisanoilla on kaksi varsin erilaista syntaktista
käyttäytymistapaa:
(a) monissa Elsan viimeaikaisissa kirjeissä
(b) monissa Elsan viimeaikaisista kirjeistä
Tapauksessa (a) moni toimii substantiivin kongruoivana etumääritteenä. Se
käyttäytyy tässä mielessä adjektiivin tavoin, vaikka sijoittuukin NP:n
tarkennekenttään. Rakenteessa (b) moni on lausekkeen edussana, kuten voi
todeta katsomalla mikä koko lausekkeen sanoista taipuu kun lauseke
sijoitetaan erilaisiin lauseyhteyksiin.

KVANTTORI-ILMAUSTEN SYNTAKSIA 215
6.4.1. 	Moni ja muut
Lukusana^/ ja järjestysluvut sekä sanat eräs, jokin, joku, jokainen, kumpikin,
jompikumpi, molemmat, kaikki, moni, usea, harva, jokunen, muutama
käyttäytyvät substantiiviin liittyessään suurimmalta osin tavallisen adjektiivi-
attribuutin tavoin eli kongruoivat substantiivin kanssa sijassa ja
useimmiten luvussa:
Eräissä asioissa on ilmennyt muutamia epäselvyyksiä.
Joillekin ihmisille ei voi puhua kaikista asioista.
Yksiköllisyys ja monikollisuus ilmenevät kvanttoreissa usein erikoisella
tavalla. Itse kvanttori voi olla yksikkö- tai monikkomuotoinen jokseenkin
riippumatta siitä, että kyseinen lauseke tarkoittaa intuitiivisesti katsoen
joukkoa tai paria:
Sinne tuli vain muutama ihminen ~ harvoja ihmisiä.
Harvat ihmiset tietävät ~ harva ihminen tietää mistä on kysymys.
Kumpikin takki oli sopiva - Molemmat takit olivat sopivia.
Joillakin kvanttoreilla on sijankäyttöön liittyviä erikoispiirteitä. Jotkut
eivät esimerkiksi helposti saa objektin muuten ottamaa -»-päätettä:
Huomasin siellä yhden ~ muutaman tutun.
PHuomasin siellä usean - monen ~ harvan tutun.
Minä huomasin vain muutaman.
*Minä huomasin monen.
Objektiongelma ratkeaa käyttämällä monikkoa:
Huomasin useita ~ monia ~ harvoja tuttuja.
Kuten seuraavasta näkyy, kyse ei ole siitä, että nämä kvanttorit eivät voisi
olla -n-päätteisessä muodossa tai esiintyä yksikössä:
Monen ihmisen elämässä on liian vähän iloa.

216 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Tällaisissa asioissa on vielä paljon tutkimista. Suurta mielenkiintoa on
herättänyt moni-kvanttori, jonka muotoa monta käytetään -»-päätteisen
objektin tavoin:
Huomasin erään (hyvän tuttuni).
Huomasin monta (hyvää tuttuani).
Tällaisessa yhteydessä huomata-\erbin objekti ei voi olla partitiivissa:
♦Huomasin erästä (hyvää tuttuani).
Partitiivin näköisyydestään huolimatta monta ei juurikaan käyttäydy kuin
partitiivi, vaan tähän tehtävään tarvitaan usein muotoa montaa. Muuten
seuraavanlaisissa tapauksissa jäisi tärkeitä merkitysvivahteita ilmaisematta,
kuten vertailu "normaalisti” käyttäytyviin kvanttoreihin osoittaa:
Ihailen erästä tuttuani.
montaa tuttuani.
♦erään tuttuni.
!monta tuttuani.
Luin monta kirjaa.
montaa kirjaa yhtä aikaa,
useaa ~ kahta kirjaa yhtä aikaa.
Jälkimmäisestä lauseparista näkyy erityisen selvästi, miten monta ei saa
samaa merkitystä kuin vaikkapa usea- tai &ab/-kvanttoreiden partitiivit.
6.4.2. 	Kardinaalilukusanat
Lukusanat kahdesta eteenpäin sekä sanat pari japuoli tuottavat substantiiviin
liittyessään analyysiongelman, jonka pohtiminen opettaa jotakin siitä,
millaista syntaktinen argumentointi on. Kyse on edussanan ja määritteen
ratkaisemisesta.

KVANTTORI-ILMAUSTEN SYNTAKSIA 217
• Nominatiivimalli: Jos koko lauseke esiintyy yhteydessä joka vaatii
nominatiivia — lähinnä subjektin tai päätteettömän objektin funktiossa —
niin lukusana ja NP muodostavat lausekkeen, jossa lukusana on syntaktisesti
katsoen edussana ja NP partitiivitäydennys:
Mikko tulee.
Kaksi uutta ihmistä tulee.
Näin ihmiset.
Näin kaksi uutta ihmistä.
• Kongruenssimalli: Kun lauseke on muussa sijassa kuin nominatiivissa
(eli muussa funktiossa, vaikkapa partitiiviobjektina), niin lukusana
käyttäytyy tavallisen adjektiivimääritteen tavoin eli kongruoi substantiivin
kanssa. Lausekkeen edussanana toimii tällöin substantiivi.
Rakastan Elsaa ja Uolevia.
Rakastan kahta ihmistä.
Kerroin sen heille.
Kerroin sen kahdelle ihmiselle.
Se on Elsan ja Uolevin välinen asia.
Se on kahden ihmisen välinen asia.
"Kongruenssimalliin” mukautuvat myös sellaiset nominatiivitapaukset,
joissa substantiivi on monikossa:
Tänä vuonna joulukaktukseeni on tullut kahdet kukat.
Mitä sinä teet kaksilla saksilla?
Lukusanatapauksia kannattaa verrata pariin jaksossa 6.1.4 käsiteltyyn
tapaukseen, jotka käyttäytyvät edussana—määrite-suhteiden kannalta hieman
johdonmukaisemmin. Jotkin sanathan (esim. määrä, joukko, osa; litra, kilo,
metri jne.) saavat partitiivimääritteen mutta "pysyvät” edussanana kaikissa
yhteyksissä:

218 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Tässä on litra ~ melkoinen määrä maitoa ~ herneitä
Löysin litran ~ melkoisen määrän maitoa ~ herneitä.
Kaipaan litraa ~ melkoista määrää maitoa - herneitä.
Puhuin litrasta ~ melkoisesta määrästä maitoa ~ herneitä.
Samat sanat voivat saada elatiivimääritteen, jos on kysymys jonkin
tunnetun paljouden osapaljoudesta. Tällöinkin määräsana on johdonmukaisesti
edussanana.
Löysin yhden ~ kaksi ~ osan ~ melkoisen määrän ~
muutaman tenttikirjoista
Elatiivin mahdollisuus koskee myös kardinaalilukusanoja:
Löysin kolme ~ pari ~ puolet tenttikirjoista.
Määrä- ja osasanoihin verrattuna kardinaalilukusanojen käytös näyttää
epäjohdonmukaiselta ja mutkistaa kieliopin kuvausta. Eikö sittenkin olisi
mahdollista analysoida kaikensijaisia lukusanan sisältäviä NP:itä
yhtenäisellä tavalla? Mietitään paria ilmeisintä vaihtoehtoa.
Ensinnäkin voimme tehdä kaikista lukusanatapauksista ”nomina-
tiivimallin” kaltaisia eli pitää lukusanaa aina edussanana ja substan-
tiivilauseketta aina sen jälkimääritteenä. Tällöin kaikki seuraavat olisivat
rakenteeltaan samaa, jälkimääritteellistä tyyppiä. Tapaus, jossa analyysi olisi
yleisten periaatteiden vastainen, on merkitty huutomerkillä.
Analyysi 1:
EDUSSANA TÄYDENNYS
(a) Kerroin sen kahdelle
(b) Sen sai kuulla kaksi
(c) Kerroin sen kahdelle
(d) Kerroin sen osalle
ihmiselle. [!]
ihmistä,
ihmisistä,
ihmisistä.
Hankaluutena on se, että yleensä suomessa vain etumääritteet kongruoivat
ja muut tähän asti kohtaamamme jälkimääritteet saavat sijansa (jos niillä sija

KVANTTORI-ILMAUSTEN SYNTAKSIA 219
on) muunlaisin perustein. Kongruoiva jälkimäärite, jollainen tyyppiin (a)
saataisiin, olisi siis varsin poikkeuksellinen, vain lukusanojen ryhmää
varten tarvittava määritetyyppi.
Toiseksi voimme ajatella, että substantiivi on nominatiivi-NP:ssäkin
lausekkeensa edussana ja lukusana sen määrite:
Analyysi 2:
ETUMÄÄRITE EDUSSANA
(a) Huomasin kaksi ihmistä. [!]
(b) Kerroin sen kahdelle ihmiselle.
Tämän ratkaisun vika on, että se on vastoin luvussa 2 esitettyä edussanan
määritelmää, jonka mukaan edussanan muoto jos mikään kuvastaa koko
lausekkeen tehtävää rakenteessa. Eihän (a)-tapauksessa voisi sanoa
^Huomasin ihmistä. Joutuisimme siis sanomaan, että subjekti tai objekti voi olla
partitiivissa aina silloin kun määritteenä on lukusana — siis mutkistamaan
subjektin ja objektin sijojen kuvausta (3.5, 3.6). Lisäksi joutuisimme
olettamaan omituisen kongruoimattoman lukusanamääritteen juuri
tällaisiin tapauksiin. Ratkaisu mutkistaisi siis kuvausta varmaan yhtä paljon kuin
alkuperäinenkin.
Analyysiyrityksen 2 ainoa houkutteleva puoli on se, että substantiivi on
kyseisissä rakenteissa kuitenkin merkityksen kannalta ”edussanamainen”.
Yleensähän ajatellaan, että jos jokin sana asettaa jonkin seuralaisensa
semanttiselle tyypille ehtoja, nämä ehdot näkyvät nimenomaan
seuralaisena olevan lausekkeen edussanasta. Otetaan esimerkki, josta näkyy tällaisten
semanttisten ehtojen merkitys: kuvitellaan automaattista suomesta
englantiin kääntävää tietokonejärjestelmää. Sen pitäisi "tietää”, että verbi
käydä voi kääntyä verbillä visit, jos subjektina toimiva NP tarkoittaa elollista
olentoa, mutta verbillä run, kun subjekti-NP tarkoittaa jonkinlaista konetta.
Subjektin määritteillä ei tässä päätöksessä ole väliä:
(a) Täällä kävi uusi tarkastaja, (visit)
Täällä käy uusi kone. (ruri)
(b) Täällä kävi kaksi tarkastajaa samanaikaisesti, (visit)
Täällä käy kaksi konetta samanaikaisesti.(ruri)

220 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Ne substantiivit, joiden perusteella käännösvalinta tehdään, ovat nyt
kuitenkin syntaktisesti katsoen eri asemassa (a)- ja (b)-tapauksissa: edellisissä
subjekti-NP:n edussanana, jälkimmäisissä subjekti-NP:n jälkimääritteenä.
Kannattaa kuitenkin huomata, että semanttisesti keskeinen sana on
jälkimääritteenä useissa muissakin ilmauksissa, jotka ottavat kaikissa
tapauksissa NP-täydennyksen, esimerkiksi osasanojen yhteydessä:
Täällä kävi vain osa tarkastajista, (visit)
Täällä kävi vain osa koneista, (ruri)
Joudumme siis tyytymään siihen, että rakenne ja merkitys menevät luku-
sanarakenteiden tapauksessa melkoisesti ristiin ja että syntaktinen ja
semanttinen edussana eivät aina ole sama asia.
K 25 Pohditaan sulkujen ulkopuolisten osien jäsennystä. Mikä on missäkin edussana?
Mikä määrittää mitäkin?
1. (Uolevilla on varastossa) sata kiloa riisiä.
2. (Uolevi tarvitsisi vielä) kaksisataa kiloa.
3. (Uolevi on ostanut varastoon) useita satoja kiloja italialaista biodynaamista
riisiä.
K 26 Toinen lukusanarakenteiden erikoisuus ilmenee seuraavasta. Tutki esimerkkejä ja
muotoile ongelma mahdollisimman selkeästi.
1.
Kolme uutta jäsentä
2.
Uudet kolme jäsentä
3.
Kolme *näitä ~ *tätä uutta jäsentä
4.
Nämä kolme uutta jäsentä
3.
Kolme uutta jäsentä esitti valtakirjansa.
6.
Nämä kolme jäsentä esittivät valtakirjansa.

KVANTTORI-I LM AUSTEN SYNTAKSIA 221
6.4.3. 	Paljon-tyyppi
Sellaiset kvanttorisanat kuin paljon, vähän, (jonkin) verran, liikaa, runsaasti,
kamalasti jne. analysoidaan perinteisesti adverbeiksi, ja tähän on syynä
niiden muoto: osalla on jopa adverbin -j//-pääte, eikä ole selvää, mitä sijaa -n
edustaisi.Tätä kvanttoriad verbi tyyppiä kutsutaan Seuraavassa
yksinkertaisuuden vuoksi paljon-sanoiksi. Analyysiongelmia syntyy, kun ne esiintyvät
yhteyksissä, joissa ne tuntuvat jäsentyvän substantiiviin liittyviksi
kvanttoreiksi.
Ensin kannattaa kuitenkin huomata, että osa kyseisistä sanoista (ainakin
paljo, vähä, liika) osittain käyttäytyvät myös kongruoivien adjektiivi-
määritteiden tavoin:
Elsan paljot rahat auttavat häntä nauttimaan vähästä vapaa-ajastaan.
Häntä ei ole pilattu liialla älykkyydellä.
Jätämme nyt nämä tapaukset syrjään ja keskitymmepaljon-sanoihm
seuraavanlaisissa tapauksissa, joissa NP toimii subjektina tai objektina:
Vain vähän ihmisiä tuli kuuntelemaan.
Tässä on liikaa virheitä.
Teen aina jonkin verran virheitä.
Jäsentyisivätkö nämä esimerkit nyt samalla tavoin kuin seuraavat, joissa
NP:ssä on adjektiivi mainen, kongruoiva mutta merkitykseltään paljon-s a-
noja lähelle tuleva kvanttori?
Vain harvoja ihmisiä tuli kuuntelemaan.
Tässä on useita virheitä.
Teen aina muutamia virheitä.
Jos näin on, kyseessä on seuraavanlainen NP:
Np[useita ~ muutamia N[virheitä}}
[ paljon - kamalasti N[virheitä}}

222 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Samalla joudumme pohtimaan, mikä tuo määritteen asemassa oleva adverbi
varsinaisesti olisi. Toinen vaihtoehto on pitää kiinni siitä, ettäpaljon-sana on
adverbi ja toimii lauseessa adverbiaalina. Tätä tukee erityisesti se, että
sanat voivat esiintyä objektittomien ja luontaisesti objektia ottamattomien
(intransitiivisten) verbien yhteydessä:
Elsa kirjoittaa paljon.
Minä nukun liikaa ja kuntoilen kamalan vähän.
Kysymys jää auki, mutta valaiseva tapa tarkastella sitä on sanoa, ettäpal-
/ö»-sanat voivat semanttisesti katsoen liittyä yhtä lailla verbeihin kuin
substantiiveihin. Jos nukun paljon, nukkumiseni määrä on suuri, mutta jos
luen paljon, lukemani tekstimäärä on suuri. Edellisessä tapauksessa kvanti-
fikaatio kohdistuu siis verbiin, jälkimmäisessä sen ilmipanemattomaan
argumenttiin. Kirjoitan paljon ja luen paljon -tapauksia voidaan ehkä pitää
suorastaan kaksiselitteisinä: voin puhua joko tekemisen määrästä tai kohteen
(tuotetun tai läpikäydyn tekstin) määrästä. Mielenkiintoinen huomio on,
että vaikka objekti on mukana, jotkin lauseet lähes pakottavat valitsemaan
verbiin liittyvän tulkinnan ja jotkin objektiin liittyvän. Seuraavissa on
verbiin liittyvä tulkinta: paljon-tyypin sana ilmaisee lyömisen,
rakastamisen ja ajattelemisen määrää (ehkä useutta tai intensiteettiä), ei lasten eikä
vähempiosaisten.
Isä löi liikaa lapsiaan.
Isä rakasti lapsiaan liian paljon.
Ajatteletko jonkin verran vähempiosaisiakin?
Seuraavissa taas paljon-tyypin kvanttoriadverbi liittyy lähinnä objektiin:
kyse on makkaran, rahan ja pikkuleipien määrästä.
Isä söi liikaa makkaraa.
Vaatiko kiristäjä uhriltaan paljon rahaa?
Miksi sinä leivoit niin kamalasti pikkuleipiä?

KVANTTORI-ILMAUSTEN SYNTAKSIA 223
6.4.4. 	"Lohkeaminen"
Olemme silloin tällöin huomanneet, miten substantiivin tai adjektiivin
määrite — erityisesti jälkimääritteenä esiintyvä jäsen — voi sijaita erossa
edussanastaan. Luonteva metafora on sanoa tällaisia tapauksia lohkeamiksi:
Uolevi on ylpeä pojastaan. ~ Pojastaan Uolevi on ylpeä.
Minulla ei ole varaa siihen. ~ Siihen minulla ei ole varaa.
Vastaavan tapaisia lohkeamia esiintyy paljon kvanttoreiden yhteydessä.
Seuraavassa esitellään muutama kvanttorin lohkeamatapaus ja huomataan,
että vaikka lohkeaman jäsenet jollakin tavoin kuuluvatkin yhteen, ne eivät
välttämättä sovi yhdeksi lausekkeeksi niin kuin edeltävät NP- ja AP-tapa-
ukset.
Yksi tapaus on tuttu jo kohdasta 6.1.4: määrä- ja osasanojen elatiivi- ja
partitiivimääritteet. Esimerkkejä muistin virkistämiseksi:
Litra ~ puolet ~ osa ~ moni herneistä meni hukkaan.
Herneistä meni litra ~ puolet ~ osa ~ moni hukkaan.
Hän osti 2 litraa maitoa.
Maitoa hän osti 2 litraa.
Toistaiseksi mainitsemattomia tapauksia ovat esim. seuraavat kolme.
Ensinnäkin sellaiset sanat (logiikan termein universaalikvanttorit) kuin kaikki,
molemmat, kumpikin, jokainen voivat helposti sijaita verbin jäljessä, vaikka
niihin liittyvä substantiivi on verbin edellä:
Kaikki tytöt olivat mukana.
Tytöt olivat kaikki mukana. - Tytöt olivat mukana kaikki.
Vaikka nämä esimerkit antavat ymmärtää, että kyse on vain määritteen
ja edussanan erilleen lohkeamista, seuraavanlaisista esimerkeistä näkyy, että
asia on hieman hankala. Lohjenneita osia ei nimittäin tässä voi "palauttaa”
toistensa yhteyteen: vaikka kaikki tytöt on NP, seuraavanlaisia NP:itä ei ole.

224 LAUSEKKEIDEN SISÄISESTÄ RAKENTEESTA
Anna, Lauri ja Mikko ovat kaikki vielä alaikäisiä.
*Np[kaikki Anna, Lauri ja Mikko]
Toiseksi myös paljon-sanax voivat sijaita erillään substantiivista jota
kvantifioivat. Tämä ei ole yllättävää, jos ajatellaan että nämä kvanttorit
voivat yhtä lailla liittyä verbiin. Esimerkkejä:
Toistaiseksi on löydetty melko rajallisesti öljyä.
Öljyä on toistaiseksi löydetty melko rajallisesti.
Siellä oli paljon joutsenia.
Joutsenia oli paljon.
Kolmanneksi substantiivista voivat erota myös kardinaalilukusanat:
Kaksi tyttöä oli mukana.
Tyttöjä oli mukana kaksi.
Siellä voi nähdä jopa viisi joutsenta.
Joutsenia voi nähdä jopa viisi.
Tässä tapauksessa löytyy heti ilmeinen syy olla sanomatta, että kyse ei ole
pelkästään lukusanan sisältävän lausekkeen hajoamisesta, sillä substantiivi
on "väärässä” luvussa:
Np[kaksi tyttöä] *Np[kaksi tyttöjä]
Np[viisi joutsenta] *Np[viisi joutsenia]
♦Tyttöä oli mukana kaksi.
♦Joutsenta voi nähdä jopa viisi.
Samaan viittaa se, että lauseet
Meitä oli viisi.
Näitä minä löysin vain viisi.
ovat aivan normaaleja, mutta sellaiset lausekkeet kuin * viisi meitä tai

*viiKVANTTORI-ILMAUSTEN SYNTAKSIA 225
si niitä mahdottomia samassa mielessä ajateltuina kuin vaikkapa viisi tyttöä.
Peräkkäin tämäntapaiset kombinaatiot voivat kyllä esiintyä, niin kuin
seuraavan (a)-tapauksessa, mutta (b)-ja (c)-tapauksen mahdollisuus antaa
ymmärtää, että (a):ssakin on kyse erillisestä lukusanasta ja NP:stä, jotka vain
sattuvat sijaitsemaan peräkkäin:
(a) Saanksmä kaks noita lounassämpylöitä?
(b) Saanksmä noita lounassämpylöitä vaikka kaks?
(c) Noita lounassämpylöitä mä voisin ottaa kaks.
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsson 1988[1979]: luvut 7 ja 8.
NP:n lausekerakennekuvauksesta: Jokinen (1988).
Etumääritteistä: Penttilä (1967), Kangasmaa-Minn (1972), G. Karlsson (1971), F.
Karlsson (1977), Hakanen (1993b), Punttila (1985).
Jälkimääritteistä: Linden (1954) ja (1957), Yli-Vakkuri (1970).
Nominaalistuksista: Nuutinen (1976), Matsumura (1980).
Appositioista: Ahlman (1934).

226
OMISTUSLIITTEIDEN SYNTAKSIA
7. 	OMISTUSLIITTEIDEN
SYNTAKSIA
Tässä luvussa tarkastellaan lyhyesti omistusliitteiden (vakiintunut
lyhenne: Px) syntaktista analyysia. Tämä on tunnetusti alue, jolla kirjakieli on eri
kannalla kuin useimmat puhekielen variantit. Luvussa tarkastellaan myös
näitä eroja, vaikka painopiste onkin kirjakielen systeemissä.
Päätarkoituksena on esittää yleiskielen systeemin pohjalta eräänlainen yleinen
syntaktinen analyysikehikko, jonka avulla eri kielimuotojen variaatiota
voidaan yksityiskohtaisemmin tarkastella.
H 44 Omistusliite ei aina ilmaise omistusta. Kerää päivän lehdestä tai muusta tekstistä
jota satut lukemaan 15 ensimmäistä lausetta, joissa on omistusliite. Miten
suuressa osassa on mielestäsi varsinaisesti kyse omistuksesta? Asiaa kannattaa tarkastella
koko ryhmän kokoamasta aineistosta.
7.1. 	GENETIIVI JA OMISTUSLIITE
Genetiivimääritteen ja sen pääsanaan liittyvän Px:n esiintyminen
lausekkeiden sisällä on helppo nähdä kyseisten lausekkeiden omaksi
sisäiseksi asiaksi, joka on eräänlaista kongruenssia (vrt. 6.1.3):
Np[(minun) ystävälleni]
Np[(sinun) liialliseen kahvinjuontiisi]
Ap[hänen tapaisensa]
pp[(meidän) vuoksemme]
AP/vP[p,ms]Kteidän) ehdottamanne]
Np[heidän rauhoittamisekseen]
Tiedetään myös, että Px on jäänyt useissa puhekielen varianteista enemmän
tai vähemmän pois, esim. seuraavaan tapaan. Samalla tietenkin genetiivi on

GENETIIVI JA OMISTUSLIITE 227
tullut pakolliseksi, jos semanttinen suhde (omistus tai muu) halutaan
nimenomaisesti ilmaista:
Np[mun ystävälle]
Np[sun liialliseen kahvinjuontiin]
Ap[sun tapanen]
pp[meiän vuoks]
Ap[teiän ehdottama]
Np[teiän rauhottamiseks]
(Puhekielen kolmannen persoonan pronominien se, ne yhteydessä Px:ää ei
tiedetä käytetynkään.)
Normitetun yleiskielen Px-syntaksiin kuuluu myös tapa jättää
ensimmäisen ja toisen persoonan pronominin genetiivi ilmaisematta, ellei sitä
erityisesti korosteta.
Tarjoukseni meni läpi.
Liiallinen kahvinjuontisi ei voi olla hyväksi.
Luonamme asui silloin pari alivuokralaista.
Tarjoamaanne hintaa ei voida hyväksyä.
Kolmannen persoonan genetiiviä ei näistä yhteyksistä voi jättää pois:
♦Tarjouksensa meni läpi.
Genetiivipronominin poisjättö on kuten näkyy varsin samanlaista kuin
jaksossa 4.1.1 käsitelty subjektipronominin poisjättö, joka koskee pääasiassa
ensimmäistä ja toista persoonaa. Yhtäläistä on sekin, että puhekielessä
vastaavat ensimmäisen ja toisen persoonan pronominin muodot eivät jää pois
läheskään niin usein kuin kirjakielessä.

228 OMISTUSLIITTEIDEN SYNTAKSIA
7.2. 	PALJAS OMISTUSLIITE JA SIDONTA
Jätämme nyt hetkeksi genetiivipronominin yhteydessä olevat Px:t ja
tarkastelemme tapauksia, joissa Px on kolmannessakin persoonassa yksinään.
Ilmiö on tällöin hieman erilainen kuin yleiskielen 1. ja 2. persoonan
pronominin poisjättö, joten jälkimmäinen pidetään poissa kuvasta
keskittymällä vähäksi aikaa vain kolmannen persoonan omistusliitteeseen.
Omistusliitteet tuskin ovat jääneet kokonaan käytöstä missään suomen
kielimuodossa. Tyypillistä esimerkiksi lienee, että muutoin Px:ttömän
systeemin käyttäjä kuitenkin sanoo seuraavaan tapaan, siis tältä osin aivan
yleiskielen mukaisesti:
Uolevi osti silakoita kissalleen.
Uolevi puhuu aina kissastaan.
Tällaista ilman genetiiviä esiintyvää Px:ää kutsutaan Seuraavassa
paljaaksi Px:ksi. Näissä esimerkeissä se ilmaisee omistusta, mutta kuka tai mikä
on omistaja? Tietenkin Uolevi, johon viittaava NP esiintyy lauseen
subjektina. Jokin muu termi kuin omistaja lienee kuitenkin parempi, eihän
kyse välttämättä lainkaan ole varsinaisesta omistuksesta:
Uolevilla on suuri tulevaisuus edessään.
Uolevi löysi vihdoin mieleisensä asunnon.
Asiasta käytetään tässä termiä sidonta: NP (tässä Uolevilla, Uolevi) sitoo
omistusliitettä, kun molemmat ovat samatarkoitteiset. Omistusliitettä
voidaan pitää eräänlaisena pronominaalisena elementtinä, vaikka se ei
varsinainen pronomini olekaan. Sidonta-termillä tarkoitetaan lauseen sisäisiä
täyden NP:n ja samaviitteisen pronominielementin suhteita: pronomini-
elementin tulkinta riippuu täydestä NP:stä. Tätä NP:tä sanotaan tässä
sitojaksi. Siitä on aiemmin käytetty termiä korrelaatti, mutta korrelaatin
ja pronominin suhde on kuitenkin vanhastaan käsitetty laajemmaksi kuin
sidonta siinä mielessä kuin sitä nyt tarkastellaan. Tässä tarkasteltava sidonta
ei ulotu lauserajan yli, mutta korrelaattisuhde voi ulottua.
Paljas Px ja sen sitoja ovat siis samatarkoitteiset. Sitojan ja Px:llä
varustetun sanan välillä taas on periaatteessa sama merkityssuhde kuin

PALJAS OMISTUSLIITE JA SIDONTA 229
lausekkeiden sisäisissä GEN + Px -tapauksissa: omistussuhde tai jokin
abstraktimpi genetiiville tyypillinen suhde. Syntaksissa on sen sijaan tärkeä
ero: sitoja-NP:ssä voi olla edussanana mikä tahansa substantiivi tai
pronomini, ei pelkästään Px:ää vaativa persoonapronomini 0hänen jne.).
Edellisen esimerkin Uolevi sitoo Px:ää, vaikka Px:llinen ilmaus *Uolevin
kissansa on suomessa mahdoton. Näitä eri suhteita voi havainnollistaa
seuraavalla tavalla Huomaa että sidottu elementti on nimenomaan Px, kuten
hakasulut osoittavat, ei koko sana johon se liittyy.
Uolevi rakastaa kissaa[nsa].
Hän rakastaa kissaajnsa].
^ Semantiikka: omistussuhde ,
Syntaksi: sidontasuhde
♦Uolevin kissa[nsa] syö silakoita.
Hänen kissa[nsa] syö silakoita.
^ Semantiikka: omistussuhde
Syntaksi: kongruenssi
Px on siis omistusta tai vastaavan kaltaista suhdetta ilmaiseva elementti,
joka vaatii "ulkopuolista tukea”: se tarvitsee joko samassa lausekkeessa
sijaitsevan genetiivimääritteen (joka 1. ja 2. persoonan tapauksessa kyllä voi
jäädä pois) tai sitten samassa lauseessa sijaitsevan muun NP:n, sitojan.
Paitsi viivoilla, sitojan ja sidottavan samatarkoitteisuutta voidaan
merkitä alaindeksillä., , k jne. Jos kahdella jäsenellä on sama alaindeksi, ne ovat
samatarkoitteiset, jos eri indeksi, ne ovat eritarkoitteiset. Seuraavaan on
merkitty normaali samatarkoitteisuustulkinta:
Uolevi, osti silakoita kissalle[en]..
Seuraavassa samaan lauseeseen on vielä liitetty tieto siitä, että

230 OMISTUSLIITTEIDEN SYNTAKSIA
samatarkoitteisuus on pakollista, toisin sanoen että Px:n sitojana ei tässä
lauseessa voi olla mikään muu kuin Uolevi:
Uolevi, osti silakoita, kissalle[en], <k.
Sitoja ei siis voi olla silakoita (alaindeksi j) eikä myöskään mikään lauseen
ulkopuolella mainittu (k). (Kohta nähdään myös tapauksia joissa sama Px
sallii kaksi eri sitojaa.)
7.3. 	Ml STA SITOJA LÖYTYY?
Jos pronominin genetiivi on mukana, syntyy erilainen tilanne kuin edellä:
tämä genetiivi ei voi olla samatarkoitteinen sen jäsenen kanssa, joka sitoisi
paljasta Px:ää genetiivin puuttuessa:
Uolevi, osti silakoita. hänenk kissalleen, [hän 4 Uolevi]
Uolevi, puhuu aina hänen, kissastaan, [hän 4 Uolevi]
Sen sijaan pronominin genetiivi voi viitata johonkin toiseen saman lauseen
jäseneen, kuten seuraavan (a):ssa, tai sitten jonkin toisen lauseen jäseneen,
kuten (b):ssä:
(a) Uolevi, valitti Elsalle hänen _ k käytöksestään.
(b) Elsalla, oli kiire, joten Uolevi, osti silakoita hänen, kissalleen.
Paljaan omistusliitteen käyttö on refleksiivi-ilmiö: sen ehdot ovat
pitkälti samanlaiset kuin seuraavanlaisen itse+Px-pronominin eli refleksiivi-
pronominin käytön ehdot.
Uolevi. ~ se. puhuu aina itsestään.
Vastaavasti, jos itse+Px korvataan muulla pronominilla, tämä ei enää voi olla
samaviitteinen subjektin kanssa eli subjektin sitoma:
Uolevi, puhuu aina hänestä. ~ siitä, [hän, se 4 Uolevi]

MISTÄ SITOJA LÖYTYY? 231
(Huomaa, että refleksiivipronominissakin on — puhekielessäkin — mukana
Px.) Toinen samaan tapaan käyttäytyvä pronomini on resiprookkipronomini,
joka vaatii useampaan olioon viittaavaa sitojaa:
Tytöt, puhuvat vain toisilleen. .
Paljas Px näyttää siis oikeastaan samalta kuin //^-pronomini
genetiivimääritteen tehtävässä — jos sellainen olisi. Mutta itse ei voi esiintyä
seuraavaan tapaan genetiivimääritteenä, ja tämä tukeekin ajatusta että paljas
Px on refleksiivipronominin genetiivivastine:
♦Uolevi puhuu aina itsensä kissasta.
(Nominaalistuksissa voi kyllä sanoa esim. Uolevi puhuu aina itsensä alttiiksi
asettamisesta.)
Refleksiivi-ilmiöt nyt puheena olevassa mielessä ovat tapauksia, joissa
pronominaalinen elementti on tulkittava samatarkoitteiseksi saman
yksinäislauseen sisällä olevan elementin kanssa eli vaatii samassa lauseessa
olevaa sitojaa. Tästä syystä seuraavat eivät käy:
♦Itsensä tuli.
♦Toisensa puhuivat.
♦Tarjouksensa meni läpi.
Seuraavaksi katsotaan aivan lyhyesti sitä, miten sitoja määräytyy.
Seuraavanlaisista tapauksista huomaa, että sidontasuhdetta ei voi syntyä minkä
tahansa refleksiivielementin ja NP:n välille:
♦Itsensä, osti Uoleville, silakoita,
i i
♦Toisensa, puhuivat tytöistä..
Useimmiten sitojana on subjekti, ja voidaankin sanoa, että subjekti on aina
mahdollinen sitoja lauseessa muussa tehtävässä olevalle refleksiiviele-
mentille. Niinpä seuraava tulkinta on selvästi luonteva: äiti on Uolevin äiti.
Matka[nsa}. ajaksi Uolevi, jätti lapsen, äidillefen]..

232 OMISTUSLIITTEIDEN SYNTAKSIA
Kannattaa panna erityisesti merkille, että vaikka suurin osa tapauksista
olisikin sellaisia, joissa sitoja edeltää sidottavaa elementtiä, sidontasuhde ei
varsinaisesti riipu järjestyksestä. Niinpä voidaan sanoa:
Itselleen Uolevi osti silakoita,
i i
Kissalle[en], hän. hankki vasikanmaksaa.
Subjekti voi siis tulla myöhemmin kuin sen sitoma jäsen. Subjekti on
lauseessa hallitseva kieliopillinen funktio, joka voittaa muut sitojana. Joskus
subjekti voi kyllä jäädä toiseksikin:
Hän. nosti pöydän, pois paikalta[an], ~ tieltäjan}..
Äskeisellä äiti—lapsi-esimerkillä lienee monien mielestä myös sellainen
tulkinta, jossa kyse on lapsen eikä Uolevin äidistä eli objekti on "voittanut”
subjektin:
Matkafnsa], ajaksi Uolevi, jätti lapsen. äidille[en}. .
Ensimmäiseksi mieleen tuleva tulkinta saattaa tällaisissa tapauksissa
riippua siitä, mikä on arkiajattelun kannalta todennäköisintä.
On eräitä lausetyyppejä, joissa etuoikeutettuna sitojana on muu jäsen
kuin mitä on perinteisesti pidetty subjektina (ks. jaksoa 4.4):
Onhan hänellä, sentään koira[nsa]..
Lapsesta, tuli isäfnsä], näköinen.
Jos subjekti puuttuu, sitojaksi kelpaa muukin jäsen; näin erityisesti
passiivissa:
Hänet, kannettiin kotii[nsa}..
Ansioistaan], hänelle, myönnettiin kunniamerkki.
Samantyyppiset periaatteet koskevat itse+Px-pronominin sidontaa, joskin
kannattaa varautua siihen, että yksityiskohdissa voi syntyä eroja
omistusliitteisiin.

MISTÄ SITOJA LÖYTYY? 233
On syytä huomata, että sitojan ei aina tarvitse olla NP-muodossa
lauseessa mukana. Esimerkiksi seuraavan (a):ssa resiprookkipronominin sitoja on
imperatiivin implisiittinen subjekti, (b):ssä taas paljaan Px:n ja refleksiivi-
pronominin sitojana on nollapersoona:
(a) Rakastakaa toisianne.
(b) Jos jättää kirjansa kotiin, saa syyttää itseään.
Infiniittirakenteiden yhteydessä voi tulla useita sidonnan
tulkintamahdollisuuksia. Seuraavissa on merkitty kaksi periaatteessa mahdollista
vaihtoehtoa, mutta käytännössä vain toinen lienee kulloinkin järkevä. (Itse
rakenteista tulee puhe luvussa 9.)
Nainen, toivoi miehen. kosivan itseään
i j i - j
parantavan tapa[nsa], ..
muuttavan elämä[nsä], _..
Lääkäri, käski potilaan. nousta pöydälle[en], ..
kokeilla proteesia[an], .
Tällaisten tapausten esittämisessä on ajatuksena se, että syntaksi asettaa
mahdolliselle sidontasuhteelle jonkinlaiset rajat mutta varsinaiset tulkinnat
tehdään kontekstin, yleistiedon ja järkevyyden perusteella.
Tärkeä sidonnan ehto suomessa on se, että paljaan Px:n (enempää kuin
refleksiivipronomininkaan) sidonta ei hevin ylety finiittisen yksinäislauseen
rajan yli:
Hän. ei välitä mistään ympärillä[än}. tapahtuvasta.
*Hän ei välitä mistään mitä ympärillään tapahtuu.
Hän. ei välitä mistään mitä [hänen, ympärillään] tapahtuu.
♦Uolevi. on surullinen, koska koirafnsa], kuoli.
Uolevi, on surullinen. — Miksi? — *Koira[nsa]. kuoli.
Tämän pitemmälle emme tässä mene paljaan Px:n sidontamahdollisuuksien
selvittelyyn. Edellä esiteltiin lähinnä ilmiön yleislinjoja yleiskielessä, ja
yksityiskohdissa saattaa olla paljonkin vaihtelua, samoin erimielisyyttä asiaa

234 OMISTUSLIITTEIDEN SYNTAKSIA
intuition perusteella tarkasteltaessa. Tämä ei olekaan ihme, kun yleis- ja
puhekielen Px-järjestelmät eroavat niin paljon kuin eroavat.
Vanhemmista murteista tunnetaan esimerkiksi sellaisia esimerkkejä kuin
yksinäislauseen rajan ylittävä sidonta:
Akka. lähti pois kun miehe[nsä], tuli kotiin.
Ei ole mahdotonta, että jokin tämäntyyppinen esiintymä löytyisi
nykykielestäkin tekstistä.
IC 27 Keskustellaan seuraavasta erosta. Kumpi esimerkki vastaa paremmin ryhmän
enemmistön kielitajua? Sanovatko edellä esitetyt sidontaperiaatteet asiasta jotakin?
1. Tilaisuudessa nähtiin myös tekstiilitaiteilija Elsa Eskola ja miehensä
Uolevi.
2. Tilaisuudessa nähtiin myös tekstiilitaiteilija Elsa Eskola ja hänen miehensä
Uolevi.
H 45 Seuraavassa keinotekoisessa tekstissä on runsaasti genetiivejä ja omistusliitteitä. Etsi
kaikki tapaukset ja selitä jokaisen kohdalta:
— jos mukana on genetiivi, mitä sanaa se määrittää;
— jos genetiivi on persoonapronomini, miksi sen voi tai
ei voi jättää pois; ja
— jos Px:n yhteydessä ei ole genetiiviä, miksi ei ole.
Olen kuullut Uolevilta kaiken hänen eksoottisista sukulaisistaan, mutta on
niitä muillakin. Minun setäni viettää kaikkien unohtamana vanhuu-
denpäiviään omistamassaan kartanossa Hämeenlinnan liepeillä. Hän ei
siedä ketään lähellään. Ja mistä hän sitä paitsi löy täisikään ikäistään
seuraa? Uskollisen taloudenhoitajansa kuoleman jälkeen setäni ei enää
ottanut ketään palvelukseensa. Tuskin kukaan olisikaan hänen palveluksessaan
kauan viihtynyt. Hänen kaltaisiaan vanhoja herroja lienee nykyään aika
vähän.

TULKINNASTA 235
7-4. TULKINNASTA
Lopuksi otamme vielä puheeksi sen, että paljas ja genetiivillinen Px ovat
usein samassa kontekstissa mahdollisia mutta tuottavat eri tulkinnan. Tämä
perustuu siihen, että genetiivi on persoonapronomini ja että
persoonapronominin korrelaatti löytyy — kuten jo mainittiin — yleensä muualta
kuin paljaan Px:n, usein kokonaan eri lauseesta.
(a) *Minä ostin minulle silakoita, [yleiskielessä]
(b) *Uolevi. osti hänelle, silakoita.
v ' i i
Lause (a) näyttää mahdottomalta sellaisenaan: koska minä viittaa aina
lauseen esittäjään, vaadittua eritarkoitteisuustulkintaa ei voi tehdä. (Silti Mä
ostin mulle silakoita lienee joissakin varianteissa mahdollinen.) Lause (b) on
sinänsä mahdollinen, mutta vain sellaisella tulkinnalla, että Uolevi ei ole
”hän” — esimerkiksi:
(c) Elsa. tuli iloiseksi, kun Uolevi osti hänelle, silakoita.
Voimme sanoa, että persoona- ja refleksiivipronomini ovat tällaisissa
tapauksissa täydenny s jakaumassa: siellä missä refleksiivinen tulkinta on
mahdollinen, se on myös pakollinen, ja persoonapronomini taas sulkee juuri
tämän tulkinnan pois. Edellinen lauseen (b) tulkinta on mahdoton siksi että
refleksiivisyyden ehto toteutuu mutta silti on käytetty persoonapronominia,
jolla ei voi olla muuta tarkoitetta kuin juuri lauseen subjekti. Samaa voidaan
sanoa seuraavista:
*Minä ostin minun kissalleni silakoita, [yleiskielessä]
*Uolevi osti hänen, kissalleen silakoita,
i i
Miksi sitten joissakin puhekielen varianteissa käy kyllä seuraava?
Mä. ostin mun kissalle silakoita.
i i
Koska omistusliitettä ei ole, genetiivi tarvitaan jos omistussuhde halutaan
mainita. Samalla kuitenkin voi päätellä, että tällaisessa puhekielen

236 OMISTUSLIITTEIDEN SYNTAKSIA
variantissa persoonapronominien ala on laajempi kuin yleiskielessä: ne
käyvät myös refleksiivisessä käytössä. Vaikka refleksiivipronomini itse+Px on
edelleen hyvissä voimissa, persoonapronominit ovat osittain vallanneet
paljaan Px:n alueen.
K 28 Haastattele tuttaviasi: ketkä hyväksyvät arkikieleensä seuraavantyyppisen
tulkinnan, jossa refleksiivisen ja ei-refleksiivisen ero ulottuu 3. persoonaan? Asiaa voi
pohtia myös ryhmässä.
Se. osti sen kissalle silakoita,
t i
Ne. osti niitten, kissalle silakoita,
i t
Vielä hieman puhekielestä. Miten on mahdollista että nykypuheessa
esiintyy seuraavan tapaisia Px:n ja tarkoitetun sitojan ristiriitatapauksia?
Miks sä oot niin huolissaan?
Älä nouse tuolille kenkineen.
Tällaista löytää erityisesti jaksossa 2.4.2 mainittujen vajaaparadigmaisten
paikallissijailmausten yhteydessä. Vastaus on, että Px on leksikaalistunut
eli tulkittu sanaan sinänsä kuuluvaksi elementiksi, ei omistussuhteen tai
vastaavan ilmaukseksi. Tätä tukee se, ettei genetiivimäärite edes olisi
samassa lauseessa mahdollinen:
♦Olin hänen huolissaan.
♦Nousin tuolille hänen kenkineen.
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsson 1988[1979]: jaksot 7.4.2, 14.6.
Hakulinen (1974), Linden (1959), (1962), Nuolijärvi (1986), Paunonen (1995).

INFINIITTISET VERBIKATEGORIAT 237
8.VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
Finiittisen ja ei-finiittisen (nominaalisen) verbinmuodon ero ja finiittisen
verbin merkitys lauseen määrittelylle toimivat lähtökohtanamme johdanto-
luvussa. Tässä luvussa tarkastellaan hieman lähemmin verbien muoto-
kategorioita. Aluksi käydään läpi infiniittiset muodot, sitten finiittisen
verbin muodostamat rakenteet, erityisesti liittomuodot. Lopuksi
tarkastellaan erikseen kieltoa. Tämän ja seuraavan luvun työnjako perustuu siihen,
että luvussa 9 käsitellään infiniittisten lausekkeiden omaa sisäistä
rakennetta, esimerkiksi sitä, miten subjekti ja objekti niissä edustuvat.
8.1. 	INFINIITTISET VERBIKATEGORIAT
Infiniittisellä verbinmuodolla ei ole tempus-, modus- eikä persoonapäätteitä
vaan infiniittistävä suffiksi, jota useimmissa tapauksissa seuraa sijapääte ja
mahdollisesti muita nominien taivutusaineksia. Tässä mielessä infiniitti-
muodot siis ovat nominin kaltaisia, nominaalimuotoja. Jaksossa 2.4.1 oli
myös esillä, että infiniittimuotojen syntaksin olennainen osa on kuitenkin
verbille ominainen: ne ottavat esimerkiksi objektin. Tässä jaksossa
käsitellään suomen verbien nominaalimuotojen järjestelmää siltä kannalta,
millaisissa funktioissa ne lauseessa esiintyvät, ja erityisesti sitä, missä suhteessa
niiden morfologinen muoto on tähän syntaktiseen tehtävään. Morfologiset
ja syntaktiset jäsennysperusteet näet menevät erityisesti infiniittiverbien
kohdalla monin tavoin ristiin.
Infiniittimuodot on jaettu perinteisesti syntaktisin perustein kahteen
luokkaan:
• infinitiivit esiintyvät tyypillisesti substantiivin tehtävissä, ja
• partisiipit, esiintyvät tyypillisesti adjektiivin tehtävissä.

238 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
8.1.1. 	Infinitiivien järjestelmä
Perinteinen morfologiseen rakenteeseen perustuva infinitiivien jako on
seuraava. Numeroinnin sijasta infinitiivejä voi kutsua myös niiden muoto-
aineksen mukaan: ensimmäistä TA-infinitiiviksi, toista TE-infinitiiviksi ja
kolmatta MA-infinitiiviksi. (Infinitiivejä on vanhastaan erotettu kaikkiaan
viisi, mutta perinteinen 4. ja 5. infinitiivi ovat kiteytyneitä ja varsin
marginaalisia. Ne esiintyvät jakson 8.2.3 tapausten joukossa.)
INFl
PERUSMUOTO
teh-dä
(TA)
TRANSLATIIVI
teh-dä-kse+Px
INF2
INESSIIVI
teh-de-ssä(+Px)
(TE)
INSTRUKTIIVI
teh-de-n
INF3
INESSIIVI
teke-mä-ssä
(MA)
ELATIIVI
teke-mä-stä
ILLATIIVI
teke-mä-än
ADESSIIVI
teke-mä-llä
ABESSIIVI
teke-mä-ttä
INSTRUKTIIVI
teke-mä-n(+Px)
Historiallisesti katsoen TA-infinitiivin perusmuodon loppukahdennuksessa
piilee entinen sijapääte, latiivi. Nykykielessä muotoa ei selvästikään tulkita
sijapäätteelliseksi. Infinitiivit eivät yleensä esiinny impersonaalisessa
passiivissa. Vain parilla infinitiivillä on passiivimuoto: tehtäessä, tehtämän.
Infinitiivit muodostavat lausekkeita, joita voidaan kutsua infinitiivi-
lausekkeiksi, lyhenteenä VP[inf}. Nämä esiintyvät samantapaisissa
tehtävissä kuin substantiivilausekkeet, sekä täydennyksinä että määritteinä
(adverbiaaleina). Osa infinitiiveistä erottuu selvästi pelkästään
adverbiaaleina esiintyviksi: TA-infinitiivin translatiivi, TE-infinitiivi sekä MA-
infiniitiivin adessiivi ja abessiivi:

INFINIITTISET VERBIKATEGORIAT 239
Uolevi syö raejuustoa
[kehittääkseen lihaksiaan],
[lukiessaan lehteä].
[suuresti nauttien].
[lusikoimalla sitä suoraan purkista],
[katsomatta edes ympärilleen].
I
INF-ADVLI
TA-infinitiivin käyttö adverbiaalina seuraavaan tapaan on nykyään
suhteellisen harvinaista:
Isä toi omenoita lasten syödä.
TA-infinitiivin perusmuoto ja MA-infinitiivin sisäpaikallissijat sen
sijaan esiintyvät yleisimmin täydennyksinä. Olemme jo nähneet, miten TA-
infinitiivin muodostama lauseke on verrattavissa subjektiin tai objektiin:
subjektiin, kun se esiintyy ykkösargumentin asemassa, ja objektiin, kun se
esiintyy transitiiviverbin toisena seuralaisena, siis mahdollisen subjektin
ohella:
On ihanaa
Minua huvittaisi
Uolevi haluaa
[tanssia sambaa],
[tanssia sambaa].
I
INF-SUBJ
[tanssia sambaa].
I
INF-OBJ
MA-infinitiivissä on paikallissijan päätteet, joten sitä on luontevaa
verrata obliikvitäydennykseen. Tähän viittaa myös se, että monet verbit
hyväksyvät vaihtoehtoisesti paikallissijaisen NP:n tai MA-infinitiivin. Ilmeisintä
tämä on paikanilmauksia ottavien liikeverbien kanssa, kuten seuraavan

240 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
ensimmäisessä ryhmässä:
Lähdin ruokalaan ~ [syömään].
Lähdin ruokalasta ~ [syömästä].
Kävin ruokalassa ~ [syömässä].
OBL
l
INF-OBL
Kyllästyin raejuustoon -
En pysty siihen ~
Suostuin ehdotukseen
Jouduin vaikeuksiin ~
I
OBL
[syömään raejuustoa],
[nostamaan 40 kiloa],
[nostamaan 40 kiloa],
[luopumaan yrityksestä].
I
INF-OBL
Aivan samanlaisia NP- ja infinitiivivalinnat eivät aina ole:
Innostuin bodaamisesta ~ *bodaamasta.
Opettelin [tanssimaan sambaa] ~ * sambaan ~ sambaa.
Infinitiivit voivat myös määrittää substantiiveja, etenkin verbeistä
johdettuja: halu, kyky, aikomus (jakso 6.1.4).
8.1.2. 	Partisiippien järjestelmä
Partisiippien järjestelmä voidaan jäsentää aktiivin ja passiivin sekä erilaisen
aikasuhteen mukaan nelikentäksi. Lisäksi siihen on syytä liittää ns.
agenttipartisiippi (AG-PTS) sekä vielä ulkojäsenenä eräänlainen kielteinen
partisiippi,johdos. Nelikenttä lisäkkeineen paljastaa, että
partisiippien varsinainen muotokoostumus näyttää melko heterogeeniselta:

INFINIITTISET VERBIKATEGORIAT 241
AKTIIVI
PASSIIVI
I
teke-vä
teh-tä-vä
II
teh-nyt
teh-ty
AG-PTS
teke-mä
-wA/On-JOHDOS teke-mä-tön
Agenttipartisiippi vaatii genetiivimuotoisen täydennyksen, joka edustaa sen
ykkösargumenttia. Muuten partisiipit ottavat tavallisia verbien
täydennyksiä. Lisää asiasta jaksossa 9.8, missä myös nähdään tarkemmin, miksi
agenttipartisiippi rinnastuu passiiviseen tyyppiin. -mAtOn muoto sallii sekä
aktiivisen että passiivisen tulkinnan.
Jako I ja II partisiippiin perustuu aikaviittaukseen mutta on hieman eri
asia kuin kohta puheeksi tulevat varsinaiset tempukset. Perusero on
päättyneen ja päättymättömän ajan ero, jota kuvaavat seuraavat esimerkit:
(a) Söin pilaantuvia kirsikoita.
Katselin ohi kiitävää pyöräilijää.
(b) Söin pilaantuneita kirsikoita.
Katselin ohi kiitänyttä pyöräilijää.
Tapausten (a) VA- eli I partisiippi antaa ymmärtää, että pilaantumis- tai
kiitämisprosessi ollut lauseen tapahtuma-ajankohtana vielä käynnissä, kun
taas (b):n II eli NUT-partisiippi tarkoittaa, että se oli tuolloin jo
kokonaisuudessaan tapahtunut. Seuraavassa vastaavat passiiviset partisiipit: (a)
päättymätön ja (b) päättynyt.
(a) Seurasin ohi kuljetettavaa sotilaskolonnaa.
(b) Seurasin ohi kuljetettua sotilaskolonnaa.
Tavallaan I partisiippi siis ilmaisee nykyistä ja II partisiippi mennyttä aikaa
— 	mutta vain suhteessa koko lauseen aikaviittaukseen.

242 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
Partisiippien aikaviittausominaisuudet eivät kuitenkaan ole aivan näin
yksinkertaiset. Esimerkiksi sellainen tilaverbin (ks. 3.3.4) passiivin II
partisiippi kuin rakastettu (opettaja) tai tunnettu (näyttelijä) ei tunnu
merkitsevän päättynyttä tilaa. Passiivin VA-partisiippi sisältää hieman
enemmänkin kuin viittauksen päättymättömään aikaan. Usein se merkitsee lauseen
tapahtuma-ajankohdan suhteen tulevaa tekemistä ja lisää siihen
modaalisen merkityksen, esimerkiksi välttämättömyyden, tarpeellisuuden tai
mahdollisuuden:
Ajattelin kaikkia selvitettäviä asioita, ['asioita, jotka pitää selvittää']
Asiat eivät olleet ymmärrettäviä, ['asioita ei voinut ymmärtää']
Agenttipartisiippi on aikaviittaukseltaan joko päättynyt, kuten seuraavien
(a):ssä, tai monitulkintainen, kuten (b):ssä:
(a) Söin äidin leipoman pullan.
(b) Seurasin hurrausten säestämää sotilaskolonnaa.
K 29 Tutki seuraavasta -mAtOn-adjektiivien merkityksiä olettaen, että kullakin on
myönteisenä vastineenaan jokin varsinainen partisiippi. Mikä se missäkin
tapauksessa on?
liikkumaton hahmo, avaamaton kirje, käsittelemätön kohta, korvaamaton
menetys, katkeamaton ketju, purkautumaton neulos, pesemätön tukka,
uskomaton juttu, arvaamaton ihminen
Partisiippeja tarkastellessaan törmää siihen, että jotkut esiintymät ovat
adjektiivimaisempia, jotkut verbimäisempiä. Kaikista verbeistä voi tehdä
partisiippimuodot, mutta jotkut partisiipit ovat kiteytyneet (leksikaa-
listuneet) käyttöihin, joita ei heti yhdistä verbiin: kammottava, seuraava,
sopiva, kiitettävä, naurettava, hämmästynyt, taattu. Erityisesti -mAtOn-
johdoksen asema partisiippien joukossa on marginaalinen, sillä se
tulkittaneen enimmäkseen adjektiiviksi.
Adjektiiviuden kriteereistä oli puhetta jaksossa 2.4.1. Jos esimerkiksi

INFINIITTISET VERBIKATEGORIAT 243
voidaan käyttää astemääritteitä, kyseessä on adjektiivi pikemmin kuin
verbinmuoto: aivan kammottava, melko sietämätön. Verbimäiseksi taas on
helppo nähdä sellainen partisiippi, jolla on mukanaan verbin määritteitä,
erityisesti objekti; adjektiiveiksi kiteytyneet partisiipit eivät saa vapaasti
objekteja. Esimerkiksi -mAtOn-johdokset esiintynevät yleensä ilman
objektia, vaikka objekti on mahdollinen:
tupakoimattomille ihmisille
kahvia juomattomille ihmisille
Adjektiivistunutkin muoto voi jossakin yhteydessä toimia aitona
partisiippina. Silloin sanan verbimäisen puolen voi houkutella esiin antamalla
sille objektin:
Katsotaanpa [seuraavaa] tehtävää.
[Tätä tehtävää seuraava] selitys on väärin.
[Suomea YK:ssa edustava] lähettiläs asuu [erittäin edustavassa]
huoneistossa.
Koska partisiipit esiintyvät adjektiivilausekkeiden tehtävissä, niitä voi
odottaa näkevänsä seuraavanlaisissa yhteyksissä:
Lapaset ovat [äidin kutomat].
I
PREDVI
Luulin kirsikoita [paremmin pestyiksi].
I
P-OBL
[Elämäänsä kyllästyneenä] hän maleksi kaduilla.
I
P-ADVLI

244 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
Tapasin [Suomea YK:ssä edustavan] lähettilään.
I
SUBSTANTIIVIN MÄÄRITE
Tämän lisäksi partisiippimuodot esiintyvät ns. referatiivirakenteen (jakso
9.5) edussanana:
Sanoin [asioiden järjestyvän].
Sanoin [asioiden jo järjestyneen].
Referatiivirakenne on *//#-lausetta vastaava verbin täydennys, eikä
mitenkään adjektiivisen tuntuinen. Siinä esiintyviä -vAn- ja -neen päätteitä
passiivivastineineen voi kuvata muotoperustein partisiippien genetiiveiksi
tai akkusatiiveiksi. Todennäköisempää kuitenkin lienee, että
nykysuomalainen käsittelee -vAn- ja -»^-aineksia analysoimattomana
kokonaisuutena, joka yksinkertaisesti toimii referatiivirakenteen merkkinä.
Puhuttaessa partisiipeista ei tässä eikä jaksossa 9.8 oteta lukuun referatiivirakenteen
-vAn ja -»^»-päätteitä. Kyseiset muodot voivat toki esiintyä varsinaisina
partisiippeinakin:
Hoidan vain muutaman pikaisesti järjestyvän asian.
Pikaisesti järjestyneen asian takana oli lahjonta.
H 46 Kerää esimerkkejä partisiippilausekkeista. Lähteeksi sopii vaikkapa pari sivua
opinto-oppaan tutkintosäädöstekstiä. Ryhmä voi yhteissaaliistaan katsoa, miten
yleisiä useamman kuin yhden sanan rakenteet ovat.
8.1.3. Morfologian ja syntaksin hankauskohtia
Infiniittimuodot on nimetty enimmäkseen morfologisen rakenteensa, ei
syntaktisen käyttäytymisensä mukaan. Adjektiivimaisten partisiippien
esiintyminen ei-adjektiivisessa tehtävässä referatiivirakenteessa ei ole ainoa
kohta, jossa morfologia ja syntaktinen funktio ovat riidoissa. Tällaiset
kohdat kannattaa panna merkille, ettei jomman kumman näkökulman
mukainen analyysi johda tekemään virhepäätelmiä toisella alueella.

INFINIITTISET VERBIKATEGORIAT 245
Vain yhdessä infinitiiviryhmässä vastaavat muoto ja funktio kiltisti
toisiaan: TE- eli 2. infinitiivissä, jonka kaksi varianttia esiintyvät vain
adverbiaaleina. Samoin TA-infinitiivin translatiivi esiintyy enimmäkseen
adverbiaalina, ja sen perusmuoto taas on adverbiaalina harvinainen. Mutta
heti kun katsotaan esimerkiksi -mA-tunnuksen sisältäviä infiniittimuotoja,
huomataan että niillä on kolmenlaisia tehtäviä:
• MA-infinitiivin sisäpaikallissijat toimivat yleensä täydennyksinä:
Suostutko katsomaan TV-sarjoja?
• MA-infinitiivin adessiivi ja abessiivi toimivat yleensä adverbiaalina:
Voiko aikansa viettää katsomalla pelkkiä TV-sarjoja?
• Agenttipartisiippi toimii adjektiivin tehtävissä, esim. substantiivin
etumääritteenä:
Kyse on suomalaisten eniten katsomasta TV-sarjasta.
Täydennyksen ja adverbiaalin ero ei ole tähänastisissa kieliopeissa ollut juuri
esillä, mutta koska -mA-aines muodostaa sekä partisiipin että infinitiivin
tehtävissä esiintyviä verbinmuotoja, ne on vanhastaankin erotettu
partisiipeiksi ja infinitiiveiksi. Kaiken lisäksi on olemassa vielä
substantiivin johdin -mA: elämä, poukama, viipymä.
Hämminkiä voi myös syntyä, jos kaikki morfologisesti passiivin -
(T)T(A)-aineksen sisältävät muodot halutaan kuvata syntaksissakin
passiiveiksi. Ainakaan seuraavat kaksi rakennetta eivät ole merkitykseltään
passiivin tyyppisiä. Ensimmäinen on eräänlainen nesessiivinen liittomuoto
(jaksot 8.2.3,9.3) ja toinen ns. temporaalirakenne (jakso 9.7.3). Tästä syystä
niiden päätekombinaatioita on mainituissa rakenteissa paras pitää yhtenä
jakamattomana kieliopillisena aineksena:
Meidän on lähdettävä.
[-T(T)AvA: "passiivin I partisiippi” > nesessiivirakenteen tunnus ]

246 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
Lähdemme asioiden järjestyttyä.
[-T(T)UA: "passiivin II partisiipin partitiivi” > temporaalirakenteen
tunnus]
Yksi tämän jakson otsikon alle kuuluva tapaus on se, miten partisiipit,
joiden ”kuuluisi” olla adjektiivinomaisia verbinmuotoja, esiintyvät finiitti-
verbiksi laskettavan liittomuodon osina. Tätä käsitellään jaksossa 8.2.2.
8-2- FINIITTIVERBI
8.2.1. 	Finiittiverbin rakenne
Syntaksi koskee sananmuotojen yhdistämistä laajemmiksi rakenteiksi,
morfologia sananmuotojen sisäistä rakennetta. Ajateltaessa lauseen ydintä,
finiittiverbiä, nämä kaksi alaa menevät päällekkäin: merkitykset, jotka
joskus ilmenevät yhdestä sanasta, jakautuvat toisinaan useamman sanan
osalle. Jälkimmäisessä tapauksessa on kyse verbin liittomuodoista. Tämä
jakso on otteeltaan varsin morfologinen ja tekninenkin, joten sen läpikäynti ei
ole välttämätöntä niille jotka tuntevat hallitsevansa muoto-opin. Jakson
tarkoituksena on antaa taustaa seuraavalle, jossa liittomuotoja tarkastellaan
hieman syntaktisemmalta kannalta.
Seuraavanlaisia sanoja ja sanayhdistelmiä on tapana kutsua "verbin
muodoiksi”:
puhuisivat: konditionaalin preesensin monikon 3. persoona
et puhu: preesensin yksikön 2. persoonan kieltomuoto
lienemme puhuneet: potentiaalin perfektin monikon 1. persoona
et olisi puhunut: konditionaalin perfektin yksikön 2. persoonan kielto-
muoto
puhuitte: indikatiivin imperfektin monikon 2. persoona
olin puhunut: indikatiivin pluskvamperfektin yksikön 1. persoona
eivät ole puhuneet: indikatiivin perfektin monikon 3. persoonan kielto-
muoto

FINIITTIVERBI 247
Yksinkertainen verbi voi sisältää tempuksen (puhuin) tai moduksen merkin
(konditionaali puhuisin, potentiaali puhunen). Nyt voi huomata, että samaan
yksinkertaiseen verbiin ei mahdu sekä tempuksen että moduksen merkkiä:
vaikka sanan puhun voi muuttaa menneeseen aikaan lisäämällä i:n (puhuin),
samaa ei voi tehdä esim. konditionaalille puhuisin, vaan joutuu käyttämään
muotoa olisin puhunut. Tempuksen merkki siis voi esiintyä vain
indikatiivisessa eli modukseltaan merkitsemättömässä verbissä. Iästä syystä
voi sanoa, että tempus ja modus edustavat sanarakenteessa tavallaan samaa
yleiskategoriaa, ja tätä kategoriaa kutsutaan Seuraavassa nimellä TM
(tempus-modus).
Seuraavassa esitellään finiittiverbin kategorioita kaavioilla. Tämän
jakson kaavioissa käytetään seuraavia tilapäislyhenteitä: LEKS = verbin
sisältöä eli leksikaalista merkitystä kantava vartalo, esim. puhu-; TM = tempus/
modus; PRS = persoona; NUM =luku (vaikka persoonapääte on yksi
elementti, se kannattaa hahmottaa tulevaa käsittelyä varten peroonaksi ja
luvuksi); PSS = passiivi; AV = apuverbi olla; NEG = kieltoapuverbi ei; T2
= II partisiipin edustama mennyt aika. Havainnollisuuden vuoksi preesensiä
ja indikatiivia merkitään kuvioissa 0:11a.
LEKS TM
puhu- i-
puhu- 0
puhu- isi-
puhu- ne-
Samaan kaavioon voidaan sijoittaa imperatiivi, jonka tunnus sijoittuu
samaan paikkaan kuin TM-elementit. Imperatiivin tunnuksen ja
persoonamuotojen erottaminen on hankala kysymys, joka voidaan tässä ohittaa.
Asiat mutkistuvat asteen verran, kun otamme huomioon, että ns.
imperfekti (toisella nimellä preteriti) ei ole ainoa tapa viitata menneeseen
aikaan ja että konditionaalilla ja potentiaalillakin on menneen ajan
mahdollisuus. Tällaisia merkityksiä varten ovat liittomuodot, joissa olla
(potentiaalissa lienee) esiintyy apuverbinä ja leksikaalinen verbi eli pääverbi
on partisiippimuodossa. Ajatuksena on, että apuverbit ovat itsessään
PRS NUM
tte
n
vat
t

248 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
vähämerkityksisiä tai välittävät vain sellaista loogista merkitystä kuin
kielto. Apuverbien taivutusvaihtoehdot ovat tyypillisesti suppeammat kuin
pääverbien. Huomaa, että olla voi olla sekä apu- että pääverbi: Elsa on ollut
täällä.
Liittomuodoissa persoonan ja tempuksen/moduksen merkintä siirtyy
apuverbiin, ja pieni lisämutka syntyy siitä, että numerusta ilmaisee sekä
apuverbi että pääverbin II partisiippi. Numeruksen piirre siis ikään kuin
leviää useampaan sanaan.
AV
TM ]
PRS
NUM LEKS
T2
ole-
0 i
ti
puhu-
nut
ole-
i- tte
puhu-
neet
ole-
isi- n
puhu-
nut
lie-
ne- mme
puhu-
neet
Kun partisiippikin osallistuu menneen ajan ilmaisemiseen, on ehkä
luontevaa sanoa että TM-kategoria leviää numeruksen tavoin kahden elementin
osalle. Tässä ei kuitenkaan vedetä viivaa TM:stä partisiippiin, koska
partisiippi ei edusta kategorian moduspuolta. Partisiippiin on sen sijaan
liitetty piirre T2 viittauksena "toisen asteen aikaviittauksesta”, jollaista
päättyneen ajan partisiipin voi katsoa edustavan.
Mennään vielä yksi askel eteenpäin ja otetaan mukaan kielto.
Suomessa kielto ilmaistaan pääasiassa apuverbillä ei, elementillä joka on ainakin
sikäli verbimäinen, että siitä ilmenee persoona ja tähän liittyvä numerus.
Tapauksessa, jossa kielto yhdistyy merkitsemättömään tempukseen,
elementit jakaantuvat niin kuin Seuraavassa kuviossa. Indikatiivin ja preesensin
merkkejä ei edelleenkään ole, mutta havainnollisuuden vuoksi niitä on
merkitty nollalla samassa asemassa jossa moduksen merkit sijaitsevat.
NEG PRS NUM LEKS TM
e-
n
puhu-
0
e-
tte
puhu-
0
e-
t
puhu-
isi
ei-
vät
puhu-
ne

FINIITTIVERBI 249
Kielto sekoittaa järjestelmää sikälikin, että siihen ei voi yhdistää
yksinkertaisen menneen ajan tunnusta. TM jää nyt kokonaan nollaedustuksen
varaan:
NEG PRS NUM LEKS TM T2
e- tte puhu- neet
Lopuksi voimme yhdistää kiellon liittomuotoihin ja saada liittomuodon,
jossa on kaksi apuverbiä:
NEG PRS NUM AV TM LEKS T2
e-
n
ole-
0
puhu-
nut
e-
tte
ole-
0
puhu-
neet
e-
t
ol-
isi
puhu-
nut
e-
mme
lie-
ne
puhu-
neet
Vielä yksi lisämutkistus tulee siitä, että kielteisessä pluskvamperfektissä
näyttää T2-elementti korvaavan apuverbin TM-elementin. Tässä
tapauksessa NUM leviää jo kolmen sanan osalle:
NEG PRS NUM AV T2 LEKS T2
e- n oi- lut puhu- nut
e- tte oi- leet puhu- neet
Numeruksen "leviäminen” ei ole puhekielessä aivan täydellistä. Kun
yleiskielen muoto on seuraavan (a), puhekielessä ovat mahdollisia myös (b) ja (c),

250 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
mutta tuskin (d). Numeruskongruenssi on näyttää siis jäävän helpommin
pois apuverbistä kuin partisiipista. Vastaavaa voi kokeilla myös kiellon
sisältävästä yhdistelmästä he eivät olleet sanoneet.
(a) he ovat sanoneet
(b) ne on sanoneet
(c) ne on sanonu
(d) ?ne ovat sanonu
Nyt yritetään lisätä äskeisiin kaavioihin vielä yksi elementti, imperso-
naalinen passiivi. Se on tähän asti käsiteltyihin aktiivin muotoihin
verrattuna merkitty eli tunnusmerkkinen kategoria. Passiivimuotoinen verbi
koostuu taivutuselementistä -(t)t(A) ja joskus sen lisäksi loppuun, persoona-
päätteen paikalle tulevasta vokaalin ja -n:n sisältävästä aineksesta -V».
Yksinkertaisimmassa tapauksessa siis näin:
LEKS PSS TM ?
puhu- tt- i- in
puhu- tta- isi- (in)
puhu- tta- ne- en
Kuten jaksossa 4.1.4 oli puhe, passiivi ilmaisee, että ilmisubjektia ei ole ja
että subjektiargumentin identiteetti jätetään auki, mutta mikä on -(t)t(A)-
elementin ja mikä V/z-elementin osuus tässä? Jälkimmäinen sijoittuu
persoonapäätteen paikkaan, mutta on vaikea sanoa, ilmaiseeko -V»
persoonaa vai numerusta vai eikö ehkä kumpaakaan, sillä mitään persoonan tai
numeruksen vaihtelua ei passiivin muodoissa ole, kun sillä ei ole
kongruoivaa subjektia. V»-ainesta on yleensä pidetty eräänlaisena
persoonapäätteenä ("neljäs persoona”), mutta nykykielessä se saattaa olla
vain -(/J/fA^-elementin lisäke. Tätä tukee ehkä sekin, että V« on jäänyt
puhekielessä pois konditionaalista: mentäis, tehtäis. Samoin, kuten kohta
nähdään, V» puuttuu kieltomuodoista: se ei siis liity ^/-sanaan niin kuin
persoonapäätteet.

FINIITTIVERBI 251
Kun liittomuodot tulevat mukaan, asia jälleen mutkistuu. Aktiivin
puolella todettiin persoonan ja tempuksen/moduksen merkinnän siirtyvän
apuverbiin, mutta passiivin V» ei ainakaan yleiskielessä tee näin: -(t)t(A)-
elementti tulee partisiipista, ja V»-elementtiä ei näy lainkaan:
AV TM PRS NUM LEKS PSS T2
on-
0
0

puhuttu
ole-
i-
0
ole-
isi-
0
lie-
ne-
e
Passiivissa kieltoverbin persoonamuoto pysyy yksikön kolmantena ja
kombinoituu joko passiivin -(t)t(A)-elementin sisältävän kieltomuodon tai
passiivin partisiipin kanssa; V»-elementtiä ei taaskaan näy.
NEG PRS NUM LEKS PSS
L-"''
e- i puhu- ta
NEG PRS NUM LEKS PSS T2
e- i puhu- ttu
Jos vielä yhdistetään kielto liittomuotoihin, huomataan että se kombinoituu
apuverbin kanssa aivan kuin aktiivissa ja pysyy edelleen yksikön
kolmannessa persoonassa.
NEG PRS NUM AV TM LEKS
PSS T2

252 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
Tiivistäen voidaan sanoa, että passiivi käyttäytyy yksinkertaisissa muodoissa
eri tavoin kuin liittomuodoissa. Yksinkertaisissa muodoissa sillä on
persoonapäätteen paikalla -Vh, mutta liittomuodoissa ei. Liittomuodoissa
molemmat apuverbit ovat yksikön 3. persoonassa, ja olla ottaa tapansa mukaan
kantaakseen TM-ainekset. Monissa puhekielen varianteissa on hieman
toisin: passiivin -(V^Aj-tunnus "leviää” ö//<2-apuverbiinkin vähän kuin
numerus aktiivissa; tätä voidaan pitää eräänlaisena kongruenssina:
AV PSS TM ?
ol-
la-
0
an

puhuttu
ol-
t-
i-
in
ol-
ta-
is-
0
NEG PRS NUM AV PSS TM LEKS
e-
e-
Tämä kongruoiva passiivin liittomuototyyppi näyttää erityisesti suosivan
tapauksia joissa passiivin muoto toimii monikon 1. persoonan muotona.
8.2.2. 	Liittomuodoista
Verbien liittomuodot ovat toisaalta "yhden” verbin ”muotoja”, toisaalta
monesta sanasta koostuvia yksiköitä. Liittomuodon ja yksinkertaisen verbin
vastaavuus näkyy siitä, että esimerkiksi Seuraavassa (b) hahmottuu (a):n

FINIITTIVERBI 253
kielteiseksi vastineeksi, (c) ja (d) sen hieman eri tavoin menneeseen aikaan
sijoitetuiksi vastineiksi.
(a) Uolevi lähti mukaan.
(b) Uolevi ei lähtenyt mukaan.
(c) Uolevi on lähtenyt mukaan.
(d) Uolevi oli lähtenyt mukaan.
Käsitys liittomuodosta monisanaisena syntaktisena kokonaisuutena taas
korostuu, kun tarkastellaan liittomuotojen osien ja lauseen muiden
jäsenten järjestystä, sillä liittomuotojen ei tarvitse pysyä yhtenä kiinteänä
yksikkönä. Ensinnäkin monenlaiset adverbiaalit sijoittuvat mieluusti
liittomuodon osien väliin:
Uolevi olisi sunnuntaina mielellään lähtenyt mukaan.
Minä en ylipäätään viikonloppuisin käy ulkona.
Välissä voi sijaita myös täydennys, subjektikin:
Uolevi ei sitä tehnyt.
Sen nyt olisi lapsikin ymmärtänyt.
Toiseksi liittomuodon ensimmäinen osa, persoonapäätettä kantava apuverbi
aloittaa usein lauseen; tällöin apuverbin ja pääverbin väliin voi jäädä
paljonkin materiaalia:
On meillä ennen ollut enemmänkin lehmiä.
Ei Uolevi sitä tahallaan tehnyt.
En minä siitä ole koskaan Uolevillekaan kertonut.
Kolmanneksi itse liittomuodon osien järjestyskään ei ole aivan kiinteä.
Joskus nimittäin viimeinen niistä, pääverbi, voi asettua apuverbiä edemmäs
joko lauseen loppupuolelle tai sitten aivan alkuun:
Kyllä minä sinne ehkä mennyt olisin, mutta
puhunut minä en takuulla olisi.

254 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
Kolmen verbin liittomuoto voisi periaatteessa esiintyä kuudessa eri
järjestyksessä, muta kaikki näistä eivät kuitenkaan ole mahdollisia, esim. * olisi
en puhunut.
Koska monet liittomuodot koostuvat apuverbistä ja pääverbin
partisiippimuodosta, niitä kannattaa verrata tapauksiin, joissa
vastaavanlainen partisiippi on olla-verbin yhteydessä predikatiivina. On hyvä muistaa,
että osa partisiippimuodoista on erikoistunut adjektiivimaiseen tehtävään;
tällaisia ovat esimerkiksi väsynyt ja suosittu. Jos kokeeksi unohdamme
tällaiset partisiipin tulkintaan vaikuttavat vakiintuneisuustekijät, perfektit
voivat puusta katsoen näyttää hyvinkin samalta kuin predikatiivilauseet:
(a) Minä olin uninen.
(b) Minä olin uupunut.
(c) Minä olin puhunut.
Näistä (a) tulkitaan predikatiivilauseeksi ja (c) todennäköisesti verbin puhua
pluskvamperfektin sisältäväksi intransitiivilauseeksi, mutta (b) näyttää
voivan olla kumpaakin tyyppiä. Eron tekemiseksi ei onneksi tarvitse tyytyä
pelkkään epämääräiseen tunteeseen, sillä monikkokongruenssi tekee sen
selväksi — ainakin niin kauan kun subjektiksi ei valita pluratiivia. Kuten
seuraavasta näkyy, predikatiivina oleva partisiippi on monikkosubjektin
kanssa yleensä partitiivissa (jakso 3.4), liittomuodon osa ei.
(a) Me olimme ~ tytöt olivat unisia.
(b) Me olimme ~ tytöt olivat uupuneet ~ uupuneita.
(c) Me olimme ~ tytöt olivat puhuneet (~ ipuhuneita).
Toinen suhteellisen paljastava ero on sanajärjestys. Adjektiivit ja adjek-
tiivimaisesti käytetyt partisiipit saavat tyypillisesti määritteensä edelleen,
kun taas verbin määritteet tyypillisesti seuraavat sitä. Niinpä seuraavan (a)
ja (b) eroavat ensi näkemältä melko selvästi.
(a) Se oli hyvin tehty.
Hän on elämäänsä kyllästynyt.
(b) Se oli tehty hyvin.
Hän on kyllästynyt elämäänsä.

FINIITTIVERBI 255
Tämä testi ei tosin ole vedenpitävä, sillä adjektiivin ja sen määritteen
keskinäinen järjestys ei ole aivan kiinteä. Verbin ja sen määritteiden järjestyskin
voi vaihdella niin että verbi tulee määritteensä jälkeen, kuten Seuraavassa.
Testi siis pätee vain neutraalijärjestyksen.
Miksi se on noin tehty?
Missä välissä sinä olet elämääsi kyllästynyt?
Liittomuodon pääverbinä toimiva partisiippi siis ei kongruoi subjektin
jaollisuuden mukaan eikä neutraalitapauksessa sijoita määritteitään
adjektiivin tavoin. Kannattaa myös huomata, että Predikatiivilause voi itse
olla liittomuodossa. Niinpä seuraavan (a) on luonteva, koska ihastunut Elsaan
on tulkittavissa predikatiiviksi; (b):ssä vastaava tulkinta ei käy:
Uolevi oli ollut ihastunut Elsaan.
♦Uolevi oli ollut lähestynyt Elsaa.
Semanttisesti liittomuodon ja predikatiivilauseen ero on se, että edellinen
voi ilmaista tekoa tai tapahtumaa, jälkimmäinen vain tilaa, joka kyllä ehkä
on syntynyt verbin ilmaiseman toiminnan tuloksena. Kaikista verbeistä
tällaisen tilamerkityksen luominen ei oikein onnistu, kuten lähestyä-
esimerkkikin osoittaa.
Mikä on ensivaikutelmasi seuraavien lauseiden liittomuoto- tai predikatiivi- H 47
lausematsuudesta? Kokeile sitten kongruenssia tulkinnan apuna.
1. En minä ole vielä kaikesta kiinnostunut.
2. En minä ole vielä sitä syönyt.
3. Ei kukaan ole vielä puusta pudonnut.
4. Työmies on palkkansa ansainnut.
Vertaa seuraavia pareja: kumpi on liittomuodossa esitetty tapahtuma, kumpi IC 30
predikatiivilauseella esitetty tila, vai onko jokin tapauksista kaksiselitteinen?
Millaisiin asioihin päätelmät perustuvat?

256
VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
la.
Olin juuri silloin puhunut.
Ib.
Olin juuri silloin väsynyt.
2a.
Mikko on kerran pyörtynyt.
2b.
!Mikko on kerran sivistynyt.
3a.
Kaksi vuotta sitten Uolevi oli vielä tunnettu.
3b.
Kaksi vuotta sitten Uolevi oli vielä erotettu.
4a.
Elsa oli jatkuvasti suosittu.
4b.
Elsaa oli jatkuvasti suosittu.
8.2.3. 	Liittomuotomaisia rakenteita
Kuten infinitiivejä tarkastelevassa jaksossa alustavasti nähtiin, verbit
yhdistyvät infiniittisten lausekkeiden kanssa paljon laajemmalti kuin pelkästään
liittomuodoiksi. Seuraavassa esitellään yksinkertaisen listan muodossa
joukko rakenteita, jotka muistuttavat tähän asti käsiteltyjä liittomuotoja
ainakin sikäli, että niissä on fmiittiverbinä laihamerkityksinen verbi — olla tai
tulla — ja että tämän ja infiniittimuodon yhdistelmän merkitys ei ole
aivan selvästi pääteltävissä osien merkityksestä. Joskus pääverbin
morfologinen muoto on sen verran erikoinen, ettei sille kannata antaa edes
nimeä. Nämä kiteytyneet kombinaatiot voidaan suuremmitta ongelmitta
jäsentää liittomuodoiksi sanan laajemmassa merkityksessä.
On tekevä
Tämä melko vanhahtava olla-verbin ja partisiipin yhdistelmä on
funktioltaan eräänlainen futuuri:
Nyt syntynyt lapsi on kerran pelastava maailman.
On tekemässä
(Erikoistapauksina tähän kuuluvat myös substantiivia käyttävät rakenteet
on lähdössä, tulossa, menossa.) Kopulan ja MA-infinitiivin inessiivin
kombinaatio tulee suomessa lähelle progressiivista aspektia, jollaista edustaa
englannin be -ing -muoto. Aivan samanarvoinen se toki ei ole, kuten
käännöstä kokeilemalla helposti selviää. Olla tekemässä -rakenteen keskeisiä

tyyFINIITTIVERBI 257
pillisiä merkityksiä ovat seuraavat: esimerkin (a) meneillään oleva
tekeminen, progressiivi; (b) tilapäinen oleminen jossain paikassa jotain tarkoitusta
varten; ja (c) lähellä toteutumista oleva tapahtuma:
(a) Elsa oli laittamassa ruokaa, kun tulin kotiin.
(b) Elsa on syömässä ~ printtaamassa esitelmäänsä ~ hankkimassa
meille evästä.
(c) Sää on muuttumassa syksyiseksi.
On tekemäisillään
Olin juuri pääsemäisilläni uneen, kun katupora alkoi jyristä.
On (oli) tehdä
Olin kuolla raivosta, kun katupora alkoi jyristä.
Kahdella viimeksi mainitulla muodolla on lähellä toisiaan oleva merkitys,
joka kaiken lisäksi muistuttaa olla tekemässä -tyypin (c)-tehtävää: kyseisen
tapahtuman toteutuminen on lähellä. Samamerkityksiä nämä kolme eivät
ole, kuten lisäesimerkkejä keksimällä voi helposti osoittaa.
On tekemättä
En malta olla sanomatta, että olen hieman yllättynyt.
Kopulan ja MA-infinitiivin abessiivin kombinaatiolla on tärkeä asema
kielteisten infiniittimuotojen korvaajana. Asiaan palataan jaksossa 8.3.
On tekevinään
Elsa on aina tekevinään töitä kun tulen hänen huoneeseensa.
On tehdäkseen
Älä huolehdi, kyllä Elsa tulee jos on tullakseen.

258 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
(Minun) on tekeminen
Sinne ei ole menemistä.
(Minun) on tehtävä
Sinun on mentävä sinne. Sinne on mentävä.
Kaksi viimeksi mainittua ovat o/Z^-apuverbillisiä rakenteita, joilla ei ole
varsinaista nominatiivisubjektia vaan valinnainen genetiivimuotoinen
argumentti. Rakenteet merkitsevät välttämättömyyttä, velvollisuutta ja pakkoa,
asioita, joita voidaan myös ilmaista sellaisilla verbeillä kuin pitää ja täytyy.
Lisää näistä ns. nesessiivisistä rakenteista tulee jaksossa 93. Toisin kuin
ensimmäinen, on tehtävä rakenne on hyvin yleinen, ja sitä sopii kutsua
nesessiiviseksi liittomuodoksi.
Seuraavassa muutamia muita kuin ^//^-verbillisiä rakenteita:
Tulen tehneeksi
Tulin panneeksi avaimet takin taskuun.
(Minun) tulee tehtyä
Tulipa tehtyä varsinainen munaus.
Näillä kahdella rakenteella ilmaistaan jonkinlaista satunnaista tai
puolihuolimatonta tekemistä. Niillä on yhtenä olennaisena erona se, että
edellisellä on normaali kongruoiva nominatiivisubjekti, jälkimmäisellä taas
sinänsä harvoin esiintyvä genetiivisubjekti: Minun tuli tehtyä munaus.
(Asia) tulee tehdyksi
Tämä rakenne on analysoitavissa yksinkertaisesti predikatiiviadverbiaalin
saaneeksi /«//^-verbiksi, siis samanlaiseksi kuin tulla terveeksi, mutta se on
samalla eräänlainen personaalinen passiivi (ks. 4.1.5). Rakenne käy

korvaaFINIITTIVERBI 259
maan passiivia esimerkiksi TA- ja MA-infinitiiviä vaativissa yhteyksissä,
koska näillä ei ole varsinaista passiivimuotoa.
Uolevi haluaa, että hänet valittaisiin.
Uolevi haluaa tulla valituksi.
Sattui niin, että Uolevi valittiin.
Uolevi sattui tulemaan valituksi.
Saan asian tehtyä ~ tehdyksi
Tämä on kahteen edelliseen yhteydessä oleva transitiivinen variantti, jossa
siis on liittomuodon lisäksi mukana objekti.
Tänään sain jo aamulla juttuni oikoluettua, vaikka yleensä en saa
tehtyä mitään ennen puolta päivää.
Tulen tekemään sen
Asia tullaan korjaamaan viipymättä.
Tulla ja sen täydennyksenä oleva MA-infinitiivi ovat joissakin yhteyksissä
suosittu tapa ilmaista viittausta tulevaan aikaan. Futuuritulkintainen
tulla tekemään näyttää aivan samalta kuin muutkin MA-täydennykset (jakso
9.1). Kiteytyneiden verbirakenteiden luetteloon se sopii sikäli, että siitä
puuttuu konkreettinen paikkaan tulon merkitys, sellainen kuin esimerkiksi
tapauksessa Tule auttamaan minua.
"Moniosaisten” verbien luettelo ei vielä pääty aivan tähän. Seuraavissa
tapauksissa ei kuitenkaan enää ole mukana apuverbiksi katsottavaa verbiä, ja
erilaista on sekin, että verbin kaksi osaa eivät liene erotettavissa toisistaan:
Uolevi juosta jolkotti ~ nauraa kihersi ~ katsoa töllötti.
Uolevi juoksi jolkotti.
Uolevi putosi putoamistaan ~ nukkui nukkumistaan.

260 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
Yhtä lailla olisi useampiosaisena verbinä analysoitavissa kiteymä otti ja kuoli.
Moniosaisten verbien käsittely on syytä lopettaa tyyppiin, jolla ei enää ole
tekemistä infiniittisten muotojen eikä liittomuotojen kanssa: kiteytyneisiin
verbin ja partikkelin kombinaatioihin. Näiden analyysi ei ole
yksiselitteinen: partikkeli voidaan nähdä verbin täydennyksenä, mutta merkityksen
kannalta se näyttää olevan osa verbiä. Muutama esimerkki:
saada aikaan, käyttää hyväksi, ottaa vastaan, pitää yllä, saada ~ ottaa
selville
H 48 Keksi lauseet, joissa kukin seuraavista partisiipeista edustuu (a) substantiivin
attribuuttina (b) predikatiivina ja (c) nesessiivisen liittomuodon jäsenenä. Pidä
huolta, että mukana on täydennyksiä ja adverbiaaleja. Jos muoto on kaksiselitteinen,
tarvitaan kaksi lausetta joka tapauksesta.
erehdyttävä
kiitettävä
huolestuttava
8.3. YLEISKATSAUS KIELTOOfd
Edellä kieltoa käsiteltiin liittomuotojen yhteydessä, koska kiellon
ensisijainen ilmaisutapa on suomessa apuverbi. Ei on erityisen tyypillinen apuverbi
siksi, että sillä ei ole kaikkia normaalin verbin kategorioita; kuten
muistetaan, se taipuu itse asiassa vain persoonissa. Seuraavassa katsotaan kieltoa
hieman yleisemmältä kannalta ja mennään hiukan verbin kieliopin
ulkopuolellekin. Ensin näemme, millaisia seurauksia kieltoapuverbin puutteellisella
taivutuksella on lauserakenteelle ja miten näitä puutteita korvataan.
Lopuksi tehdään muutamia muita huomioita kieltolauseille ominaisista
piirteistä. Kielto on monimutkainen ilmiö sekä syntaktisesti että semanttisesti, ja
tämän jakson tarkoituksena on lähinnä vain muistuttaa tästä
monimutkaisuudesta, joka heijastuu monin tavoin lauserakenteeseenkin.

YLEISKATSAUS KIELTOON 261
Suomen kieltoapuverbiltä puuttuu toisaalta sekä passiivi että
aikamuodot ja modukset, toisaalta kaikki infiniittimuodot. Näiden puutteiden
välillä on kuitenkin huomattava ero. Passiivin, aikamuodon ja moduksen
merkit kyllä tulevat tavalla tai toisella mukaan kieltoverbin sisältävään
verbiryhmään, kuten jaksossa 8.2.1 näimme, mutta infiniittisiin verbi-
lausekkeisiin ei juuri saa kieltoverbiä mukaan.
Ajatellaan vaikkapa ns. referatiivirakennetta (jakso 9.5), joka on
vaihtoehtoinen tapa ilmaista etaz-lauseen sisältö. Seuraavan (d)-vaihtoehdosta
näkyy, että tämä ei oikein käy päinsä, jos halutaan käyttää ^/-kieltoa:
(a) Luulin että asia ratkeaa piankin.
(b) Luulin asian ratkeavan piankin.
(c) Luulin ettei asia ratkea koskaan.
(d) Luulin asian e-? ratkea-? koskaan.
Monissa kielissä kielto ilmaistaan partikkelilla. Yksi mahdollisuus
tällaisessa tapauksessa on käyttää muotoa ei partikkelin tavoin, mutta keino ei ole
kotiutunut suomen yleiskieleen:
?Luulin asian ei ratkeavan koskaan.
Vastaavan ongelman voi kohdata infinitiivitäydennyksissä:
Haluaisin lähteä mukaan.
Haluaisin e-? lähte-? mukaan.
Tästä ei aina ole haittaa, sillä sama asia tulee usein ilmaistuksi jos kielto
sijoitetaan finiittiverbin yhteyteen:
En haluaisi lähteä mukaan.
Aina merkitys ei kuitenkaan salli tätä, ja silloin on valittavana kaksi
mahdollisuutta: vaihtaa sanoja tai turvautua rakenteeseen jossa on infinitiivi olla
ja verbi MA-infinitiivin abessiivissa. Seuraavissa (b)-vaihtoehto ei
merkitse ollenkaan sitä mitä (a):lla haluttaisiin sanoa ja (c) korjaa tämän infinitiivin
ABE:lla:

262
VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
(a) Yritin e-? loukkaantu-? Uolevin vinoilusta.
(b) En yrittänyt loukkaantua Uolevin vinoilusta.
(c) Yritin olla loukkaantumatta Uolevin vinoilusta.
(a) Kansanedustajat päättivät ei? myöntä-? hankkeeseen
tarvittavia varoja.
(b) Kansanedustajat eivät päättäneet myöntää hankkeeseen
tarvittavia varoja.
(c) Kansanedustajat päättivät olla myöntämättä hankkeeseen
tarvittavia varoja.
H 40 Poimi seuraavista rakenteet, jotka vaativat abessiivikiellon käyttöä ei-kiellon ase-
mesta.
1.
En voinut olla kuitenkaan panematta merkille lausetta, jonka lipsahdusta
puhuja tuskin huomasi.
2.
Hän oli yrittänyt taivutella Hitleriä olemaan tekemättä niin, mutta tämä
ei ollut kuunnellut.
3.
Piispan vastaus on tyypillistä vallanpitäjän puhetta, jonka
nimenomaisena tarkoituksena on olla tarkoittamatta mitään konkreettista.
4.
Minä en pysty olemaan vastaamatta niihin.
Miksi MA-infinitiivin ABE käy kiellon korvikkeeksi? Se on ilmeisesti
itsekin kielteinen muoto ja nimenomaan abessiivin merkityksen ansiosta.
Abessiivihan vastaa merkitystä 'ilman’, joka taas merkitsee suunnilleen 'niin
että ei (ole)'. Huomaamme siis, että on muitakin kielteisiä ilmauksia kuin
itse ei. Abessiivin ja adpositioiden ilman, vailla lisäksi sellaisia ovat esim.
tuskin sekä harva ja harvoin, samoin verbit epäillä, estää ja kieltää.
Lopuksi mennään hieman verbien ulkopuolelle. Kiellon kielioppiin
kuulu ilmiö, jota voi luonnehtia joidenkin kielen elementtien (sanojen,
lausekkeiden, idiomien) kieltohakuisuudeksi: tällaiset ilmaukset
esiintyvät vain tai pääasiassa tavalla tai toisella kielteisessä yhteydessä. Joillakin
ilmauksilla kieltohakuisuus on vain tendenssi (sanomme varmaan useammin
en viitsi kuin viitsin), joillakin olennainen piirre. Yksi jälkimmäisten tyyp-

YLEISKATSAUS KIELTOON 263
pi ovat sellaiset kvanttorit ja kvanttoriadverbit kuin kukaan, mikään,
missään, koskaan. Esimerkkeinä on erilaisia kielteisiä yhteyksiä:
Sinä et sitten ole koskaan kotona.
♦Sinä sitten olet koskaan kotona.
Yritin olla koskaan loukkaantumatta Uolevin vinoilusta.
♦Yritin koskaan loukkaantua Uolevin vinoilusta.
Harva ihminen loukkaantuisi kenellekään sellaisesta.
♦Joku ihminen loukkaantuisi kenellekään sellaisesta.
Kiellän sinua koskaan (enää) sanomasta noin.
♦Käsken sinua koskaan (enää) sanomaan noin.
Kieltokontekstiin kuuluvat myös sellaiset adverbiryhmät kuin (ei) tippaa-
kaan ~ pätkääkään ~ tipan tippaa, jollaisia lienee melkoinen joukko:
Tämä ei huvita minua pätkääkään.
♦Tämä huvittaa minua pätkän.
En ole lukenut kesällä kirjan kirjaa.
♦Luin kesällä kirjan kirjan.
On myös myöntöhakuisia ilmauksia. Jotkin ilmaukset muodostavat
pareja: esim. liitepartikkeli -kin esiintyy myönteisissä ja -kAAn kielteisissä
yhteyksissä, vastaavasti parit joi vielä ja vielä!enää. Tällaisia ilmiöitä sanotaan
yleisimmällä nimellä polariteetti-ilmiöiksi. Tämä perustuu semantiikan
terminologiaan, jossa kieltolauseen polariteetti on kielteinen,
myöntölauseen myönteinen.
Sellaista on jo ~ vielä (~ +enää) tapahtunut.
Sellaista ei ole tapahtunut (^jo ~) vielä ~ enää.
Polariteetti-ilmiöiden ja implisiittisen kiellon alue on laaja, ja tässä
yhteydessä voi vain muistuttaa asian olemassaolosta. Koska kielto kuitenkin
on olennainen asia luvussa 3 käsitellylle objektin (ja subjektinkin) sijan-

264 VERBIEN MORFOSYNTAKSIA
valinnalle, kannattaa muistaa, että partitiivikin on tässä mielessä suomessa
polariteetti-ilmiö. Kuten seuraavista esimerkeistä näkyy, jotkut kontekstit
ovat sen suhteen ehdottomia (esim. a), jotkut sallivat vaihtelua:
(a) Et ota sitä (~ *sen)!
Tuskin minä sitä (~ *sen) otan.
Yritän olla ottamatta sitä (~ *sen).
Lähdin matkalle ottamatta sitä (~ *sen) mukaan.
Äiti kielsi ottamasta sitä (~ *sen).
(b) Harva ottaa sitä ~ sen huomioon.
He ottivat sen ~ sitä harvoin huomioon.
Lopuksi vielä yksi kieltoa koskeva asia, jota jo käytettiin hyväksi luvussa
5. Verrataan myönteistä ja kielteistä lausetta siltä kannalta mitä niillä voi
kertoa maailmassa vallitsevista asiaintiloista:
(a) Jollakulla on ruudullinen huivi kaulassa.
(b) Kenelläkään ei ole ruudullista huivia kaulassa.
Myönteinen (a) esittää maailmassa vallitsevaksi tietyn tilan, mutta (b) ei
varsinaisesti kerro maailmasta mitään muuta kuin tällaisen tilan poissaolon;
se jättää täysin avoimeksi mitä varsinaisesti vallitsee. Käytännössä tällaisen
kiellon luulisi olevan lähes hyödytön, mutta todellisuudessa näin ei ole. On
todettu, että (b)-tyyppisiä kielteisiä lauseita esitetään vain jos on jotakin
syytä olettaa, että vastaava myönteinen (a) saattaisi käsitellyssä tilanteessa
pitää paikkansa: olemme esimerkiksi etsimässä väkijoukosta varasta, jolla
olemme nähneet ruudullisen huivin. Ihmiset, joiden kaulassa on
muunlainen huivi, eivät tässä tilanteessa meitä kiinnosta.
Painottamalla jotakin lauseen osaa saa kiellon erityisesti kohdistumaan
siihen, jolloin tulkinta on se, että sama lause tältä osin jollakin muulla
korvattuna saattaisi hyvinkin pitää paikkansa. Tästä esimerkkejä
Seuraavassa, missä vastaava "aukollinen” oletus on pantu hakasulkeisiin:
Tuolla miehellä ei ole RUUdullinen huivi kaulassa.
[Tuolla miehellä on huivi kaulassa}

YLEISKATSAUS KIELTOON 265
Tuolla miehellä ei ole ruudullista huivia KAUlassa.
[Tuolla miehellä on ruudullinen huivi ]
Ei TUOLla miehellä ole ruudullista huivia kaulassa.
[ llä (miehellä) on ruudullinen huivi kaulassa]
Tällaisista tapauksista sanotaan, että kielto kohdistuu johonkin erityiseen
lauseen osaan; voidaan myös sanoa että painotettu ilmaus, johon kielto
kohdistuu, on kiellon fokus.
Paitsi olla ttkemättä-rakenteissa, MA-infinitiivin ABE esiintyy myös jäädä ja
jättää-verbien täydennyksenä. Kuvaa vapaamuotoisesti, millä kaikilla tavoin
esimerkit muuttuisivat, jos rakenne korvattaisiin e\-apuverbillisellä kiellolla.
Tarkkaile sekä muodollisia että merkityksen muutokset.
1. Hän jäi siihen polvilleen ja oli hetken liikkumatta kuin olisi kuunnellut
itseään.
2. Muutama pesä on yhä tarkistamatta, mutta pärevasu on jo melkein
puolillaan vielä lämpimiä kananmunia.
3. Jos kohtaa uhkapelurin joka vielä lopullisen tappion partaalla ollessaankin
haluaa pelata viimeisistä rahoistaan, on hänen kanssaan parasta olla
pelaamatta.
4. Hän on ottanut välillä löysästi, ja tenttiaikaa varten aiottu lukujärjestyskin
jäi tekemättä.
5. Sillä monet työssä käyvät saattavat jättää äänestämättä, jos työpäivän
päättymisen ja äänestyspaikkojen sulkemisen välillä on kovin pieni aika.
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsson 1988[1979]: luku 11.
Verbeistä yleensä: Ikola (1961c), Siro (1967).
Olla /a&«HÄw*-rakenteesta: Heinämäki (1981).
Partisiipeista: Sadeniemi (1950), H. Koivisto (1987), Hakanen (1993b).
Kiellosta: Cannelin (1930), Savijärvi (1977).
K 31

266
INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
9. 	INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN
SYNTAKSIA
Tässä jaksossa puhutaan infiniittisen verbin määritteineen muodostamista
kokonaisuuksista, erityisesti siitä miten keskeiset syntaktiset funktiot niissä
edustuvat. Osaa infiniittisistä lausekkeista on sanottu lauseenvastikkeiksi.
Jako lauseenvastikkeisiin ja "muihin” infiniittirakenteisiin on lähinnä
perustunut siihen, että jotkut rakenteet on ollut helppo vaihtaa finiittisiksi
lauseiksi. Termiin palataan luvun lopussa.
Infiniittisten rakenteiden syntaktiset funktiot käytiin läpi jaksossa 8.1.
Vaikka nyt alkava luku onkin jaoteltu näiden funktioiden mukaan, pääpaino
on infiniittirakenteiden sisällä. Melkoisesti käsitellään infinitiivin
subjektin tulkintaa, ja jokaisen rakennetyypin kohdalla puhutaan erikseen sen
objektin sijanvalinnasta. Aiheena on silloin akkusatiiviobjektin sija,
tarkemmin yksiköllisen ja muun kuin persoonapronominin: -»-päätteinen vai
päätteetön. Partitiiviobjektista ei tässä paljon puhuta, sillä se määräytyy
yleensä oman verbinsä aspektin pohjalta; kiellon partitiivi voi kyllä
tarjota tutkittavaa.
Infiniittisten rakenteiden syntaksi on välttämättä hieman
mutkikkaampaa kuin yksinkertaisten lauseiden. Syynä on se, että infiniittinen
rakenne on toisen verbin täydennyksenä tai määritteenä. Tällöin lauseessa
yhdistyy kaksi verbiä, molemmat omine argumenttirakenteineen ja muine
ominaisuuksineen. Infiniittinen verbi voi vuorostaan saada oman
infiniittisen täydennyksen tai määritteen. Infiniittinen rakenne on kuitenkin
syntaktisesti epäitsenäisempi kuin finiittinen, ja niinpä finiittisen rakenteen
ominaisuudet pääsevät vaikuttamaan infiniittirakenteeseen monin tavoin.
9.1. OBJEKTI- JA OBLIIKVI-IIMFIIUITIIVIT
9.1.1. Perustyypit
Jos infinitiivilauseke edustaa verbin toista tai kolmatta argumenttia, verbillä
on tai voi olla sen ohella nominatiivisubjekti (ellei lause sitten ole
passiivissa). Kuten jaksossa 8.1 nähtiin, toista tai kolmatta argumenttia

OBJEKTI- JA OBLIIKVI-INFINITIIVIT 267
vastaavia infinitiivirakenteita voidaan sanoa objekti- ja obliikvi-infini-
tiiveiksi. Nimityksinä käytetään tässä kuitenkin vain termejä TA- ja MA-
infinitiivitäydennys, lyhyemmin TA- ja MA-täydennys, jotta vältettäisiin
sekaannus samoissa yhteyksissä esiintyvien varsinaisten NP-objektien ja
obliikvien kanssa.
Melko suuri verbijoukko saa subjektin lisäksi täydennyksekseen vain
TA- tai MA-infinitiivin:
Uolevi yrittää [huolehtia itsestään]
SUBJ TA-TÄYD
Verbejä:
saada, voida, taitaa, mahtaa, saattaa,
jaksaa, viitsiä, ehtiä, tarjeta, uskaltaa, osata, malttaa
tahtoa, aikoa, meinata, yrittää, tarkoittaa, päättää, luvata, alkaa
arastella, empiä, hävetä, inhota
hoksata, tajuta, muistaa, huomata, unohtaa
Elsa joutuu [huolehtimaan Uolevista}
SUBJ MA-TÄYD
Verbejä:
Infinitiivi illatiivissa:
lähteä, mennä, siirtyä, jäädä;
sattua, joutua, tupata, pystyä, kyetä, mahtua, ehtiä, joutaa, kelvata,
päästä;
ryhtyä, ruveta, pyrkiä, oppia, tottua, tyytyä
Infinitiivi elatiivissa:
lakata, varoa, välttyä, estyä, kieltäytyä

268 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Infinitiivi inessiivissä:
olla, käydä, pysyä
Valinta TA- ja MA-infinitivin välillä on osittain semanttisesti perusteltu,
koska MA-infinitiivi on selvemmin paikallismerkityksinen. Kaikissa
tapauksissa ei semanttista motivaatiota kuitenkaan voi löytää, ja valinta voi olla
nykykielen kannalta suhteellisen mielivaltainen ja vaihdella eri murteissa.
Tämä koskee erityisesti MA-infinitiivin illatiivin ja TA-infinitiivin käyttöä.
Esim. seuraavista (a)-tapauksen erot riippuvat murteesta, (b)-tapaukset ovat
jokseenkin samanarvoiset, ja (c)-ryhmässä on tapauksia, joissa olisi ilman
kielihistorian tukea vaikea perustella miksi on valittu se infinitiivi joka on
valittu.
(a) Mikko alkoi opiskella ~ opiskelemaan.
Satuin näkemään ~ nähdä sen.
(b) Ehdin tehdä sen ~ tekemään sen.
(c) Jaksan tehdä ~ * tekemään sen.
Tarkenen tehdä ~ * tekemään sen.
Rupesin * tehdä ~ tekemään sitä.
Muun muassa seuraavat verbit taas saavat sekä objektin että MA-
infinitiivitäydennyksen:
Elsa auttoi Uolevia [huolehtimaan itsestään]
SUBJ OBJ MA-TÄYD
Verbejä:
Infinitiivi illatiivissa:
panna, siirtää, jättää, lähettää;
saada, pakottaa, suostutella, houkutella, pyytää, käskeä, määrätä,
velvoittaa, kutsua, palkata, innostaa, valita;
auttaa, opettaa, totuttaa

OBJEKTI- JA OBLIIKVI-INFINITIIVIT 269
Infinitiivi elatiivissa:
estää, kieltää, varoittaa, varjella
Verbi ei saa samanaikaisesti täydennyksekseen objektia ja TA-
infinitiivilauseketta. Tämä jakauma korostaa täydennyksenä toimivan TA-
infinitiivirakenteen objektimaisuutta, sillä samalle verbillehän ei
muutenkaan mahdu kahta objektia (jakso 3.2.1).
Seuraavan esimerkkiryhmän (a)-lause tosin saattaa näyttää siltä kuin
verbillä antaa olisi objekti (Uolevin) ja TA-täydennys, mutta (b)- ja (c)-esi-
merkit paljastavat, että näin ei ole:
(a) Annoin Uolevin syödä jäätelöä.
(b) Emme antaneet lasten riehua liikaa.
(c) Uolevi ei antanut minun puhua.
Lauseen (b) monikollinen lasten on genetiivi, ei objektin sija, eikä objektin
sija yleiskielessä myöskään ole persoonapronominin genetiivi minun.
Lauseessa (c) on sitä paitsi genetiivi, vaikka kielteinen lause vaatisi objektinsa
partitiiviin. Täten myös (a):n Uolevin osoittautuu siis genetiiviksi. Tällaisen
rakenteen saavia verbejä on vain kourallinen: antaa, suoda, sallia ja käskeä,
joillekuille luvata (Isä ei luvannut meidän lähtea). Näitä verbejä voidaan
sanoa permissiiviverbeiksi ja niiden TA-täydennystä permissiiviraken-
teeksi. Seuraavassa jaksossa tarkastellaan muun muassa permissiivi-
rakenteen genetiivin kieliopillista roolia. (Aiemmin genetiivijäsen on
analysoitu eräänlaiseksi genetiivimuotoiseksi verbin täydennykseksi,
"datiivigenetiiviksi”.)
Erota seuraavista lauseista infinitiivilausekkeet ja ilmoita kustakin, onko se
tyypiltään infinitiiviobjekti vai infinitiiviobliikvi (muista jakso 8.1.1).
1. Uolevi yritti saada ovea auki.
2. Hän ei kyennyt edes raottamaan sitä.
3. Puomi esti ovea aukeamasta.
4. Olimme ruvenneet repimään ovea auki väkivalloin.
5. Aina ei voi muistaa panna ovea lukkoon.
6. Ovea ei ollut muistettu avata ajoissa.

270
INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
7. Uolevi määrättiin pitämään ovea auki.
8. Lakkovahdit eivät antaneet ihmisten tulla sisälle.
9. He eivät päästäneet ihmisiä tulemaan sisälle.
10. He lupasivat meille päästää Uolevin sisään.
11. Meidän vuoksemme ei ovea voitu pitää auki.
12. Kotona käsketään aina panemaan ovi lukkoon.
9.1.2. 	Infinitiivin subjekti ja sen tulkinta
Esimerkissämme Annoin Uolevin syödä jäätelöä edustaa jäätelön syöjää NP
Uolevin. Tämä on siis infinitiivin ykkösargumentti, ja sellaisena sitä voidaan
pitää infinitiivin subjektina. Subjektillisia infinitiivitäydennyksiä on
vähän, mutta muiden, adverbiaaleina käytettyjen nominaalimuotojen
yhteydessä genetiivisubjekteja esiintyy sen verran, että ajatus on luonteva.
Esimerkkejä:
Kissan ollessa poissa hiiret hyppivät pöydällä.
Kissan lähdettyä pois
Kissan nähden
Voimme siis yleistää, että jos infiniittimuodolla on ilmisubjekti — toisin
sanoen, jos sen ykkösargumentti saa NP-edustuksen — niin tämä on
normaalisti genetiivissä. Aivan yhtä vahva subjekti se ei ole kuin finiittiverbin
nominatiivisubjekti: ainakaan infinitiivi ei pysty missään mielessä
kongruoimaan subjektinsa kanssa. Tässä luvussa puhutaankin genetiivi-
subjektista (G-SUBJ) erotukseksi finiittiverbin subjektista. Voidaan
ajatella, että genetiivi on merkki subjektin eräänlaisesta alentamisesta:
infiniittimuodon subjekti ei ole sillä tavoin aivan täysiarvoinen subjekti
kuin finiittiverbin nominatiivisubjekti.
Useimmiten infinitiivilausekkeiden tyypeissä ei kuitenkaan ole
subjektia:

OBJEKTI- JA OBLIIKVI-INFINITIIVIT 271
Mikko haluaa [mennä] ~ * [Elsan mennä].
Mikko suostui menemään ~ * [Elsan menemään].
Mikko varoitti Elsaa [menemästä] ~ *[kenenkään menemästä].
Subjektittomia ovat myös irralliset infinitiivilausekkeet, vaikka ovatkin
aivan käyttökelpoisia rakenteita. Vaikka siis seuraavan (a) on luonteva,
nominatiivi- tai genetiivisubjektilliset vaihtoehdot eivät käy:
(a) Lähteä yksin Afrikkaan! On siinäkin ajatus.
(b) *Elsa lähteä yksin Afrikkaan!
(c) *Elsan lähteä yksin Afrikkaan!
Mutta mihin tavallisen verbin ykkösargumentti katoaa, kun verbi saa
infinitiivimuodon? Asiaa voi lähteä pohtimaan vaikkapa siitä, että verbi
käskeä saa kaksi erilaista jäsennystä:
(a) Uolevi käski minun olla hiljaa.
(b) Uolevi käski minua olemaan hiljaa.
Tämä vähäpätöiseltä näyttävä muotoero kätkee alleen suuren syntaktisen
eron:
(a) 	Uolevi käski [ minun olla hiljaa].
I I
TA-TÄYD |
G-SUBJ
(b) 	Uolevi käski minua [olemaan hiljaa].
I l
OBJ MA-TÄYD

272 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Rakenteessa (a) minun on genetiivisubjekti, osa infiitiivirakennetta,
mutta analyysin (b) mukaan minua on käskeä-verbi n täydennys, objekti. Sen
objektiuden puolesta puhuu sen sija, partitiivi. Objektin ja MA-täydennyk-
sen saavat verbit vaihtelevat luontaiselta aspektiltaan ja määräävät tämän
mukaan objektinsa sijan hieman erilaiseksi, ja myös käskeä-verbin objekti
voi vaihdella:
Kehotin sinua (~ *sinut) olemaan hiljaa.
Opetin sinua ~ sinut olemaan hiljaa.
Sain sinut (~ *sinua) olemaan hiljaa.
Käskin sinua ~ sinut syömään.
Käskeä-vetbm (b)-analyysin objekti tuntuu kuitenkin intuitiivisesti
infinitiivin subjektilta samaan tapaan kuin permissiivirakenteen
genetiivikin, edustavathan molemmat infinitiivin ykkösargumenttia,
esimerkeissämme (toivottua) hiljaa olijaa. Kahden noin erilaisen syntaktisen
analyysin tekeminen perustuu siis syntaksiin. Se että (b)-tapauksessakin tulkitaan
infinitiiville subjektiargumentti taas perustuu infinitiivitäydennysten aivan
yleiseen ominaisuuteen: jos niiltä puuttuu subjekti, niin kuin useimmiten
puuttuu, jokin hallitsevan rakenteen jäsenistä tulkitaan sen edustajaksi.
Käskeä-werbin (b)-analyysissa MA-infinitiivin subjektia tai
paremminkin ykkösargumenttia siis edustaa käskeä-vztbm objekti. Syntaksin teoriaan
on tätä edustussuhdetta varten vakiintunut viime aikoina termi kontrolli:
esimerkissämme objekti kontrolloi infinitiiviä. Jos kontrolli-termiä
haluaa välttää, kannattaa sanoa, että kontrolloija — esimerkkimme minua —
edustaa infinitiivin subjektia tai ykkösargumenttia, ei että se on se. Tällä
tavoin päästään sanomasta, että sama jäsen toimisi kahden eri verbin
subjektina.
Kontrolli on yleensä automaattinen ja pakollinen ilmiö siellä missä sen
edellytykset toteutuvat. Kuten juuri näimme, kontrolliverbin infinitiivi-
täydennykselle ei voi panna erillistä genetiivisubjektia, siis eri tekijää kuin
kontrolloija. Permissiivi- eli antaa-tyypin verbit eivät siis ole kontrolli-
verbejä.
Miten kontrolloija löytyy? Suurimman osan tapauksista kattaa
seuraava yksinkertainen periaate:

OBJEKTI- JA OBLIIKVI-INFINITIIVIT 273
• jos hallitseva verbi saa infinitiivi täydennyksen ohella objektin, tämä
edustaa infinitiivin subjektia;
• muussa tapauksessa sitä edustaa hallitsevan verbin subjekti.
Ensimmäisen periaatteen mukaisia hallitsevia verbejä voi sanoa
objektikontrolliverbeiksi, jälkimmäisen subjektikontrolliverbeiksi. Objek-
tikontrolli kohdistuu siis vain M A-täydennyksiin, koska vain tämä tulee
kyseeseen jos verbillä on objekti. Subjektikontrolliverbit taas voivat ottaa
joko TA- tai M A-täydennyksen.
Seuraavassa yksi tapa havainnollistaa kontrollia ja infinitiivirakenteiden
jäsenten edustumista ylipäätäänkin. Lähdetään siitä nyt jo tutusta
ajatuksesta, että verbeillä on argumenttirakenne. Seuraavassa kolme esimerkkiä;
koska tässä on vielä kyse verbien, ei lauseiden kuvauksesta, kirjoitetaan verbi
ensimmäiseksi ja argumentit sen jälkeen. Ensimmäisellä rivillä on
argumentit numeroituina, toisella eräänlaiset tilapäisluonnehdinnat niiden
rooleista, ja kolmannella niiden normaalit kieliopilliset funktiot finiittilauseessa:
hyväksyä:
ARG1
ARG2
hyväksyjä
hyväksyttävä
SUBJ
OBJ
alkaa\
ARG1
ARG2
alkaja
alkava tila
SUBJ
TA-TÄYDENNYS
Kontrolli: SUBJ = TA-täydennyksen ARG1
opettaa: ARG1 ARG2 ARG3
opettaja oppija tavoitetaito
SUBJ OBJ MA-TÄYDENNYS
Kontrolli: OBJ = MA-täydennyksen ARG1
Kun näistä aineksista pannaan kokoon lauseita, argumenttien edustumista
voidaan havainnollistaa piirtämällä viiva jokaisesta argumentista verbiin,
jonka argumentti se on. Infinitiivirakenteet merkitään Seuraavassa lisäksi

274 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
hakasulkein. Kuten huomataan, kontrollitapauksissa samasta jäsenestä
menee viiva kahteen eri verbiin.
Elsa
ARG1
SUBJ
u_
ARGl
on a
kanut [
ARG2
TA-TAYD
hyväksyä itsensä
ARG2
OBJ
Hän
ARGl
SUBJ
l
opetti
Elsan
ARG2
OBJ
_J
t
I
t
ARG3
MA-TÄYD
J
hyväksymään
ARGl
l
itsensä
ARG2
OBJ
On kuitenkin lisättävä, ettei subjekti-NP:tä välttämättä ole lauseessa
läsnä. Esim. imperatiivitapauksessa se on implisiittinen subjekti:
Älä yhtään epäröi mennä.
Kontrolloiva subjekti tai objekti jää myös passiivi- ja nollapersoona-
tapauksissa kokonaan ilmipanematta. Seuraavan (a)-tapauksessa "puuttuva”
henkilö vastaa subjektia, (b)-tapauksessa objektia. Kummassakin
tapauksessa infinitiivin ykkösargumentiksi tulkitaan samalla tavalla ”kuka tahansa”.

OBJEKTI- JA OBLIIKVI-INFINITIIVIT 275
(a) Siellä yritettiin oppia järjestystä.
Täällä joutuu pitämään itse itsestään huolta.
(b) XZ-shampoo auttaa pitämään hiukset säihkyvän elinvoimaisina.
Myöskään irrallisella infinitiivillä ei tietenkään ole kontrolloijaa.
Sellaisissa tapauksissa infinitiivin subjekti tulkitaan jälleen "keneksi tahansa".
Tarkkaan ottaen kontrolloijana siis toimii subjekti- tai objektiargumentti.
Käy harjoituksen H 50 esimerkit läpi kontrollin kannalta: ilmoita kustakin H 51
infinitiivitäydennyksen saaneesta verbistä, kuuluuko se subjekti- vai objekti-
kontrolliverbeihin ja alleviivaa infinitiivin subjektia edustava jäsen. Pane jollain
muulla tavoin merkille implisiittiset kontrolloijat.
Muistat, että infinitiivit esiintyvät myös substantiivin määritteinä. Vertaa seuraa- K 32
vaa kolmea rakennetta: missä syntaktisessa funktiossa infinitiivi toimii? Mitä
huomioita teet kontrollista?
1. Lupasin isälle pysyä kotona.
2. Annoin isälle luvan pysyä kotona.
3. Annoin isälle lupauksen pysyä kotona.
9.1.3. 	Infinitiivin objektin sija
Selitä kertaukseksi objektin sijanvalinnan syyt Seuraavassa: H 52
1. Hän kehotti *meidät ~ meitä menemään.
2. Hän sai meidät ~ *meitä suostumaan.
3. Hän opetti meidät ~ meitä soittamaan.
4. Hän ei saanut *meidät ~ meitä suostumaan.
Infinitiivirakenteiden partitiiviobjekti ei yleensä ole ongelma: se määräytyy
oman verbinsä aspektin mukaan. Kannattaa kuitenkin huomata, että
kiellon vaikutus objektin sijaan pätee rajoittamattoman pitkän verbien ketjun

276 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
H 53
K 33
yli: yhtä lailla kuin sanomme Löydän takin ja En löydä takkia, sanomme
En jaksaisi etsiä takkia.
En millään jaksaisi enää yrittää etsiä kaupoista uutta takkia.
Vähän samalla tavalla on akkusatiiviobjektinkin sijanvalinnan laita. Verbien
infinitiivitäydennysten kohdalla asia on yksinkertainen: infinitiivin
akkusatiiviobjektin muoto määräytyy finiittiverbistä, aivan riippumatta
väliin tulevien infinitiivien määrästä.
Osaat siis selittää seuraavat sijanvalinnat:
1. Yritä saada isä hakemaan Ville hoidosta.
2. Saisit kyllä joskus yrittää suostutella isänkin hakemaan Villen.
3. Isä taidettiin vihdoinkin saada jättämään auto kotiin.
4. Isän saattoi välillä saada jopa jättämään auton kotiin.
9.1.4. 	Infinitiivirakenteiden sanajärjestys ja hajoavuus
Seuraavan tyyppisiä pareja on käytetty vitseinä. Selitä, mihin syntaktiseen eroon vitsi
perustuu.
Isäntä käski vieraan syödä.
Isäntä käski syödä vieraan.
Isäntä pyysi vieraita sy ömään.
Isäntä pyysi sy ömään vieraita.
Suomen infinitiivilausekkeissa, niin kuin lauseissa yleensäkin, on yleensä
sellainen järjestys, että verbin täydennykset seuraavat verbiä. Kun vielä
otetaan huomioon, että infinitiivitäydennys voi itse saada infinitiivi-
täydennyksen, koko lauseen sanajärjestys on seuraavanlainen:
SUBJ Verbi Verbi ... LOPUT
Uolevi
saattaa ruveta haluamaan kesken kaiken kotiin.

OBJEKTI- JA OBLIIKVI-INFINITIIVIT 277
Sellaista peräkkäisten verbien ketjua kuin vaikkapa saattaa ruveta haluamaan
voidaan kutsuta verbiketjuksi. Kysymys on toki enemmästä kuin
pelkästä peräkkäisyydestä. Verbiketjun määritelmä on, että se koostuu verbeistä,
joista jälkimmäinen aina toimii edellisen täydennyksenä.
Verbiketjuilla on yhteistä liittomuotojen kanssa. Kun otamme
huomioon että pääverbi voi olla liittomuodossa, saadaan periaatteessa hyvinkin
pitkiä verbiketjuja, joissa jokainen verbi määrää ketjussa seuraavana olevan
muodon. Esimerkiksi:
ei ole voinut ruveta haluamaan
kieltoapuverbi valitsee kieltomuodon
apuverbi olla valitsee partisiipin
voida valitsee TA-infinitiivin
ruveta valitsee MA-infinitiivin
Liittomuodoista muistetaan kuitenkin, etteivät ne välttämättä pysy
vierekkäin ja että niiden osien järjestyskin voi vaihdella (8.2.2). Sama koskee
muita infiniittisiä verbiketjuja. Ensinnäkin monenlaiset adverbiaalit
sijoittuvat ketjun osien väliin, ja välissä voi sijaita myös täydennys tai
subjektikin:
Uolevi saattaa sunnuntaina mielellään lähteä mukaan.
Minä lakkasin ylipäätään viikonloppuisin käymästä ulkona.
Uolevi haluaa sen tehdä.
Sen nyt pystyisi lapsikin ymmärtämään.
Toiseksi, erityisesti kun finiittiverbi aloittaa lauseen, voi infiniittinen
verbi tulla omien täydennystensä jälkeen, jolloin verbien väliin voi jäädä
paljonkin materiaalia:
Taisi Uolevi sen tahallaan tehdä.
En minä siitä koskaan vaivautunut Uoleville kertomaan.

278 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Lopulta itse ketjun osienkaan järjestys ei ole aivan kiinteä:
Kyllä minä sinne ehkä mennä voin, mutta
puhumaan minä en takuulla suostu.
Infinitiivitäydennysten omat täydennykset ja adverbiaalit voivat paitsi
sijaita verbinsä edellä myös "vaeltaa” sillä tavalla kauas verbistään, että väliin
tulee jokin toinen verbi. Näin on seuraavan ryhmän tapauksissa (a). Erittäin
tavallista on sitä paitsi se, että jos finiittiverbi on subjektiton (esimerkiksi
impersonaalisessa passiivissa tai nollapersoonassa), sen etiselle subjektin
paikalle tulee jokin infinitiivin täydennyksistä. Pari tällaista varianttia on
kohdassa (b). Kohdassa (c) infinitiivin täydennys on subjektin edellä.
(a) En minä siitä koskaan vaivautunut Uoleville kertomaan.
En minä Uoleville siitä koskaan vaivautunut kertomaan.
(b) Siitä ei koskaan vaivauduttu kertomaan Uoleville.
Uoleville ei viitsi vaivautua sellaista kertomaan.
(c) Sitä minä en vaivautunut kertomaan Uoleville.
On siis syytä varautua siihen, että jollekin infiniittiverbille kuuluvia
jäseniä löytyy lauseesta aivan muualta kuin sen vierestä. Jotkut tällaisista
varianteista ovat sävyltään puhekielisiä, mutta etenkin finiittiverbin
subjektin paikalle tuleva infinitiivin täydennys on kirjakielessäkin varsin
tavallinen. Tähänastisissa tapauksissa ”vaellus” on suuntautunut vasemmalle eli
infinitiivin täydennys edeltää pääsanaansa, mutta ei myöskään ole
mahdotonta että infinitiivin täydennys on toisen infinitiivin jäljessä. Näin
verbien ja NP:iden riippuvuudet menevät ristiin, kuten seuraavan nuolet
osoittavat:
[Lasta] on voitu palkata hoitamaan [sopimaton henkilö].

SUBJEKTI-INFINITIIVIT 279
9.2. 	SUBJEKTI-INFINITIIVIT
Tässä jaksossa esiteltäviä tapauksia on perinteisesti kutsuttu infinitiivi-
subjekteiksi, mikä viittaa siihen, että itse infinitiivirakenne on verbin
ykkösargumentti. Sama koskee nesessiivirakennetta, jota käsitellään
Seuraavassa jaksossa. Aiemmin (4.4.1) puhuttiin jo siitä, miten epätyypillisiä
subjekteja infinitiivirakenteet olisivat, ja ajatus infinitiivistä
ensimmäisenä argumenttina voi joissakin seuraavista tapauksista olla sekin hieman
intuition vastainen. Tapauksilla on kuitenkin selvä yhteinen nimittäjä:
hallitsevalla verbillä ei ole nominatiivisubjektia. Infinitiivilausekkeen
voidaan silloin nähdä toimivan siinä roolissa, jossa nominatiivisubjekti toimisi.
Kuten nähdään, nominatiivisubjektin puute näkyy myös objektin sijan
valinnassa.
Seuraavissa kahdessa ryhmässä infinitiivitäydennyksen saava verbi voi
muodostaa myös lauseen, jossa infinitiivin paikalla on NP-subjekti. Voidaan
siis sanoa että infinitiivi täyttää samaa roolia kuin NP-subjekti. Lauseet
esittelevät rakenteelle tyypillisiä predikaatteja:
• Tunnekausatiivilauseet: "Uolevia inhotti koko juttu”
Minua hirvitti - pelotti - arvelutti laskea ylhäältä asti, mutta
toisaalta myös hävetti ~ nolotti olla laskematta.
• Monet predikatiivilauseet: ”Se oli suuri munaus”
Oli suuri munaus ~ virhe ~ väärinarviointi ~ synti ~ häpeä mennä
sanomaan se Mikolle.
Meille oli yllätys - järkytys ~ shokki ~ suuri ilon aihe nähdä
Uolevi kapakassa.
On muotia ~ vanhanaikaista ~ in ~ out ~ kamalan näköistä kulkea
mustissa vaatteissa läpi vuoden.
Uolevin pakkomielle on päästä ajoissa asemalle.
Tarkoitukseni on puhua asia selväksi Elsan kanssa.

280 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Koska subjekti-NP tulee yleensä ennen verbiä ja predikatiivi sen jälkeen,
voisi tietysti sanoa että näissä tapauksissa infinitiivirakenne toimii
predikatiivina, mutta tämä ei ole tarpeen. Ensinnäkin predikatiivin ja
subjektin paikka voi suomessa muutenkin vaihtua: Suurin menoerä ovat palkat.
Sitä paitsi infinitiivilauseke ei yleensäkään mielellään sijoitu alkuun, joten
on aivan odotuksenmukaista että se seuraa subjektinakin verbiä. (Selvä syy
vastustaa infinitiivin tulkintaa predikatiiviksi on se, että, kuten kohta
nähdään, sen objektin sija määräytyy aivan kuin lauseessa ei olisi NP-subjektia.
Jos esimerkiksi viimeisen esimerkin infinitiivilauseketta pidettäisiin
predikatiivina, olisi tarkoitukseni subjekti, ja infinitiivin objektista
jouduttaisiin sanomaan jotakin entistä mutkikkaampaa.)
Seuraavassa tyypissä infinitiiviä vastaavaa nominatiivi-NP:tä on
vastahankaista pitää subjektina (ks. 4.4.2):
• 	Omistuslause: "Uolevilla oli lemmikkinä käärme”
Uolevilla oli tapana ~ tarkoituksenaan ~ aikomuksenaan ~
pakkomielteenä lähteä ajoissa asemalle.
Tämän jakson infinitiivirakenteita sopii sanoa yhtä lailla infinitiivi-
subjekteiksi, infinitiivimuotoisiksi ykkösargumenteiksi tai vain TA-
infinitiivitäydennyksiksi. Oli nimitys mikä tahansa, infinitiivin
akkusatiiviobjektin sijan valinta on mielenkiintoinen: se on aina nominatiivissa eli
merkitsemättömässä muodossa. Alun perin objektin sijaa käsiteltäessä
otettiin esille se vanha ajatus, että objekti tarvitsee -»-päätteen vain jos
samassa lauseessa on nominatiivimuotoinen NP-subjekti, ja tätä puolsi muun
muassa irrallisten infinitiivien päätteetön objekti. Samoin on nyt käsillä
olevien tapausten objektin laita: nominatiivisubjektia ei ole, joten objekti
on päätteetön.
H 54 Tee edellisen virkkeen sisältö itsellesi selväksi alleviivaamalla kaikki infini-
tiiviverbien objektit tämän jakson esimerkeistä.

NESESSIIVIRAKENNE 281
9.3. 	NESESSIIVIRAKENNE
9.3.1. 	Esittely
Eräiden yleisten välttämättömyyttä, velvollisuutta, sopivuutta tms.
ilmaisevien modaalisten predikaattien yhteydessä esiintyy infinitiivirakenne,
jolla voi olla oma subjekti. Tämä on yleensä genetiivissä mutta voi olla myös
nominatiivissa (tästä Seuraavassa jaksossa). Infinitiivinä voi olla TA-
inflnitiivi:
Mitäs minun pitikään sanoa?
Lasten kuuluu olla kilttejä.
Kyllä teidänkin kannattaisi hankkia auto.
Se voi myös olla jokin seuraavissa erikoistapauksissa esiintyvistä
muodoista:
• Pitää-verbin kanssa tulee joskus MA-infinitiivin instruktiivi. Esiintymät
ovat nykykielessä kiteytyneitä tai vanhahtavia.
Mitäs minun pitikään sanomani?
.. mitä tuleman pitää.
• Samoin kiteytynyttä on -minen-muoto:
Sinun on tuleminen! Sinne ei ole menemistä.
• Erittäin yleinen on sen sijaan on tehtävä -rakenne, jota jaksossa 8.2.3
sanottiin nesessiiviseksi liittomuodoksi:
Minun on vielä sanottava, että...
TA-infinitiivin kanssa esiintyvät seuraavat modaaliset predikaatit
(sanomme predikaatit, koska mukana on myös muita kuin yksityisiä verbejä):

282 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
1. Yksipersoonaiset ns. nesessiiviverbit täytyy, pitää, (ei) tarvitse(e),
tulee, sopii, kannattaa, kelpaa, onnistuu, sietää, auttaa, paranee, passaa,
maksaa (vaivan)...
2. on + pakko, aika, määrä, syytä, aihetta, tarvis, tarpeen...
3. on + adjektiivi: hyvä, paha, paras(ta), turha, mahdollista,
välttämätöntä, suositeltavaa, sopivaa, sopimatonta, tarpeellista, hyödyllistä, tärkeää,
vastuutonta, kaunista, helppo, vaikea...
Tavallisimpia käytössä lienevät ensimmäiset kohdan (1) nesessiiviverbeistä
sekä on pakko ~ syytä- tyyppi. Nesessiiviverbien modaaliset merkitysvivahteet
ovat laaja kysymys, johon ei tässä tarvitse mennä, sillä termit nesessiiviverbi
ja nesessiivirakenne ovat meidän tarkoituksiimme rajattavissa aivan
yksinkertaisesti muotoperustein: Nesessiivirakenne on mainitun tyyppisiin
predikaatteihin liittyvä infiniittirakenne, joka ei salli lauseeseen
kongruoivaa nominatiivisubjektia mutta sallii genetiivisubjektin.
Modaalisia mutta ei nesessiivisiä verbejä ovat tällä perusteella
esimerkiksi voi ja joutuu'.
Uolevi voi lähteä. *Uolevin voi lähteä.
Uolevi joutui lähtemään. *Uolevin joutui lähte(mä)ä(n).
Jos sovellamme määritelmää verbiin onnistua, huomaamme että sillä on
kaksi käyttöä, nesessiivinen (a) ja "tavallinen” (b):
(a) Elsan onnistui saada ministeriltä audienssi.
(b) Elsa onnistui saamaan ministeriltä audienssin.
Nesessiivirakenteella on edellä jaksossa 9.2 käsiteltyjen
infinitiivirakenteiden kanssa se yhteinen piirre, että lauseessa ei ole kongruoivaa
nominatiivisubjektia. Pieni rajankäyntiongelma syntyykin sellaisissa
tapauksissa, joissa predikaatti koostuu kopulasta ja adjektiivista. Tähänkin
rajankäyntiin sovellamme äskeistä määritelmää: jos genetiivisubjekti on
mahdollinen, kyseessä on nesessiivirakenne. Intuitiot sen
mahdollisuudesta saattavat kyllä olla horjuvia; Seuraavassa muutamia arvioita:

NESESSIIVIRAKENNE 283
Nesessiivisiä:
Sinun on ehkä paras lähteä.
Sinun on sopimatonta käyttää mustaa.
Uolevin oli tapana tulla mukaan.
Ei nesessiivisiä:
(*Sinun) on muotia käyttää mustaa.
(?Sinun) on kamalan näköistä käyttää mustaa.
(*Meidän) oli suuri yllätys nähdä Uolevi kapakassa.
Uolevilla oli tapana tulla mukaan.
Kriteerin mukaan lause Minun on paha olla sisältäisi nesessiivirakenteen
minun...olla. Tuntuu kuitenkin siltä, että paha ~ hyvä olla on kiteytynyt
rakenne.
Jaksossa 4.3 oli puhe siitä, että nesessiivipredikaatit ovat yksipersoonaisia
tai (jos niillä on muitakin käyttöjä) yksipersoonaisesti käytettyjä: niillä ei
ole kongruoivaa nominatiivisubjektia. Miten "genetiivisubjekti” sitten
pitäisi tulkita? Ainakin genetiivi-NP on aina infinitiivin ykkösargumentti,
siis jäsen joka olisi nominatiivisubjekti, jos infinitiivirakenne esitet-
täisiinkin finiittilauseena. Luontevaa onkin sanoa, että genetiivi on
infinitiivin oma subjekti.
Analyysi muistuttaa tapaa jolla permissiiviverbit analysoitiin jaksossa
9.1. Erona näihin on vain se, että infinitiivirakenne toimii nyt verbin
ainoana argumenttina, kun permissiiviverbien "luvanantajaan” verrattavaa
subjektia ei ole. Analyysia voi havainnollistaa seuraavalla kuviolla:
(a) 	Minun täytyy [ aivastaa ]
ARG1
TA-TÄYD
I )
ARGl
G-SUBJ
Toinen mahdollisuus on sanoa genetiiviä yksinkertaisesti nesessiivisen
predikaatin subjektiksi. Tämän mukaan nesessiiviset verbit ja muut

284 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
predikaatit ovat yksinkertaisesti poikkeuksellisia predikaatteja, jotka
vaativat subjektiltaan tiettyä sijaa. Tämän analyysin mukaan genetiivisubjekti
kontrolloi infinitiiviä:
(b) Minun
ARG1
G-SUBJ
i_
ta
rtyy [
aivastaa
ARG2
TA-TÄYD
ARG1
L
Aiemmissa kieliopeissa esiintyy myös kolmas analyysi, jonka mukaan
genetiivi on nesessiiviverbiin eräänlainen täydennys, ”datiivigenetiivi”.
Suomi ei ole ainoa kieli, jossa jotkin modaalisuutta ilmaisevat rakenteet
ovat jollakin tavoin poikkeuksellisia. Nesessiivipredikaattien hankaluus
perustuu siihen, että ne tuntuvat olevan olennaisesti yhden argumentin
ottavia (”On välttämätöntä, suositeltavaa tms. että niin ja niin käy”)
mutta toisaalta usein sisältävät velvoituksen kokijana olevan jäsenen, joka siis
voi tuntua subjektilta. Jos genetiivisubjekti katsotaan vain infinitiivin
subjektiksi (analyysi a), korostuu nesessiivipredikaattien yksiargument-
tisuus. Jos taas katsotaan, että genetiivisubjekti on nesessiivipredikaatin
argumentti (analyysi b), predikaatti nähdään suhteena kokijan ja
velvollisuudeksi annetun teon välillä. (Opiskeluryhmän kannattaa valita näistä
kahdesta mieleisensä analyysi ja pysytellä siinä.)
Genetiivin pitäminen vain infinitiivin subjektina voi tuntua
vastahankaiselta siitä syystä, että se kuitenkin esiintyy finiittiverbin
subjektin normaalilla paikalla. Ongelma häipyy kun muistetaan, että mikä tahansa
muukin infinitiivin seuralainen voi tulla tälle paikalle. Kannattaa
esimerkiksi huomata, että permissiivirakenteen genetiivi on ensisijainen
subjektin paikan täyttäjä, jos ilmisubjekti puuttuu:
Elsan annettiin jäädä kotiin.
Nesessiivirakenteet siis ovat "hajoavia”, aivan kuin muutkin infinitii-
vitäydennysrakenteet. Muu jäsen tulee helposti genetiivin paikalle siinä

NESESSIIVIRAKENNE 285
varsin yleisessä tapauksessa, että rakenne esiintyy ilman genetiiviä tai
muutakaan subjektin tapaista jäsentä:
Siitä täytyy vielä neuvotella.
Genetiivittömät nesessiivirakenteet ovat varsin yleisiä, ja ne tulkitaan nolla-
subjektin tapaan (ks. 4.1.4). Verbinetinen paikka voi jäädä tyhjäksikin,
jolloin ilmaus tavallistakin herkemmin tulkitaan puhujaa tarkoittavaksi:
Täytyy tästä lähteä.
Seuraavasta näkyy, miten nesessiivirakenne "hajoaa” predikaattinsa
ympärille. {On tehtävä-1 iittomuodon esittämisessä on se ongelma, että nesessiivi-
predikaattia ja infiniittimuotoa vastaavat elementit yhdistyvät siinä samaan
sanaan.)
Kaikkien
täytyy
käydä säännöllisesti tunneilla.
Tunneilla
kannattaa
käydä säännöllisesti.
Tunteja
ei ole suotavaa
jättää väliin.
Tämä tunti
on otettava
erityisen vakavasti.
Tunneilla
olisi hyvä
käyttää havaintomateriaalia.
Tähän
on ihan pakko
panna vähän lisää sokeria.
Sokeria
pitäisi
löytyä keittiön kaapista.
Täällä
pitäisi
olla kuulemma korjattava hana.
Ihmisellä
ei tarvitse
olla omaa tietokonetta.
Uolevista
on määrä
tulla pappi.
Osa näistä esimerkeistä edustaa jaksossa 4.4 käsiteltyjä ongelmallisen
subjektin lausetyyppejä, joissa keskeisin argumentti on muussa kuin subjektin
sijassa. Tällainen NP ottaa nesessiivirakenteessa genetiivin paikan yhtä
luonnollisesti kuin itse genetiivi. Erityisesti kannattaa ottaa huomioon
eksistentiaaliset lauseet, joissa siis subjektin (monin tavoin objektimaisen
subjektin, kuten muistetaan) sija ei ole genetiivi vaan nominatiivi tai
partitiivi:
Tässä järvessä pitäisi olla ahvenia - merihirviö.

286 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
H 55 Monet muutkin infinitiivitäydennyksen saavat verbit kuin nesessiiviset ovat yleisiä
nollapersoonalauseissa. Poimi seuraavista nesessiivirakenteet tässä jaksossa esitetyin
kriteerein. Muista ottaa mukaan kaikki mikä infinitiivitäydennykseen kuuluu.
1.
Jokohan porsas pitäisi syödä?
2.
Porsaan voisi syödä.
3.
Jokohan porsas voisi syödä?
4.
Porsaan pitäisi syödä.
5.
Elsan ei anneta mennä ulos.
6.
Elsan ei auta mennä ulos.
7.
Elsaa on paras olla päästämättä ulos.
8.
Elsaa ei huvita mennä yksin ulos.
9.
Elsalle olisi syytä puhua vähän järkeä.
10.
Tässä taitaa joutua puhumaan Elsalle vähän järkeä.
11.
Kirkkoon ei sovi mennä shortseissa.
12.
Shortseissa voi nykyään mennä melkein minne vain.
H 56 Yhdistä verbit viivoilla omiin täydennyksiinsä ja määritteisiinsä:
Turha sitä narua noin tiukkaan on yrittää sitoa.
9.3.2. 	Nominatiivi ja genetiivi
Genetiivi ei ole ainoa nesessiivirakenteen subjektin sija, vaan sen paikalla
esiintyy aivan yleisesti myös nominatiivi. Tämä koskee etenkin
puhekieltä, mutta kirjoituksestakin löytää esimerkkejä. "Virallisissa” oppikirjoissa
on yleensä puhuttu vain genetiivistä, joten nominatiivi voi olla
joillekuille vaikea hyväksyä. Nominatiivi on kyllä (partitiivin lisäksi) perinteisestikin
katsottu mahdolliseksi eksistentiaalistyyppisen nesessiivirakenteen
yhteydessä:
Tässä järvessä pitäisi olla lumottu saari.
Nyt käsiteltävällä nominatiivisubjektilla on kuitenkin laajempi ala. Se on
mahdollinen myös genetiivisubjektin normaalilla paikalla ennen

NESESSIIVIRAKENNE 287
finiittiverbiä, ja se viihtyy hyvin Predikatiivilauseessa:
Saari pitäisi olla melko pieni ja kallioinen.
Nominatiivi ja genetiivi eivät ole keskenään aivan vaihtoehtoiset.
Nominatiivilla on rajoituksia: sitä ei käytetä persoonapronomineista eikä
juuri transitiivisten verbien kanssa. Intransitiivisissa, erityisesti predikatiivi-
lauseissa se kuitenkin on varsin yleinen, etenkin jos NP:n tarkoite on
eloton. Tyypillisin nominatiivitapaus lienee siis seuraavaa tyyppiä:
Kaikki tavarat pitää olla valmiina kello viisi.
Käypäs hakemassa mulle pulla. Mutta se pitää sitten olla tuore!
Nominatiivilla ja genetiivillä voi havaita myös merkityseron. Yleinen
intuitio on, että genetiiviä käyttämällä asetetaan nesessiiviverbin ilmaisema
velvollisuus kyseisen henkilön omaksi velvollisuudeksi, kun taas
nominatiivimuodolla tarkoitettu henkilö tulkitaan vähemmän
vastuulliseksi. Esimerkiksi parissa
(a) Lasten pitää olla kymmeneltä nukkumassa.
(b) Lapset pitää olla kymmeneltä nukkumassa.
saatetaan (a) tulkita lapsiin kohdistetuksi määräykseksi, (b) taas lasten
hoitajaan. Tällaiset merkityserot eivät kuitenkaan ole mahdollisia silloin kun
tarkoite on eloton, niin kuin nominatiivia käytettäessä useimmiten on.
Nesessiivin nominatiivi on siinä mielessä kavala, että se näyttää muodoltaan aivan
samalta kuin infinitiivin objekti:
1. Matkatavarat pitää olla valmiina kello viisi.
2. Matkatavarat pitää saada valmiiksi kello viisi.
Miten kuitenkin voit osoittaa, että toinen edellisistä on objekti, toinen ei?
Voi myös kysyä, onko nominatiivi sitten yksinkertaisesti todistus siitä, että
nesessiiviverbit voivat käyttäytyä kuin normaalin nominatiivisubjektin
K 34

288 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
ottavat, siis persoonataivutteiset verbit. Näin ei näytä olevan, sillä
nesessiivin nominatiivi ei kongruoi. Jos se kongruoisi, saisimme sellaisia
säännöllisiä paradigmoja kuin seuraavat. Nämä ovat mahdollisia eräissä
murteissa mutta eivät läheskään nyt käsiteltävän nominatiivin koko
käyttöalueella.
Minä täydyn mennä. Me täydytään (~ täydymme) mennä.
Sinä täydyt mennä. Te täydytte mennä.
Se täytyy mennä. Ne täytyy ~ täytyvät mennä.
9.3.3. 	Objekti
Nesessiivirakenteen akkusatiiviobjektin päätteettömyys mainittiin jo
jaksossa 3.6.2. Se on odotuksenmukainen: sija on nominatiivi, koska
lauseessa ei ole kongruoivaa nominatiivimuotoista NP-subjektia. Tämä pätee
jälleen riippumatta väliin tulevien infinitiivien määrästä:
Sinun ~ nyt kannattaisi yrittää saada isä hakemaan Ville.
Huomaa, miten ovelasti nominatiivimuotoisen ykkösargumentin saavat
nesessiivilauseet käyttäytyvät tässä suhteessa. Jos sellainen saisi objektin,
olisi mielenkiintoista nähdä, olisiko objektikin nominatiivissa vai
valitsisivatko puhujat subjektin ja objektin erottamiseksi objektille
-»-päätteen. Mutta kuten näimme, nominatiivivariantit ovat (lähes
poikkeuksetta) intransitiivisia.
9.4. 	INFINITIIVIRAKENNE SUBSTANTIIVIN
YHTEYDESSÄ
Jaksoissa 6.1.4 ja tarkasteltiin jo sitä, miten infinitiivilauseke voi toimia
substantiivin täydennyksenä. Nämä rakenteet otetaan tässä lyhyesti
uudestaan esiin, koska ne ovat mielenkiintoisia infinitiivin objektin sijanvalinnan

INFINITIIVIRAKENNE SUBSTANTIIVIN YHTEYDESSÄ 289
kannalta. Ensimmäiseksi erotetaan kolme astetta siinä, miten kiinteästi
infinitiivi liittyy substantiiviin. Ensimmäinen on löyhin:
"Aste 1”:
Uolevin oli pakko tehdä niin.
Uolevin oli aika lähteä mukaan.
Näissä lauseissa infinitiivilauseke tuntuu liittyvän substantiiveihin pakko ja
aika, mutta genetiivisubjektin mukana olo ja lauseiden merkityskin
osoittavat, että kyse on yksinkertaisesti nesessiivirakenteesta. Yhdistelmät on
pakko ja on aika ovat kiteytyneitä nesessiivipredikaatteja, eivätkä pakko ja
aika toimi lauseessa varsinaisina NP:n edussanoina vaan ovat
leksikaalistuneet predikaatin osiksi.
Vastakohdaksi katsotaan kolmannen eli kiinteimmän asteen
infinitiivillisiä substantiiveja:
"Aste 3”:
Kykyä puolustaa omaa kantaansa ei pidä halveksia.
Katsomossa naurettiin ministerin yrityksille puolustaa kantaansa.
Jos infinitiivilauseke todellakin on substantiivin täydennys eli kuuluu sen
kanssa samaan NP:hen, tämän NP:n pitäisi "liikkua” kokonaisuutena
infinitiiveineen päivineen niin kuin NP ainakin, eikä infinitiivin
täydennyksiä pitäisi voida erottaa ulos NP:stä. Edellisten esimerkkien tapauksessa
näin onkin:
*Mitä ei pidä halveksia kykyä puolustaa?
♦Kantaansa katsomossa naurettiin ministerin yrityksille puolustaa.
Toista astetta, välimuotoa kahden edellä mainitun välillä, edustavat
seuraavat:
"Aste 2”:
Uolevilla ei ollut aikaa lähteä mukaan.
Me saimme luvan tehdä näin.

290 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Näissäkin näyttää olevan substantiivin (pakkoa, aikaa, luvan) täydennyksenä
infinitiivirakenne, mutta siirtoja kokeilemalla voi todeta että tällainen NP
ei välttämättä pysy koossa. Erityisesti infinitiivin oma täydennys voi
vaeltaa alkuun:
Sinne Uolevilla ei ollut aikaa lähteä.
Tämän me saimme luvan tehdä.
Tälle tyypille on olennaista, että inflnitiivilausekkeen määrittämä
substantiivi muodostaa verbin kanssa jollakin tavoin kiinteän liiton:
tavanomaisen, ehkä fraasimaisen kokonaisuuden, jonka voisi vaikkapa korvata
yhdellä sanalla: on aikaa ehtii’, saa luvan, on oikeus, myönnetään oikeus saa
(virallisesti)’, antaa käskyn ’käskee’, antaa luvan 'sallii’. Toisin sanoen: verbin
ja substantiivin muodostama kiinteä liitto on tässäkin tapauksessa
analysoitavissa yhdeksi moniosaiseksi predikaatiksi, vaikka kyse ei olekaan
nesessiivirakenteesta. Esimerkiksi halveksia kykyä tai nauraa yrityksille eivät
selvästikään ole tällaisia kiinteitä liittoja.
H 57 Seuraavassa muutama esimerkki nykykielisistä lehtiteksteistä. Paikanna
infinitiivitäydennyksen saanut substantiivi, ilmoita sen syntaktinen funktio ja
tarkista, muodostaako se infinitiivilausekkeen kanssa kokonaisuutena pysyvän
NP:n.
1. Sveitsin suurlähettilään vastaanotolle Lassilalla oli aikomus mennä.
2. Oppenheimer saatiin vaiennettua syyttämällä häntä antiamerikkalaisuu-
desta ja aikomuksesta juonitella Yhdysvaltoja vastaan työskentelemällä
Neuvostoliiton hyväksi.
3. Kutsumuksellinen galleristi liikkuu omalla riskillä, edellisten näyttelyiden
tuomalla voitolla ja kyvyllä haistaa uusi hyvä tekijä.
4. Edelleen tarkastusvirasto saisi oikeuden tarkastaa Postipankin ja Raha-
automaattiyhdistyksen varainkäyttöä.
Löysimme siis kaksi tapaa, jolla inflnitiivilauseke näyttää liittyvän
substantiiviin: se voi olla substantiivin aito täydennys (aste 3) tai liittyä
substantiivin ja verbin muodostamaan yhtymään (aste 2; nesessiivinen tyyp-

INFINITIIVIRAKENNE SUBSTANTIIVIN YHTEYDESSÄ 291
pi voidaan tässä vaiheessa panna syrjään). Tämä ero on vaikuttaa infinitiivin
objektiin. Jaksosta 3.6.2 muistetaan, että irrallinen, lauseyhteydestä
riippumaton infinitiivin akkusatiiviobjekti on nominatiivissa. Tässä luvussa taas
olemme aikaisemmin nähneet, että heti kun infinitiivi pääsee osaksi
lausetta, sen objekti käyttäytyy lauseyhteyden mukaan: on päätteetön passiivisen
tai muuten nominatiivisubjektittoman finiittiverbin kanssa ja päätteellinen
"tavallisessa” subjektillisessa lauseessa. Substantiiviin liittyvät infinitiivin
objektit käyttäytyvät vastaavasti:
• Aito NP (aste 3) on infinitiivin akkusatiiviobjektin suhteen "linnoitettu”:
finiittiverbi ei siihen vaikuta, vaan siihen liittyvän infinitiivin objekti jää
aina päätteettömäksi. Tällöin infinitiivi täydennys käyttäytyy siis kuin
lauseyhteyteen kuulumaton infinitiivi.
Mainitsin äidille [Uolevin jalosta lupauksesta haravoida piha ja
siivota vintti].
[Päätöksenne jättää asia pöydälle] on herättänyt ristiriitaisia
reaktioita.
A-studiossa kerrotaan [hallituksen yrityksestä ratkaista
työttömyysongelma kertaheitolla].
Kyläläiset naureskelivat [isännän aikeelle ottaa uusi vaimo].
• Tapauksissa joissa infinitiivi liittyykin verbin ja substantiivin liittoon (aste
2) infinitiivi käyttäytyy kuin olisi yksinkertaisen verbin täydennys, eli sen
objektin sija riippuu finiittiverbistä.
Selitä tavallisten akkusatiiviobjektin sijayleistysten avulla seuraavien lauseiden H 58
objektin sijan valinta:
1. Sain luvan tehdä sen.
2. Opettaja antoi luvan tehdä sen.
3. Minulle myönnettiin oikeus tehdä se.
4. Minulla oli aikaa tehdä se.
5. Anna Uoleville lupa hakea se.
6. Antaisit nyt Uoleville luvan hakea sen.
7. Hänelle voisi antaa luvan hakea sen.

292 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Tässä jaksossa tarkastellut infinitiivin objektitapaukset kuuluvat
intuitiivisesti katsoen suomen hankalimpiin. Tähän vaikuttaa sekin, että
arkisessa kielenkäytössä ei juurikaan esiinny mutkikkaita NP:itä, joissa olisi
varsinaisia infinitiivitäydennyksiä tai -määritteitä. Säännöt ovat siis
vartavasten kirjakieltä varten luotuja, vaikka niiden takana ilmeisesti onkin ollut
kieliopintekijän intuitio omasta kielestään. Esiintymät ovat sen verran
harvinaisia, että on suuri työ tutkia, miten edellä esitellyt säännöt
nykykäytännössä pätevät.
K 35 Kommentoi seuraavia esimerkkejä: mitä syntaktisia eroja?
Portaat olivat vaikeat nousta.
Mummon oli vaikea nousta portaita.
Portaita oli vaikea nousta.
H 59 Vielä yleiskatsaus infinitiivirakenteisiin. Seuraavat virkkeet ovat nykyaikaista
lehtitekstiä. Poimi kunkin virkkeen sisältämät infinitiivirakenteet kokonaisuuksina
ja ilmoita kunkin syntaktinen funktio: infinitiivisubjekti (ykkösargumentti), muu
verbin täydennys vai substantiivin täydennys. Mainitse erikseen, jos löydät
nesessiivirakenteen. Poimi sitten kaikki virkkeiden NP-objektit ja kerro kustakin,
minkä verbin objekti se on ja mihin sen sijanvalinta perustuu.
1. Pahinta mitä kirjailija voi uralleen tehdä on kirjoittaa näin hyvä
romaani.
2. Kansainvälisen rauhantoimiston ohjelmaan kuuluu mm. toimia
kansainvälisen rauhan hyväksi sekä puolustaa oikeutta kieltäytyä tappamasta ja
suorittaa siviilipalvelu asepalvelun sijasta.
3. Supervalloilla on kyky hävittää maailma, mutta ei ole kykyä hallita sitä.
4. Niiden ulkopuolella ei kenelläkään ole oikeutta kysellä passia eikä liikku-
mislupaa.
5. Helsingin yliopistossa, suomen- ja ruotsinkielisissä kauppakorkeissa ja
Teknillisessä korkeakoulussa toimiva Kehitysmaakaupan opinto- ja
tutkimusprojekti-yhdistys on löytänyt kätevän tavan yhdistää opiskelu ja
työkokemuksen hankkiminen uusiin eksoottisiin elämyksiin.

REFERATIIVI RAKENNE 293
9.5. 	REFERATIIVI RAKENNE
9.5.1. 	Esittely
Yksi seuraavista lauseista on selvästi kaksiselitteinen. Mikä ja miksi? Mikseivät
muut ole?
Hän luuli takanaan seisovan robotin.
Hän huomasi takanaan seisovan robotin.
Hän kaatoi takanaan seisovan robotin.
Partisiipit ovat adjektiivin tapaan käyttäytyviä verbinmuotoja. Tässä
jaksossa käsittelemme substantiivimaisessa tehtävässä verbin täydennyksenä
esiintyvää mutta partisiippimuodosta muodostettua infi niitti rakennetta,
jota sanotaan referatiivirakenteeksi tai referatiiviseksi täydennykseksi
(REF-TÄYD).
Luulisin [asian ratkeavan].
Luulin [asian jo ratkenneen].
[asiasta keskusteltavan]
[asiasta päätetyn]
I
REF-TÄYD
Kuten jaksossa 8.1.3 oli puhe, tämän rakenteen verbin -vAn ja -neen-tunnus
ovat paremmin käsiteltävissä kiteytyneinä muotoina kuin partisiippien
sijamuotoina. Referatiivinen täydennys toimii verbin kakkosargumenttina,
infiniittisenä objektina. Tästä saadaankin hyvä lisäperaste ajatukselle, että
referatiivirakenteen verbin loppu-» ei ole objektin sija. Jos se olisi, odotus
olisi että lauseen kielto veisi sen partitiiviin, mutta näin ei käy:
En uskoisi asian ratkeavan (~ *ratkeavaa).
Kaikki tähänastiset esitykset laskevat referatiivirakenteen
lauseenvastikkeisiin. Termi sopii hyvin, sillä referatiivirakenteella on useimmis-
K 36

294 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
sä tapauksissa suora suhde saman verbin täydennyksenä toimivaan
finiittiseen että-lauseeseen. Rakenne on muutenkin varsin lausemainen,
koska sillä on oma genetiivisubjekti, kaksi aikasuhdevaihtoehtoa sekä
aktiivi- ja passiivimuoto. Esimerkkejä lauseen ja referatiivirakenteen
vastaavuudesta:
Ministeri sanoi
että asia ratkeaa pian että asia oli jo ratkennut
asian ratkeavan pian asian jo ratkenneen
että asiasta neuvotellaan että asiasta oli jo päätetty
asiasta neuvoteltavan asiasta jo päätetyn
Useimmat #fc/-lauseen täydennyksekseen ottavat verbit ottavat myös
referatiivirakenteen, mutta tuskin esim. katua tai pyytää anteeksi.
Referatiivirakenteen muodostamiselle on kuitenkin joskus muita esteitä kuin verbin
laatu. Ei-finiittinen variantti ei esimerkiksi pysty ilmaisemaan täydennys-
lauseen konditionaali- tai potentiaalimodusta, eikä sillä ole varsinaista ei-
kiellon mahdollisuutta. Niinpä seuraaville ei ole tarkalleen samaa
merkitsevää referatiivirakennevastinetta:
Kuulimme ministeriöstä,
että asia ratkennee huomenna.
että asiasta olisi päätetty jos olisi voitu.
ettei asiasta päätetäkään tänään.
K 37 Toisin päin: seuraavanlaisissa tapauksissa referatiivirakennetta on kirjakielessä—
mutta tuskin arkikielessä — hankala purkaa että-lauseeksi. Mikä on ongelma?
Mitä sinä sanoit syöneesi?
Se oli tehtävä, josta Uolevi sanoo aina haaveilleensa.
Sitä toista asiaa hän kyllä tunnusti vähän pelkäävänsä.
Kenen luulisit olevan paras?

REFERATIIVIRAKENNE 295
Jo edellisen tehtävän esimerkeistä huomaa, että referatiivirakenne on
hajoavaa tyyppiä: sen jäseniä voi olla hallitsevan lauseen jäsenten seassa. Jos
rakenteella on genetiivisubjekti, tämä "lähtee liikkeelle” helpoiten, etenkin
jos finiittiverbin etinen paikka on vapaa:
Uolevin sanottiin pääsevän toimistopäälliköksi.
Muuten alkuun voi tulla jokin muukin jäsen:
Uolevilla voi todella sanoa olevan monta rautaa tulessa.
Hakija Eskola todettiin asetetun ensimmäiselle sijalle.
9.5.2. 	Subjekti
Referatiivirakenteen yleisempi ja intuitiivisesti ehkä helpommin haltuun
otettava tyyppi on se, jossa rakenteen verbi on aktiivissa: tekevän, tehneen. Jos
rakenteen verbi saa finiittilauseessa normaalisubjektin — siis sellaisen
ykkösargumentin, joka esiintyisi finiittilauseen kongruoivana subjektina
nominatiivissa — se on genetiivissä, kuten tähänastisissa esimerkeissä on
ollut:
Luulisin [ asian ratkeavan]
REF-TÄYD |
G-SUBJ
Toinen mahdollisuus on, että koko subjekti jää pois ja verbiin tulee
omistusliite: tekevänsä, tehneensä.
Luulisin [pääseväni].
Uolevi haaveilee [rupeavansa papiksi].
Oletko koskaan pelännyt [tulevasi hulluksi]?
Omistusliitteellistä vaihtoehtoa emme tähänastisia genetiivisubjektillisia
infinitiivejä käsitellessämme olekaan nähneet. Voidaankin sanoa, että

296 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
partisiippimuoto on tässä suhteessa "nominaalisempi” kuin infinitiivi.
Omistusliitteethän kuuluvat tyypillisesti substantiiveihin, eikä niitä
nykysuomessa voi liittää infinitiiveihin:
♦Haluaisin ~ täytyy mennäni ~ mennäsi ~ mennänsä ...
Jos vertaa referatiivirakenteen omistusliitteen käyttöä tavalliseen NP:n
omistusliitteeseen, huomaa yhden omalaatuisuuden: toisin kuin NP:ssä, 3.
persoonan genetiivi hänen ei siedä omistusliitettä:
(a) Sanoin repliikkini ~ meneväni.
(b) Uolevi sanoi repliikkinsä ~ menevänsä.
(c) Uolevi sanoi hänen repliikkinsä ~ *hänen menevänsä.
Mitä omistusliite siis tekee referatiivirakenteessa? Se ilmaisee
yksinkertaisesti sitä, että rakenteen subjekti on sama kuin sitä hallitsevan verbin.
Tätä osoitetaan Seuraavassa käyttämällä alaindeksiä, kuten omistusliitteitä
käsiteltäessä luvussa 7: sama indeksi merkitsee samatarkoitteisuutta.
Uolevi, haaveilee rupeava[nsa}. papiksi.
Ilmipantu genetiivisubjekti tarvitaan heti kun subjekti on toinen kuin
hallitsevan verbin, ja silloin ei omistusliitettä tule. Tätä on seuraavissa
esimerkeissä osoitettu siten, että hallitsevan verbin subjekti saa eri
alaindeksin kuin rakenteen genetiivisubjekti. Tämä voi kyllä olla sama kuin
jokin edempänä mainittu tarkoite.
Elsa kimmastui kun Uolevi sanoi hänen valehtelevan
* j «
(~ * hänen valehtelevansa).
Minä kimmastuin kun Uolevi, sanoi minun valehtelevan
• i '
(~ *valehtelevani).
Tuliko teille, harmia siitä että Uolevi sanoi teidän valehtelevan
• i «
(~ *valehtelevanne)?
Normaali, nominatiivisubjektiksi kelpaava ykkösargumentti edustuu
siis referatiivirakenteessa genetiivinä tai pelkkänä omistusliitteenä. Hieman
vähemmän selvää on, missä määrin referatiivirakenteeseen voi panna

muREFERATIIVIRAKENNE 297
kaan muunsijaisen subjektiehdokkaan tapauksia. Referatiivirakenne voi
hyvin vastata ainakin eksistentiaalilausetta (3.5.2). Tässä tapauksessa sen
(objektimainen) subjekti ei olekaan välttämättä genetiivissä, vaan se voi olla
partitiivissa tai nominatiivissa. Tällainen NP voi sijaita verbinsä jäljessä
referatiivirakenteessakin, ja tavallisesti genetiivisubjektille kuuluvalla
paikalla voi olla obliikvi.
Luulisin ahvenia olevan vielä jäljellä.
järvessä olevan vielä ahvenia,
järvessä olevan vielä ainakin yksi ahven.
Hieman vaikeammin tulkittava asia on se, että eksistentiaalisubjekti voi
myös saada -»-päätteen. Tämän ja nominatiivin käyttöehdot eivät ole aivan
selvät.
Luulisin järvessä olevan vielä ainakin yhden ahvenen.
Referatiivirakenteen passiivivaihtoehto on kuin impersonaalinen passiivi
yleensäkin: sillä ei ole subjektia.
Idoleja nuorilla tietysti on ja ihanteitakin, vaikka toisin kuulee
väitettävän.
Erityisesti toivottiin löydettävän uusia käyttötapoja ja sovellutuksia.
Ryhmässä kannattaa keskustella siitä, mitä tapahtuu, jos yrittää panna
nesessiivirakenteen referatiivirakenteen mukaan, siis muuntaa esim. seuraavaa.
Menevätkö intuitiot ristiin?
(Uolevi luulee, että) hänen pitää olla joka paikassa ensimmäisenä.
9.5.3. 	Objekti
Referatiivirakenteen objektin sijanvalinta on hieman toisenlainen kuin
tähän asti tapaamiemme infiniittirakenteiden. Objekti voi tietysti olla
partitiivissa kiellon tai aspektin vuoksi, mutta tällä kertaa myös rakenteen
akkusatiiviobjektin nominatiivi- tai -»-valinta määräytyy yleensä
hallitseK 38

298 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
vasta verbistä riippumatta. Tämä tarkoittaa, että imperatiivi- tai pas-
siiviverbin täydennyksenä oleva referatiivirakenne voi saada -»-päätteisen
objektin:
Kerro vain toisillekin Uolevin saaneen palkankorotuksen!
Uolevin väitetään saavan palkankorotuksen.
Tämä on tulkittu merkiksi referatiivirakenteen lausemaisuudesta: objektin
sija määräytyy ikään kuin kysymyksessä olisi finiittinen £//#-lause, jolla on
kongruoiva nominatiivisubjekti. Oli miten oli, referatiivirakenne eroaa tässä
suhteessa esimerkiksi nesessiivilauseesta:
Uolevin väitetään saavan palkankorotuksen.
♦Uolevin täytyy saada palkankorotuksen.
Referatiivirakenne tuo siis poikkeuksen yleissääntöömme, jonka mukaan
-»-päätteisen objektin edellytyksenä on nominatiivimuotoisen subjektin
mahdollinen läsnäolo. Tässä tapauksessahan samassa (ei-finiittisessä)
rakenteessa on genetiivisubjekti, joten objektillinen referatiivirakenne saattaa
sisältää kaksi -»-päätteistä jäsentä, kuten äskeisissä esimerkeissä. Aivan
poikkeuksetta ei subjektillisen referatiivirakenteen objekti kuitenkaan ole
-«-päätteinen. Voidaan esimerkiksi sanoa:
Kuvittele saaneesi palkankorotus!
Nainen oli syytön murhaan, joka hänen väitettiin tehneen.
Vielä pari sanaa passiivimuotoisesta referatiivirakenteesta. Jos sillä on
objekti, tämä on useimmiten itsenäisistä syistä partitiivissa.
Akkusatiiviobjekti näyttää olevan melko harvinainen, ja siitä — samoin kuin koko
rakenteen melkoisesta kirjakielisyydestä — johtuu, että sijanvalinta
näyttää hieman mystiseltä. Yleisen säännön mukaan objektin sija nimittäin
riippuukin hallitsevasta verbistä: jos tämä on aktiivimuotoinen,
Passiivimuotoisen referatiivirakenteen yksiköllinen objekti saa -»-päätteen
kuten seuraavan (a):ssa, jos taas passiivimuotoinen, se jää päätteettömäksi
kuten (b):ssä. Horjunta on kuitenkin mahdollista, ja intuitiot voivat
vaihdella.

REFERATIIVIRAKENNE 299
(a) Ministeri otaksui asiassa tehdyn virheen.
Lisäksi henkilö, joka väitti nähneensä Algernonin työnnettävän
metrojunan alle, on osoittautunut häiriintyneeksi, [esiintynyt lause]
(b) Asiassa otaksuttiin tehdyn virhe.
Virhe väitettiin tehdyn heti alussa.
Kannattaa panna merkille, että (a):n -n on todellakin objektin -«, ei genetiivi
siinä mielessä missä rakenteen subjekti. Kuten muistetaan, tämä ero tulee
ilmi kun NP on monikossa, missä -»-päätettä ei ole. Näin on seuraavissa
esiintyneissä lauseissa:
Näkisin tulevaisuudessa parhaat tulokset virus- ja syöpätautien
hoidossa saavutettavan erilaisia aineita yhdistelemällä.
Sen jälkeen piti kysyä mihin ne mielellään suotaisiin toimitettavan.
Seuraavat parit ovat keskenään suhteellisen lähimerkityksisiä, mutta niillä on
melkoinen syntaktinen ero. Kuvaa tämä ero käyttäen tämän kirjan termejä.
En olisi ikinä uskonut sinua kavaltajaksi.
En olisi ikinä uskonut sinun olevan kavaltaja.
Uolevi sanoi minua rakastettavaksi.
Uolevi sanoi minua rakastettavan.
Poimi seuraavista lehtikielen virkkeistä referatiivirakenteet kaikkine jäsenineen.
Selitä rakenteen NP-jäsenten funktiot ja sijanvalinta.
1. Ajeluihin on suunniteltu kytkettävän säännölliset lennot Tokiosta.
2. Hallituksen ulkoasiainvaliokunta päätti yhdessä tasavallan presidentin
kanssa, että ”hallitus ei katso tapahtuneen mitään sellaista, jotta pitäisi
harkita uudelleen suhdetta Euroopan neuvostoon”.
3. Hän oli ollut ihmisjoukossa huoneessa, johon arkkipiispa Paavali tuli ja
kertoi itselleen silloin tapahtuneen jotain, jonka vuoksi hän halusi siunata
yritykseni.
H 60
H 61

300
INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
4. Myös Erkki Tuomioja näkee pientä muutosta tapahtuneen, lähinnä kuitenkin
huonompaan suuntaan.
5. Ei voi sanoa siinä tapahtuneen mitään poikkeamaa, sm aistiminen vain käy
koko ajan vaikeammaksi.
6. Olavi Jama sanoo toimensa perustetun, koska Lapin läänin taidetoimikun
ta katsoi lappilaisen kirjallisuuden muumioituneen 80-luvun alussa.
9.5.4. 	Erikoistapaus: partisiippi ykkösargumenttina
Verbit näkyy, näyttää, kuuluu, tuntuu ja vaikuttaa ottavat täydennyksensä
-vAn tai -»^»-muotoisena. Niiden täydennys on osittain referatiivirakenteen
tyyppinen, osittain ei. Tähän asti käsitellystä referatiivirakenteesta tuttua
ovat kaksi aikaviittausvaihtoehtoa sekä aktiivi- ja passiivimuoto:
Pilvet näkyvät
Pilvet tuntuvat jo
[Naapurissa] näyttää
[Siellä] kuuluu
[tulevan tänne päin],
[häipyneen],
[juhlittavan],
[juhlitun aika rajusti].
REF-TÄYD
(Huomaa hajonnut infiniittirakenne kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa.)
Erilaista on subjektin käytös. Kuten jo oli puhekin ja kuten kahdesta
ensimmäisestä esimerkistä näkyy, subjekti käyttäytyy näkyy-tyyppisten
verbien kanssa aivan "normaalisti”: on nominatiivissa ja kongruoi.
Genetiivisubjekti ei tule kyseeseen (ei myöskään omistusliite):
* 	Pilvien näkyy ~ näyttää ~ kuuluu ~ tuntuu tulevan tänne päin.
Tältä osin näyttää-tyypm verbit näyttävät järjestyvän aivan samoin kuin
tavalliset TA- tai MA-täydennyksen saavat:
Elsa saattaa olla väsynyt.
sattuu olemaan väsynyt,
tuntuu olevan väsynyt.

KAKSIKASVOISIA VERBEJÄ 301
Näyttää-tyypin verbien saama referatiivimuotoinen täydennys kannattaa siis
pitää erossa referatiivirakenteesta.
Selitä seuraava ero:
Pojat näyttivät osaavan olla hiljaakin.
Pojat näyttivät osaavansa olla hiljaakin.
9.6. 	KAKSIKASVOISIA VERBEJÄ
Tässä jaksossa käsitellään hieman syventäen eräitä infiniittisen täydennyksen
saavia verbejä, joihin kuuluvat ainakin seuraavat:
TA-täydennys: voi, saattaa, taitaa, mahtaa, saa
MA-täydennys: sattuu, tuppaa
REF-täydennys: näyttää, näkyy, kuuluu, tuntuu, vaikuttaa
Jaksossa 4.4 oli puhe tapauksista, joissa jokin argumentti tuntui
merkityksen kannalta subjektimaiselta mutta sai jonkin muun sijan kuin
nominatiivin eikä siis myöskään kongruoinut verbin kanssa. Tällaisia olivat
tunnekausatiivien kokija (etenkin kun tunteen aiheuttaja ei ollut mukana),
omistuslauseen omistaja-adessiivi, tulosrakenteen elatiivi ja joukko
erityisten rakenteiden genetiivejä. Kuten seuraavasta näkyy, näitä lausetyyppejä ei
yleensä saa hevin muunnettua subjektin kontrolloimiksi infinitiivitäy-
dennyksiksi:
Tunnekausatiivi: Elsaa harmittaa.
*Elsa ei halua harmittaa.
Omistuslause: Sinulla on uudet kengät.
ISinä voisit olla uudet kengät, [ei käy omistuslauseen
merkityksessä]

302 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Tulosrakenne: Koirasta tuli vihainen.
♦Koira saattaa tulla vihainen.
Muita: Minusta ei ole tähän tehtävään.
*Minä yritän olla tähän tehtävään.
Minun käy häntä sääliksi.
♦Minä en haluaisi käydä häntä sääliksi.
(Huomaa että vaihtoehto Koira saattaa tulla vihaiseksi vastaa normaali-
subjektillista rakennetta Koira tulee vihaiseksi.) Myöskään luontaisesti
subjektittomat säätilailmaukset eivät ilman sääilmiön personifiointia käy
näille infinitiivi täydennyksiksi:
*Ei halua sataa ~ olla kylmä.
Alussa mainitut verbit sallivat kuitenkin myös ongelmallisen subjektin
rakenteet infinitiivitäydennyksenään. Tämä tapahtuu niin, että kyseinen
subjektiehdokas on mukana tavallisessa sijamuodossaan, tyypillisesti
hallitsevan verbin edellä. Esimerkkejä:
Tunnekausatiivi: Elsaa tuntuu harmittavan.
Omistuslause: Sinulla voisi olla uudet kengät.
Tulosrakenne: Koirasta taitaa tulla vihainen.
Muita: Mahtaakohan minusta olla tähän tehtävään?
Minun nyt vain sattuu käymään häntä sääliksi.
Myös aidosti subjektittomat, säätilailmausten muodostamat infinitiivi-
täydennykset käyvät hyvin näiden verbien kanssa:
Täällä voi ~ saattaa ~ taitaa sataa ~ olla kylmä,
sattuu satamaan ~ olemaan kylmä,
näyttää ~ tuntuu satavan ~ olevan kylmä.
Mistä on kysymys? Nyt käsiteltävät verbit voivat saada varsinaisen
subjektin mutta voivat myös esiintyä ilman sellaista. Edellisessä tapauksessa subjekti
on nominatiivissa, kongruoi ja edustaa infinitiivitäydennyksen subjektia:

KAKSIKASVOISIA VERBEJÄ 303
Tehän näytätte käyneen saunassa.
Sinä taisit tulla vihaiseksi.
Me nyt vain satumme olemaan tällaisia.
Vain jos pääverbillä ei ole varsinaista subjektia, pääsee "erikoisessa”
sijamuodossa oleva subjektimainen jäsen oikeuksiinsa ja valtaa normaali-
subjektin paikan. Tässä ei tietenkään ole mitään omituista, kun muistetaan
edellisessä jaksossa todettu infinitiivitäydennysten hajoavuus.
Löytämällemme infiniittisen täydennyksen saavien verbien kahtiajaolle
on ilmeisesti semanttinen selitys. Sellaiset verbit taas kuin haluta, aikoa,
yrittää, viitsiä, oppia, suostua ilmaisevat selvästikin tahtovan tekijän tai
kokijan suhdetta infinitiivilausekkeen ilmaisemaan asiaintilaan. Sen sijaan nyt
käsiteltävät verbit eivät välttämättä ole merkitykseltään suhteita tekijän tai
kokijan ja asiaintilan välillä vaan pikemminkin ilmaisevat jotakin koko
asiaintilasta. Aivan karkeasti sanoen esimerkiksi:
• Voi, saattaa ilmaisee että lauseen ilmaisema asiaintila on mahdollinen.
• Taitaa, mahtaa ilmaisee että lauseen ilmaisemaa asiaintilaa arvellaan
todennäköiseksi.
• Kuuluu, tuntuu ilmaisee että lauseen ilmaisema asiaintila on toisilta
kuultu tai päätelty.
Tällaista intuitiota tukee se, että seuraavanlaiset lauseparit ovat keskenään
suunnilleen samamerkityksisiä. Parien ensimmäisessä jäsenessä asiaintilaa
edustaa infinitiivirakenne (yhdessä finiittiverbin edessä olevan jäsenen
kanssa), toisessa finiittinen lause.
Huomenna voi sataa.
Voi olla, että huomenna sataa.
Elsa taisi nukahtaa.
Taisi käydä niin, että Elsa nukahti.
Pilvet näyttävät tulevan tänne päin.
Näyttää siltä, että pilvet tulevat tänne päin.
Jos näin ajatellaan, näillä verbeillä on ehkä vain yksi argumentti,

304 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
infiniittinen täydennyksensä. Ainoana argumenttina se on ykkösargumentti.
Täällä
ADVLI
v
VOI
[
ARGl
TA-TÄYD
)
sataa ]
Sinulla taitaa
OBL/SUBJ
[
ARGl
TA-TÄYD
J
olla
uudet kengät]
ARGl
OBJ
Entä silloin kun käsiteltävän tyyppiset verbit saavat normaalin
kongruoivan subjektin? Jos äskeinen analyysi tuntuu luontevalta, se voidaan
ulottaa myös normaalisubjektillisiin tapauksiin. Silloin joudutaan
sanomaan, että subjekti on hallitsevan verbin subjekti vain kieliopillisesti, ei
semanttisesti; semanttisesti se kuuluu vain infiniittiselle verbille.
Esimerkiksi tapauksessa
Pilvet näyttävät tulevan tänne päin.
pilvet on samalla partisiippimuotoisen verbin subjekti semanttisesti ja
finiittiverbin subjekti kieliopillisesti. Koska semanttinen subjekti tarkoittaa
tässä kirjassa samaa kuin ykkösargumentti, voidaan sanoa että pilvet on tu-
/mz»-verbin ykkösargumentti mutta ei subjekti ja näyttävät-verbin subjekti
mutta ei argumentti lainkaan. Tätä havainnollistaa seuraava kuvio:

INFINIITTIRAKENTEET ADVERBIAALEINA 305
Pilvet
SUBJ
ARG1
l
näyttävät
[
ARG1
REF-TÄYD
tulevan tänne päin.]
Tällaisia kaksikasvoisia verbejä, jotka saavat subjektin vain
kieliopillisessa mielessä, on viime aikojen kielitieteellisessä
kirjallisuudessa kutsuttu nimellä nostoverbit. Termi tulee siitä, että infiniittisen
rakenteen subjekti on ikään kuin korotettu pääverbin subjektiksi, vaikka se ei
välttämättä olekaan verbiin semanttisessa suhteessa.
9.7. 	INFINIITTIRAKENTEET
ADVERBIAALEINA
9.7.1. 	Tavan infinitiivit
Toisen eli TE-infinitiivin instruktiivi tehden) sekä MA-infinitiivin adessiivi
(tekemällä) ja abessiivi (tekemättä) ovat keskenään melko samanlaisia: ne
toimivat adjunkteina eli vapaina tavan tai välineen adverbiaaleina. Abessiivilla
on tosin myös täydennyskäyttöä, erityisesti olla, jäädä ja jättää verbien
yhteydessä (ks. 8.3). Seuraavassa infinitiivirakenne toimii (a)-tapauksissa
täydennyksenä ja (b)-tapauksissa määritteenä.
(a) 	Kirjat jäivät [viemättä paikoilleen]
Jätin kirjat [viemättä paikoilleen]
I
MA-TÄYD

306 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
(b) 	Pojat jäivät paikoilleen [mukisematta yhtään]
Jätin kirjat paikoilleen [viemättä yhtään mukanani]
I
ADVLI
Ero perustuu tässä siihen, että (a):n MA-infinitiivi ilmaisee tilan, johon
kirjat jäivät, siis jäämisen ja jättämisen merkitykseen kuuluvan roolin.
Adverbiaalitapauksessa tätä roolia taas hoitaa paikalleen, ja infinitiivirakenne
vain antaa lisätietoa tapahtumasta.
Tämän jakson infiniittirakenteita voidaan luonnehtia tekemisen tapaa
ilmaiseviksi. Niillä ei yleensä ole omaa subjektia, ja niiden ykkösargumentti
tulkitaan lausekontekstin pohjalta. Tavan infinitiivien kontrollista ei
kuitenkaan voi tehdä sellaisia yleistyksiä kuin infinitiivitäydennyksistä tehtiin
jaksossa 9.1.2.
H 63 Tämän voi todeta tarkastelemalla seuraavia lauseita. Poimi niistä tavan
infinitiivirakenteet kokonaisuudessaan ja ilmoita, miten tulkitset niistä puuttuvan
ykkösargumentin.
1.
Koira tuli kotiin uikuttaen surkeasti.
2.
Uolevi toi koiran kotiin uikuttaen surkeasti.
3.
Koira tuotiin kotiin uikuttaen surkeasti.
4.
Jos avaa oven potkimalla sen säpäleiksi, saa vastata seurauksista.
5.
Uolevi aukaisi oven painamalla nappia.
6.
Ovi aukeaa nappia painamalla.
7.
En lähde täältä kuin kantamalla
8.
En lähde täältä kuin kulumalla.
9.
Uolevi siivosi huoneensa sanomatta sanaakaan.
10.
Mitä jos sinäkin kerran siivoaisit huoneesi käskemättä!
Tehden ja tekemättä-mxio&ox. voivat joskus saada genetiivimuotoisen
subjektin, joka pronominina lisäksi tarvitsee infinitiiviin omistusliitteen:

INFINIITTIRAKENTEET ADVERBIAALEINA 307
Hän teki sen kaikkien nähden ~ kenenkään huomaamatta.
Kesän ~ tilaisuuden tullen matkustin aina maalle.
Et sinä pääse sinne kuitenkaan (minun) näkemättäni.
Hän teki sen huomaamatta*/» ~ (minun) tieteni.
Tämä omasubjektinen käyttö on kuitenkin melkoisen fraasimaista.
Tavallinen, produktiivinen käyttö on subjektitonta.
Jos tavan infinitiivillä on akkusatiiviobjekti (MA-infinitiivin abessiivi
tietenkin saa aina partitiiviobjektin), sen sija määräytyy hallitsevan verbin
mukaan aivan kuin infinitiivi täydennyksenkin objektin:
Avaa ovi painamalla nappi pohjaan.
Avasin oven painamalla napin pohjaan.
Tunti on syytä aloittaa kertaamalla edellisen tunnin loppu.
Tähän asti kuvatuista tyypeistä eroaa rakenne, jossa TE-infinitiivin
instruktiivilla näyttää olevan nominatiivisubjekti:
Susi katseli Punahilkkaa silmät kiiluen.
sydän läpättäen,
viiksikarvat viekkaasti väristen.
Tämä kuuluu ns. irrallisen nominatiivin tai partitiivin -rakenteisiin,
jollainen ei välttämättä sisällä infiniittimuotoa. Nominatiivin tai partitiivin
kanssa voi esiintyä myös jokin paikallissijäinen NP tai adpositiolauseke:
Hyppäsin veteen pää edellä.
jalat koukussa,
herneitä suussa,
suu täynnä herneitä.
Tämäkin rakenne toimii adverbiaalina. Mielenkiintoista on, että rakenteen
jomman kumman jäsenen on tarkoitettava hallitsevan lauseen jonkin
jäsenen ruumiinjäsentä tai kiinteää osaa:

308 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Hyppäsin veteen * polkupyörä rannalla.
♦äidin sydän pelosta läpättäen.
9.7.2. 	Tarkoituksen infinitiivi
Finaalirakenteeksi eli finaaliseksi lauseenvastikkeeksi on sanottu TA-
infinitiivin translatiivin käyttöä, sillä kyseessä on yleensä tarkoitusta
ilmaiseva adverbiaali, joka helposti kääntyy yleiskielen/ö/te-lauseeksi. Sen erottaa
muista infinitiiveistä omistusliitepakko. Omistusliite osoittaa subjektin
persoonan, mutta tämä on eräitä fraasiutuneita poikkeuksia lukuun
ottamatta aina sama kuin hallitsevan verbin subjekti:
Emme elä [syödäksemme].
Jouduin säästämään [voidakseni ostaa asunnon].
Uolevi on liian nuori [päästäkseen yksin ulkomaille].
I
ADVLI
Ainakaan nykykielessä ei siis ole mahdollista tehdä erisubjektista finaali-
rakennetta:
♦Äiti säästää (minun) päästäkseni lukioon.
Poikkeuksena tästä on seuraava muodoltaan samanlainen mutta
merkitykseltään rajoittunut ja fraasiutunut käyttö:
Uolevi on (minun) tietääkseni ~ luullakseni ~ nähdäkseni ~ toden
sanoakseni aivan oikeassa.
Finaalirakenteen yksiköllinen akkusatiiviobjekti on yleensä -»-päät-
teinen. Yleistyksen voi muotoilla näin, koska hallitsevan lauseen muoto ei
tunnu siihen vaikuttavan. Tämän huomaa esimerkiksi seuraavista
nesessiivisistä esiintymistä:

INFINIITTIRAKENTEET ADVERBIAALEINA 309
Meillä oli tänään laulava lintu yläkerrassa enkä ollenkaan tiennyt,
mitä minun pitäisi tehdä saadakseni sen ulos.
Nähdäkseen kuolemanjälkeisen elämän täytyy luopua elämästä.
Toisin kuin tavan infinitiiveillä, hallitsevan verbin vaikutus ei siis pääse
finaalirakenteen "sisään”. Voidaan ehdottaa, että pakollisella
omistusliitteellä on tässä jonkinlainen puskurin rooli.
Poimi seuraavasta infinitiivilausekkeet (hajonneet kokonaan) ja luonnehdi kunkin H 64
lauseenjäsentehtävää:
— VP{ inf) ykkös argumenttina, infinitiivisubjekti;
— VP{inf) muuna täydennyksenä ja
— VP{inf) adverbiaalina.
Ilmoita myös, minkä sanan täydennyksestä tai määritteestä on kyse.
1. Mistäs neiti on näin hyvin oppinut valssia tanssimaan?
2. Sitä minä en oikeastaan saisi kertoa kenellekään.
3. Sosiologian laitos on ottanut tehtäväkseen tutkia suomalaisten päivätanssi-
käyttäytymistä saadakseen selville, mitä ihmiset päivätansseilta odottavat.
4. On myös tarkoitus selvittää, kuinka moni tahtoisi löytää päivätansseista
elämänkumppanin, sillä sellaista monet selvästikin ovat niistä etsimässä.
5. Suomalaiset saattavat olla hieman hitaita tutustumaan toisiinsa.
6. Lähtemällä rohkeasti tanssimaan voi ujoinkin ihminen päästä eroon
taipumuksestaan nyhjätä yksin kotona.
7. Lapsia pitäisi kieltää syömästä keksejä sohvalla maatessaan.
8. Lapsia pitäisi kieltää makaamasta sohvalla keksejä syöden.
9.7.3. 	Temporaalirakenne
Tämä rakenne, jota sanotaan myös temporaaliseksi lauseenvastikkeeksi,
vastaa enimmäkseen aikaa ilmaisevaa ^«»-lausetta ja toimii siten
ajankohdan adverbiaalina. Se on suhteellisen lausemainen, koska sillä on oma
subjekti, aktiivimuodon lisäksi passiivimuoto sekä kaksi aikasuhdevaihtoehtoa:
hallitsevan lauseen aikainen ja sitä varhaisempi.

310 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Se tapahtui...
PÄÄTTYMÄTÖN PÄÄTTYNYT
kun kissa oli poissa
AKT kissan ollessapoissa
kun pöytää raivattiin
PASS pöytää raivattaessa
kun kissa oli tullut kotiin
kissan tultua kotiin
kun talossa oli menty nukkumaan
?nukkumaan mentyä
Rakenteen ydin on siis TE-infinitiivin inessiivi tai passiivin partisiipin
muoto, jolla kuitenkin voi olla selvä aktiivin merkitys (jakso 8.1.3).
Tyyppi kissan tultua kotiin on syntaktisesti aktiivinen; passiivisessa päättyneen
ajan vaihtoehdossa verbi on samassa muodossa, mutta merkitys vastaa
passiivia, kun ykkösargumentti jää ilmaisematta. Käytössä tämä passiivinen
versio on varsin harvinainen.
Temporaalirakenteen verbi saa seuralaisia kuin mikä verbi tahansa,
lukuun ottamatta passiivista päättyneen ajan rakennetta, joka näyttää hylkivän
sekä objektia että adverbiaaleja:
Kirjoitettaessa maksumääräys suoraan työntekijälle tämä voi saada
rahat jo alkuviikosta.
?Uutta viiniä maisteltua tutustuttiin taloon.
♦Illallinen ~ illallisen ~ salissa syötyä tutustuttiin taloon.
Rakenteen subjekti on genetiivissä. Genetiivisubjekti vaatii infiniitti-
muotoon omistusliitteen, jos se on persoonapronomini. Tässä suhteessa
temporaalirakenne eroaa referatiivirakenteesta mutta muistuttaa agentti-
partisiippirakennetta, genetiivimääritteellistä NP:tä ja kaikkia muita
genetiivimääritteen sisältäviä lausekkeita.
(Sinun) ollessasi (~ *ollessa) poissa hiiret hyppivät pöydällä.
Kaikki muuttui hänen tultuaan (~ *tultua) kotiin.
Omistusliitteen vaatimus koskee tietenkin vain yleiskieltä, mutta koko
temporaalirakenne niin kuin monet muutkin infiniittiset adverbiaalit ovat

INFINIITTIRAKENTEET ADVERBIAALEINA 311
yleisiä ja produktiivisia vain kirjoitetussa yleiskielessä.
Temporaalirakenteen omistusliitesyntaksi on samanlaista kuin
substantiivilausekkeiden siinäkin mielessä, että genetiivin mukana ja poissa
ololla ilmaistaan sitä, onko rakenteen subjekti sama vai eri kuin hallitsevan
verbin:
(*Minun) Unkarissa ollessani kirjoitin paljon kirjeitä.
Elsan, täytyy aina hänen,. . tenttiin lukiessaan kutoa jotakin.
Passiivin lisäksi spesifioimatonta subjektia ilmaistaan temporaalirakenteessa
joskus vain jättämällä subjekti pois, siis nollapersoonalauseiden tyyliin:
Sekä mennessä että tullessa poikettiin Lahdessa kahvilla.
Pyöräillessä voi joskus saada itikan suuhunsa.
Päättymättömän ajan temporaalirakenteen objekti on varsin usein
partitiivissa aspektuaalisista syistä. Akkusatiiviobjekti on passiivisessa variantissa
varsin harvinainen. Aktiivisessa rakenteessa akkusatiiviobjekti on —
ainakin voi olla — päätteellinen riippumatta hallitsevasta verbistä:
i
!
Ommelkaa helma vasta tarkistettuanne pituuden uudestaan. |
Kansliapäällikön annettua luvan asia esiteltiin ministerille.
Tässä mielessä voi siis sanoa, että temporaalirakenne määrää objektinsa
sijan itse. Tämän voi yhdistää siihen, että sillä on oma genetiivisubjekti tai
ainakin sitä "edustava” omistusliite. Jälleen näemme, että nominatiivi-
subjekti ei ole kaikissa infiniittirakenteissa objektin -»-päätteen edellytys.
Temporaalirakenne on suhteellisen yleinen esim. sanomalehtikielessä, joten jokainen H 65
voi tehdä noin 20 kappaleen keräelmän suosikkilehdestään. Koko ryhmän saaliin
pohjalta voidaan sitten tutkia temporaalirakenteen tyyppien yleisyyttä ja
erityisesti sen sisäistä järjestystä: onko siinä verbi ensimmäisenä vai viimeisenä.

312 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
9.8. 	PARTISIIPPILAUSEKKEIDEN
SISÄINEN RAKENNE
Partisiipit saavat seuralaisia verbin tavoin: objekteja, muita täydennyksiä ja
adverbiaaleja. Jos mukana on objekti, sen sija määräytyy aspektin mukaan
partitiiviksi tai -»-akkusatiiviksi:
[tyytymättömyyttään peittelevät] asiakkaat
[tyytymättömyytensä salailevat] asiakkaat
Kaikissa partisiippilausekkeissa voi olla obliikvi- ja adverbiaali jäseniä, kuten
Seuraavassa. Täydennyksiä ja määritteitä ei kuitenkaan yleensä ole useita,
kaikkein muodollisimpia ja virallisimpia kirjoitetun kielen lajeja lukuun
ottamatta.
[asiasta paremmin tietävät] tahot
OBL ADVLI
Agenttipartisiippi tarvitsee lisäksi genetiivimuotoisen täydennyksen, joka
edustaa verbin ykkösargumenttia:
[bakteerien aiheuttamat] tulehdukset
l
ARGl
G-SUBJ ("agentti”)
Tällaista genetiivitäydennystä on kutsuttu agentiksi. Sitä voidaankin
verrata esim. englannin passiivin ^-lausekkeeseen, mutta toisaalta se noudattaa
tässä luvussa usein nähtyä yleistystä: suomen infiniittiverbien ykkös-
argumentit ovat enimmäkseen genetiivissä, jos yleensä NP-muodon saavat.
Partisiippilausekkeessa genetiivimuoto onkin ykkösargumentin ainoa
mahdollisuus. Agentti on siis genetiivisubjekti siinä missä rakenteen Elsan

tulPARTISIIPPILAUSEKKEIDEN SISÄINEN RAKENNE 313
lessa genetiivi-NPrkin. (Agenttitäydennys saattaa joskus harvoin löytyä
myös passiivin partisiippipohjaisista rakenteista: ihmissilmän näkemätön,
ihmiskäden koskematon paikka, Nämä eivät ole ihmisen ratkaistavissa.)
Objektin ja genetiivisubjektin mukanaolon selvittämiseksi voidaan
verrata partisiippeja finiittisiin relatiivilauseisiin. Tällöin havaitaan, että
passiivimuotoinen relatiivilause on muunnettavissa passiivin partisiipiksi,
aktiivimuotoinen aktiivin partisiipiksi. Kuten seuraavasta näkyy, -mAtOn-
johdos on tässä mielessä kaksiselitteinen; niitä ei tässä jaksossa enempää
tarkastella.
(a) ihminen joka tekee työtä
työtä tekevä ihminen [AKT I PTS]
(b) ihminen joka teki ~ on tehnyt työtä
työtä tehnyt ihminen [AKT II PTS]
(c) työ jota tehdään ~ joka tehdään [futuuri] ~ pitää tehdä
tehtävä työ [PASS I PTS]
(d) työ joka tehtiin ~ on tehty
tehty työ [PASS II PTS]
(e) työ jota ei tehdä ~ ole tehty [johdos]
tekemätön työ
ihminen joka ei tee ~ tehnyt työtä
työtä tekemätön ihminen [johdos]
Tarkemmin katsoen voi huomata, että partisiippilausekkeesta puuttuu
yksi tai useampia verbin argumentteja. Otetaan esimerkiksi verbi tehdä, joka
saa subjektiargumentin (ARGl) ja objektiargumentin (ARG2):
tehdä: tekijä, tehtävä
ARGl ARG2
(SUBJ) (OBJ)

314 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Partisiippilausekkeessa nämä eivät molemmat voi olla mukana:
työtä tekevä - tehnyt
I
ARG2 [ARG1 puuttuu]
OBJ
tehtävä ~ tehty [ARG1 ja ARG2 puuttuvat]
ihmisen tekemä
I
ARG1 [ARG2 puuttuu]
G-SUBJ
Toisin käy, kun partisiippi on lauseyhteydessä, sillä siitä puuttuva
argumentti löytyy muualta lauseesta. Jos partisiippi määrittää substantiivia,
partisiipin puuttuvaa argumenttia edustaa tämä substantiivipääsana:
(a) [Työtä tekevällä]
ARG2
OBJ
l
Jos partisiippi on predikatiivina tai predikatiivisena obliikvina, puuttuvaa
argumenttia edustaa jäsen, jota partisiippi luonnehtii eli josta se predikoi:
(b) Lapaset ovat [ äidin kutomat].
ARG2 ARG1
G-SUBJ
ihmisellä on rahaa.
ARG1
(c) 	Luulin lappua [ sinun tekemäksesi].
ARG2 ARG1
G-SUBJ

PARTISIIPPILAUSEKKEIDEN SISÄINEN RAKENNE 315
On kuitenkin tärkeätä huomata, että partisiipista puuttuvalla, sen
ulkopuolisella argumentilla on oma syntaktinen roolinsa lauseyhteydessä:
edellisten (a):ssa obliikvisubjekti, (b):ssä subjekti, (c):ssä objekti. Tämä jäsen ei
ole partisiipin subjekti eikä objekti — ja voisi tuskin ollakaan, kun se ei ole
partisiippilausekkeen sisällä. Sanomme siis vain, että lauseen jokin jäsen
edustaa siinä olevan partisiippimuotoisen verbin jotakin argumenttia.
Seuraavassa kuviota (c) on täydennetty siten, että tämän argumentin suhde
lauseen finiittiverbiin on myös osoitettu lyhenteellä ja viivalla. Koska jäsen on
suhteessa kahteen verbiin, siitä johtaa viiva kahteen suuntaan.
Luulin lappua [ sinun tekemäksesi].
ARG2 ARGl
OBJ G-SUBJ
) L J
ARG2
l
Tarkastellaan nyt yksinkertaisuuden vuoksi vain substantiivia
määrittäviä partisiippeja. Seuraavasta näkyy merkittävä ero siinä, mikä
argumentti tulkitaan partisiippirakenteen ulkopuoliseksi. Aktiivin I ja II
partisiippi voivat saada oman objektin ja muita verbin määritteitä, mutta
eivät subjektia: niiden ykkösargumentiksi tulkitaan partisiipin pääsana.
[työtä tekevä
ARG2
OBJ
l
tehnyt]
ihminen
ARGl
[AKTIIVI]
Passiivin partisiipit ja agenttipartisiippi taas saavat ulkopuoliseksi
pääsanakseen sanan, joka edustaa niiden kakkosargumenttia.
[nopeasti tehtävä ~ tehty] työ [PASSIIVI]
ADVLI ARG2

316 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
"Aktiivisen” ja "passiivisen” partisiipin perusero onkin siinä, kumpi
argumentti pääsee partisiipin määritteeksi ja kumpi jää sen ulkopuolelle.
Kuten seuraavasta ilmenee, agenttipartisiippi on juuri mainitussa
mielessä passiivinen: ulkopuolelle jää objektiargumentti:
[Uolevin
ARG1
G-SUBJ
i
tekemä]
työ
ARG2
(T)T-elementin sisältävät passiivin partisiipit (tehty, tehtävä) jättävät
ykkösargumentin kokonaan ilmaisematta, aivan kuin finiittilauseen
impersonaalisessa passiivissa, ja eroavat tässä suhteessa agenttipartisiippi-
rakenteesta:
[tehtävä] työ [PASSIIVI]
ARG2
)
Partisiippien ja relatiivilauseiden vertaaminen paljastaa vielä sen, että
kaikki passiivimuotoiset relatiivilauseet eivät ”käänny” partisiippirakenteiksi.
Seuraavan (a)-vaihtoehdoissa muunnos käy, (b)-vaihtoehdoissa ei:
(la) mies jota on rakastettu ~ voi - pitää rakastaa
rakastettu ~ rakastettava mies
(Ib) mies johon on rakastuttu ~ voi ~ pitää rakastua
♦rakastuttu ~ * rakastuttava mies
(2a) näkemys jonka tämä ratkaisu vahvistaa
tämän ratkaisun vahvistama näkemys
(2b) näkemys josta ratkaisu riippuu
♦ratkaisun riippuma näkemys
(3a) ministeri jota asiasta informoitiin
asiasta informoitu ministeri

PARTISIIPPILAUSEKKEIDEN SISÄINEN RAKENNE 317
(3b) ministeri jolle asiasta puhuttiin
♦asiasta puhuttu ministeri
Sen sijaan ilmaukset
ministerille puhuttu ~ kerrottu ~ Pjuteltu asia
ovat mahdollisia, koska verbit järjestyvät myös objektin kanssa: puhuin ~
kerroin ~ ?juttelin asian ministerille. Edellä oleville käymättömille
esimerkeille oli yhteistä se, että jäsen, josta yritettiin tehdä partisiipin
pääsanaa, oli relatiivilauseessa obliikvina eikä objektina. Myöskään
adverbiaalista sama ei käy:
sohva jolla on nukuttu
♦nukuttu sohva
sohva joka on nukuttu ryppyyn
ryppyyn nukuttu sohva
Perusyleistys tästä asiasta on se, että vain objektiksi kelpaava kakkos-
argumentti voi esiintyä passiivisen partisiipin pääsanana, obliikvi-
täydennyksenä edustuva ei, ei myöskään adverbiaali. Toisin sanoen: vain
transitiiviverbeistä saa adjektiivin tehtävässä toimivan passiivisen
partisiipin. Asia ei tosin ole aivan mustavalkoinen: on esimerkiksi pidetty
opettaja, vaikka muuten sanotaan pitää opettajasta, ja muitakin poikkeuksia
esiintyy (paljon puhuttu skandaali, väitetty syyllinen). Usein odotuksenvastaiset
partisiipit ovat adjektiiveiksi kiteytyneitä, leksikaalistuneita, kuten esim.
tiheään!harvaan asuttu.
Huomaa ettei edellisessä kappaleessa väitetty mahdottomaksi passiivin
partisiipin muodostamista intransitiivisesta verbistä sinänsä. Nämä muodot
ovat aivan luontevia passiivisissa liittomuodoissa:
Sohvalla on nukuttu.
Asiasta on juteltu ministerin kanssa.
Kahvaan oli tartuttu likaisin sormin.
Siinä elämänvaiheessa on usein ihastuttu vääränlaisiin poikiin.

318 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Tässä on siis yksi jaksoon 8.2.2 lisättävä osoitus siitä, miten liittomuodot
ovat erilaisia kuin partisiippirakenteet yleensä.
H 66 Kokeile, millaisia partisiippirakenteita seuraavista saa. Tee ensin jokaisesta lauseesta
relatiivilauseita ja yritä sitten muodostaa vastaavia partisiippeja, seuraavaan
tapaan:
Katosta roikkuu hämähäkinverkko.
—> hämähäkinverkko, joka roikkuu katosta
katosta roikkuva hämähäkinverkko
—> katto, josta roikkuu hämähäkinverkkoja
ei partisiippia (*hämähäkinverkkoja roikkuva katto)
1. Naapurin rouva huutaa lapsille.
2. Naapurin rouva sättii lapsia.
3. Kävimme monessa turistikohteessa.
4- Lingvistiikka kiinnostaa opiskelijoita.
5. Lasta hirvittää hammaslääkäriin meno.
6. Uolevi seuraa Kauniita ja rohkeita
7. Lingvistiikka ei kiinnosta opiskelijoita.
8. Jotkut opiskelijat kiinnostuvat lingvistiikasta.
9.9. TIIVISTELMÄ lausemaisuudesta
Infiniittisten täydennysten yhteydessä huomattiin, että ne ovat "hajoavia”:
infiniittirakenteen omia täydennyksiä ja adverbiaaleja saattoi löytyä
kaukanakin pääsanaverbistään. Tämä koski
• subjekti- ja objektikontrolliverbien infinitiivitäydennyksiä,
• nesessiivirakennetta,
• referatiivirakennetta ja
• -M»/-«^-täydennyksen ottavia näkyy, näyttää, kuuluu, verbejä.
Tarkasteltuamme keskeisiä adverbiaaleina toimivia infiniittirakenteita
voidaan kysyä, hajoavatko ne. Vastaus on kielteinen:

TIIVISTELMÄ LAUSEMAISUUDESTA 319
♦Mitä oven saa auki painamalla?
♦Sanaakaan hän lähti sanomatta!
♦koiranpentu, jota Mikko tuli kotiin kantaen
♦Asuntoa ei kannata säästää ostaakseen.
♦Kotiin rupesi satamaan tultaessa.
Myöskään partisiippilauseke ei hajoa:
♦Kenen luulit lappua kirjoittamaksi?
♦Miten luulit lappua kirjoitetuksi?
Huomaa, että liittomuodoksi jaksoissa 8.2.3 luonnehdittu olla + MA-
infinitiivin ABE kyllä hajoaa:
Sitä ei voinut olla ihailematta.
Infiniittirakenteen hajoavuuden ehtona näyttää siis olevan, että se toimii
lauseessa täydennyksenä. Voimme päätellä, että hajoava infiniittirakenne on
vähemmän lausemainen kuin hajoamaton, sillä lauseistahan ei yleensä voi
helposti siirtää materiaalia ulos. Puhekielessä ainakin kysymyssanan
siirtäminen ulos tffcz-täydennyslauseesta näyttää tosin käyvän päinsä, mutta
kysymysmuotoisista täydennyslauseista tai adverbiaalilauseista tämäkään ei
ole mahdollista:
Ai kuka sä sanoit että oli paras?
?Opintotukilomakkeita mä haluaisin tietää mistä saa.
♦Ai kuka sä sanoit että sä lähdet jos tulee?
♦Ai mitä sua nauratti kun Uolevi sanoi?
Infiniittirakenteen lausemaisuutta voidaan tarkastella toisestakin
näkökulmasta, joka antaa hieman toisenlaiset tulokset. Lopuksi katsotaan aivan
kertauksen vuoksi, mitä finiittilauseessa normaalisti edustuvista
kategorioista infiniittinen rakenne voi sisältää. Syntyy seuraava kuva vähenevästä
lausemaisuuden asteesta; tarkasteluun on vähiten lausemaisena otettu
-/»/»^»-päätteiset teonnim i rakenteet.

320 INFINIITTISTEN RAKENTEIDEN SYNTAKSIA
Varsinaiset lauseet (finiittiverbilliset rakenteet)
verbillä persoonapääte
^/-kielto
neljä modusta
neljä tempusta
aktiivi ja impersonaalinen passiivi
subjekti nominatiivissa tai partitiivissa
objekti akkusatiivissa tai partitiivissa
Referatiivirakenne
ei persoonapäätettä
ei ^/-kieltoa
ei moduksia
kaksi aikasuhdevaihtoehtoa
aktiivi ja impersonaalinen passiivi
subjekti genetiivissä tai partitiivissa
objekti akkusatiivissa tai partitiivissa
Temporaalirakenne
ei persoonapäätettä
ei ^/-kieltoa
ei moduksia
kaksi aikasuhdevaihtoehtoa
aktiivi ja impersonaalinen passiivi, tosin jälkimmäisellä
melkoisia rajoituksia
subjekti vain genetiivissä
objekti akkusatiivissa tai partitiivissa
Adjektiiviset partisiippirakenteet
ei persoonapäätettä
ei ez-kieltoa
ei moduksia
kaksi aikasuhdevaihtoehtoa

TIIVISTELMÄ LAUSEMAISUUDESTA 321
aktiivi ja impersonaalinen passiivi
ei subjektia, paitsi agenttipartisiipilla: genetiivissä
objekti akkusatiivissa tai partitiivissa
• Infinitiivirakenteet
ei persoonapäätettä, jossain määrin substantiivien sijataivutusta
ei ez-kieltoa
ei moduksia
ei juuri aikasuhdevaihtoehtoja
ei passiivia
ei subjektia, paitsi yhden analyysin mukaan nesessiivi- ja
permissiivirakenteella: genetiivissä
objekti akkusatiivissa tai partitiivissa, mutta hallitsevan verbin
mukaan, ei itsenäisesti
• minen-johdokset (talon rakentaminen)
ei persoonapäätettä, täysi substantiivitaivutus
ei ^/-kieltoa
ei moduksia
ei aikasuhdevaihtoehtoja
ei passiivia
subjekti genetiivissä
objekti genetiivissä; harvoin yhtä aikaa mukana subjekti ja objekti
LISÄLUETTAVAA
Hakulinen ja Karlsson 1988[1979]: luku 14.
Infinitiivien funktioista ja tulkinnasta: Hakulinen (1973), Leino (1986), Penttilä (1956)
ja (1964), Saukkonen (1966), Siro (1967), Vilkuna (1986).
Modaaliverbeista ja nesessiivirakenteista: Hakanen (1993a), Kangasniemi (1992),
Laitinen (1992), Siro (1951).
Infinitiivin objektista: Ikola (1950), (1957), (1961b), (1989); G. Karlsson (1969), (1979);
Linden (1956).
Lauseenvastikkeen käsitteestä: Ikola (1974), Wiik (1981).
Temporaalirakenteesta: Linden (1961), (1971), Kiuru (1981).
Referatiivirakenteesta: Itkonen (1969).
Partisiipeista: Kangasmaa-Minn (1969), F. Karlsson (1973), Hakanen (1973b).

322 KIRJALLISUUTTA
KIRJALLISUUTTA
Kirjallisuusluettelon lyhenteet löytyvät luettelon lopusta.
AHLMAN, ERIK 1928: Spesieksen ilmaisemisesta suomessa. Vir. 32: 134—136.
1933: Adverbeista. Vir. 37: 137—159.
1934: Muutama sana appositiosta. Vir. 38: 256—259.
ALMQVIST, INGRID 1987: Om objektsmarkering vid negation i finskan. Acta
Universitatis Stockholmiensis, Studia Fennica Stockholmiensia 1.
Stockholm: Almqvist & Wicksell.
AIRILA, MARTTI 1938: Suomen pre- ja postpositioiden rektiosta. Vir. 42: 224—
226.
1940: Pronominit. Vir. 44: 301—314.
ALHONIEMI, ALHO 1967: Tilan essiivin jäsentämisestä suomen kielen
lauseopeissa. Juhlakirja Kauko Kyyrön täyttäessä 60 vuotta 24.11.67.
Acta Universitatis Tamperensis A: 18.
1975: Eräistä suomen kielen paikallissijojen keskeisistä käyttötavoista. SJ
17: 5—24. Myös NSRK.
1979: Suomen kielen /- ja j-sijojen oppositiosta. SAN: 89—105.
CANNELIN, KNUT 1930: Kielteisyyden ilmaiseminen suomen kielessä. Vir. 34:
238—244.
CHESTERMAN, ANDREW 1991: On Definiteness. Cambridge University Press,
Cambridge—Sydney.
DAHL, ÖSTEN ja FRED KARLSSON 1976: Verbien aspektit ja objektin sijan-
merkintä: vertailua suomen ja venäjän välillä. SJ 18: 28—52.
FORSBERG, HANNELE 1992: "Onko se minkälaista?” — kysyvyyden
redundanssia puhesuomessa. Vir. 96: 17—29.
HAKANEN, AIMO 1972: Normaalilause ja eksistentiaalilause. SJ 14: 36—76.
1973: Adjektiivien vastakohtasuhteet suomen kielessä. Helsinki: SKS.
1993a: Nesessiivisyyden ilmaisemisesta nykysuomessa. SP: 177—193.
1993b: Partisiippiattribuutit kirjoitetun yleiskielen tyylipiirre. SJ 35:
61—71.
HAKULINEN, AULI 1973: Semanttisia huomioita lauseenvastikkeista. SJ 15:
38—68.
1974: Samaviitteiset nominilausekkeet yhdyslauseessa. N.E. Enkvist
(toim.): Reports on text linguistics: 77—93- Meddelanden frän Stiftelsens

KIRJALLISUUTTA 323
för Äbo Akademi Forskningsinstitut 1.
1975a: Sanajärjestyksen eri tehtävistä. Vir. 79: 85—93. Myös NSRK.
1975b: Suomen sitä: pragmatiikan heijastuma syntaksissa. SJ 17: 25—41.
1978: Nollien syntaksia. RAK: 233-253-
1982a: Itse-sanan merkityksestä ja käytöstä. Vir. 86: 43—57. Myös NSRK.
1982b: Subjektikategoria vai nominaalijäsenten subjektimaisuus? Suomen
kielitieteellisen yhdistyksen julkaisuja 9. Myös NSRK.
1987: Eiköhän siit tultu ekonoomi siit tuli nii: eräiden lausesulamien
tarkastelua. Fennistica festiva in honorem Göran Karlsson septuagenarii,
toim. M. Koski, E. Lähdemäki, K. Häkkinen. Äbo: Äbo akademis förlag.
HAKULINEN, AULI ja FRED KARLSSON 1975: Suomen akkusatiivi:
funktionaalinen näkökulma. Vir. 79: 339—363.
1988[1979}: Nykysuomen lauseoppia. Helsinki: SKS.
HAKULINEN AULI ja LAURI KARTTUNEN 1973: Missing persons: On
generic sentences in Finnish. Papers from the Regional Meetings of the
Chicago Linguistic Society 9: 157—171.
HAKULINEN, AULI ja MIRJA SAARI 1995: Temporaalisesta adverbista
diskurssipartikkeliksi. Vir. 99: 481—500.
HEINONEN, TARJA RIITTA 1995: Null Subjects in Finnish: from Either-Or to
More-Or-Less. SKY 1995 (Suomen kielitieteellisen yhdistyksen
vuosikirja): 47—78. Helsinki.
HEINÄMÄKI, ORVOKKI 1978: Aikakonnektoreihin liittyviä kausaali-
inferenssejä. RAK: 254—260.
1981: On the meaning of olla + 3rd inf. iness. in Finnish. Congressus
Quintus Internationalis Fenno-Ugristarum Turku 1980. Pars VI: 383—
388. Ed. O. Ikola.
1984: Aspect in Finnish. C. De Groot ja H. Tommola (toim.) Aspect
Bound. A Voyage in the Realm of Germanic, Slavonic and Finno-Ugric
Aspectology: 153—176. Dordrecht: Foris.
HUUMO, TUOMAS 1994a: Lokaalisen ja habitiivisen adverbiaalin vaikutusala-
suhteet eksistentiaalilauseessa. Vir. 98: 357—376.
1994b: Suomen kielen lokaalisten adverbiaalien vaikutusalahierarkia. SJ
36: 69—85.
1995: Ongella Elmeri huitaisi Anselmia ongella: lauseaseman
vaikutuksesta eräiden adverbiaalityyppien tulkintaan. Vir. 99: 45—70.
HUUMO, TUOMAS ja JARI PERKO 1993a: Eksistentiaalilause lokaalisuuden
ilmaisijana. Vir. 97: 380—399.

324 KIRJALLISUUTTA
1993b: Suomen eksistentiaalilauseen informaatiorakenne. SP: 194—206.
IKOLA, OSMO 1950: Infinitiivin objektista. Vir. 54: 468—475.
1957: Infinitiivin objektia koskevien sääntöjen soveltamisesta. Vir. 61:
342—345.
1961a: Subjektin sijoista, subjektin ja predikaatin kongruenssista sekä
eräistä rakenteista. LK: 7—63.
1961b: Infinitiivin objektista. LK: 64—80.
1961c: Verbisyntaksia. LK: 81—133-
1974: Lauseenvastikeoppia: nykysuomen lauseenvastikkeiden ja niihin
verrattavien rakenteiden selvittelyä. Tietolipas 76. Helsinki: SKS.
1989: Mistä infinitiivin objektin horjuvuus johtuu? Vir. 93: 452—456.
1989: Post- ja prepositioiden rektiosijoista. SJ 31: 31—37.
IKOLA, OSMO, ULLA PALOMÄKI ja ANNA-KAISA KOITTO 1989: Suomen
murteiden lauseoppia ja tekstikielioppia. Helsinki: SKS.
INGO, RUNE 1978: Suomen kielen pluratiivit eli monikkosanat. Äbo:
Meddelanden av Stiftelsens för Äbo Akademi Forskningsinstitut 34.
ITKONEN, TERHO 1967: Yksipersoonaisten ilmausten pulmia. Vir. 71: 293—
311. Myös: Terho Itkonen: Näillä näkymin. Kirjoituksia nykysuomesta ja
sen huollosta. Helsinki: SKS.
1969: "Katson minulla olevan oikeus”: Partisiippirakenteen nominatiivi-
muotoisesta subjektista. JPS: 30—46.
1976: Erään sijamuodon ongelmia. Opuscula Instituti linguae Fennicae,
Universitas Helsingiensis, 53. Separatum ex: Suomalaisen tiedeakatemia:
esitelmät ja pöytäkirjat 1974.
1980: Spesies suomessa ja germaanisissa kielissä. Vir. 84: 27—38.
JOKINEN, KRISTIINA 1988: Suomen substantiivilausekkeen rakenne. Vir. 92:
348—375.
KALLIO, JUSSI 1978: Kolmannen persoonan dilemmat. SJ 20: 52—74.
KALLIOKOSKI, JYRKI 1989: Ja: rinnastus ja rinnastuskonjunktion käyttö.
Helsinki: SKS.
KANGASMAA-MINN, EEVA 1966: Adverbaalisesta genetiivistä. SJ 8: 39—63-
1968: Verbi- ja objektikategorioiden keskinäisistä suhteista. SJ 10: 55—
65. Myös NSRK.
1969: Agenttirakenteen syntaktista taustaa. SJ 11: 53—61.
1972: Genetiivin funktioista. SJ 14: 27—35.
1978: Verbien sisäisestä aspektista. SJ 20: 17—27.
1980: Suomen kielen persoonallisesta passiivista. SJ 22.

KIRJALLISUUTTA 325
KANGASNIEMI, HEIKKI 1992: Modal expressions in Finnish. Helsinki: SKS.
KARLSSON, FRED 1973: Suomen partisiippien ja relatiivilauseiden suhteista.
Vir. 77: 215—230.
1977: Syntaktisten kongruenssijärjestelmien luonteesta ja funktioista. Vir.
87: 359—391.
1978: Nominaalilausekkeen tematiikka ja eksistentiaalilauseiden
ongelma. RAK: 293—305.
1982: Kieliteorian relevanssi suomen kielen opetukselle. Fred Karlsson
(toim.) Suomi vieraana kielenä: 89—114. Juva: WSOY.
1994: Yleinen kielitiede. Helsinki: Yliopistopaino.
KARLSSON, GÖRAN 1960: Numerustutkielmia: kirjoituksia suomen kielen
yksikön ja monikon käytöstä. Tietolipas 19. Helsinki: SKS.
1963: Suomen kielen subjekti- ja predikaattikysymyksiä. Vir. 67: 40—57.
1966a: 'Akkusatiivi' suomen kieliopin terminä. Vir. 70: 16—28.
1966b: Eräitä tilastollisia tietoja subjektin ja predikaatin numerus-
kongruenssista suomen murteissa. SJ 8: 17—23.
1967: Eräitä huomioita suomen predikatiivin sijasta ja luvusta. Vir. 71:
268—276.
1969: Finiittiverbittömän I tai III infinitiivin akkusatiiviobjekti. JPS:
67—71.
1971: Kardinaalilukusanaa edeltävän attribuutin numeruksesta. SJ 13:
52—80.
1979: Irrallisen infinitiivin akkusatiiviobjekti. Vir. 83: 179—199-
KIURU, SILVA 1981: Temporaalisen lauseenvastikkeen sanajärjestys. Vir. 85: 1—
20.
KOIVISTO, HELINÄ 1987: Partisiippien adjektiivistuminen suomen kielessä.
Helsinki: SKS.
KOIVISTO, VESA 1991: Suomen verbikantaisten UtU-verbijohdosten
semantiikkaa. Suomi 161. Helsinki: SKS.
1995: Suomen implisiittisten refleksiivien semanttinen tulkinta. Vir. 99:
25—44.
KOMITEAMIETINTÖ 1915: Kieliopillinen luonnos. Ehdotus yhteisiksi
termeiksi ja määritelmiksi. Komiteanmietintö 6/1915.
KOMITEAMIETINTÖ 1994 = Kieli ja sen kieliopit. Opetuksen suuntaviivoja.
Helsinki: Painatuskeskus.
KOSKI, MAUNO 1969: Substantiiviseen nominatiivipredikatiiviin liittyvä
lauseenjäsennysprobleemi. JPS: 90—101.

326 KIRJALLISUUTTA
KYTÖMÄKI, LEENA 1985: Kielioppia kieliopin vuoksi: j/V/af-konjunktio
äidinkielen oppikirjoissa. SJ 27: 45-59-
LAITINEN, LEA 1992: Välttämättömyys ja persoona: suomen murteiden
nesessiivisten rakenteiden semantiikkaa. Helsinki: SKS.
1995: Nollapersoona. Vir. 99: 337—358.
LARJAVAARA, MATTI 1988: Kvantitatiivinen spesies. Vir. 92: 469—503.
1993: Ekvatiivilause ja identiteettipredikatiivi. Vir. 97: 625-653-
LEINO, PENTTI 1986: Infinitiivin asema lauseessa. Kieli 1: 103—156.
Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
1989: Paikallissijat ja suhdesääntö: kognitiivisen kieliopin näkökulma.
Vir. 93: 161—219.
1990: Mikä siellä liikkuu: Liike- ja muutosverbien subjekti. Vir. 94:
400—418.
1991: Lauseet ja tilanteet. Suomen objektin ongelmia. Suomi 160.
Helsinki: SKS.
1993: Ajankohdan elatiivi: anomalia vai merkityksenlaajentuma? SP:
272—302.
LEINO PENTTI, MARJA-LIISA HELASVUO, PETRI LAUERMA, URPO
NIKANNE ja TIINA ONIKKI 1990: Suomen kielen paikallissijat
konseptuaalisessa semantiikassa. Kieli 5. Helsinki: Helsingin yliopiston
suomen kielen laitos.
LINDAN, EEVA 1954: Paikallissija-attribuutista. Vir. 58: 288—294. Myös OV.
1956: Infinitiivin objektista. Vir. 60: 414—420.
1957: Eräistä sivulauseattribuuteista. Vir. 61: 102—112. Myös OV.
1959: Possessiivisuffiksien viittaussuhteista. —Verba docent: juhlakirja
Lauri Hakulisen 60-vuotispäiväksi 6.10.1959- Helsinki: SKS. Myös OV.
1961: Temporaalirakenne suomen murteissa. Vir. 65: 194—210.
1962: Kolmannen persoonan possessiivisuffiksin tehtävistä suomen
kirjakielessä. Vir. 66: 216—227. Myös OV.
1971: Temporaalirakenne kirjoitetussa kielessä. Vir. 75: 23—36.
MATSUMURA, KAZUTO 1980: Ruotsiin muuttajan muuttaminen Ruotsiin:
nykysuomen sanajärjestyksen tulkintaa. Vir. 84: 230—242.
MIELIKÄINEN, AILA 1984: Monikon 3- persoonan kongruenssista puhekielessä.
Vir. 88: 162—175.
NIRVI, R.E. 1947: Passiivimuotojen aktiivistumisesta. Suomi 20: 1—47.
Helsinki: SKS.
NUOLIJÄRVI, PIRKKO 1986: "Ota minut sinun uniin” (Juice Leskinen):

nykyKIRJALLISUUTTA 327
suomalaisen omistusmuotojärjestelmästä. Kieli 1: 157—182. Helsinki:
Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
NUUTINEN, OLAVI 1976: Suomen teonnimirakenteista. Stockholm studies in
Finnish language and literature 1.
ORPANA, TERTTU 1988: Kuvaus vai kommentti: tutkimus suomen kielen
adjektiiviadverbien semanttisesta tulkinnasta. Tampere: Tampereen
yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitos.
PAJUNEN, ANNELI 1994: Adjektiivi-kategorian universaaliudesta. Vir. 97:
513—542.
PAUNONEN, HEIKKI 1995: Puhesuomen muuttuva omistusmuotojärjestelmä.
Vir. 99: 501—530.
PENTTILÄ, AARNI 1950: Ns. sanaluokista. Vir. 54: 394—398.
1954: Ns. yksipersoonaisista verbeistä. Vir. 58: 97—122.
1956: Ensimmäisestä infinitiivistä subjektina. Vir. 60: 121—129.
1957: Suomen kielioppi. Porvoo: WSOY.
1964: Suomen ns. infinitiivien asema kieliopissa. Vir. 68: 293—297.
1967: Attribuuttien järjestyksestä. Vir. 71: 259—267.
PULKKINEN, PAAVO 1993: Suomen kielen kopulatiivikonjunktiot. Studia
philologica jyvaskylaensia 30. Jyväskylän yliopisto.
PUNTTILA, MATTI 1985: Gradaatiosta. Vir. 89: 478—484.
RADFORD, ANDREW 1988: Transformational Grammar: a First Course.
Cambridge: Cambridge University Press.
RAVILA, PAAVO 1957: Lauseeseen liittyneet irralliset ainekset. Kielen opissa,
toim. Toivo Vuorela: 126—149. Tietolipas 9- Helsinki: SKS.
RÄSÄNEN, SEPPO 1979: Huomioita suomen sijojen frekvensseistä. SJ 21: 17—
34.
SADENIEMI, MATTI 1950: Partisiippien ajanmerkityksestä. Vir. 54: 358—359-
SAUKKONEN, PAULI 1966: 1. infinitiivin latiivin lauseopillinen jäsentyminen.
Vir. 70: 153—163.
1972: Puhekielen lauseopillisista tunnusmerkeistä. Puhekieli ja ilmaisu,
toim. Esko Vierikko. Porvoo: WSOY.
SAVIJÄRVI, ILKKA 1977: Itämerensuomalaisten kielten kieltoverbi, osa 1.
Joensuu: SKS.
SCHOT-SAIKKU, PÄTVI1995: Prototyyppisesta subjektista ja lausetyypeistä. Vir.
99: 253—261.
SETÄLÄ, E.N. 1973[1880]: Suomen kielen lauseoppi. 16. painos. Keuruu: Otava.
SHORE, SUSANNA 1986: Onko suomessa passiivia. Suomi 133. Helsinki: SKS.

328 KIRJALLISUUTTA
SIRO, PAAVO 1943: Jaolliset ja jaottomat substantiivit. Vir. 47: 276—290.
1951: Modaalisten verbien subjektista. Vir. 55: 391—394.
1964: Infinitiivin asemasta suomen kieliopissa. SJ 6: 20—26. Myös
NSRK.
1964: Suomen kielen lauseoppi. Helsinki: Tietosanakirja.
1967: Suomen kielen verbien finiittimuotojen syntaktinen komponentti.
Vir. 71: 108—119-
1974: Eksistentiaalilauseen hämähäkinverkkoa. Vir. 78: 35—46.
SULKALA, HELENA 1981: Suomen kielen ajan adverbien semantiikkaa. Acta
Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora 8. Oulu.
TARVAINEN, KALEVI 1977: Dependenssikielioppi. Helsinki: Gaudeamus.
TOMMOLA, HANNU 1987: Aspektuaalisuudesta ja objektista. Vir. 91: 64—70.
TUOMIKOSKI, RISTO 1969a: Asemoisilmaustemme luokittelusta. Suomi 114.
Helsinki: SKS.
1969b: Lauseiden ja virkkeiden terminologiasta. Vir. 73: 62—68.
1971a: Persoona, tekijä ja henkilö. Vir. 75: 146—152. Myös NSRK.
1971b: "Neksus” suomen lauseopissa. Vir. 75: 263—279.
1973: Adjektiivin ja adverbin erosta. Vir. 77: 199—214.
1978: Objektinsijaisista määrän adverbiaaleista. Vir. 82: 26—51.
VAINIKKA, ANNE 1992: Kieliopillisten sijojen syntaktinen kuvaus. Vir. 96:
295—322.
VILKUNA, MARIA 1986: Konstituenttirakenteen ja sanajärjestyksen ongelmia:
suomen hajoavat infiniittirakenteet ja lausekerakennekielioppi. Kieli 1:
183—223. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
1989: Free Word Order in Finnish: its Syntax and Discourse Functions.
Helsinki: SKS.
1992. Referenssi ja määräisyys suomenkielisten tekstien tulkinnassa.
Helsinki: SKS.
VUORINIEMI, JORMA 1976: Konnektorit tekstin strukturoijina. Vir. 80: 192—
215.
WIIK, KALEVI 1974: Suomen eksistentiaalilauseen "subjekti”. Turun yliopiston
fonetiikan laitoksen julkaisuja 13.
1981: Mikä lauseenvastike on? Vir. 85: 21—39. Myös NSRK.
YLI-VAKKURI, VALMA 1973: Suomen virke ja lause. SJ 15: 24—37.
1969: Miksi pojat joskus ovat iloiset? Adjektiivisen nominatiivi-
predikatiivin esiintymisedellytyksistä. JPS: 257—268.
1970: Konkreettisen substantiivin paikallissija-attribuutti suomen

KIRJALLISUUTTA 329
paikallissijajärjestelmässä. SJ 12: 35—71.
1979: Partitiivisubjektin toiset juuret. Eräs kvantiteetin ilmaisu-
järjestelmän ilmentymä. SAN: 155—92.
KIRJALLISUUSLUETTELON LYHENTEET
JPS Juhlakirja Paavo Siron täyttäessä 60 vuotta. Acta Universitatis Tamperensis A:26,
Tampere.
LK Ikola, Osmo 1961: Lauseopin kysymyksiä. Tutkielmia nykysuomen syntaksin
alalta. Tietolipas 26. Helsinki: SKS.
NSRK Auli Hakulinen ja Pentti Leino (toim.) Nykysuomen rakenne ja kehitys.
Tietolipas 93. Helsinki: SKS.
OV Linden, Eeva 1963: Omaa ja vierasta. Tietolipas 31. Helsinki: SKS.
RAK Juhlakirja Osmo Ikolan 60-vuotispäiväksi 8.2.1978. Turun yliopiston
suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 6.
SAN Sanomia. Juhlakirja Eeva Kangasmaa-Minnin 60-vuotispäiväksi 14.4.1979.
Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 9.
SJ Sananjalka. Suomen kielen seuran vuosikirja. Turku.
SP Systeemi ja poikkeama: juhlakirja Alho Alhoniemen 60-vuotispäiväksi, toim.
Sirkka Saarinen, Jorma Luutonen, Eeva Herrala. Turun yliopiston suomalaisen ja
yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 42.
Vir Virittäjä. Kotikielen seuran aikakauslehti. Helsinki.

330 KÄYTETYT LYHENTEET
KÄYTETYT LYHENTEET
NOM
nominatiivi
ILL
illatiivi
GEN
genetiivi
ADE
adessiivi
AKK
akkusatiivi 0minut jne.)
ABL
ablatiivi
PTV
partitiivi
ALL
allatiivi
ESS
essiivi
ABE
abessiivi
TRA
translatiivi
KOM
komitatiivi
INE
inessiivi
INS
instruktiivi
ELA
elatiivi
Px
omistusliite
PTS
partisiippi
AG-PTS
agenttipartisiippi
INF
infinitiivi
S
lause
N
substantiivi
NP
substanti i vi lauseke
V
verbi
VP
verbilauseke
A
adjektiivi
AP
adjektiivilauseke
P
adpositio
PP
adpositiolauseke
Adv
adverbi
AdvP
adverbilauseke
Prt
partikkeli
Knj
konjunktio
Intj
interjektio
ARGl
ykkösargumentti
ARG2
kakkosargumentti
ARG3
kolmosargumentti
TÄYD
täydennys yleensä
MÄÄR
määrite yleensä
PRED
predikaatti
P-OBL
predikatiivinen obliikvi
SUBJ
subjekti
R-OBL
rektio-obliikvi
G-SUBJ
genetiivisubjekti
ADVLI
adverbiaali
OBJ
objekti
P-ADVLI
pred ikat i i viadverbiaali
OBL
obliikvi(täydennys)
ATTR
attribuutti (substantiivin
PREDVI
predikatiivi
määrite)

TERMIHAKEMISTO 331
TERMIHAKEMISTO
Tähän osaan on kerätty kirjassa käytettyjä termejä ja tilapäisnimityksiä kertaamisen
helpottamiseksi. Mukana on myös huomautuksia vanhemmista termeistä, joita
kirjassa ei käytetä mutta jotka on hyvä tunnistaa. Jokaisen termin kohdalla
viitataan ainakin yhteen kirjan jaksoon, josta asia tarkemmin selviää. Jos viittauksia on
monta ja yksi niistä on keskeinen, keskeinen on lihavoitu. Esimerkeistä on tarpeen
mukaan lihavoitu puheena oleva osa.
Abstraktit paikallissijat [3-1] Essiivi ja translatiivi.
Ad-adjektiivi [2.4.2] Joskus erotettu sanaluokka: yksinomaan adjektiivia tai
adverbia määrittävät sanat, esim. erittäin, melko.
Additiivisuus [3.3.2] Jaollisten sanojen erottamiseen käytettävä ominaisuus: jos
paljouteen (eli joukkoon tai ainemäärään) lisätään paljous, tulos on
edelleen paljous.
Adjektiiviattribuutti [6.1.1] Substantiivin kongruoiva etumäärite, useimmiten
sanaluokaltaan adjektiivi.
Adpositio [2.4.2, 2.5.2, 3.1] P-positio, pre- ja postpositioiden yhteisnimitys.
Adverbin tai partikkelin tyyppinen sana, joka kuitenkin ottaa NP-muo-
toisen täydennyksen: ennen tuntia, tunnin jälkeen. Suomen adpositiot
taipuvat usein osittain paikallissijoissa ja ilmaisevat samantapaisia
suhteita kuin paikallissijat.
Adverbi [2.4.2, 5.1] Sanaluokka: taipumattomat tai aivan vajaataivutteiset sanat,
jotka kuitenkin voivat saada jonkinlaisia määritteitä eli muodostaa
lausekkeita.
Adverbiaali [3.2.1,5] Kieliopillinen funktio: verbin tai koko lauseen määrite. Tässä
kirjassa ei adverbiaaleihin lasketa obliikveja eikä adjektiivin tai adverbin
määritteitä, niin kuin aiemmin on yleensä tehty.
Agentti (1) [2.1,3.2.1] Semanttinen rooli: tekijä, toimija, teon alkuunpanija; usein
subjekti. (2) [8.1.2, 9.8] Kieliopillinen funktio: agenttipartisiippi-
rakenteen genetiivisubjektin perinteinen nimitys.
Agenttipartisiippi [8.1.2, 9 8] -^A-tunnuksinen partisiippi, joka vaatii
genetiivisubjektin eli agentin: äidin kutomat.
Akkusatiivi [3.1,3.6] (1) Sijamuoto, päätteenä -t: minut, sinut, hänet, meidät, teidät,
heidät, kenet. (2) Tarkoittaa kirjallisuudessa usein myös -»-päätteistä ja
päätteetöntä objektin sijaa.
Akkusatiiviobjekti [3.6] Objektin sijan valinnassa tarvittava syntaktinen katto-
käsite: ei-partitiiviobjekti eli objekti jonka sija on -»-sija, -/-akkusatiivi
tai nominatiivi.
Aktantti [2.1] Täydennys; dependenssikieliopin termi.
Alistus [2.7] Lauseen toimiminen toisen lauseen jäsenenä; vastakohtana lauseiden
rinnastus.
Alistuskonjunktio [2.7] Alistusta ilmaiseva konjunktio; ainakin että, kun, koska, jos,
vaikka, jotta.

332 TERMIHAKEMISTO
Alisteinen lause [2.7] Lause, joka toimii toisen lauseen jäsenenä.
Appositiomäärite [6.3] Kongruoimaton erisnimen määrite, ilmaisee nimen
kantajan kategoriaa: dosentti Smedbergille, hirmumyrsky Berthaan.
Määritteeksi on joskus katsottu myös kiinteän appositiorakenteen
ensimmäinen jäsen.
Appositiosuhde [6.3] Tyypillisimmillään kahden sellaisen peräkkäisen mutta ei
rinnasteisen lausekkeen suhde, jotka tarkoittavat samaa ja joista
kumpikaan ei määritä toista eikä toimi toisen täydennyksenä. Tarkemmat
määritelmät vaihtelevat kirjallisuudessa. Tyyppiesimerkkejä: Ranskan
presidenttiin, Jacques Chiraciin; Uolevilta saadusta lahjasta, pienestä posliini-
hevosesta.
Appositio [6.3] (1) Appositiosuhteen osapuoli, usein nimenomaan jälkimmäinen.
(2) Vanhemmissa suomea koskevissa esityksissä joskus
seuraavantyyppinen essiivi, jota nykyisin sanotaan predikatiiviadverbiaaliksi:
Hakijan sukulaisena hän on jäävi.
Apuverbi [8.2.1] Kieliopillista merkitystä, esim. tempusta, modusta tai kieltoa
kantava verbi, joka muodostaa toisen verbin, pääverbin kanssa yhteen
kuuluvan rakenteen. Usein vajaataivutteisia. Suomessa ainakin «-kielto-
verbi sekä olla perfektissä ja pluskvamperfektissä: oli puhunut, ei ole
puhunut.
Argumentti [2.1, 3-2.1, 4] Valenssin mukainen verbin (tai muunkin sanan)
seuralainen, jolla voi olla tarkoite, ts. joka ei ole predikatiivinen. Edustuu
lauserakenteessa täydennyksenä; voi tosin myös jäädä edustumatta,
kuten esim. ykkösargumentti passiivissa.
Aspekti [33.4, 3.6.1] Verbien merkityksen ja objektin sijanvaihtelun kuvaamiseen
tarvittava käsite: tilanteen sisäisen aikarakenteen hahmottaminen esim.
staattiseksi tai dynaamiseksi ja jälkimmäisen puitteissa jatkuvaksi
prosessiksi tai rajatuksi, päätepisteeseen johtavaksi. Verbeillä on
yleensä jonkinlainen aspektuaalinen perusluonne, jota suomessa voidaan
jossain määrin muunnella objektin sijan ja johdintenkin avulla.
Astemääritteet [6.2.2] Adjektiivien ja adverbien tyypillisesti saamia määritteitä,
jotka ilmaisevat ominaisuuden astetta, esim. kamalan kiva, parempi kuin
ennen.
Attribuutti [6] Kieliopillinen funktio: substantiivin määrite. Käytössä aiemmissa
kieliopeissa, tässä kirjassa korvattu termillä substantiivin määrite.
Dadivigenetiivi [911, 9 3.1] Perinteisen kieliopin termi sellaisille genetiivi-
NP:ille kuin tapauksissa Annoin hänen lähteä ja Hänen täytyi lähteä.
Niiden on katsottu merkitykseltään muistuttavan ja olleen
alkuperältäänkö lähellä monissa kielissä esiintyvää datiivisijaa. Tässä kirjassa
katsottu genetiivisubjekteiksi.
Definiittmen [3.3.3] Määräinen: NP, jonka tarkoite on yksikäsitteisesti
tunnistettavissa joko edeltävän maininnan tai luontaisen yksikäsitteisyyden
ansiosta.
Demonstratiivipronominit [2.4.3] Tämä!nämä, tuo/nuo\ se/ne. Määräisiä, viittaavat
tyypillisesti tilanteessa läsnäoleviin tai tekstissä mainittuihin
tarkoitteisiin. On myös demonstratiivisia proadverbeja ja -adjektiiveja.

TERMIHAKEMISTO 333
Dependenssikuvaus, dependenssikielioppi [2.5] Lauserakenteen kuvaustapa, jossa
lause käsitetään toisistaan riippuvien sanojen verkostoksi ja jossa ei
kiinnitetä huomiota lausekkeisiin. Monessa suhteessa, vaikka ei puhtaassa
muodossaan, noudatettu perinteisessä suomen kieliopissa.
Dependenssi [2.5} Sellainen sanojen tai lauseen osien välinen suhde, että toinen
riippuu toisesta koska on sen täydennys tai määrite. Hallitsevaa sanaa
sanotaan dependenssimallissa pääsanaksi, riippuvaa määritteeksi tai
dependentiksi.
Dependentti [2.5] Dependenssikuvauksessa hallitsevasta sanasta riippuva sana,
joko määrite tai täydennys.
Diskurssipartikkeli [5.3] Partikkeli, jonka merkitys on parhaiten kuvattavissa
kielellisen vuorovaikutuksen termein; esim. no, joo, ai (esim. tapauksessa
Ai sä tulit), nyt (esim. tapauksessa Kuka nyt minusta välittäisi). Voidaan
jaotella tarkemminkin.
E-lause [3.5.2] Eksistentiaalilause.
Edussana [2.2, 2.5.2] Lausekkeen ydin: lausekkeen osana oleva sana, joka edustaa
lauseketta ulospäin — esim. taipuu lauseyhteyden vaatimalla tavalla,
mahdollisesti ainoana lausekkeessa — ja toisaalta usein määrää
lausekkeen muiden jäsenten muotoa ja semanttista tyyppiä. Ellipsi
tapauksia lukuun ottamatta lausekkeen pakollinen osa.
Eksistentiaalilause [3.5.2, 4.4] Tyypillisimmillään lause, jossa subjekti on
indefiniittinen, ei kongruoi verbin kanssa ja seuraa verbiä. Subjekti usein
partitiivissa, verbin edellä paikanilmaus; verbi intransitiivinen ja ilmaisee
olemassaoloa tai olemaan tulemista. Eksistentiaalisen ja ei-eksistentiaali-
sen lauseen ero käsitetään nykyisin yleensä jatkumon luonteiseksi.
Ellipsi [1.1, 2.1, 2.6, 4.1.1] Ilmiö, jossa syntaktisesta rakenteesta puuttuu jokin
kontekstin perusteella siihen mukaan tulkittava osa.
Elliptinen [1.1, 2.1, 2.6, 4.1.1] Lause tai muu kielellinen rakenne, josta puuttuu
jokin kontekstin perusteella siihen mukaan tulkittava osa.
Ensimmäinen argumentti [3.2.1] Ykkösargumentti.
Epäkieliopillinen [1.2] Kielitieteellisessä kirjallisuudessa: lause tms. rakenne, joka
ei kuulu kyseiseen kieleen. Esiintyy kielentutkijan konstruoimissa
esimerkeissä ja tahattomissa virheissä. Epäkieliopillinen ilmaus voi kyllä
olla tulkittavissa, ja toisaalta kieliopillisen ilmauksen ei tarvitse olla
järkevä eikä tilanteeseen sopiva. Eri asia kuin 'kielenhuollon suositusten
mukainen’.
Epämääräinen [3.3.3] Indefiniittinen.
Epärestriktiivinen [6.1.1, 6.1.4, 6.1.6] Restriktiivisen vastakohta: määrite joka ei
rajaa pääsanansa tarkoitteen alaa. Esim. relatiivilause tapauksessa minä,
joka olen aina ajatellut sinun parastasi.
Etumäärite [6.1] Nominin eteen sijoittuva, sitä määrittävä lauseke. Samaan
asemaan voi sijoittua myös täydennys: Uolevin näköinen. Vrt. jälkimäärite.
Finaalirakenne [9.7.2] TA-infinitiivin translatiivin muodostama infiniittirakenne,
joka tyypillisesti ilmaisee toiminnan tarkoitusta: esim. säästän ostaakseni
asunnon.
Finiittiverbi [1.1, 8.2] Lauseen ydin; verbi jossa on persoonan ja tempuksen/

334 TERMIHAKEMISTO
moduksen merkit (mukaan lukien indikatiivin ja preesensin
tunnuksettomat muodot).
Fokus [5.3, 8.3] Yleisesti ottaen lauseen pääpainon saava jäsen; termin käyttö on
alan kirjallisuudessa vaihtelevaa. Kiellon fokus on kieltolauseen fokus,
johon kiellon tulkitaan erityisesti kohdistuvan: En minä SITÄ tehnyt
(Vaan jotakin muuta’).
Fokuspardkkelit [5.3] Partikkeleita, jotka sijoittuvat yleensä fokuksen viereen ja
aiheuttavat erilaisia tulkintoja sen mahdollisista vaihtoehdoista: myös x
'on muitakin kuin x', vain x 'ei muita kuin x’.
Funktio [2.1, 3.2] Elementin tehtävä järjestelmän kannalta. Kieliopillisia
funktioita ovat subjekti, objekti, obliikvi, predikatiivi jne. Kieliopillista
funktiota vastaa aiemmassa kirjallisuudessa termi ''lauseenjäsen”. Koska
kuitenkin mikä tahansa lauseen osa lienee lauseen jäsen, funktio on
neutraalimpi termi. Kompromissina sopii termi lauseen jäsen tehtävä.
Geneerinen nolla (subjekti) [4.1.4] Eräissä tutkimuksissa nollapersoonalauseen
ilmipanematon subjekti.
Geneerinen [4.1.4] Semanttinen ominaisuus: yleistävä, koko mainittua luokkaa
tarkoittava, yleispätevä. Geneerisiksi lauseiksi tulkitaan tyypillisesti
esim. Kenguru on pussieläin ja Ihminen tarvitsee rakkautta, geneerisiksi
NP:iksi näiden subjektit. Geneerisellä lauseella saatetaan joissakin
kirjoituksissa tarkoittaa myös nollapersoonalauseita, jotka ovat kuitenkin
vain yksi geneeristen lauseiden alatyyppi.
Genetiiviakkusatiivi [3.1] Perinteisessä suomen kieliopissa yksiköllisen objektin
-»-päätteinen sija, joka on saman muotoinen kuin genetiivi. Tässä
kirjassa tätä sijaa sanotaan neutraalisti -»-sijaksi.
Genetiiviattribuutti [6.1.3] Substantiivin genetiivimäärite.
Genetiivimäärite [6.1.3] Genetiivimuotoinen määrite, määrittää erityisesti
substantiivia.
Genetiivisubjekti [4.4.2, 9.1.2, 9.3, 9-5—9.8] Genetiivimuotoinen
ykkösargumentti, erityisesti infiniittisillä muodoilla, joilla useimmiten ainoa
ilmisubjektin mahdollisuus. Esim. Minun täytyy mennä, Anna minun
mennä, minun mennessäni. Genetiivisubjektiksi voi laskea myös tyypin
Minun on sääli häntä genetiivijäsenen.
Habitiiviadverbiaali [5.2] Habitiivisijäinen verbin määrite, esim. Minulla alkaa
kohta loma. Habitiivisijaiset lausekkeet ovat varsin usein täydennyksiä.
Habitiivisijat [3.1, 4.4.2] Ulkopaikallissijat elollista oliota tarkoittavassa NP:ssä;
ilmaisevat omistusta tai hallussa oloa. Esim. Anna se minulle, Otan sen
sinulta.
Hakukysymys [1.1] Kysymyslause, joka alkaa kuka, mikä, £oj&z-tyyppisellä
kysymyspronominin, tarkemmin sanoen sellaisen ensimmäisenä
jäsenenään sisältävällä lausekkeella. Jos hakukysymys on varsinaisessa
kysymyskäytössä, sillä "haetaan” vastaukseksi tätä lauseketta vastaavaa
ilmausta, esim. Kuka vieras tulee? Elsa. Koska hän tulee? Illalla.
Hallitseva lause [2.7.1] Alisteisen lauseen kannalta lause, jonka jäsenenä se toimii.
Ei aina sama kuin päälause.
Henkilökato [4.1.4] Eräissä kirjoituksissa esiintyvä nollapersoonalauseiden

nimiTERMIHAKEMISTO 335
tys, englanniksi missing person.
Imperatiivi [1.1, 3.6.2., 4.1.1J Verbimodus, jota tyypillisesti käytetään
käskemiseen, kehottamiseen ja kieltämiseen. Imperatiivilauseen keskeisiä
syntaktisia ominaisuuksia ovat verbialkuisuus, subjektittomia us ja
akkusatiiviobjektin päätteettömyys.
Impersonaalinen passiivi [4.1.4—5] Passiivi, jonka keskeinen ominaisuus on
ykkösargumentin ilmaisematta jättäminen ja jossa mikään muu
argumentti ei toimi varsinaisena subjektina. Voidaan muodostaa
intransitiiviverbeistä. Suomen tehdään-passiivi on tätä tyyppiä.
Indefiniittinen [3.3.3] Epämääräinen: NP, joka tarkoittaa yhtä, tarkemmin
identifioimatonta joukon jäsentä tai paljoutta. Vastakohta definiittinen
eli määräinen.
Indefiniittipronomini [2.4.3] Sekakoosteinen luokka pronominimaisia sanoja:
jokainen, joku, jompikumpi jne., myös proadjektiiveja ja -adverbeja. Eivät
kaikki indefiniittisiä. Suurta osaa kutsutaan nykyään yleisesti
kvant toreiksi.
Infiniittinen, infiniittimuoto [1.1, 2.4.1,8.1] Verbin muoto, joka ei sisällä
tempusta, modusta eikä persoonaa ja jolla on verbimäisten ominaisuuksien
lisäksi nominimaisia; nominaalimuoto. Saavat samanlaisia täydennyksiä ja
määritteitä kuin finiittiverbit, mutta subjekti puuttuu useimmiten.
Termi kattaa infinitiivit ja partisiipit.
Infmitiivimäärite [6.1.4, 9.4] Infiniittisen lausekkeen muotoinen määrite; esim.
Hänen tapansa johtaa on väärä.
Infinitiivisubjekti [4.4.1, 9.2] Ykkösargumentti, joka edustuu infiniittisenä
lausekkeena eikä tästä syystä käyttäydy subjektille tyypillisellä tavalla.
Infinitiivinä on TA-infinitiivi; esim. Oli hauska tavata.
Infinitiiviobjekti [9.1] Objekti-infinitiivi: TA-infinitiivilausekkeena edustuva
kakkosargumentti, esim. Haluan mennä.
Infinitiiviobliikvi [9.1] Obliikvi-infinitiivi: MA-infinitiivilausekkeena edustuva
kakkos- tai kolmosargumentti, esim. Ryhdyin siivoamaan, Panin hänet
siivoamaan.
Infinitiivi [8.1] Infiniittinen verbinmuoto, joka tyypillisesti esiintyy NP:n
tehtävissä: argumenttina tai adverbiaalina.
Inkongruenssi [3.2.1, 4.1.1] Kongruenssin puute kielen osajärjestelmissä, jossa
kongruenssia muuten esiintyy.
Interrogatiivipronomini [2.4.3] Kysymyspronomini: kuka, mikä taivutus-
muotoineen; myös proadverbeja ja -adjektiiveja: koska, millainen.
Esiintyvät hakukysymyksissä.
Intransitiivinen [3.2.1] Verbi, jonka valenssiin ei kuulu objektia. Joskus myös
lause, jossa on tällainen verbi.
Irrallinen nominatiivi tai partitiivi [9.7.1] Adverbiaalina toimiva rakenne, jossa
nominatiivi- tai partitiivi-NP:hen yhdistyy predikaatinomainen
paikallissijailmaus tai TE-infinitiivin instruktiivi: Hän tuli paikalle
kukkia hiuksissaan - hiukset hulmuten.
Irrallinen appositiorakenne [6.3] Appositiorakenne, jonka osat erotetaan toisistaan
välimerkeillä tai prosodisesti. Välissä voi myös olla partikkeli, esim. siis,

336 TERMI HAKEMISTO
kuten tai esimerkiksi. Appositioiden kiinteysero muodostanee jatkumon.
Irresultatiiyisuus {3-6.1] Resultatiivisuuden vastakohta, käytetty partitiivobjektin
merkityksen luonnehtimiseen.
Jälkimäärite [6.1] Nominin jälkeen sijoittuva, sitä määrittävä lauseke: pussit
silmien alla. Samaan asemaan voi sijoittua myös täydennys, kuten tapauksessa
osa meistä, kyky puolustautua. Vrt. etumäärite.
Järjestysluvut [2.4.3] Numeraalien järjestystä ilmaisevat vastineet: ensimmäinen,
toinen, kolmas jne. Syntaktisesti lähinnä adjektiiveja.
Kakkosargumentti [3-2.1] Ykkösargumentin jälkeen keskeisin verbin
argumentti, edustuu usein objektina mutta myös obliikvina.
Kardinaalilukusanat, -numeraalit [2.4.3, 6.4.2] Yksi, kaksi, kolme jne. Syntaktisesti
erikoisia, käyttäytyvät osittain substantiivin, osittain adjektiivin tavoin.
Lasketaan usein kvanttoreihin.
Kausadivijohdokset [4.1.3] Verbijohdokset, jotka merkitsevät kantaverbin
ilmaiseman teon tai tapahtuman aiheuttamista, johtimena usein -(t)t(A); esim.
maksattaa, naurattaa.
Kausadivinen [4.1.3] Merkitsee teon tai tapahtuman aiheuttamista. Esim. tappaa
sisältää 'kuoleman aiheuttamisen’ merkityksen.
Kehysadverbiaali [5.2] Adverbiaali, joka ilmaisee tapahtuman paikallisen tai
ajallisen sijainnin, esim. Kotona - kello 11 sain jutun valmiiksi.
Kieliopillinen (1) Kielioppiin liittyvä, (2) kielenmukainen; tästä ks.
epäkieliopillinen.
Kieliopillinen fiinkdo [2.1, 3.2] Ks. funktio.
Kieliopillinen rooli [2.1, 3.2] Kieliopillinen funktio.
Kieliopilliset sijat [3-1] Nominatiivi, partitiivi, akkusatiivi ja genetiivi: sijat
joita käytetään ensisijaisesti subjektin, objektin ja predikatiivin
merkitsemiseen. NP:ssä genetiivi on muun kuin kongruoivan etumääritteen
yleismerkityksinen sija.
Kiellon fokus [8.3] Ks. fokus.
Kielto [3-5.1, 3-6.1, 5.2, 8.3] Negaatio; ilmaistaan apuverbin ei lisäksi useilla
muilla tavoilla, paljon vaikutuksia syntaktisiin ilmiöihin.
Kieltohakuisuus [8.3] Joidenkin sanojen tms. elementtien taipumus tai pakko
esiintyä kielteisissä lauseyhteyksissä; esim. koskaan, tipan tippaa, -kA An.
Kiinteät sanaliitot [2.2, 9-4] Kahden tai useamman sanan yhtymät, joita voidaan
syntaksissa pitää yhden sanan arvoisina; esim. ennen kuin, kuka tahansa.
Kiinteälläkin sanaliitolla voi silti olla syntaktinen rakenne, ja rajan veto
on usein tarkoituksenmukaisuuskysymys.
Kiinteä apposidorakenne [6.3] Appositiorakenne, joka lähestyy määrite—pääsana-
rakennetta: ei pilkkuja, yhtenäinen prosodia, esim. Ohjelmassa tutustutaan
sukulaisiimme gorilloihin. Appositiorakenteiden kiinteysero
muodostanee jatkumon.
Kokija [3-2.1, 4.1.3] Semanttinen rooli: argumentti, jolta predikaatti edellyttää
tuntemis- ja usein muitakin kognitiivisia kykyjä. Siis elollinen; pääsee
usein subjektiksi.
Kolmosargumentd [3-2.1] Argumentti, joka ei ole ykkös- eikä kakkosargumentti;
tässä kirjassa pelkkä apukäsite.

TERMIHAKEMISTO 337
Kommenttiadyerbiaali [5.3} Lauseadverbiaali, joka ilmaisee puhujan
suhtautumista lauseen sisältöön; modaaliset ja asennetta ilmaisevat adverbiaalit.
Komplementti [2.1] Täydennys. Kirjallisuudessa komplementteihin ei usein
lasketa mukaan subjektia.
Kongruenssi [3.2.1, 4.1.1, 6.1] Yleisimmin: jonkin kieliopillisen merkityksen
koodaaminen kahteen tai useampaan kohtaan samaa ilmausta. Voi ilmetä
saman morfeemin toistumisena (mustat koirat) tai eri muotoaineksina
(minä tulen). Suomessa kongruoivat erityisesti: subjektin ja verbin
numerus ja persoona, liittomuodon osien numerus ja puhekielessä
passiivi; substantiivin ja sen etumääritteiden sija ja luku sekä pronominin
genetiivi ja omistusliite.
Konjunktio [2.4.2, 2.7] Partikkelityyppinen sana, joka yhdistää lauseita toisiinsa
ja ilmaisee niiden välisen suhteen tyypin.
Konnekdivi [2.7.3, 5.3] Konjunktioita laajempi lauseita yhdistävien sanojen
luokka, johon kuuluvat esim. lisäksi, sitä paitsi, kuitenkin. Konnektiivit
katsotaan yleensä lauseadverbiaaleiksi. Toisin kuin yleensä konjunktio,
konnektiivi on usein lauseen sisällä kuten tavallinen adverbiaali.
Konstituentti [2.5.1] Ilmauksen rakenneosa.
Konsdtuenttirakenne [2.5.1] Lauseen hierarkkinen rakenne, lausekerakenne.
Kontrolli [9.1.2, 9.7.1] Jos lauseen jokin jäsen — yleensä subjekti tai objekti —
tulkitaan samaksi kuin samaan lauseeseen kuuluvan infiniittisen
lausekkeen ilmipanematon subjektiargumentti, sanotaan että tämä jäsen
kontrolloi kyseistä infinitiiviä. Esim. Minä haluan lähteä', lähtijä on minä.
Kopula [3.2.2] Verbi olla, jolla on pelkästään kieliopillinen merkitys. Sellaisissa
lauseissa kuin Minä olen vihainen tai Pojat ovat koulussa tarvitaan
monissa kielissä verbiä liittämään subjekti ja varsinainen predikaatti sekä
kantamaan tempusta ja modusta.
Korrelaatti [7.2] Tekstissä mainittu lauseke, johon samassa lauseessa tai kauempana
tekstissä oleva pronomini viittaa.
Korreladiviset konjunktiot [2.6] Kaksiosaisia rinnastuskonjunktioita:
ensimmäinen osa aloittaa ensimmäisen rinnasteen, toinen toisen. Esim. sekä—että,
joko—tai.
Kuvailukenttä [6.1] Substantiivin mahdolliset etumääritteet voidaan ajatella
kenttiin sijoittuvina. Kuvailukentässä ovat adjektiiviset etumääritteet,
jotka seuraavat tarkenteita ja yleensä genetiivimääritettä.
Kvanttori [2.4.3, 6.4] Määrää ilmaisevia sanoja, jotka kertovat jotakin NP:n
tarkoitteena olevan joukon koosta. Suurin osa ns.
indefiniittipronomineista (esim. jokainen, kaikki, molemmat, joku, eräs, muutama, harva) ja
kardinaalilukusanat. Käyttäytyvät syntaktisesti substantiivin tai
adjektiivin tavoin.
Kvanttoriadverbi [2.4.3, 6.4] Merkitykseltään kvanttorimainen adverbi, esim./oj-
kus, usein; paljon, liikaa.
Kysymyspronomini [2.4.3] Interrogatiivipronomini.
Lause [1.1] Syntaktinen rakenne, joka muodostuu finiittisestä verbistä
täydennyksineen ja määritteineen tai useammista rinnastetuista lauseista. Koska
täydennys tai määrite voi olla lause, yksi lause voi siis sisältää useampia

338 TERMI HAKEMISTO
rinnasteisia tai alisteisia lauseita.
Lauseadverbiaali [5.3] Lausetta määrittävä adverbiaali. Tyypillisin esimerkki ovat
modaaliset adverbiaalit ja muut ns. kommentit. Lausetta ja verbiä
määrittävien adverbiaalien erottaminen on monimutkainen asia.
Lauseenjäsen(tehtavä) [3.1] Kieliopillinen funktio.
Lauseenvastike [9.6, 9.7} Infiniittinen rakenne, joka vastaa kokonaista alisteista
lausetta. Suomen kielen tutkijat ovat pohtineet paljon sitä, mitkä
infiniittirakenteet pitäisi laskea lauseenvastikkeiksi. Tässä kirjassa
rajanvetoon ei ole ryhdytty, vaan kaikkia erilaisia infiniittirakenteita on
tarkasteltu niiden omasta luonteesta käsin.
Lauseke [2.2, 2.5] Syntaktinen rakenne, joka koostuu edussanasta ja sen
mahdollisista täydennyksistä ja määritteistä tai useammista rinnasteisista
lausekkeista. Lausekkeet nimetään yleensä edussanan sanaluokan
mukaan: NP, AP, PP, AdvP, jne. Myös semanttisesti yhteen kuuluva
kokonaisuus. Tyypillisimmillään pysyy koossa lauseen sanajärjestystä
muunneltaessa, mutta myös hajoavia rakenteita voidaan analysoida
lausekkeiksi. Jos sanalla ei ole täydennyksiä eikä määritteitä, se
muodostaa lausekkeen yksin.
Lausekerakenne [2.2, 2.5] Lauseen hierarkkinen rakenne, konstituenttirakenne;
sen esitys puun tai sulkurakenteen avulla.
Lausemaisuus [9.9] Infiniittiset rakenteet eivät ole lauseita, mutta eroavat
toisistaan siinä, missä määrin niissä on sellaisia lauseille ominaisia piirteitä
kuin tempus, modus, kielto tai oma NP-subjekti.
Lausemaäritteet [6.1.4] Määritteenä toimivat lauseet; sellaisia ovat ainakin
relatiivilauseet.
Lausesubjekti [4.4.1] Ykkösargumentti, joka edustuu lauseena (yleensä että-
lauseena tai alisteisena kysymyslauseena) eikä tästä syystä käyttäydy
subjektille tyypillisellä tavalla.
Lausetyyppi [4.4.2] Lauseita on suomalaisessa alan kirjallisuudessa tyypitelty eri
tavoin, perusteena yleensä täydennysten edustuminen. Esim.
eksistentiaalilausetta on usein pidetty omana lausetyyppinään, joka eroaa
tavallisista intransitiivilauseista. Muita erikoisia lausetyyppejä ovat esim.
omistuslause, tunnekausatiivilause, tulosrakenne ja luonnonilmiölause.
Lausemuoto [1.1] Tässä kirjassa lauseiden jako muodon perusteella kysymys-,
käsky- ja väitelauseisiin. Näillä muototyypeillä on löyhä yhteys
kysymiseen, käskemiseen ja väittämiseen.
Leksikaalinen [2.1] Sanastoon ja sananmerkitykseen liittyvä. {Leksikko = 'sanakirja’
teoreettisessa merkityksessä.) Sanojen leksikaalisiin ominaisuuksiin
kuuluu mm. merkitys ja argumenttirakenne. Leksikaalinen esiintyy usein
vastakohtana sanalle kieliopillinen: kieliopillisten ilmiöiden katsotaan
olevan sillä tavoin yleisiä, että ne koskevat useita sanoja, kun taas yhden
sanan erityisominaisuudet ovat sen leksikaalisia ominaisuuksia.
Leksikaalistuminen [7.4, 8.1.2] Kieliopillisen aineksen muuttuminen
leksikaaliseksi. Esim. sanaan tahallaan kuuluu omistusliite
sanakirjassakin; monet partisiippimuodot, kuten naurettava, analysoidaan tavallisiksi
adjektiiveiksi ja saattavat saada merkityksiä, joita ei arvaisi pelkästään

TERMIHAKEMISTO 339
verbin ja partisiipin päätteen pohjalta. Ei joko—tai- vaan jatkumoilmiö.
Liittomuoto [8.2] Apuverbin ja pääverbin kombinaatio, joka käsitetään
yksittäisen verbin kielto- tai tempusvaihtoehdoksi; esim. ei mennyt, oli mennyt.
Liittomuotomaisiksi rakenteiksi on tässä kirjassa analysoitu myös joukko
olla- tai /«/^-verbistä ja jostakin infiniittimuodosta koostuvia rakenteita,
joilla on erikoistunut merkitys.
Lohkeama [6.4.4] Yksi nimitys tapauksille, joissa semanttisesti yhteen kuuluva
kokonaisuus, mahdollinen lauseke, esiintyy lauseessa kahtena osana.
Yleistä kvanttorien yhteydessä: Heistä on osa täällä. Lohkeamasta
voidaan puhua myös sellaisissa tapauksissa kuin Meitä on kaksi, joissa
hajonneet osat eivät voi sellaisinaan muodostaa lauseketta.
Luonnonilmiölause [4.1.2] Lause, jonka predikaatilta puuttuu ykkösargumentti:
Täällä sataa ~ tuulee ~ vetää.
MA-infinitiivi [8.1] Ns. kolmas infinitiivi: tekemässä, tekemästä jne.
Marginaaliset sijat [3.1] Abessiivi, komitatiivi ja instruktiivi.
-mAtOn-johdos [8.1.2] Verbijohtoinen adjektiivi, joka osittain toimii partisiipin
kielteisenä vastineena: kuolematon, pesemätön.
-minen-substantiivit [6.1.5] Verbijohtoisten substantiivien produktiivisin tyyppi,
nimeää teon tai prosessin: nukkuminen.
Modaalinen [5.3, 8.1.2, 9.3] (1) Semanttinen ominaisuus: kielenaines, joka
merkitsee välttämättömyyttä, mahdollisuutta, suotavuutta, todennäköisyyttä
ja niiden tapaisia suhteita. Modaaliset ainekset voivat olla esimerkiksi
adverbeja {ehkä, varmaan), adjektiiveja (todennäköinen, varma, turha) tai
verbejä (saada, voida, täytyä, kannattaa). Modaaliset verbit saavat
yleensä infinitiivitäydennyksen. (2) Aiemmassa kirjallisuudessa saatetaan
modaalisiksi sanoa myös tapaa ilmaisevia aineksia, erityisesti
infiniittirakenteita (laulellen, tekemällä). Tästä käytöstä on syytä luopua,
koska modaalisuuden kenttä on kyllin monimutkainen ilmiö muutenkin.
Muodollinen subjekti [4.2] Pronomini, joka ei viittaa tarkoitteeseen eikä ole
argumentti vaan täyttää pelkästään subjektin paikan lauserakenteessa: It is
raining. Yleinen ilmiö Länsi-Euroopan kielissä, mutta ei aivan
tuntematon suomessakaan.
Määrite [2.1, 5, 6] Syntaktisesti: kuuluu edussanan kanssa samaan lausekkeeseen
mutta ei ole sen argumentti. Semanttisesti määritesuhdetta on
hankalampi määritellä; tyypillisin määrite ilmaisee joitakin edussanan
ominaisuuksia: substantiivin tarkoitteen laatua (musta koira), adjektiivin
ilmaiseman ominaisuuden astetta (kamalan hassu) tai verbin ilmaiseman
tekemisen tapaa (aivasti kovaa). Määritteet eivät periaatteessa ole pakollisia,
mutta ne voivat olla pragmaattisesti hyvinkin tarpeellisia.
Määräinen [3.3.3] Definiittinen.
-n-sija [3.1, 3.6] Objektin -»-päätteinen muoto. Joidenkin käsityskantojen mukaan
akkusatiivi, joidenkin genetiivi; termi on tässä otettu käyttöön tämän
kiistakysymyksen kiertämiseksi.
Neljäs persoona [4.1.4, 8.2.1] Eräs suomen impersonaalisen passiivin
luonnehdinta: passiivilla ilmaistaan, että ilmipanematon ykkösargumentti ei edusta
ensimmäistä, toista eikä kolmatta persoonaa.

340 TERMI HAKEMISTO
Nesessiivirakenne [3.6.2,9.3] Rakenne, joka koostuu nesessiivisestä predikaatista,
infiniittisestä täydennyksestä sekä mahdollisesta genetiivisubjektista
(genetiivimuotoisesta ykkösargumentista): (Sinun) täytyy ~ olisi parasta
mennä, (Sinun) on mentävä. Modaalinen, merkitsee sen tapaisia asioita kuin
välttämättömyys, velvollisuus ja soveliaisuus.
Nesessiivinen liittomuoto [8.2.3] Kopulan ja passiivisen -M-partisiipin
muodostama kombinaatio, joka toimii nesessiivirakenteena: Sinun on mentävä.
Nesessiivipredikaatti [9.3.1] Nesessiivirakenteen välttämättömyyttä tms.
ilmaiseva predikaatti, joka voi olla esim. nesessiiviverbi tai kopulan ja
adjektiivin kombinaatio, esim. on parasta.
Nesessiiviverbi [9 3.1] Nesessiivirakenteen predikaattina toimiva,
välttämättömyyttä tms. ilmaiseva verbi, esim. täytyy, kannattaa.
Nollapersoonalause [4.1.4] Subjektiton lause, jonka finiittiverbi on yksikön 3.
persoonassa mutta ei ilmaistavissa ^»/^-pronominilla. Merkitys on
yleistävä (geneerinen): ilmipanematon ykkösargumentti tarkoittaa "ketä
tahansa" henkilöä, yleensä erityisesti puhuja mukaan lukien. Esim. Sen
huomaa; Jos ei pääse, voi yrittää uudestaan.
Nominaalimuoto [1.1, 2.4.1, 8.1] Infiniittinen verbinmuoto.
Nominaalinen [3.2.2] Nomini-sanaa vastaava adjektiivi: nominimainen. Erityisesti
verbien infiniittimuodot.
NP [2.2, 6] (1) Substantiivilauseke. (2) Kirjallisuudessa on paikoin tarkoitettu
NP:llä substantiivilauseketta laajempaa kategoriaa, yleensä "substan-
tiivilausekkeen tehtävässä toimivaa rakennetta”, joka voi olla vaikkapa
lause. Tätä on nimitetty myös nomini- tai nominaalilausekkeeksi.
Nominaalistus [2.4.1, 6.1.5] Verbistä johdettu substantiivi, jolla on eräitä verbin
ominaisuuksia; -^/»^»-substantiivit, mutta myös esim. kävely, aivastus
jne.
Nomini [2.4.1] Yleisnimitys substantiiville, adjektiiville ja niiden tapaan
taipuville muille sanoille: pronomineille, kvanttoreille ja numeraaleille.
Nostoverbi [9.6] Infiniittisen täydennyksen saava verbi, jonka kieliopillinen
subjekti on tulkittavissa siten, että se on pelkästään infiniittisen
täydennyksen argumentti: esim. Pojat näyttävät tulevan 'näyttää siltä, että pojat
tulevat’.
Objekti [3.2.1, 3.6, 9-1.3, 9 3.3, 9-5.3] Verbin täydennys, joka on partitiivissa,
-»-sijassa, nominatiivissa tai -/-akkusatiivissa. Useimpien verbien
yhteydessä objekti myös vaihtelee näiden sijojen välillä, mutta on myös
verbejä joiden objekti on aina partitiivissa.
Objektiargumentti [4.1.5, 6.1.5] Verbin kakkosargumentti, joka edustuu
syntaktisesti objektina.
Objektikontrolli [9.1.2] Hallitsevan verbin objektin tulkitseminen infinitiivi-
täydennyksen ykkösargumentiksi. Esim. pakottaa lapsi syömään, estää lasta
putoamasta.
Objektin predikatiivi [3.2.2] Predikatiivi, joka luonnehtii objektia: Keitin kahvin
liian laihaa. Harvinainen, ehkä vanhentunut.
Obliikvin predikatiivi [3.2.2] Predikatiivi, joka luonnehtii elatiivimuotoista
obliikvia: Keitin kahvista liian laihaa.

TERMIHAKEMISTO 341
Obliikvisijat [3.1] Länsimaisessa kielioppitraditiossa: muut sijat kuin nominatiivi.
Kieliopillisen funktion nimi obliikvi viittaa obliikvi-sanalla kuitenkin
lähinnä paikallissijoihin.
Obliikvisubjekti [4.4.2] Subjektimainen, ykkösargumentiksi tulkittava NP, joka
kuitenkin on paikallissijassa ja jota voidaan tästä syystä pitää obliikvina
(perinteisesti siis analysoitu adverbiaaliksi). Suomessa ainakin omistus-
lauseen adessiivi- ja tulosrakenteen elatiivi-NP.
Obliikvi(täydennys) [3.2.1] Verbin täydennys, joka on jossakin paikallissijassa tai
edustuu PP:nä tai AdvP:nä.
Omistuslause [4.4.2] Lausetyyppi Sinulla on uudet kengät. Erikoinen, koska
adessiivitäydennys on selvästi subjektimaisempi kuin nominatiivi- tai
partitiivi-NP.
Omistusliite [4.4.2, 6.1.3, 7, 95, 9 7] Nominiin tai infiniittiseen verbimuotoon
liittyvä, kieliopillisen persoonan ilmaiseva suffiksi, jonka mukana
lausekkeessa voi olla samapersoonainen genetiivi-NP: (minun) kirjani.
Ordinaalinumeraalit [2.4.3] Järjestysluvut.
Osma [3 2.1, 5.2] Lyhennesana ilmauksesta objektin sijainen määrän adverbiaali.
Noudattaa objektin sijanvaihtelua, vaikka ei aina aivan täysin. Ilmaisee
esim. ajan kestoa: Olin siellä tunnin, En ollut siellä tuntiakaan.
P-positio [2.4.2, 2.5.2, 31] Adpositio.
Paikallissijat [3.1] Jaetaan yleensä kolmeen ryhmään: olosijat (inessiivi, adessiivi),
tulosijat (illatiivi, allatiivi) ja erosijat (elatiivi, ablatiivi). Paikallisuus-
merkitys kuitenkin usein metaforinen tai kokonaan himmentynyt.
Paikan täyttäjä [4.2] Elementti, joko se tai sitä, jonka pääasiallinen tehtävä on
muuten tyhjäksi jäävän subjektin paikan täyttäminen: Se oli kiva kun
tulit, Sitä kyllästyy joskus kaikkeen. Lähellä muodollista subjektia.
Pakollisuus [2.1] Elementin pakollinen läsnäolo, erityisesti: kriteeri, jota usein
yritetään käyttää täydennysten erottamiseen määritteistä. Täydennykset
eivät kuitenkaan läheskään aina ole kirjaimellisesti pakollisia.
Paljas Px [7.2] Omistusliite, jonka mukana ei samassa lausekkeessa ole genetiivi-
NP: tä. Ainakin 3. persoonan tapauksissa saman yksinäislauseen jokin
muu jäsen, useimmiten subjekti, tulkitaan tällöin omistusliitteen kanssa
samatarkoitteiseksi, sen korrelaatiksi eli sitojaksi.
Parenteettinen lisäke [6.3] Syntaksin reuna-alueita: varsinaiseen lauserakenteeseen
löyhästi liittyvä lisäys, esim. tapauksessa Eero Eskola, hänkin muuten
kova urheilumies, asettuu ehdokkaaksi. Lähelle tätä tulee irrallinen
appositiorakenne.
Partikkeli [2.4.2, 5.3] Taipumattomia sanoja, jotka ovat sukua adverbeille mutta
eivät saa täydennyksiä eivätkä määritteitä eli eivät muodosta lausekkeita.
Uudempi terminologia on tässä päinvastaista kuin perinteisen kieliopin,
jossa partikkeleiksi kutsuttiin kaikkia taipumattomia sanoja ja adverbit
olivat niiden alaluokka. Nykyisin puhutaan esimerkiksi diskurssi-
partikkeleista (esim. no, kyllä) tai fokuspartikkeleista (vain, edes, juuri).
Partisiippi [8.1.2, 9.7] Verbin infiniittimuoto, joka ainakin keskeisissä käytöissään
esiintyy adjektiivin syntaktisissa tehtävissä. Voivat olla aktiivissa tai
passiivissa ja ilmaista päättymätöntä tai päättynyttä aikaa.

342 TERMIHAKEMISTO
Partisiippirakenne [8.1.2, 9.7] Vanhemmissa kieliopeissa referatiivirakennetta on
nimitetty partisiippirakenteeksi. Tämä nimi sopii kuitenkin paremmin
varsinaisten adjektiivien tehtävissä toimivien partisiippien
muodostamille rakenteille, esim. pesäänsä rakentavia lintuja.
Passiivi [4.1.4—5,8.2.1, 9.8] Yleisimmässä merkityksessä: erityinen verbirakenne,
jonka yhteydessä ykkösargumentti jätetään ilmaisematta tai ehkä
edustuu sellaisella epätyypillisellä tavalla kuin englannin by the
Government tai suomen hallituksen toimesta. Jos objektiargumentti samalla
toimii kieliopillisena subjektina, passiivia sanotaan personaaliseksi;
muussa tapauksessa on kyseessä impersonaalinen passiivi.
Permissiivirakenne [9.1.1] Muutamien verbien täydennyksekseen saama TA-
infinitiivin muodostama rakenne, jolla on oma genetiivisubjekti: En anna
sinun lähteä.
Permissiiviverbit [9.1.1] Permissiivirakenteen täydennyksekseen saavat verbit:
antaa, sallia, suoda, käskeä, (joskus) luvata.
Persoona- ja lukukongruenssi [3.2.1, 4.1.1, 6.1.3] Finiittiverbin kuusi
persoonamuotoa, jotka vaihtelevat nominatiivisubjektin persoonan ja luvun
mukaan; järjestelmän kannalta myös ft?i-subjektin kanssa esiintyvä teh-
dään-muoto voidaan ehkä laskea mukaan. Samantapainen kongruenssi on
omistusliitteellä ja sen mukana olevalla genetiivi-NP:llä.
Persoonapronominit [2.4.3, 7] Minä, sinä, hän, me, te, he. Henkilöihin viitataan
muillakin pronomineilla (esim. se, tämä, tuo), mutta lueteltu
persoonapronominien ryhmä on syntaktisesti omalaatuinen ainakin sikäli, että
vain ne saavat mukaansa omistusliitteen genetiivimääritteenä
esiintyessään.
Persoona [4.1, 4.3] Ensimmäinen: puhuja (monikossa viiteryhmineen), toinen:
puhuteltava (monikossa viiteryhmineen), kolmas: joku tai jotkut muut.
Kieliopillinen persoona ilmenee persoonakongruenssissa. Termiä
persoona ei kannata käyttää henkilöön viittaamisesta.
Pluratiivit [3.3.1] Sanat, joita käytetään yksinomaan monikossa tai joiden
monikolla on yksikön merkityksestä eroava merkityksensä. Tarkoittavat
yksilöä tai kokonaisuutta. Käytössä on myös latinalainen nimitys plurale
tantum Vain monikko’ -sanat.
Polariteetti [8.4] Se lauseiden ominaisuus, että ne ovat joko myönteisiä
(myönteinen polariteetti) tai kielteisiä (kielteinen polariteetti).
Polariteetti-ilmiöt [8.4] Se joidenkin sanojen tai rakenteiden ominaisuus, että ne
viihtyvät pelkästään tai enimmäkseen myönteisissä (esim. -kin, joskus) tai
kielteisissä (-kAAn, koskaan) lauseyhteyksissä.
Possessiivisuffiksi [4.4.2, 6.1.3, 7, 9.5, 9.7] Omistusliite.
Prepositio [2.4.2, 2.5.2] Adpositio, joka edeltää täydennystään: ilman Elsaa.
Postpositio [2.4.2, 2.5.2] Adpositio, joka seuraa täydennystään: Elsan vuoksi.
Täydennyksen tyypillisin sija on genetiivi.
Predikaatti [3.2.2] (1) Perinteisesti lauseen finiittiverbi. (2) Laajemmin, erityisesti
semanttispohjaisessa ajattelussa: joko (a) yleensä argumentteja saava
ilmaus, tai (b) se mitä subjektista sanotaan verbilausekkeella tai
predikatiivilla (kopulan kanssa). Tämän moniselitteisyyden vuoksi

terTERMIHAKEMISTO 343
miä ei tässä kirjassa juurikaan käytetä, mutta se on tarpeen esim.
tapauksissa, joissa samantapaisia asioita voi ilmaista verbillä ja (kopulan
kanssa) predikatiivilla.
Predikatiivi [3.2.2,3.4,4.1.2,4.4.2] Nominatiivissa, partitiivissa tai genetiivissä
oleva olla-verbin eli kopulan, joissain tapauksissa myös tulla-vetbin
täydennys, joka varsinaisesti ilmaisee predikaatin merkityksessä (2b).
Predikatiiviadverbiaali [5.2] Predikatiivinen verbin tai lauseen määrite, predikoi
jostakin lauseen jäsenestä, yleensä subjektista tai objektista. NP tai AP,
sija yleensä ESS: Lapsena pidin makkarasta.
Predikatiivinen obliikvi [3-2.2] Predikatiivinen verbin rektiotäydennys, predikoi
jostakin lauseen jäsenestä, yleensä subjektista tai objektista. Kategoria
NP tai AP, sija ESS, TRA, ABL/ALL: Pysyn lapsena, Luulin häntä
lapseksi , Hän tuntuu lapselta..
Predikatiivinen [3.1] Predikoiva.
Predikoida [3.2.2, 5.2] Abstrakti, semanttispohjainen termi. Sanoa jotakin
jostakin tarkoitteesta, luonnehtia tätä. Tämä voidaan tehdä NP:llä tai AP:llä.
Tässä kirjassa termiä käytetään puhuttaessa verbin predikoivista
määritteistä ja täydennyksistä.
Pro- [2.4.3] Etuliite, jota käytetään erottamaan pronominit, proadverbit ja
proadjektiivit muista nomineista, adverbeista ja adjektiiveista. Pro-sanat
ovat helpommin lueteltavissa kuin täsmällisesti määriteltävissä;
ominaisuus tarkoittaa jonkinlaista merkityssisällön ohuutta, joka keskeisimmin
näkyy sellaisista teksti- tai tilanneviitteisistä sanoista kuin sei tämä,
sellainen! tällainen, silloin!tällöin.
Proadjektiivi [2.4.3] Selvästi adjektiivin tavoin käyttäytyvä pro-sana, esim.
sellainen, millainen.
Proadverbi [2.4.3] Adverbin tavoin käyttäytyvä pro-sana, esim. täällä, milloin.
Progressiivinen aspekti [8.2.3] Esim. englannin be doing-muoto, tarkoittaa
jonakin aikana käynnissä olevaa dynaamista prosessia.
Projektio [2.2] Lausekerakennetta koskeva termi: lauseke on edussanansa
laajentuma eli projektio, 'heijastuma’, sanatasolta lausekkeen tasolle.
Pronomini [2.4.3] Nominin tavoin käyttäytyvä pro-sana.
Propositio [1.1] Lauseen semanttinen tyyppi: sisältö, joka voi olla tai olla olematta
totta. Kysymysten tapauksessa sisältö, jota kysytään, käskylauseen
tapauksessa sisältö jota yritetään saada toteutumaan jne.
Prosessi [3.3.4] Yksi verbien aspektuaalinen perustyyppi: teko tai tapahtuma, joka
etenee dynaamisesti ajassa ilman että sillä olisi luontaista päätepistettä,
joka rajaisi sen; esim. nukkua, nauraa, työntää rattaita.
Prosodia [5.2, 6.3, 8.3] Painotuksen, sävelkulun ja tauotusten synnyttämä
vaihtelu. Prosodian ja syntaksin suhteita ymmärretään toistaiseksi
puutteellisesti.
Punktuaalinen tapahtuma [3.3.4] Yksi verbien aspektuaalinen perustyyppi: teko
tai tapahtuma, jolla ei käsitetä olevan lainkaan ajallista ulottuvuutta;
esim. löytää, tupsahtaa sisään.
Puu(kuvio) [2.2] Lausekerakenteen tai minkä tahansa hierarkkisen rakenteen
esittämiseen käytetty kuvio, jossa on yksi juuri ja siitä lähteviä haaroja, jotka

344 TERMI HAKEMISTO
voivat edelleen haarautua. Esitettävissä myös sulkurakenteena.
Päälause [2.7.1] Lause, joka ei itse ole jäsenenä toisessa lauseessa.
Pääsana [2.5.2] Tässä kirjassa dependenssiajattelun vastine edussanalle: sana, jota
jokin toinen sana tai lauseke määrittää eli jonka dependenttinä jokin
toinen sana tai lauseke toimii.
Päättymätön [8.1.2] Tässä kirjassa sellainen aikasuhde infiniittisen muodon ja sen
sisältävän finiittilauseen välillä, että infiniittilauseen tapahtuma ja
infiniittilauseen tapahtuma ovat samanaikaiset: Katselin ohi kiitävää
pyöräilijää.
Päättynyt [8.1.2] Tässä kirjassa sellainen aikasuhde infiniittisen muodon ja sen
sisältävän finiittilauseen välillä, että finiittilauseen tapahtuma-aika
edeltää infiniittilauseen tapahtuma-aikaa: Seurasin ohi kiitänyttä pyöräilijää.
Pääverbi [8.2.1] Liittomuodon varsinaista leksikaalista merkitystä kantava verbi,
yleensä viimeisenä liittomuodossa: ei tule, ei ole tullut.
Rajattuus [3.6.1] Partitiivi- ja akkusatiiviobjektin luomaa aspektieroa kuvaava
termi: partitiivi ilmaisee teon tai prosessin rajaamattomaksi, akkusatiivi
rajaa sen. Myös erilaiset verbin määritteet voivat rajata tapahtuman:
hölkkäsin tunnin ~ kotiin asti. Rajattuus voi tarkoittaa esim. tulokseen tai
päätepisteeseen pääsyä.
Referatiivirakenne [9.5] -vAn- tai -»^»-muotoisen partisiipin muodostama
infiniittinen rakenne, joka vastaa täydennyksenä toimivaa i/A?-lausetta:
Näin hänen tulevan. Subjekti yleensä genetiivissä, samasubjektisuus
hallitsevan verbin kanssa ilmaistaan possessiivisuffiksilla.
Referentd [3-3] Tarkoite.
Refleksiivinen [4.1.5, 7.3] Yleisimmin ilmaisten suhde, jonka osapuolet ovat
samatarkoitteiset, esim. Hän ihailee itseään. Termi ulottuu ainakin
pronomineihin, paljaisiin omistusliitteisiin ja sellaisiin -U(TU)-
johtoisiin verbeihin kuin peseytyä, pukeutua.
Refleksiivipronomini [2.4.3, 7.3] ltse+Px-sanan ne esiintymät, jotka ilmaisevat
samatarkoitteisuutta saman yksinäislauseen lauseen toisen jäsenen,
yleensä subjektin kanssa. Sellaiset itse-sanan käytöt kuin Hän teki sen itse ovat
refleksiivisiä laajemmassa mielessä, jota tässä kirjassa ei ole käsitelty.
Refleksiivis-passiivinen [4.1.5] -U- tai -UTU-johtimisten verbien keskeinen
merkitystyyppi; verrattavissa refleksiiviseen (peseytyä) tai passiiviseen
(hoitua) lauseeseen.
Rektio [2.1, 3.1] Se sanan ominaisuus, että se määrää täydennyksensä muodon,
yleensä sijan: pitää (PTV), ihastua (ILL).
Rektiotäydennys, -obliikvi [3.2] Rektion alainen täydennys.
Relatiivilause [2.7.1, 6.1.4] Alisteinen lause, joka alkaa relatiivipronominilla ja
tyypillisesti määrittää substantiivia. Voi myös määrittää koko lausetta tai
olla vailla pääsanaa.
Relatiivipronomini [2.7.1,2.43] Joka, mikä relatiivilausetta aloittavat pronominit;
myös proadjektiiveja ja -adverbeja.
Resiprookkipronomini [2.4.3, 7.3] Toinen+Px sellaisissa tapauksissa kuin He
kunnioittavat toisiaan. Merkitykseltään muistuttaa refleksiivipronominia,
mutta kyse on useampien yksilöiden vastavuoroisesta suhteesta.

TERMIHAKEMISTO 345
Restriktiivinen [6.1.1, 6.1.4, 6.1.6] Rajoittava: määrite, joka ei rajaa pääsanansa
tarkoitteen alan kapeammaksi. Esim. koira voi tarkoittaa mitä tahansa
koiraa; jos ilmauksella lyhytkarvainen koira tarkoitetaan koirien
osajoukkoa, määrite on restriktiivinen.
Resultatiivisuus [3.6.1] Partitiivi- ja akkusatiiviobjektin luomaa aspektieroa
kuvattaessa käytetty termi: resultatiivinen lause ilmaisee tulokseen pääsyä,
esim. objektin tarkoitteen olotilan muutosta (ammuin linnun). Nykyisin
puhutaan mieluummin rajattuudesta, jonka erikoistapaukseksi
resultatiivisuus voidaan nähdä.
Rinnastus [2.6, 2.7.2] Rakenteellinen suhde, jossa kaksi tai useampia sanoja,
lausekkeita tai lauseita liittyvät yhteen siten että liittäjänä on yleensä
ainakin yksi konjunktio ja että rinnasteet esitetään keskenään
samanarvoisina. Rinnasteet muodostavat syntaktisen lausekkeen, jota voidaan
pitää edussanattomana.
Rinnastuskonjunktio [2.6, 2.7.2] Ainakin/*, sekä, sekä—että, tai, joko—tai, vai, eli,
mutta, vaan.
Rooli [2.1, 3.2.1] Suunnilleen samaa kuin funktio, mutta käytetään kielitieteessä
erityisesti ns. semanttisista rooleista, joita argumenteilla predikaatin
merkityksestä riippuen on: tekijä (agentti), kokija, kohde, paikka jne.
Esimerkiksi jotkut verbit (esim. soutaa) edellyttävät ykkösargumentiltaan
tekijän roolia, jotkut kokijan {pelätä), jotkut eivät kumpaakaan (kaatua,
räjähtää, koostua).
Sanajärjestys [2.3, 4.2, 5.2, 9-1-4] Sanojen, mutta usein erityisesti lausekkeiden
keskinäinen järjestys.
Seuralainen [2.1] Tilapäinen yhteistermi täydennyksille ja määritteille.
Sidonta [7.2] Samatarkoitteisuussuhde NP:n ja pronominin tai omistusliitteen
välillä, erityisesti kun se rajoittuu saman yksinäislauseen sisälle. Tällöin
sanotaan, että NP sitoo pronominia tai omistusliitettä.
Sisäinen genetiivi [6.1.3] Substantiivin genetiivimäärite, joka sijoittuu NP:ssä
kuvailukentän ja edussanan väliin, siis kongruoivien etumääritteiden ja
mahdollisen toisen genetiivimääritteiden jälkeen.
Sitoja [7.2] NP, joka sitoo pronominia tai omistusliitettä.
Sivulause [2.7.1] Alisteinen lause.
Subjekti [3-2.1] Ykkösargumentin kieliopillinen funktio. Perustapaus
nominatiivimuotoinen NP, jonka kanssa finiittiverbi kongruoi.
Laajemmin: tämän lisäksi partitiivi-, infinitiivi- ja lausesubjekti sekä
infiniittisten lauseiden genetiivisubjekti. Laajimmin: tämän lisäksi
obliikvisubjektit, esim. omistuslauseen adessiivi- ja tulosrakenteen
elatiivi-NP.
Subjektikontrolli [9-1-2] Hallitsevan verbin subjektin tulkitseminen
infinitiivitäydennyksen ykkösargumentiksi. Esim. Hän aikoo syödä,
suostuu syömään.
Subjektin predikatiivi [3-2.2] Predikatiivi, joka luonnehtii kopulan välityksellä
lauseen subjektia; predikatiivin perustapaus.
Substantiivisesti käytetty adjektiivi [2.4.1] Adjektiivi, jonka muodostamaa
lauseketta käytetään tyypillisessä NP:n tehtävässä, esim. subjektina.

346 TERMIHAKEMISTO
Suoritus [3-3.4] Yksi verbien aspektuaalinen perustyyppi: teko tai tapahtuma, joka
etenee dynaamisesti ajassa ja jolla on luontainen päätepiste, joka rajaa
teon; rajaavana elementtinä on usein akkusatiiviobjekti tai jokin
tuloksen ilmaus; esim. pilaantua, silittää paita, työntää rattaat kotiin.
Suuntasija [3-1] Illatiivi ja elatiivi, allatiivi ja ablatiivi.
-t-akkusatiivi [3-6] Akkusatiiviobjektina olevan persoonapronominin ja kuka-
pronominin sija: minut, sinut jne.
TA-infinitiivi [8.1, 9] Ns. ensimmäinen infinitiivi: tehdä, tehdäkseen.
Taipumaton jälkimäärite [6.1.2] Taipumaton nimi, numeroilmaus tms.
sellaisissa rakenteissa kuin sivulla 145, romaanissa Seitsemän veljestä, joissa
kategoriaa tarkoittava sana toimii edussanana.
Taipumaton etumäärite [6.1] Joko ns. taipumaton adjektiivi (pikku Matille), joka
'jokainen’, tai nimen kantajan kategorian ilmaiseva määrite
(appositiomäärite: dosentti Smedbergille). Sijoittuu välittömästi edussanan
edelle.
Taipumaton adjektiivi [6.1.2] Merkitykseltään adjektiivimainen, vain
taipumattomana etumääritteenä esiintyvä sana: pikku, kelpo, aimo, ensi, viime.
Tarkenne [2.4.3] Substantiivin edellä adjektiivin tapaan kongruoivana määritteenä
esiintyvä pronomini, joka ilmaisee määräisyyttä (se - tämä koira) tai
epämääräisyyttä (joku ~ yksi ~ eräs koira) pikemmin kuin kuvailee.
Tarkennekenttä [6.1] NP:ssä ensimmäisiksi sijoittuvat substantiivin etumääritteet,
jos substantiivin mahdolliset etumääritteet ajatellaan kenttiin
sijoittuvina. Sisältää tarkenteet, kvanttorit ja tavallisen, ns. ulkoisen
genetiivimääritteen.
Tarkoite [3-3] Olio, joukko tai jokin abstrakti entiteetti, jota ilmauksella, etenkin
NP:llä tarkoitetaan. Saman NP:n tarkoite voi eri tilanteissa olla eri olio.
TE-infinitiivi [8.1, 9-7.1] Ns. toinen infinitiivi: tehden, tehdessä.
Tekijä [2.1, 3-2.1] Semanttinen rooli: agentti, toimija, teon alkuunpanija.
Temporaalirakenne [9-6.3] TE-infinitiivin inessiivin tai muuten partisiippina
esiintyvän -tUA-muodon muodostama infiniittirakenne, joka
tyypillisesti toimii ajankohdan adverbiaalina. Oma genetiivisubjekti tai
omistusliite: vieraiden syödessä, syötyäni.
Tila [3.3.4, 3.6.1, 8.2.2] Yksi aspektuaalinen perustyyppi: tilalla on ajallinen kesto
mutta ilman dynaamisuutta, ajassa tapahtuvaa muutosta.
Tilapredikaatteja ovat erityisesti predikatiivit ja essiivisijaiset
predikatiiviset obliikvit, verbien puolella esim. tunne- ja tiedontilat:
rakastaa, tietää, osata.
Tilapäisobjekti [3-2.1] Objekti, joka liittyy muuten intransitiiviseksi
luokiteltavaan verbiin. Voi tulosta tarkoittavan ilmauksen kanssa
muuttaa prosessin tulokselliseksi {itkin silmäni punaisiksi ~ itseni uneen) tai olla
fraasimainen, rajoittunut {elää (jonkinlainen) elämä).
Topiikki [3-2.1] Termin käyttö on alan kirjallisuudessa vaihtelevaa; yleensä: NP,
joka ilmaisee sen mistä lauseessa puhutaan. Usein subjekti tai subjektin
paikalla oleva jäsen.
Transitiivinen [3-2.1] Verbi, jonka valenssiin kuuluu objekti. Myös tällaisen verbin
muodostamaa lausetta sanotaan joskus transitiiviseksi.

TERMIHAKEMISTO 347
Tulosrakenne [4.4.2] Lausetyyppi, jonka verbinä on tulla, ykkösargumentti on
elatiivissa (ks. obliikvisubjekti) ja toisena täydennyksenä predikatiivi-
mainen jäsen: Koirasta tuli vihainen.
Tunnekausatiivi [4.1.3] Verbi, yleensä kausatiivijohdos, joka ilmaisee tunnetilaa
ja jonka keskeisin argumentti, kokija, edustuu partitiiviobjektin
muotoisena, esim. (Minua) pelottaa.
Tunnusmerkitön, -merkkinen [1.2, 3-5, 4.3] Usein hieman erilaisia painotuksia
saava termi. Tunnusmerkkinen on muoto tai rakenne, jossa on
tunnusmerkittömään verrattuna jotakin erikoista tai ylimääräistä,
konkreettisimmin ottaen vaikka jokin morfologinen elementti. Tällainen on
esim. passiivimuoto verrattuna aktiivimuotoon. Tunnusmerkittömällä
muodolla tai rakenteella on laajempi käyttöala kuin tunnusmerkkisellä.
Tältä kannalta yksikön 3. persoona on suomessa tunnusmerkitön
verbinmuoto, koska se on esim. yksipersoonaisten verbien muoto.
Tyhjentävä viittaus [3-3-3, 3-5.1] Määräinen viittaus paljouteen (ainemäärään tai
joukkoon): tarkoittaa koko paljoutta.
Täydennys [2.1, 3] Syntaktisessa rakenteessa lauseke, joka kuuluu edussanan
valenssiin. Edustaa argumenttia (subjekti, objekti, obliikvi) tai
semanttista predikaattia (predikatiivi, predikatiivinen obliikvi).
Ulkoinen genetiivi [6.1.3] Substantiivin genetiivimäärite, joka sijoittuu
kuvailukenttään, siis ennen tavallisia adjektiivimääritteitä. Tavallisempi
genetiivimääritteen tyyppi, usein määräinen ja varsinaista omistusta
ilmaiseva.
Vaihtelematon predikatiivi [3-4.1] Genetiivi- tai partitiivimuotoinen ©//^-verbin
täydennys, jonka muoto ei vaihtele subjektin luvun mukaan: Nämä ovat
minun ~ muotia.
Vaihteleva predikatiivi [3-4.2] Nominatiivi- tai partitiivimuotoinen ©//^-verbin
täydennys, jonka muoto vaihtelee subjektin luvun ja jaollisuuden
mukaan tai muuten heijastaa subjektin jaollisuudesta tehtyä tulkintaa.
Vaihtoehtokysymys [1.1] Kysymys, joka muodostetaan ensimmäiseen sanaan tai
lausekkeeseen liittyvällä -^-liitepartikkelilla: Onko tämä sinun (vai
minun)?
Vajaaparadigmainen nomini [2.4.2] Vain osittain taipuva nomini, joka voidaan
laskea joko nominiksi tai adverbiksi.
Valenssiadverbiaali [3-2.1] Obliikvi. Termillä on erotettu perinteisestä
adverbiaalien luokasta valenssiin kuuluvat.
Valenssi [2.1] Se sanan ominaisuus, että se vaatii mukaansa muita jäseniä
(täydennyksiä). Valenssinmukainen jäsen on pakollinen käsitteellisesti, ts. sanan
merkityksen edellyttämä, mutta ei aina välttämätön lauserakenteessa.
Verbiketju [9-1 -4] Finiittiverbin ja yhden tai useamman infiniittisen verbin
muodostama ketju, jossa kukin infiniittinen verbi toimii edeltävän verbin
täydennyksenä: saattaa ruveta itkemään, olisi voinut yrittää mennä.
Virke [2.7] Kirjoitetun kielen yksikkö: pisteellä, huutomerkillä tai
kysymysmerkillä toisista lauseista erotettu lause, joka voi olla yksinäis- tai
yhdyslause.
Verbilauseke [2.3] Lauseke, joka muodostuu verbistä ja sen täydennyksistä ja

348 TERMIHAKEMISTO
määritteistä subjektia lukuun ottamatta. Käyttökelpoinen erityisesti
infiniittisistä lausekkeista, joissa usein ei voi olla subjektia. (On myös
mahdollista laskea subjekti mukaan VP:hen, jolloin lause on sama kuin
finiittinen VP.)
Välitön konstituentti [2.5.1] Osat, joihin rakenne ensisijaisesti jakautuu. Esim.
rakenteessa pikku Matin auto: pikku Matin ja auto.
Yhdyslause [2.7] Lause, joka koostuu useammasta rinnasteisesta tai alisteisesta
lauseesta.
Ykkösargumentti [3.2.1, 4, 6.1.5, 9.1.2] Verbin keskeisin argumentti, edustuu
yleensä subjektina. Tavallisimmat semanttiset roolit tekoverbeillä
tekijä, tunneverbeillä yleensä kokija.
Yksipersoonainen verbi [4.3, 9.3.1] Verbi, joka ei taivu persoonissa vaan esiintyy
pelkästään yksikön 3. persoonassa: tuulee, täytyy.
Yksinäislause [7] Yksittäinen pää- tai sivulause; termiä käytetään kun halutaan
sulkea pois lauseeseen mahdollisesti sisältyvät sivulauseet.

TÄMÄ KIRJA ON TARKOITETTU YLIOPISTOJEN
SUOMEN KIELEN LAUSEOPIN PERUSKURSSIEN
OPPIKIRJAKSI. SE SOPII MYÖS PITEMMÄLLE
EHTINEILLE OPISKELIJOILLE TAI OPETTAJILLE TIETOJEN
KERTAAMISEEN TAI TÄYDENTÄMISEEN.
LAUSERAKENTEEN ILMIÖIDEN OHELLA KIRJA
TUTUSTUTTAA ALAN ARGUMENTAATIOON JA
AJATTELUJA PUHETAPOIHIN. ASIOITA KATSOTAAN SEKÄ
PERINTEISESTÄ ETTÄ UUDEMMISTA NÄKÖKULMISTA
PAINOTTAEN ANALYYSITAITOJA ENEMMÄN KUIN
"OIKEITA" VASTAUKSIA. TEKSTIIN SISÄLTYY
HARJOITUSTEHTÄVIÄ JA AVOIMIA KESKUSTELUNAIHEITA,
JA KERTAUSTA HELPOTTAA LOPUN
YKSITYISKOHTAINEN TERMISTÖ.
TEKIJÄ ON HELSINGIN YLIOPISTON DOSENTTI, JOKA
ON PITKÄÄN OPETTANUT LAUSEOPPIA. HÄN
TYÖSKENTELEE KOTIMAISTEN KIELTEN
TUTKIMUSKESKUKSESSA LAAJAA SUOMEN KIELIOPPIA
VALMISTELEVASSA TUTKIMUSHANKKEESSA, JONKA OSANA
OPPIKIRJA ON KIRJOITETTU.
Oy EDITA Ab
PL 800,00043 EDITA, vaihde (09) 566 01
ASIAKASPALVELU
puh. (09) 566 0266, telefax (09) 566 0380
EDITA-KIRJAKAUPAT HELSINGISSÄ
Annankatu 44, puh. (09) 566 0566
Eteläesplanadi 4, puh. (09) 662 801
ISBN 961-37-2021-7
ISSN 0356-5437
88.2
9 "789513' 720216'